Oli todella hieno ja kaikinpuolin mahtava vierailukokemus viikonlopulla Espoon Helluntaiseurakunnassa.
Seurakunta oli elävyydellään huikea kokemus ja ihmisten aitouden ja välittömyyden kohtaaminen oli yllättävää. Odotin pääkaupunkiseudulta aikalailla varauksellisempaa vastaanottoa. Uskoisin, että vuosien rukoustyö ja toiminnan ohjaaminen ihmisiä kohtaavaksi näyttää kasvonsa näin ensivierailullakin.
Tilaisuuksissa oli hyvin väkeä. Puheeni väistämättä kietoutuivat oman sairauskokemukeni kehyksiin. Lauantain saarnani teemotin ajatukselle siitä kuinka elämämme ja uskomme sisältö on riippuvainen Jumalan läsnäolosta. On niin tavattoman luontevaa mukautua kristittynä siihen niin tavanomaiseen ja tavanomaisista jutuista täyttyvään arjen aherrukseen. Ei ole helppoa hakeutua Jumalan läsnäoloon. Voi kuinka kipeät ovatkaan menneiden vuosieni kiireiset muistot. Tunnen olevani suuresti etuoikeutettu joutuessani hyppäämään pois kalenterikarusellista.
Sunnuntaina uskalsin pohdiskella haastavaa teemaa: Kaiken voittava usko. Itsessämme epäonnistumme toisamiseen ja siksi niin helposti kirjoitamme tietämättämme kirjaa epäuskon teoista ja ruokimme itseämme sillä. Jeesus ihan oikeasti vakuutti, että Hänessä kaikki on mahdollista. Mutta se käy mahdolliseksi vasta sitten kun pääsemme, uskallamme, opimme tai miten vaan alammekin hakeutumaan Hänen läsnäoloonsa ja siihen todellisuuteen missä kaikki on todellakin mahdollista. Eikä siihen oikeasti tarvita kun meidän vilpitön rukouksemme jossa luovutamme elämämme ohjat Hänelle. Seurauksena on todennäköisesti matka josta emme kaikilta osin kyllä pidä, kipua, sairautta, yksinäisyyttä jne. Näitä vain tapahtuu, jotta riippuvuutemme Hänestä kasvaa.
Tilaisuuksien päätöshetket rukouspalveluineen olivat minulle erityisen rohkaisevia, vaikka ihmisen moninainen tuska tuleekin niin tavattoman liki. Mutta uskon, että Jumala antoi myös monelle taivaallisen avun ja se tietoisuus minua sykähdyttää ja innostaa taasen eteenpäin.
Vähäisintä viikonlopussa ei ollut ne muutamat hetket joita saimme viettää Iisan ja Okon, sekä tietenkin heidän vanhempiensa seurassa. Miten voikaan olla niin täydellisiä lapsia, ihan kaikessa.
VESA PYLVÄNÄISEN PÄIVÄKIRJA Tämä blogi syntyi 10.2.-09 saamani syöpätiedon jälkeen. Pyrin kuvaamaan aviomesti matkaani ärhäkkään eturauhassyöpäni kanssa. Hoitojen ja muuttuvien tuntemusten väliin mahtuu paljon muutakin arkista ja vähemmän arkista pohdintaa. Voit seurata tilaisuuksiani myös Facebookissa nimellä Uusi elämä voittaa. Kuva Minni Heinilä
Vähän vierastan ajatusta siitä, että Jumalan toiminta ja tunteminen riippuu siitä, mitä ihminen (itse) tekee. Tästä oletuksesta seuraa usein väite ja toisen uskovan neuvo, että ihminrn tekee jotakin väärin, silloin kun Jumala ei toimikaan näkyvästi tai niin kuin olettaisi. Tulee tunne, että "pumppaamme" Jumalan läsnäoloa ja teemme läsnäolon itse sosiaalisesti.
VastaaPoistaVoimia sairauden kanssa elämiseen.
Ihan pakko kommentoida täydellisistä lastenlapsista. :) Kerran eräs isoisä totesi Aunuksessa vuosia sitten vieraillessamme omista lapsenlapsistaan: "Nuo olisi pitänyt tehdä ensin!"
VastaaPoistaItselläni on viisi lastenlasta ja voin Vesa laillasi sanoa: kaikki niin ihania ja täydellisiä - suurta lahjaa Jumalalta.
Saakoon elävän veden virrat edelleenkin virrata kauttasi lohduttamaan sekä itseäsi että muita.
Edelliseen Janin kommenttiin sanoisin, että ellei ihminen anna Jumalan tulla lähelleen ja toimia elämässään, ei Jumala sitä väkisin tee. Ymmärrykseni mukaan ainut, mitä Jumala oikeasti meiltä haluaa, on sydämemme ja tahtomme. Emmehän me Hänelle pysty mitään muuta antamaankaan. Häneltä tulee kaikki, mitä meillä on.
Hellevi P. Pohjanmaalta
Haloo. Mikäs "apatia" tänne blogiin on nyt hiipinyt, ystävät ! Eipäs hellitetä ! Vesa tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan rukousta ja kannustusta.
VastaaPoistaJeesus on Parantaja ja parantaa tänäkin päivänä ihan mistä sairaudesta tahansa. Ja Herra kuulee rukoukset.
Tsemppiä ja siunausta kaikille !