Jouluisilla autokaupoilla

Autokuume on se kuumeista kuumeisin. Toki voin ihan rehellisesti sanoa, että en oo kaikkein herkimpiä sillekään kuumeelle, mutta sitten kun se on tullakseen, niin melkeinpä siinä sitten autokin vaihtuu.

Nelisen vuotta ehdin ajella saksantuonti bemarillani, jolle tulikin jo kymmenen vuotta ikään, kunnes laitoin joitakin aikoja sitten uudemman tilaukseen. Eilen sopivan pienessä lumimyräkässä iltapäivän-illan aikana heitin keikan sitten Seinäjoelle ja hain muutaman vuoden ikäisen dieselin nyt alleni. Merkki tietenkin edelleen tuo tosi hyväksi ja luotettavaksi havaittu BMW.

Tämä oli muuten jo kolmas ajokki jonka ostin Bayerncar-nimisestä firmasta. Sen verran taasen tulin tinkineeksi ja kiusanneeksi jo kaveritasolle päässyttä Nelimarkan Jonia, että lupasin ihan suosiosta kehua miestä ja ennen kaikkea heidän yrityksensä luotettavuutta ja vielä tietty autoja siinä sivussa. Ihan lupasin samaan hintaan laittaa linkin tuohon sivulleni. Minulle merkitsee auto-, niin kuin muussakin kaupankäynnissä melkeinpä eniten se, että tiedän luottaa miehen sanaan. Nimittäin tämänkin ajokin tilasin ja maksoin näkemättä koko autoa. Eilen sitten taisin olla perillä Seinäjoella puolisen tuntia, eli sen verran, että saimme paperit vaihdettua. Eiköhän tällä vaivannäöllä taas neljä-viisi vuotta mennä eteenpäin.

Minulle loppujen lopuksi auto on vain nelipyöräinen peli jolla pääsen paikasta a paikkaan b. Hieman huolellisemminkin niitä voisi pitää. Pestyäkään ei tule kuin katsastukseen tai jos sattuu ABC-pesulinjalla olemaan ihan tyhjää, niin saatan silloin halliin tyrkätä. Kaikenlaisilla ritsoilla sitä on tullut eläessään ajeltua, mutta onhan se tietty itsensä ja muiden tiellä liikkujien turva, jos edes kohtuu kuntoinen ajokki on käytössä.

Sain viikolla kuulla, että eräs vaasalainen tuttavani oli kuollut vatsan seudun syöpään melkoisen lyhyen sairastelun jälkeen. Tapasin Markun vielä juhannusjuhlillamme Keuruulla ja myin muistaakseni kirjanikin. Silloin hänellä ei ollut vielä mitään tietoa vaivastaan, kunnes syyskuussa sai tutkimustulokset ja tieto olikin aika lohduton. Kerran tulin hänelle soittaneeksi syksyn aikana, mutta kyllä se vain aikalailla pysäyttää kun joutuu toteamaan, että kolmessa kuukaudessa ihan terveenoloinen kuuskymppinen mies tempaistaan pois. Päivämme eivät todellakaan ole parhaimmalla tahdollakaan ennustettavissa. Itse ehdin prosessoida omaa tautiani jo monta kuukautta ja toinen äkkiarvaamatta sairastuu ja menehtyy samantien. Onneksi Markku oli myös luopumisen tuskat taisteltuaan levollinen lähtemään uskossaan Jeesukseen. Se on edelleenkin kaikkein merkittävin asia, muutoin olisi tosi synkkä ja lohduton olo muistella hänen peräänsä.

Se on sitten illalla kinkunpaiston vuoro, kotikaljaa laitoinkin juuri äsken toisen satsin tulemaan, joten tullee se joulu sieltä.