Kaulusta kiristää

Huomenta taas pitkästä aikaa!

Vuosi on alkanut taasen reippain askelin ja reippain pakkasin. Nyt pakkasten asettuessa säädyllisiin lukemiin minäkin maltoin istua päiväkirjalleni. Noh, eipä ulkoisella säällä tähän tekstin tuottamiseen merkitystä.

Kirjoittamattomuus ei oikeastaan ole nyt johtunut varsinaisista kiireistä, vaikka tokihan niintäkin on työn ja vapaa-ajan puolelta tarjoiltu. Uuden kodin sisustaminen ja taloksi asettuminen vieden siitä oman osuutensa.

Yllättävää, mutta olen hieman jumittunut. Joskus alle nelivuotiaana olin tokaissut tomerasti tulevaisuuden haaveita udelleelle sedälleni: "Minusta tulee herrasmies Oksa!"
Herraa minusta ei taida tulla koskaan ja miehestä en tiedä sitäkään vähää. Mutta just tällä hetkellä tuon viimeisen nimitykseni jälkeen kaulusta alkoi kummasti kiristämään. Kiristämään jopa tämän päiväkirjan sisältöönkin nähden. Pitääkö minun tehdä tästä bologistani nyt Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajan mielipidepalsta, jossa esitän kirkon puolivirallisia kannanottoja? Tätä mietin, mietin jopa eiliseen asti. Kunnes sitten illalla rohkaisin itseni päätökseen, että sitä tämä ei ole eikä siksi tule.

Aloitin aikoinaan kirjoittelemalla sairaan miehen arkisia tuntoja. Siinä olen pyrkinyt pysymään. Teologisilla, eettisillä, sekä yhteiskunnallisilla kannanotoilla on oma paikkansa ja ehkä joskus sellaisen pukkaan väliin minäkin, mutta kun niitä toisaalta löytyy aika monelta muultakin. Niillä on omat kirjoittajansa ja mahdollisesti omat lukijansa. Ja kaiken lisäksi minulla riittää kasvavista vastuistani huolimatta ihan tarpeeksi jännitettävää omassa terveydentilassanikin. Kyllä sitä vain kummasti kaiken kaltaiset nivelsäryt rekisteröi aiempaa tarkemmin.

Huomenna olis taas tarkoitus mennä morjestamaan Syöpäyhdistykselle heimoveljiä, kuinka on miehillä vuosi vaihtunut.

Torstaista lauantaihin onkin sitten vuorossa vuosittaiset Helluntaiherätyksen talvipäivät, tällä kertaa Helsingissä. Nyt olenkin sopinut noihin kolmeen päivään aika monta erillistä tapaamista tai palaveria.

Perjantaina aion kuitenkin sen verran laistaa illasta, että ehdin Iisalle ja Okolle yhden seinän maalaamaan.

Omasta voinnista täytyy todeta, että tasan vuosi sitten samaisten talvipäivien aikaan olinkin tavattoman väsynyt, jonka muuten aika moni kollega oli laittanut merkille. Minullahan oli tuolloin jo tutkimukset meneillään, toki ajatuksiini ei ollut edes noussut syövän mahdollisuus. Ainakin tuohon vuoden takaiseen nähden olen yleiskunnoltani kuin toinen mies.