torstai 7. lokakuuta 2010

Kohtalon koe

Raikkaassa aamussa laskeuduin Yliopistonkadun näytteenottokeskukseen - ties kuinka monennen kerran. Joka ikinen kerta tunne on sama, kun katselee näyteputkilon täyttymistä: "Tuolla tipalla sitä taasen kohtalosta päätetään." Ei mitenkään riemullinen olo. Totesinkin tytölle, että tällä kertaa on vähän enemmän pelissä.

Noh, viikko enää, kun tulokset saapi. Aika tasapainossa tällä erää, kun ei liikoja odota.

Eilen kävinkin ensikertaa tänä syksynä Syöpäyhdistyksen Heimo-veljissä. Sama rauhallinen rupatteluhetki kuin aiemminkin. Taidan vaan olla koko ryhmästä vaikea-asteisemman syövän kourissa, nuorinkin olen edelleen. Mutta olen päätellyt, että kaikkihan eivät vertaisryhmään hakeudu, vaan selvittelevät vaivojaan muuten.

Keskustelu ekumeniasta, tai enemmänkin nyt ekumenia-uutisoinnista näyttäisi jollain tasolla vielä jatkuvan. Itse koen nyt tällä erää sanomiseni sanoneeni ja hyvä niin. Katsotaan mitä jatkossa, jos taasen joku taho alkaa kysymyksillään pommittamaan, niin mikäpä etten vastauksia antaisi.

Nyt lähden Palokan työpisteeseemme viettämään koko seurakunnan vapaaehtoisten vastuunkantajien yhteistä iltaa. Kuuntelemaan palautetta ja luotamaan kohti tulevia vuosia, niin - kaikesta huolimatta.

Lauantaina on Keski-Suomi rukoilee tapahtuma yliopiston juhlasalissa. Olen avaamassa sitä yhdessä kaupunginjotaja Anderrsonin kanssa, kun toimin järjestelyistä vastaavan yhteisen työryhmän puheenjohtajana. Valkosen Kari, Luterilaisen puolen maalikko-aktiivi juontelee tapahtumaa ja muutoinkin ekumenia toteutuu taas käytännössä mitä parhaimmalla tavalla.

1 kommentti:

  1. Niin ainahan se on yhtä jännitystä.Minulla hoidot jatkuvat edelleen 3 viikon sykleissä eli tippa päivä - 2 viikkoa kotona lääkkeitä 7 tab.per päivä sytostaattia suun kautta - viikon tauko - verikoe päivä ja taas seuraavana päivänä tippaan.
    Eilen olin Jalovaaran tilaisuudessa ekaa kertaa. Sinne humpsahdettiin Jeesuksen käsivarsille.
    Seuraavan yön nukuinkin kuin lapsi ja aamulla heräsin PIRTEÄNÄ, siis se oli jotain aivan ennen kuulumatonta. Normaalisti päivät menevät aamusta alkaen madellen.
    Kiitos Herralle!
    Seuraan tilannettasi ja kirjasikin olen lukenut.

    VastaaPoista