Rohkaiseva viikonloppu

Lauantai meni saarijäveläisten järjestämässä miestenpäivässä Kannonkosken Piispalassa. Kiva oli paikka. Ohi on tullut ajeltua useinkin, mutta eka kertaa sain nauttia paikan palveluista.
Pienellä ryhmällä jaoimme näitä miehisiä tuntemuksia - kuolevaisuuttamme. Toivottavasti joku sai jotakin rohkaisua kohdata olevia tai tulevia vastoinkäymisiä. Tunti meni keilatessa. Ihan oli kiva vanhojen tuttujen kanssa heittää kevyttää kisaa ja suulasta läppää.
Päivän päätteeksi uskaltauduin avantoonkin, ensi kertaa tänä talvena. Avantouinti lienee eturauhaspotilailta kielletty ilo, mutta jos itsetuhoisuus tähän jää, niin ei liene kovin kohtalokasta.

Eilen olinkin sitten paikallisessa Vapaakirkossa puhujavieraana, kokemuksena lähes mielettömän rohkaiseva. Paikallisena pastorina Koiviston Timo toimi isäntänä, mutta mukana istui muitakin kirkon vaikuttajia Eriksonin Juhanista, Kuusisen Jormaan ja Koivun Vesaan. Seurakuntaa oli muutoinkin hyvin koolla. Helppo oli puhua ja palautetta piisasi.

Teemanihan oli "Usko vaikeuksien kohdatessa". Kun olen vielä tänään mutustellut tuota kokousta, niin ihan tunne "uudesta alusta" alkaa vallata minun henkeni maailman. Usko kun näkee näkymättömän ja saa sen muuttumaan näkyväksi. Sairaus, kärsimys voi viedä mielemme ja ajatuksemme, tai se voi kääntyä meille voitoksi ja vahvuudeksi, kun näemme Jumalan kirkkauden maailman ja sen voimat ja vallat muuriemme takaa.

Tärkeimmäksi nousee Jumalan kirkkauden läsnäolo, siinä meillä on mahdollisuus aitoon iloon ja riemuun sairastimmepa tai kärsimme kuinka tahansa. Se on raamatun vahva Henki, joka saapi jopa muuttua todeksi. Hänen läsnäolossaan alkaa tapahtua myös vapautumisia sairauden ahdistavista voimista. Taidanpa rohkistaa ja terävöittää julistustani ja toimintaani kuten olen jo aiemminkin väläytellyt.

Mitä muuta tämä sekasortoinen ja kuitenkin niin perin itseriittoinen maailma tarviikaan kuin todellista ja aitoa Jumalan ilmestymistä.

Sain viikonlopulla aivan hurjan esirukoilijain ringin taakseni, kun kotiseurakuntalaiset lähtivät kuukauden mittaiseen rukousketjuun ja Koiviston Timo pyyti myös lupaa, että Vapaaseurakuntakin voisi osallistua yhteiseen rukoukseen.

Kiitos teille ja ennen kaikkea Herrallemme, joka on kaikkivaltias!

Kiitos!

Kiitos teille myötäelämisen kommenteista, niitä on tullut sekä tänne, että s.postilla, tekstiviestein ja ties miten.

Nyt tuntuma on se, että kelloa on käännetty vielä entistä pienemmälle välitykselle.

Ensimmäisiä kiputuntemuksia on tainnut alkaa ilmetä. Aiemmin olen laittanut kaikki kolotukset lääkityksen, istumisen tai liikunnan piikkiin. Mutta kun urologi arvasi tiedustella mahdollisia särkyjä, niin kävin päättelemään, että kait nämä voi itse taudistakin tulla. Aamulla herätessäni kolotti toista lonkanseutua syvemmin kuin koskaan aiemmin, eikä tuo ole vielä aamusta käynyt hellittämään. Jos tallaisenaankin jää jomottamaan, niin tulee kyllä aika pian häiritsemään keskittymistä ja työntekoa.

Kiusallista, mutta vieläkin haluan uskoa sen tulevan ihan jostain muusta. Taidan käydä iltapäivällä taas hiihtämässä, jos vaikka vertyis.

Mutta onneksi ei ole vielä tällä rupeamalla masis iskenyt.

Yhtä olen yhä syvemmin pohtinut, että vaikka kaikki muu toiminta lamaantuis, niin saarnata haluaisin viimeiseen asti, katsotaan kuin tässä käy - saako siihen armon!

Ei hyvä!

Sori, kun päivä ehti vierähtää näin pitkälle ennen kuin ehdin toimittamaan lupaamiani tuloksia tänne.

