Gammakuvausta ja aamusaunaa

Sovittelin edellisen tekstini yhteyteen kuvaa itsestäni ja Korhosen Klausista kun seisoimme Kuolleen meren rannalla itsemme mudalla lotjaneena. Kuvatekstikin oli jo: "SHK:n puheehjohtajisto voitelussa (muta-)". Otin kuitenkin kuvan vielä pois, kun en ole ehtinyt kysyä Klausin suostumusta moiselle huumorille.
Eilinen (tiistai) olikin sitten syöpäni jatkotutkimuspäivä kun vuorossa oli luuston ja nivelten gammakuvaus. Heti kahdeksan jälkeen sädesairaalaan hakemaan radiolääke, joka pistettiin kyynärtaipeen laskimosta sisään.
Minulla on aina ollut vähän syyllinen olo, kun olen vältellyt sairaaloita ja muita laitoksia, vaikka tiedän kuinka paljon ne juuri kätkevätkään sisäänsä inhimillistä kärsimystä. Siellä jos missä pitäisi pastorina tietysti liikkua, mutta se ei ole ollut minulle koskaan luontaista. Nyt oikein tietoisesti halusin aistia ja imeä itseeni sitä ilmapiiriä, mikä tallaisessa paikassa leijuu. Näin "pakon" edessä tämä ei tuntunutkaan mitenkään pahalta. Lueskelin odotushuoneessa Pirkko Jalovaaran rukouslehteä ja täytyy myöntää, että oli lehti oikeassa paikassa. Teki oikein hyvää lukea muutama lohduttava kertomus Jumalan antamista rukousvastauksista. Kylläpä oli lehti löytänyt oikean osoitteen.
Arvioin luontaiseen tapaani muita vuoroansa odottavia ihmisiä. Pääasiassa näyttivät olevan vanhempaa väkeä. Joku istui pipo tiiviisti päähän painettuana, eli hiukset mitä ilmeisemmin lähteneet hoitojen myötä. Niin, tänne sitä sitten kuulutaan ja yksihän minä näistä, mikäpä tässä on istuskellessa.
Nuori röntgenhoitaja-tyttö suoritti aineen pistämisen muutamassa minuutissa ja sen jälkeen kolmen tunnin odotus, että aine ehtii liueta elimistöön.
Väliajaksi palasin kotiin. Juoda pitäisi litran verran, kun kuulema jouduttaa aineen imeytymistä.
Kait tämä voisi olla sairaslomapäivä? Tallaisessa kokonaistyöajassa on vähän vaikea aina itse hahmottaa milloin voisi olla vapaalla, milloin ei. Väliaika meni kuitenkin puhelimessa. Suunnittelin mm. Vapaakirkon pastorin Koivun Vesan kanssa ensi marraskuulle yhteisesti Jyväskylään aiottua Bill Hybelsin GLS-johtajuuskonferenssia. Vesa on yksi parhaita pastoreita ja mielyttävimpiä ihmisiä mitä tunnen. Juttelimme myös pitkään sairaudestani, kun kerroin lähteväni luustokuvaukseen. Heidän perheessä tiedetään myös mitä sairastaminen on. Vesa on Maijansa kanssa kirjoittanut muutama vuosi heidän yhteiselämästään kirjan "Kaksi Koivua", joka on tosi avoin tilitys elämän arjesta ja juhlasta.
Aika askeettinen oli röntgenhuone, eikä niin ihmeellinen ollut lavitsa missä kuvaus suoritettiin. Niin olis ollut kun piirtoheitinlaite olisi käännetty ylösalaisin potilaan yläpuolelle. Päästä alkaen kone eteni 12cm minuuttivauhdilla aina varpaisiin asti. Ehdin laskeskella, että minun kohdallani se teki n. 15,5 minuuttia.
On se vaan tekniikka ihmeellistä, kun mokoma laite erottelee käytännössä luut ja ytimet ja sen suoltamilla kuvilla ratkaistaan monen ihmisen kohtalo - niin minunkin viikon päästä.
Yritin päästä tytön ilmeistä selville, näkikö hän kuvien kertomaa, mutta en oikein päässyt ainakaan tuloksesta selville. Miksikä sitä miettimään, arvausta kuitenkin. Viikon "löysä hirsipuu" enää edessä.
Iltapäivällä alkoi kuume mokoma nousta uudelleen. Kumma tauti, sitä ovat muutkin valitelleet, että tässä flunssassa kuume sahaa pitkän aikaa ylös ja alas. En ole ollut juuri koskaan kuumeessa ja siksi tämäkin rassaa.
Pakko perua huomisia tapaamisia, kun Anitakin yrittää minulle lukea lakia ja pelottelee jälkivaivoista.
Eräs ystävä soittelee illalla pitkän puhelun ja kertoo taas eturauhas-syöpää sairastaville tarkoitetusta vertaistukiryhmästä, jossa itsekkin käy. Varmaan ihan hyvä kerho, mutta ei tosiaan taida olla minun juttuni, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Jos minä yhden illan saan kahteen viikkoon vapaaksi, niin luulen sillä olevan muutakin käyttöä, näin ajattelen nyt, katsotaan kuukauden päästä.
Anita oli yövuorossa. Lämmittelin aamuksi hänelle (ja itselleni) saunan. Tämän parempaa ei ole olemassakaan kun talvinen ulkosauna päivän alkajaisiksi. Mistähän muutama muurahainenkin osannut saunan nurkkiin vipeltämään.
Nyt pidän luvalla sitten rairaspäivän, kun ei tässä muukaan auta. Minua alkaa tallanen ahdistamaan. Työstä kun on tullut niin täysin erottamaton osa elämääni, että muutaman tunnin pakkolepo laittaa kierroksille, mutta jospa tätä kautta pitää pyrkiä sinuksi itsensä ja vaivojensa kanssa. Onpahan aikaa laskeutua jo pikkuhiljaa tulevan sunnuntain ehtoollisjuhlaan. Minulla onkin nyt "vain" juontovuoro ja Niittysen Jopilla saarnahuki. Juontajan joutuu toki haalimaan sen tuhannet asiat kokoon ko. tilaisuutta varten.
Toivottavasti Kuitunen ja Saarinen voittavat MM-kultaa parisprintissä, ettei ihan vailla jännitystä tarvitse tätä välipäivää viettää.