sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Sellainen konferenssi

Niin, yksi juhannus taas juhannuksista takana.
Se meni kuten monet edeltäneetkin meidän osalta Keuruulla Isossa Kirjassa. Neljänä päivänä tuli käytyä, tänään keskityttiinkin sitten jo kotona huilailemiseen. Toki Anitalla alkoi jo työt iltavuorolla.

Minun osaltani juhlien kohokohdaksi muodostui torstaipäivä, jolloin olin alustusvastuussa, sekä mukana keskustelupaneelissa. Aiheenahan oli, kuten on tullut täällä todettua: Koskettaako Pyhä kun sairaus kohtaa. Alustimme aihetta yhdessä lääketiet.tri Irmeli Schuzin kanssa. Mielestämme onnistuimme jo alustuksissa pääsemään aika kivasti asian ytimeen, sillä jotenkin väestä oli aistittavissa, että keskusteluosiota odotettiin melkoisella mielenkiinnolla. Väkeä olikin jo paikalla muutama tuhat henkeä, vaikka oltiin vasta juhannustorstain iltapäivässä, jolloin monet poistuivat vasta niihin aikoihin työpaikoltaan juhannuksen viettoon.

Paneelissa oli Irman ja minun lisäksi mukana Martti Kallionpää, pastori Seinäjoelta, Pasi Parkkila, rehtori Isosta Kirjasta, Laila Laaksonen, omaishoitajana Multialta ja viime aikojen julkkiskirurgi Sakari Orava Turusta, puheenjohtajana toimi pastori Kari Ketoja Kotkasta.

Ensiksi pohdimme mitä Pyhyys merkitsee meille itsekullekin elämän eri tilanteissa, mutta varsinkin miten ymmärrämme Jumalan läsnäolon silloin kun sairaus tulee kohti. Oli tosi mielenkiintoista puhua asioita ihan oikeilla nimillä auki. Toisessa keskusteluosiossa Kari puheenjohtajana ohjasi meidät hienosti miettimään sitä, miten koemme tuon Jumalan Pyhän vaikutuksen silloin kun kyse on lähimmäisten sairaudesta tai vaikeuksista ja miten voimme olla välittämässä tuota kosketusta osaltamme eteenpäin. Minusta oli koskettavaa kuulla esimerkiksi Laaksosen Lailan arkea omaishoitajan raskaasta osasta, se kosketti tosi syvästi.
Irmelin esittämä ajatus, että jokaisessa meissä - vakavastikin sairaassa - on olemassa terve osa, eli terveyttä. Kunpa muistaisinkin nähdä aina sairauden lävitse, enkä koskaan unohtaisi tervettä ihmistä, vaikka hän kuinka sairas olisikin.

Uskoisin, että tuo iltapäivän onnistunut teema sai puhkaistua ainakin joidenkin mielissä auki asioita, joista ei välttämättä ole todellakaan rohjettu puhua rehellisesti.

Tarkoituksemme ei ollut - ei minunkaan - kritisoida väärällä tavoin Jumalan Pyhää kosketusta, vaan päin vastoin halusimme vilpittömästi ravistella hieman eteemme tulleita ylilyöntejä ja sairaiden ihmisten esineistämistä rukouskohteiksi. Jeesus jätti onneksi ihan toisen kaltaisen esimerkin ihmisläheisellä toiminnallaan.

Muutoin juhannusjuhla menikin sitten taas totutun kaavan kaltaisessa hulinassa tuttuja moikkaillessa. Toki, saimmehan pitää parin yön verran samalla Marikan perhettä, sekä Jarkkoa ja Annikaa yövieraana. Valitettavasti pallopelit jäivät Iisan ja Okon kans vain muutamaan tuntiin.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Mitäpä tänään?

Oli taasen kiva heräillä viiden maissa katselemaan mitä uusi päivä tuopi tullessaan. Odottelen Anitaa tulevaksi yövuorosta.

Päivä tullee vierähtämään kauppareissussa ja sen jälkeen jos säät sallii on tarkoitukseni sipaista taka-pihan raja-aidan maalaus loppuun. Ihanien seinänaapureittemme lasten lapset aloittelivat alkuviikolla aidan maalausurakan omalta puoleltaan ja niinpä tuli "sosiaalinen paine" jatkaa homma loppuun meidän omalla sisäpihallakin. Ei vain, ihan muutenkin aita oli jo maalauksen tarpeessa. Mitä eilen hetken sitä maalailin, niin kylläpä puhtaan valkoinen on aina puhdas - kuin uusi.

