maanantai 10. kesäkuuta 2013

Pitäisi istuman valtuustossa

Elämässä näitä yllätyksiä riittää, valitettavasti kohdallani ne ovat sisällöllisesti saman suuntaisia.
Aamulla tulin lääkäriin rutiinikäynnille, mutta miten ollakkaan, tulehdusarvot eli CRP oli kohonnut 120. Niinpä käsky kävi taasen Sädesairaalan osastolle 31 ja huonekkin on vielä sama josta muutama viikko sitten kotiuduin.

Kiireellä piti hälyttää varamies paikalle puolueiden ryhmänjohtajien palaveriin puoleltapäivin ja sitten varahenkilö vielä illan valtuustonkokoukseenkin.

Yhteisöllisyyden vaikutus on kiva panna merkille. Tuntui todella mukavalta kun normaalisti takanani istuva valtuustotoveri laittoi hetki sitten tekstiviestin ja totesi, että täällä halutaan kuulla kuinka sinä jakselet? Välittämisen taito on jalo taito ja se synnyttää ihmeesti vastavuoroisuutta.

Eli täällä sitä sitten odotellaan tutkimuksia ja tuloksia. Muistakaapa, että tulehduksen ylläpitäjä löytyisi mahdollisimman pian.

7 kommenttia:

  1. En varmaankaan ole ainoa, joka rukoilee puolestanne päivittäin.

    TMN Kangasalta

    VastaaPoista
  2. Meidän Jumalamme on taivaissa, mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Ps.115:3

    Siunausta ja voimia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä muistetaan,Jumala on laskenut sinut ja perhekuntasi sydämmelleni.Ja Jumalalle ei ole mikään MAHDOTONTA,SIIHEN USKON JA LUOTAN.Sinua ja perhekuntaasi siunaten.

    VastaaPoista
  4. Kyllä täälläkin muistetaan Vesa.Niin Jumalalle ei mikään ole mahdotonta ja siihen minä uskon.Voimia sinulle.

    VastaaPoista
  5. Olen monesti pohtinut, että miksi uskoville on usein niin tärkeää saada olla tässä ajassa mahdollisimman pitkään.

    Eikö se päämäärä ole muualla kuin täällä maan alhossa ja epätäydellisyyden keskellä?

    VastaaPoista
  6. Kiitos puheestasi konferenssissa. Kuuntelin sen netin ääressä tänään. En ollut Keuruulla. En ole aiemmin kommentoinut sivuillesi. Olen seurannut blogiasi ja saanut rohkaisua elämästäsi, kuten "Murretun leivän" puheestasikin. Tuskin olisin kuunnellut sitä, ellen tietäisi, että olet ollut ja nytkin vakavasti sairas. Jeesuksen erityisjoukoissa!! Siunaan päiväsi tässä vaiheessa. Uskon myös, että kaikki päivämme ovat Jumalan isänkädessä. Olen myös sairastanut kaksi syöpää. Koen eläväni toisella jatkoajalla. Jeesus on tähän asti auttanut! Siunausta koko perheellenne. VT

    VastaaPoista
  7. Tänään olet ollut vahvasti mielessä ja olen rukoillut parantavaa kosketusta sinulle Jumalalta,
    Jumalan Voimahan polttaa hetkessä kaikki syöpäsolut pois,se vaan on niin ihmeellistä mikä Voima meillä uskovilla on käytössä.

    VastaaPoista