perjantai 27. elokuuta 2010

Fuengirolassa










Okko-isäntä, sekä Marika ja Iisa Fuengirolan keskustan puistoisissa maisemissa



















Muutama kommentoija tuolla ehtikin jo kaipailemaan kun en ole hetkeen kirjoitellut. Vähän aktiivilukijoita kohtaan huonoa käytöstä, mutta en halunut etukäteen laittaa mitään mainintaa, että olemme lähdössä lomamatkalle Espanjaan. Se kun on tänä päivänä sama kuin ilmoittaisi julkisesti asuntovarkaille, että tervetuloa kämppämme on tyhjänä parin seuraavan viikon ajan.

Tosiaan ensimmäisenä lomapäivänäni suutasimme auton keulan kohti Tamperetta ja sieltä samantien Ryanairin koneella Espanjan Fuengirolaan. Olimme varanneet ennakkoon Tupas-asuntovälittäjän kautta kerrostalohuoneiston Los Bolichesista. Hyvä ja kätevän matkan päässä kaikkesta, ennen kaikkea rannasta jossa tuli myöhemmin paikalle lentäneen Marikan ja hänen lastensa kanssa käytyäkin muutamia kertoja meren tyrskyistä nauttimassa.
Marika tuli Iisan ja Okon kanssa seuraksemme seuraavana sunnuntaina, ollen sitten viikon ajan.

Aika vierähti toisaalta kuin siivin, mutta toisaalta ympärivuorokautinen kuumuus oli ottaa ihan voimille. Mennessämme lämpö kävi jopa 38C-asteessa ja koko pariviikkoisen aikana se ei tainut tulla kuin hetkittäin alle 30.n asteen.

Merellä ja asuintalomme uima-altaiden lisäksi lasten kanssa tuli piipahdettua Mijaksen, Parque Aquático de Mijas vesipuistossa. Kokemus oli huima ja nautinnollinen. On muute hyvä kohde koko perheelle. Muutama eirilainen allas ja melkoisen monta toisistaan erilaista liukumäkeä. Niistä laskettelin Iisan kanssa, sekä huimimmista Marikan kanssa kilvan. Aikaa olisi puistossa vierähtänyt vaikka kokonainen päivä. Toinen melko kiva kohde oli Benalmadenassa sijaitseva lintupuisto, jossa erilaiset. lähinnä kana- ja vesilinnut tepastelivat ja uivat vapaasti turistien kuljeskellessa muutoin viihtyisässä puistossa.

Pari-kolme markkinakäyntiä Feria-alueella, sekä päiväkäynnit Malagassa, sekä Miramar-ostoskeskuskuksessa antoivat jonkilaisen kosketuksen paikalliseen turistihuumaan ja siihen tarjontaan mitä lähistöltä löytyi. Malagan ja Fuengirolan välinen juna oli mielettömän toimiva ja kätevä kulkuneuvo liikkumiseksi.

Jonkin verran vietimme aikaa muutaman pidempään paikalle asettuneen tuttavamme kanssa. Sjöstrandin Jari, kollega Kuopiosta on viettämässä vuorotteluvapaataan puolisonsa Eijan kanssa aina joulukuulle asti. Heidän kanssaan istuimme pari iltaa.

Täältä Jyväskylästä menneen kesän aikana Hostel Nevadan isäntäpariksi asettuneet Niinisen Paula ja Enkka ovat seurakuntamme jäseniä ja luonnollisesti tuli piipahdettua heidän hostellissaan, sekä myös kotona. Yksi ilta vierähti heidän opastuksellaan historiallisesti vanhassa Mijaksen kaupungissa. Oli hienoa katsella korkealta kukkulalta Fuengirolaa upeassa iltavalaistuksessa.

Paluumatkalla satuin vielä lentokoneessa tamperelaisen taiteilijan Olli Joen viereen. Meille sukeutui todella hieno ja rakentava keskustelu. Vaikka lento oli aikaisin aamusta ja edellinen yö oli mennyt melkeinpä kentälle siirtymisissä odotuksineen, niin siksi värikäs oli meidän ajatuksenvaihto, että ei tullut mieleenkään vaihtaa sitä uneen.

Ihan kelpo on ollut lomani alkupuolistko. Nyt olen mietiskellyt vetäytyä muutamaksi ajaksi ihan piilopirtiin jonnekin päin Suomea, joten voi olla, että menee taaskin tovi kunnes tänne palailen.

Muuten aiemmin mainitsemani Kaj Aallon tekemä haastattelu on luettavissa norjalaisen Korsets Seierin nettilehdessä, jos vain norskin kieli taittuu. Juttu löytyy seuraavasta os. http://www.k-s.no/nyheter kun selailet lehden sivua vain tarpeeksi alas.

1 kommentti:

  1. Luin haastattelun (kun nyt kerran Norski sujuu kuin vettä vaan) ja olikin hyvin kirjoitettu. Jos joskus tulee vastaan käännöskiinostusta sun kirjasta tai blogista, tiedät kenelle soitat! =)

    t. Ossi

    VastaaPoista