Näin vapailla ollen vilkas mielikuvitus tekemisiin nähden vilkastuu entisestään. Minulla ei ole ikinä ollut harrasteisiin nähden tekemisen puutetta. Eräissä viimeisimmissä haastatteluissaan Keskisen Vesa, kyläkauppias Tuurista, totesi että hänellä riittää innovaatioita takataskussa moneen kymmeneen ideaan. Joku toteutuu ja kaikki ei ehkä koskaan. Kuulosti jotenkin tutulta, liekö Vesa nimenä jotenkin innoittava.

Aamusta tuossa pohdin vakavasti, että milloinka saisin aikaa, tai lähinnä itsestäni irti, että alkaisin vihdoinkin pengastaan sukujuuriani. Se kun on vielä kokeilematon harraste ja siihen aina aika-ajoin tulee kipinä päälle. Aikoinaan, eikä kovinkaan kauan sitten Pylvänäiset olivat vielä verrattain pieni suku Kangasniemen kylillä. Merkittävimpiä mielenkiinnon kohteita on presidenttimme UKK. Hänen äitinsä kun oli nimenomaan Kangasniemen Pylvänäisiä.
Ehkä tämä kipinä tuli nyt siitä kun jokin aika sitten sain poimittua täältä netistä Kekkosen itsenä varhaisemmassa vaiheissaan kokoaman sukukartan.

Katsotaan nyt kuinka monen vuoden päähän tuo projekti vielä siirtyy. Sen verran sukututkintaan kaivautuneita tunnen, että on melkoisen aikaa viepää puuhaa ja siksi aloittamisen kynnyskin asettuu melkoisen korkeaksi.

Eilen olin kirjeenvaihdossa tulevan perhepastorimme Tedderin Samun kanssa. Samu ja Helena ovat pakanneet tavaransa kontteihin Kanadassa ja ovat lomaillen matkassa Kaliforniassa, josta ensi viikolla matkaavatkin sitten tänne Suomeen. Elokuun alusta Samu tuleekin sitten uutena pastorina vahvuuteemme, pääkohteenaan kehittämään edelleen serakuntamme perhetyötä. Odotan innolla - ai niin olinkin vapailla.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Vuodessa 27600

On ollut nautinto tehdä töitä parin piirun verran hitaimmilla kierroksilla. Kesä-aika kun tosiaan laskee seurakunnassa, kuin noissa valtakunnallisissakin luottamuselimissä, hieman tahtia. Onneksi kansalaiset lomailevat.

Kirkkorakennuksessamme ei tällä erää arkisin kuulu paljon muuta kuin toimistosihteerin ja siistijöiden askeleet, sekä remonttimiehen pora. Remonttimme onkin ihan hyvässä mallissa, joskus olen "piällysmiehenä" pistäytynyt. Urakkamiehemme sattuikin olemaan entisiä armeija-ajan kavereitani. Olemme olleet palveluksessa kolme kuukautta yhtä aikaa Keuruulla ja syksy oli tuolloin 1976.

Vaikka toiminta temppelillä hieman rauhoittuukin, niin juuri tämä alkukesä on lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavien pastoreiden ja vapaaehtoisten toimijoiden kiireisintä aikaa. Taitaapi nousta muutamaan sataan se lasten määrä joka telmuaa näinä viikkoina Toivakan leirikeskuksessamme erimittaisilla leireillä. Huima juttu.

Eilen televisio ja tänään lehti uutisoivat, että rintasyöpä on noussut Suomessa yleisyydessään eturauhassyövän ohitse. Tuon jutun yhteydessä esiintyi tilastojakin ja kyllä se vain hätkähdytti, että 2008 vuonna 27600 ihmistä sai tiedon sairastavansa syöpää. Iso on kohtalontovereiden määrä - 75 sokkia päivässä.
Viikonlopulla viimeksi sain taasen puhelun eräältä kymmenen vuoden takaiselta tuttavaltani, joka halusi tukea valmistautuessaan hoitoihin. Oli saanut joku aika sitten tiedon samaisesta vaivasta. Aika usein tulee tunne, onko mitään mieltä vielä silloin tällöin kirjoitella tänne jotain sairauteeni liittyvistä kuulumisista, mutta en vain sais unohtaa vuoden takaista arkeani, aika monella se on vasta alkumetreillä - kysymysten tuntemattomuus.

Maanantaina kävinkin muuten taasen hakemassa napapiikin, sillä mennään näillä näkymin syyskuulle. Kovasti vain tekisi mieli jättää hetkeksi pistokset pois. Olemme Anitan kanssa lueskelleet viime viikkoina erästä blogia, sekä kirjaa, joissa kirjoitetaan melko vahvasti sen puolesta, että näitä pistoksia ei saisi jatka yhtään pidempään kuin pakko on, sillä syöpä kun tulee "immuuniksi" ja on kykenevä muuntautumaan. Uudelleen aloittaminen kun on, tarvittaessa, väittämän mukaan hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Toki ymmärrän, urologini huolen, agressiivinen laatu kun on ärhäkkää jos on edetäkseen.

