Porista palautellen

Reilu viikko on vierähtänyt Parasta Poriin tapahtumasta. Tapahtuma tuntuukin vaativan keskivertoa pidemmän palautumisen. Tilaisuudet (ke ja to) joissa olimme mukana antoivat todella huiman kokemuksen. Toki jälkimainingit kertovat, että meno sen kuin vain parani loppua kohden. Mutta heti ensimmäistenkin iltojen yleisömäärä ja yleisön mukana eläytyminen oli ihan poikkeuksellista. Kuulin arvion, että torstaina olisi paikalla ollut jopa kuusisataa ihmistä. Oli mahtavaa saada palvellla porilaisia. Seurakunnan omat rukouspalvelijat osallistuivat myös aktiivisesti esirukouspalveluun.

Tapahtumasta itsestään palautuminenkin otti aikansa, kunnes "sielu laskeutui" perässä tänne Jyväskylään, mutta valitettavasti kivuliaampaa oli "haavojen nuoleminen" kun rysäytin itseäni hotellin portaikossa heti keskiviikkona saavuttuamme paikalle. Vahinko tuli taasen kerran - niin kuin yleensä aina - mitättömästä ja ennalta arvaamattomasta tilanteesta. Kannoin läppärilaukkua toisella olkapäällä ja toisella pukupussia ja vielä vedin matkalaukkua perässäni. Eiköhän kesäsandaalin kärki osunnut kevyesti ylösnousevien portaiden reunaan ja samalla kaikki 188cm. makaa pitkin pituuttaan reput selässään hotellin käytävällä.

Ehdin tuntea, että nyt tekee jo aiemmin vihoitelleeseen olkaani tosi kipeää. Sivullisen hotellivieraan avustamana pääsin ylös ja huoneeseeni, mutta ensi tuntuma oli, että nyt on kokoukset pidetty. Panadolia ja syöpäkipulääkettä syöden selvisin kuitenkin illan tilaisuuteen. Seuraava päiväkin meni vielä kohtalaisesti, mutta sen jälkeen kipu äityi aikalailla sietämättömäksi. Perjantaina ajelimme heti aamusta kotiin. Pitkitin vielä päivystyspolille menoa lauantaiaamuun, mutta sitten oli jo pakko hakea apua. Sain kortisonipiikin lievittämään kipua. Olkapää kuvattiin, mutta onneksi ei ollut luumurtumia. Kävin vielä tiistaina jo aiemmin varaamallani ajalla näyttämässä kättä omalle lääkärille, joka ohjasi sitten fysioterapeutille. Eilen sainkin häneltä sitten jumppaohjeita. Niitä olen nyt sittten totutellut hieman aristavalla kädellä tekemään, mutta jumppa vaikuttaisi ihan hyvältä ratkaisulta, ainakin näin ensi tuntumalta.

Kävin viikolla laboratoriokokeissa ja CT-kuvauksissa, joidenka tulokset saan kuulla ensi viikon keskiviikkona. Tuolloin tiedän taasen missä kohden syövän suhteen edetään, joudutaanko turvautumaan uuteen lääkitykseen, vai onko tauti jatkanut oloaan stabiilissa tilassa. Viime viikolla tuli muuten vuosi täyteen viimeisistä sytostaattihoidoista.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Laukaan Perunkaan ensimmäiseen alueen yhteiseen kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokkaiden tapaamiseen. Saas nähdä mitä se polku tuokaan tullessaan.