Ja seuraavaksi sydän...

Meikäläisen kokemukset sairauksien ihmeellisessä ja arvaamattomassa maailmassa eivät ota loppuakseen.

Viime sunnuntaiaamuna kun heräilin Jämsän kokoukseen mittailin jonkin asteisen rytmihäiriön vaikutuksesta pulssin ja verenpaineen, niin miten ollakaan sydän jumputti vain 38 kertaa minuutissa. En ollut uskoa mittaria todeksi. Sunnuntai kuitenkin meni ihan kohtuudella, vaikka melko väsyneenä maakunnasta kotiin saavuinkin.

Maanantaille oli taasen valmiiksi sovittu lääkärillä käynti, jossa otin myös sydämen rytmin puheeksi. Tilannetta piti seuraaman ja tänään aamulla pumppu antoi pohjiksi 36 kertaa minuutissa. Kun lääkäri sitten päivällä soitteli lopuista verikoetuloksista, niin hän suuntasi kiireellisen kutsupyynnön sydänosastolle. Sieltä tulevaa kutsua tässä nyt sitten odotellaan.

Syytä moiseen äkilliseen muutokseen ei lääkärikään osannut arvioida. Itse olen vain taipuvainen yhdistämään tämän nykyiseen melko mittavaan päivittäiseen lääkearsenaaliin jota joudun syömään. En tiedä voisiko pari kertaa päivässä pistämäni liuotushoitopiikki olla laukaiseva tekijä. Mene ja tiedä, mutta toivottavasti saan mahdollisimman nopeasti komennuksen sydänpuolelle, jotta saadaan joku tolkku sydänparan nykymenoon.

Tähän vaan alkaa jo turtumaan - jos alkaa. PSA oli hieman lähtenyt myös osaltaan nousuun (16-19), mutta kieltäydyin ainakin vielä tässä vaiheessa uudesta suun kautta nautittavasta hormonivalmisteesta. Tällä hetkellä elämäni arkinen laatu kun on aika kivalla mallilla, joten haluaisin seurata ainakin kuukauden verran, koska ei neljä lisätablettia päivässä voi olla tuomatta mukanaan jonkinasteisia sivuvaikutuksiakaan. Hieman tietty askarruttaa kesäkuun alussa ultrattu imusolmukkeen laajentuminen melko lähellä tervettä munuaista. Mutta ei auta kuin rukoilla ja odottaa, ettei mitään yllättäviä muutoksia muutamassa viikossa tapahtuisi.

Liekö tämä sitä pitkäaikaissairaan tiedostamatonta ja jatkuvaa stressitilaa josta joku anonyymikommentoija on yrittänyt minua muutaman kerran muistuttaa.