perjantai 24. toukokuuta 2013

Se on päätetty!

Nyt se on sitten lopullisesti päätöksessä, että minun hoitojani ei enää voidan jatkaa. Syöpäsairaalan vuodeosaston ylilääkäri soitti tänään ja kertoi keskiviikkoisesta lääkäriryhmän kokoontumisesta, jossa oli koolla hänen lisäkseen mm. kaksi muutakin eri osaston ylilääkäriä. Heillä kaikilla oli kuulema "tyhjät taskut" jäljellä olevien hoitoratkaisujen suhteen.

On merkillepantavaa, kuinka rauhallisesti olemme voineet tämän yhdessä Anitan kanssa kohdata. Sen mahdollistaa vain ja ainoastaan se valtaisa esirukousten määrä joka kohoaa kaiken aikaa kohden kaikkivaltiaan Jumalan taivasta. Olemme saaneet maistaa Hänen lupaamaansa yli ymmärryksen käyvää rauhaa.

Itsessämme me hajoaisimme pelkoon ja ahdistukseen, mutta Hän on luvannut antaa tuon rauhansa ja sen myötä myös uskomme ja luottamuksemme Hänen ilmestymiseensä kasvaa kaiken aikaa. Minulla on vielä valtaisa halu viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan. En oikein joutaisi kuolemaan, en millään.  Mikä olisikaan sen suurempi riemu kuin julistaa Hänen tekojaan kaikkialla ihmein ja merkein.
Tätä odotellessa....hyvää kesää kaikille.

14 kommenttia:

  1. Vesa, en tunne sinua, vaikka Facebookissa meillä onkin 30 yhteistä ystävää :) Olen kuitenkin pitkään seurannut Facebookin ja tämän blogisi kauyya kamppailuasi vakavaa sairautta vastaan, ja se rauha, ilo ja luottamus joka sinusta kaiken keskellä välittyy, on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Itse olen sinua parikymmentä vuotta nuorempi ja kärsinyt aina järkyttävästä kuolemanpelosta johon edes usko ei ole tuonut helpotusta. Minulle sinun uskosi ja asenteesi on ollut hyvin puhuttelevaa ja rohkaisevaa ja saanut minut etsimään läheisempää suhdetta Jumalaan. Kannan sinua ja läheisiäsi Isän Iankaikkisille Kaikkivaltiaille käsivarsille! Hänellä on kaikki valta ja voima, myös sairauksiin joissa lääkärit ovat nostaneet kätensä pystyyn! Ole siunattu Vesa ja KIITOS rohkeudestasi olla näkyvä kaiken keskellä ja jakaa sitä hyvää jota olet Isältä saanut!

    VastaaPoista
  2. Ihmeellinen on Jumalan Voima!

    VastaaPoista
  3. Meidän aikamme on Jumalan kädessä. Hän tietää, milloin kenetkin kutsuu Kotiin. Sen parempaa paikkaa ei ole missään. Elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herramme omat. Itse olen paljon pelännyt ja aprikoinit sitä, että pääsenköhän Taivaaseen, vaikka olenkin uskossa. Jos sittenkin on jokin synti, joka pitää minut sidottuna tähän maahan. Ole kiitollinen, että teillä on rauhallinen olo. Meitä sairaita on paljon erilaisten kuormien kanssa taivaltamassa. Olemme menossa KOTIIN.

    VastaaPoista
  4. Ikävä kuulla, että tautisi näin etenee ja kuntosi heikkenee. Muistamme sinua ja Anitaa täällä rukouksin ja pyydämme teille voimia jaksaa elämänne tässäkin vaiheessa.
    Siunauksin PeLe ja PiLe, Vaasa

    VastaaPoista
  5. Hei Vesa, ei tahdo löytyä oikeita sanoja.
    Haluan sanoa kuitenkin, silloin kun maalliset avut ovat käytetty loppuun. On olemassa vain yksi, yksi ainoa jonka voimat ja apu ei ehdy milloinkaan. Nyt lepäät täydellisesti Isän kämmenellä. Lepää siinä rauhassa, Hän haluaa auttaa sinua, voimistaa, vahvistaa ja parantaa. Sinun tulee vain levätä rauhassa Hänen kämmenellään kuunnellen mitä Hänellä on sinulle kerrottavana, et voi kuulla ellet pysähdy ja lepää. Pysähdy hetkeksi ja kuuntele mitä Hänellä on sinulle kerrottavana, voit kuulla vain pysähtymällä ja olemalla hiljaa Hänen edessään. Ystävä hyvä lepää ja luota Häneen, luota sillä Hän tahtoo auttaa sinua, lepää rauhassa Hänen käsivarsillaan, Hän kantaa ja antaa uutta voimaa sinulle.
    Sinua ja teitä kaikkia siunaten ja rukouksin muistaen.
    Eija, ent.koulukaverisi

    VastaaPoista
  6. Nöyrin mielin rukousrintamassa mukana,
    teitä kumpaakin (ja koko perheväkeä) siunaten
    blogiystävä & co.

