lauantai 16. helmikuuta 2013

Ei hyviä uutisia

Eilen perjantaina oli jälleen tavanomainen kontrollikäynti lääkärillä.

Olen viime aikoina joutunut taistelemaan aika paljon verenvuotoa vastaan, kun lisätty Klexanen pistosmäärä vaikuttaa jossain määrin ymmärtääkseni veren hyytymistasoon ja vuodoista on tullut ihan päivittäinen riesa. Niinpä ei ollut yllätys että Hb oli tippunut lähelle 100 joka vaikuttaa jo aika paljon jaksamiseen.

Ilmeisesti joku tulehdus myös päällä, kun arvot olivat vähän koholla ja hieman oli lämpöäkin. Enhän minä ollut tuota mitannut aikoihin, kun ei sitä oikein olossa ole huomannut, mutta lääkäri laitatti mittaria kainaloon ja olihan se muutaman kymmenyksen koholla.

Harmillisinta on kuitenkin se, että syksyllä aloitettu suunkautta otettava Zytiga-hormonihoito ei ole auttanut ilmeisesti ollenkaan. Eli yksi melko turha kokeilu, samoin kuin olivat sytostaattihoidot aikoinaan. Nyt kun syöpä on jatkanut etenemistään, niin vasemman jalan nivustaive on hankaloitunut, kun imusolmukkeet turvonneina alkavat vaikeuttamaan jalan nestekiertoa. Samassa jalassa on uusiutunut laskimotukos ja nyt se ei meinaa sitten asettua millään.

Nyt lääkärit käyvät keskustelua taas uuden lääkityksen aloittamisesta, jota ei ole täällä vielä kenellekkään testattu. Mutta eihän tässä osaa ainakaan enää kovin vahvasti erilaisiin lääkevaihtoehtoihin turvaansa asettaa.

Kun tarpeeksi on voimaton olo, niin aina sellaisessa tilanteessa tulee sellainen autuas heittäytymisen olotila. Ellet sitä Jumala vie tästä lävitse, niin sitten ollaan tässä. Ja jos sinun tahtosi ei ole minua säästää, niin päivääkään eivät päiväni jatku.

Nyt on sitten maanantaina labrat ja lääkärin soittoaika, jossa katsotaan onko eilen annettu antibioottikuuri purrut. Toivottavasti ei tarvitseisi vielä ainakaan ennen keskiviikkoa joutua osastolle saamaan tehokkaampaa hoitoa, kun tiistai-iltana on täällä pitkästä aikaa vuorossa Uusi elämä voittaa -tilaisuus. Minua harmittaisi tosi, tosi kovaa jos joutuisin sen perumaan.

Teette hyvin kun muistatte rukouksin.

3 kommenttia:

  1. Muistan edelleen rukouksin sinua Vesa ja Anitaa.
    TMN

    VastaaPoista
  2. Kannetaan Vesa sinua edelleen rukouksin valtaistiumen ja sillä istujan eteen.Vielä on toivoa paremmasta huomisesta.
    Tahtoisimme niin kovasti että voisit vielä veljeni jatkaa niitä siunattuja rukoushetkiä jossa minäkin olen kokenut voimakkaana Pyhän Hengen virvoittavan läsnäolon.Suljemme sinut Pyhän Veren väkevään ja parantavaan suojaan.

    VastaaPoista
  3. Luin juuri blogisi ensi-istumalta melkein kokonaan läpi. Olen 26-v. nainen, puolisoni sairastui vakavasti 5 vuotta sitten. Täytyy sanoa, että itku tuli moneen kertaan lukiessa ajatuksiasi. Hieman surullinenkin olo, ei kuitenkaan toivoton, olet onnistunut välittämään jotain taivaallista kirjoituksiisi, ja valtavia lohdutuksen sanoja. Selviät loppuun saakka, onhan sinulla Jeesus! Ja loppu on vasta alku Kotona, senhän sinä tiedätkin. Luoja yksin tietää päivien määrän, ja kaiken tarkoituksen. Voimia sinulle ja lähelläsi oleville

    VastaaPoista