Valitettavasti hienoiseltaan elättelemäni toiveet paremmasta tulevasta eivät toteutuneet. PSA-arvo oli kivunnut viidessä kuukaudessa kahdesta 4,7.n.

Kirurgisen polkiklinikan urologi totesi oman osuutensa kohdallani päättyneeksi. Seuraava suunta tulee olemaan syöpäosasto, jossa jo toissa kesänä sädetyksessä poljin. Kutsun mukaan pyytelevät aikoinaan keskusteluun, jossa pohdittanee milloin ja kuinka solusalpaaja hoitoihin ryhdytään.

Kyllä tässä nyt vitsit alkaa olla ihan oikeasti vähissä, mutta jotenkin sisällä on vain sellainen peruslevollinen olo ja entistä enemmän vain palaa roihu siihen suuntaan, että lopun elämänsä tässä haluaa Jumalan tahdon toteuttamiseksi antaa.

Katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Ensi lauantaille olen lupautunut Saarijärvelle miestenpäivään, jossa saan jakaa raavaille suomalaisille äijille tuntojani.
Sunntaina olen sitten täällä paikallisessa Vapaaseurakunnassa. Sain itse määritellä aiheenkin puhua uskosta vaikeuksien kohdatessa. Mielenkiintoista

Huomista odotellessa

Niin, huomennahan tuo taas puolen vuoden päivitys on edessä. Vartin yli yhdeksän on aika Keskussairaalan kirurgiselle poliklinikalle tutun urologin puheille. Olen taktikoinnut jaksamiseni kanssa niin, että tulen polilta suoraan pastoripalaveriin loppupäiväksi ja vielä varasin itselleni illan kokousvastuun, niin pysyypä elämässä kiinni vaikka mikä tulisi vastaan.

Ei oikein osaa arvioida milloin ja mikä käynti tähän astisista olisi ollut merkitykseltään isoin. Huomiseenkin liittyy aika paljon latausta, jos PSA ym. lukemat ovat pysyneet aiemmalla tasolla tai jopa tulleet alaspäin, niin se on hyvää kielivä merkki siitä, että uusin rinnakkaislääkitys on tehonnut - ainakin hetkellisesti.

Mahdollisesti nousseet arvot ovat ikävä viesti syövän agressiivisuudesta ja melko nopeasti eteen tulevista solusalpaajahoidoista, jotka sinällään tässä vaiheessa muutaman vuoden hormoonipistosten heikentämälle keholle hieman pelottavat.

Tyynenä kuitenkin odottelen, voin sanoa, että ei ole vielä tullut juurikaan uniin, eikä muutoinkaan häirinne. Toki joitakin lisäoireita on ilmennyt, mutta kun sitä ei pysty millään päättelemään, eikä tietämään mikä johtuu mistäkin, syövästä vai syövän hoidosta.

Marika oli pistäytymässä pikkuisten kanssa viime viikonlopulla ja kyllä teki taas hyvää telmiä hetkiä ja laskea pulkkaa. Eihän kenelläkään voi olla fiksumpia lasten lapsia, eihän?

Marika on muuten avannut oman verkkokaupan lasten käytetyille tavaroille. Aivan isänä innostuu tyttären mukana. Kaikkien kannattaa käydä kurkkaamassa ja ostamassa vaikka ei lapsia olisikaan, siksi hyvät sivut on saanut värkättyä. Os. http://vainonvintti.valmiskauppa.fi

Olen käynyt edelleen hiihtelemässä Tuomiojärven jäälle ja kyllä eilenkin ilma oli auringon armosta mitä parhain. Kymppi meni yhdessä hujauksessa, kuten lauantainakin.

Mutta kyllä kaiken keskellä Japanin katastrofi on pysäyttänyt mykistävällä tavalla. Kuinka voimaton itsessään suuri, mutta niin peinen pieni ihminen onkaan majesteetillisen luomakunnan ja luojan edessä. Ei osaa kuin olla hiljaa.

Vuosipäivät

Tervehdys kuukausien päästä!

Jotkut uskollisimmat ovat edelleen muistaneet kysäistä, että milloinkas muistat blogiasi?

Välillä jo yritinkin käydä jotain kirjoittamassa, mutta eipä tuntunut oikein teksti kulkevat niin deletoinpa pois.

Aikalailla entisellään on tämäkin vuosi mennyt. Kaksi vuotta tuli täyteen diagnoosista ja eihän sitä voinut muistelematta olla.

