maanantai 20. toukokuuta 2013

Helluntaijuhlat




Taulunmäen kirkko täyttyi eilen melkoisen kivasti Pyhän Hengen, Helluntain kunniaksi järjestetyssä ekumeenisessa jumalanpalveluksessa. Ei voi olla kuin kiitollinen siitä yhteydesä, jota täällä Jyväskylässä eri seurakuntien ja kirkkokuntien kesken koetaan. Avoimuus ei ole kadonnu mihinkään, vaikka meitä vastuunkantajia on vaihtunut vuosien aikana.

Valkosen Kari juonteli tilaisuuden ihan itseoikeutetusti. Kari on sellainen yhteisten hankkeiden lähettiläs. Hän on puuhannut viimeisen kymmenen vuoden aikana melkoisen monta yhteistä tapahtumaa seutukunnalle.

Vähän minua ennakkoon arvellutti oma jaksamiseni saarnaosuudessa, mutta esirukousten ansiosta saarnan pitäminen ei tuottanut juuri minkäänlaista ongelmaa, vaikka vointini ei mikään kummonen ollutkaan, Hb-lukemani taisi olla 95 pinnassa. Pyhän Hengen voima ja voitelu jatkukoon meidän itse kunkin elämässä tänään, niin kuin huomennakin. Mikään ei ole sen tärkeämpää, kuin se, että pääsemme vuoropuheluun itse Herramme Jeesuksen kanssa. Hänen Henkensä sen mahdollistaa ja siksi iloitkaamme siitä etuoikeudesta ja käyttäkäämme sitä päivittäin.

4 kommenttia:

  1. Mitä kauemmin olen uskossa sitä paremmin ymmärrän, miten tärkeää on uskovien välinen yhteys. On se vaan aika ihmeellistä, että jaksat tuolla tavalla vielä julistaa, mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Kun meidän mahdollisuutemme loppuvat, Hänen vasta alkavat. Siunausta täältä Laihialta!

    VastaaPoista
  2. Kuinka suloista on että veljekset sovussa julistavat!

    VastaaPoista
  3. Näin se on, kuin kirjoitit: "Mikään ei ole sen tärkeämpää, kuin se, että pääsemme vuoropuheluun itse Herramme Jeesuksen kanssa". Kiitos Vesa! Jeesus todella haluaa keskustella kanssamme. Mahtavaa!

    TMN

    VastaaPoista
  4. Sinua ja perhettäsi päivittäin muistaen,Jumala on auttajamme joka hetki.Siitä hänelle suuri Kiitos.

    VastaaPoista