    VastaaPoista
  7. Tämä blogi on koko ajan rohkaisuksi minulle, joka kamppailen toisenlaisten ongelmien kanssa. Kiitos sinulle ja siunausta !t. Anna-Liisa Savosta

    VastaaPoista
  8. Olen lapsen uskossani oleva vajaa kuusikymppinen nainen,käy vain harvoin kirkossa,mutta olen saanut kiitollisena seurata sinun luottamusta taivaan isään,tämä palstan pito on ollut parasta saarnaa Jumalasta meille tavallisille ihmisille,KIITOS sinulle että olet jaksanut ja tietenkin taivaan isälle.Rakas mieheni on sairaalassa tutkimuksissa ja saan sinulta voimaa kestää mitä tuleman pitää.Voimia Anitalle ja lapsille ja niitä taivaan isän kantavia käsiä!

    VastaaPoista
  9. Missä ihmisten keinot loppuvat, siinä Jumalan vasta alkaa. Vesa ja Anita, muistamme teitä edelleen rukouksissa.

    VastaaPoista
  10. Ei löydy sanoja ....ollappa sinun tilassasi,ei sitä ymmärrä kukaan meistä,vaikka kuinka ihmisinä tahtoisimme olla tukenasi,ja lohdutuksena teille molemmille,Anitalle ja sinulle Vesa,kaikki sanamme tuntuvat minusta niin tyhjiltä ja mitäänsanomattomilta,ollappa sinun kengissäsi tälläisessä tilanteessa.....mutta silti tiedät ,että meitä esirukoilijoita riittää,että jaksatte ja se Jumalan antama rauhakin kestää,myös näissä tilanteissa.

    VastaaPoista
  11. Eksyin juuri lukemaan blogiasi. Olen samaa mieltä sairaalassa työskentelevänä Heekan kanssa, siinä missä lääkärien keinot loppuvat - Jumalan vasta alkavat. Toisinaan Jumala on kehoittanut rukoilemaan huonossakin kunnossa olevien potilaiden puolesta ja olen saanut nähdä, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Uskossa olevina saamme aina myös luottaa Raamatun sanaan siitä, että tapahtuipa meille mitä tahansa - Herra on meidän kanssamme eikä hylkää meitä. Siunausta ja voimia teille molemmille, muistan teitä rukouksin!

    VastaaPoista
  12. Elämä on näköjään luopumista suurin osa. pikku kaari on jotain huolettomampaa aikaa, mutta sitten alkaa riisuminen ja valmistautuminen lopulliseen lähtöön ajallisuudesta.

    Olen itse haudannut kohta kaikki läheiseni ennenaikaisesti, puoliso meni viiskymppisenä ja jälellä on yksinäisyys ja kaikkien unhoitus niin uskovien kuin uskomattomienkin.

    jos et itse pidä kaiken nimisiä liekkejä yllä, uskovat unhottavat saman tien ja siinä olet kuin naakka kirkon tornissa.
    Jotain fraaseja heitellään silloin tällöin, mutta todellista välittämistä ei ole.

    VastaaPoista
  13. Kiitos, että sain olla mukana Helluntaijuhlassa. Puheesi kosketti syvästi. Olen esirukouksin mukana.

    En tiedä, onko tästä mitään hyötyä, mutta laitan tähän kuitenkin linkin:
    http://yle.fi/uutiset/hyks_jatti_syopasairaan_kuolemaan_-_ruotsalaiskirurgit_pelastivat_hengen/6649930

    Tapahtukoon Hänen tahtonsa.

    VastaaPoista
  14. Sisar naapuriseurakunnasta3. kesäkuuta 2013 klo 21.57

    Lauantai-iltana 1.6. koin erityistä kehotusta rukoilla puolestasi, Vesa, ja puolestasi, Anita. Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra valistakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille Rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen

    VastaaPoista