Liki koko tämän poissaolon ajan olen takunnut verenpainelääkityksen kanssa. Nyt näyttäisi uusimmat lääkkeet toimivan vähän paremmin, ainakin toistaiseksi, vaikka leposyke pysyykin vähän tarpeettoman korkealla. Muuten vaikuttaisi sopivan tuon muun lääkityksen kanssa yksiin.

Melkoisen väsynyt olen ollut viime viikot. Olen yrittänyt syytä etsiä. Ehkä osa-tekijä on kiireen loppumisellakin. Ennen oli pakko jaksaa väsytti tai ei, nyt on aikaa heittäytyä sohvalle selälleenkin vaikka pidemmäksikin aikaa. Enhän ole tämän vuoden puolella käynyt Jyväskylän ulkopuolella muuta kuin Tammikuussa Kuopiossa Hellutanherätyksen talvipäivillä. Aiemmin taisin olla pari kertaa viikossa jossain päin Suomea, huh, huh!

Seurakuntatyössä on ollut hienoa aikaa. Palkkasimme Korpilahden ja Muuramen aluetyöhön uuden pastorin ja ennen kesää saamme myös oman kolutyöstä vastaavan pastorin. Kokemus antaa jo levollisen tunteen, että pastorikunta saa jaettua työpaineet jo aika kivasti kukin omalle toimialueelleen. Vaikka vielähän tuota seuraukunnan kasvaessa moni toiminta kaipaisi henkilövahvistusta. Mutta katsotaan mitä seuraavaksi. Unelmia pitää olla - vaikka ei jaksaiskaan.

Maaliskuun eka päivä menen sit seuraavaksi antamaan labranäytteet, jotka taasen määräävät jatkon. Tuloksen saan urologin tapaamisessa 15.3. Odotus tietty on, että syksyllä lisätty päivittäislääke olisi vaikuttanut hidastavasi syöpään. Mutta kyllä sitä mieli muuhunkin varautuu, kuten aina ennenkin.

Yritän laitella tietoja kunhan tulokset saan. Aurinkoista kevättä tämänkin pakkastalven päätteeksi!

Joulun Rauhaa!

Olen aina ollut tavattoman huono ja hidas lähettelemään joulutervehdyksiä. Ihan hävettää kun joulun lähestyessä alkaa tulla kortteja kotiin ja toimistolle, teksiviestejä, sähköposteja,kun taas ties kuinka monennen kerran havahtuu typeryyteensä. Se kun luopi sosiaalista painetta vastaamiselle ja vaikka kuinka yrität, niin kömpelöksipä ja kovin huomaamattomaksi sitä vaan itsensä tuntee.

Täytyy lohduttautua, että hyvä tahto riittäköön! Noh, se ei tietty vielä paljon vastaanottajan postilaatikkoa, eikä mieltä ilahduta.

Vietämme nyt ensimmäistä jouluamme tässä kodissa. Vuosi sitten olimme jo omakotitalomme myynneet alta pois, mutta olimme muutaman viikon evakossa, kunnes sitten vuoden lopulla tähän sijoituimme. Hurjan oli kylmä vuosi sitten, muistan kuinka pakkanen paukkui liki kolmessa kymmenessä, mutta eipä näytä häpeävän talvea tämäkään joulu, mittari kun koneella todistaa lukemaksi jo -28C.

Pojallamme Jarkolla on mennyt viime päivät taasen odotellessa lentosäiden muuttumista. Huhtikuulla hän tuskaili Englannissa Islannin tuhkapilvessä ja nyt Euroopan lumimyräkkä on vuorostaan sekoittanut liikennettä pahoin. Juuri näihin aikoihin hänen pitäisi päästä lähtemään Birminghamista Amsterdamin kautta Helsinkiin. Annika tuli jo viikkoa aiemmin tentteihin, mutta Jarkolla oli vähän pelkoa viettää yksinäistä joulua kylmässä Englannissa. Eilen näytti jo ruuhkat kentiltä purkautuva, joten tullee se poikakin kotiin.

Saamme Marikan, Matin ja lapset Iisan ja Okon tänään mummolaamme jouluksi. Voi kuinka pappa onkaan jo monta viikkoa odottanut joulua. Laitoinkin joku päivä sitten Marikalle viestiä, että odotan joulua ainakin yhtä paljon kuin lapset.

Olimme viime viikonvaihteessa Lauran valmistujaisissa Lahdessa, jossa Marika oli myös perheinee, joten eihän tuosta pikkuisten näkemisestä onneksi montaa päivää ole. Laura tosiaan sai kolmen ja puolen vuoden AMK. opinnot päätökseen ja sai äitinsä tavoin sosionomin paperit pöydälle. Töitäkin tytöllä on ollut ihan riittämiin jo opiskelujen ohella ja lupaavalta näyttää jatkonkin suhteen.

Syksyn aikana olen onnistunut purkamaan aiemmin kertomiani luottamustoimia pois. Tammikuu sinetöi sitten lopullisesti käytäntöön tekemäni päätökset. Liekö noiden vastuiden vähenemisen vaikutusta, mutta viime viikot ovat olleet henkisesti aivan erilaisia kuin edelliset pari vuotta.

Olen luonut mielikuvan elämästäni lapsuuteni maaseudulle. Jokainen maalla kasvanut on tehnyt matkaa potkukelkalla ja tietää kuin kivaa on lasketella menemään hyvin auratulla ja liukkaalla kylätiellä. Mutta auta hyvä isä kun tulee hiekkaa tai peräti auringon sulattamia pälviä tiellä vastaan. Kovakin vauhti - tai varsinkin se - loppuu lyhyeen kun kelkkaa tökkii hiekkaan tai peräti lennättää kelkkailijan maahan. En sentään lentänyt rähmälleni, vaikka kelkkani kyyti kovaa olikin, mutta pitkälle ei liukuni jatkunut kun tahmea hiekka tuli vastaan. Ei auttanut, vaikka vähän vielä yritinkin vauhtia lisätä ja kyytiä potkia. Näin minulle kävi.

Nyt olen heittänyt tuon kelkan kinokseen, kuinka onkaan helppoa jalkamiehenä jatkaa. Suurin pälvihän oli ja on tietty tämä tautini, mutta pysähdys kuin pysähdys. Onneksi on sen verran vielä älliä päässä, että suostuin itsenäiseen ajankäyttöremontiin, toivottavasti en koskaan enää innostu moisella tavalla elämänkynttilääni kaikista päistä polttamaan. Nyt on tältä osin nautinnollisin joulu vuosiin.

Siunattua ja rauhaisaa joulunaikaa ja Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa kaikille. Hän otti minun, sinun ja meidän kaikkien elämänmurheet harteilleen - ihan oikeasti. Joulun ihmeellistä rauhaa Sinulle. Tavataan ensi vuonna.

Moikka!!

Maltoinpa tulla välillä ikävääni purkamaan tänne.
Annoittehan aika kivasti palautetta näihin viimeisinpiin teksteihini ja sen lisäksi vielä tuli sähköposteja suoraan. Kiitos teille kaikille yhdessä ja erikseen kannustuksesta.

Olen ihmetellyt kuinka sitkeästi teistä jotkut käyvät sivuillani, vaikka en ole kuukauteen kirjoitellutkaan. Viitisenkymmentä vierailijaa päivittäin näyttää kurkistelevan.

Tarkoitukseni on vain moikata, kunto on ihan entisellään. Töitä olen saanut tehdä ihan samaa tahtia. Jotenkin on vaikuttanut, että olen entistä innostuneenpi ollut tästä paikallisesta seurakuntatyöstä. Välillä tulee sellaisia intopuuskia, ettei terveinä päivinäänkää oo sellasta kokenut.

Olin viikonlopulla pari päivää Joensuussa Helluntaikirkon tulevaisuusfoorumissa ja samalla kirkon syyskokouksessa. Päätökseni jättää sen hallitus realisoitui. Samalla jätin taakseni kolme muutakin työryhmää. Toki joudun tekemään virkaa puheenjohtajana aina tammikuulle asti kunnes uusi hallitus järjestäytyy. Mutta kokoontumisia ei enää tule kohdalle.

Huomenna oliskin sitten meidän kolmekymmentävuotishääpäivä. Aika on vain vierähtänyt ihan luvattoman nopeasti, montaa ja monenlaista on matkalle mahtunut. Eikä nämä pari viimeistä vuotta ole niitä helpoimpia olleet.

Viikonlopulla olis tarkoitus piipahtaa Englannissa Jarkkoa ja Annikaa tervehtimässä. Taidetaan juuri ehtiä seuraavan lentoalan lakon, tällä kertaa lentoemäntien lakon alta pois.

Sen verran tämä kirjoittaminen vain on verissä, että kun tämän lopetin, niin piti sit yhdeltä reissulta ostaa uusi viiden vuoden päiväkirja. Olen siis kirjoitellut itselleni jokainen päivä pikkutapahtumia.

Nähdään taas joskus ja siunausta, sekä voimia teille kaikille.