Kolmena aamuna olen tällä viikolla seuraillut tästä ikkunastani mitenkä legendaariselle Harjun urheilukentälle luodaan nurmea, kuinka nurmipaaleja on trukilla purettu rekan lavalta ja siirrelty stadionin suojiin. Nopeasti taitaa tulla uutta pintaa, mutta eipä tuokaan ihan vaivaton, tai ilmeisesti ainakaan kovin halpa vaihtoehto ole. Kuukauden päästähän JJK.n pitäisi remontin jälkeen potkia palloa vihdoinkin omalla kotikentällään.

Jalkapallosta puheenollen, kuka ois voinu välttää meneillään olevia MM-kisoja? Minä olen onnistunut siinä aika hyvin, mitä nyt päivittäin joku intoilija selittää posket hehkuen Afrikan mantereella tapahtuvaa tulista laukausta, tai muuta elämää suurenpaa harhautusta, tai yläriman kilausta. En ole jalka(potku)pallon vihaaja, en suinkaan, mutta en vain vieläkään osaa istua kahta tuntia paikallani, jotta keskittyisin edes yhden ottelun verran. Ehkä sitten kun mitalipelit lähestyvät.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kesävaihteella

Nyt on rauhallisesti viikko vierähtänyt. Toki viimeisen kontrollikäynnin jälkeen on sisäinen vakavuusaste sairaustilan käsittelyssä ollut asteen pari huolestuneenpi. Ei voi mitään, etteikö tauti nyt hiukka paina mieltä, mutta toisaalta elämisen ja työn tekemisen halu on ollut ihan ennen kokemattoman hieno, joten se on tasapainottanut kummasti.

Sain tapetit kunnialla Lauran ja Mikun seinälle. Mikun isä oli toisena mestarina matkassa ja kiva oli yhdessä hetki hääriä. Saimmekin homman hoidettua yhtenä päivänä, mutta jäin kuitenkin heille yöksi ja ajelin seuraavana aamuna takaisin, kun Marikan, sekä Iisan ja Okon suunniteltu käyntikään ei sitten onnistunut.

Seurakunnan alakerrassa olemme laittaneet remonttia käyntiin. Tai lähinnä se on vielä purkuvaiheessaan. Itse olen enemmänkin ollut henkisenä starttaajana ja hyvinhän tuo näyttää tuossa alkavan. Pitäis vaan lyhyen kesän aikana saada WC.n ja ruokasalin osalta pinnat ja kalusteet kokonaan uusittua. Toivottavasti ei veny kovin pitkälle syystyökauden päälle.

Maanantaina taloyhtiömme piti vuosikokoustaan ja niinhän siinä kävi kuten arvelin, että uutena asukkaana hallitukseen laittavat ja vielä tietty puheenjohtajaksi. Olin kyllä vakaasti aikonut olla hetken sivussa, mutta kun monet asukkaat ovat meikäläistä vanhempia ja pitkään jo vastuissa olleita, niin tulipahan luvattua.

Kesäaika on seurakuntakuvioissakin hiukan rauhallisempaa ja sen jo työn määrässäkin selvästi huomaa. Yksi ja toinen aloittelee lomakauttaan ja niinpä toimintakin on hieman kevennettyä. Otin lomani vasta elo-syyskuulle, jolloin kesä alkaakin olla jo lopuillaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Elämä jatkuu

Eilen illalla seurakunnan rukousillassa oli Yhdysvalloista Oral Robertsin yliopistosta nuorten musiikkiryhmä esiintymässä. Olipa hyvä porukka ja saimme kivan illan aikaan.

Tänään oli pari palaveria taasen Keuruulla. Olemme rakentelemassa Suomen Helluntaikirkolle ns. palvelukeskusta, jonka kautta etsimme säästöjä eri yhteisöjen kanssa päälekkäisten toimintojen uudelleen järjestelyistä. Homma on alussa ja vähän työlästä suunnittelua, mutta tänään jäi hyvä tuntuma, että asiat taitaa sittenkin nytkähdellä eteenpäin.

Toinen työryhmä kokoontui kanssa ihan ensimmäistä kertaa. Olemme hyväksyneet yhteisesti herätysliikkeelle strategian, jolla on kunnianhimoinen tavoite, että kaikille suomalaisille olisi tarjota seurakuntayhteyttä ihan kotikorttelissa vuoteen 2020 mennessä. Olen kyseisen työryhmän koollekutsuja. Saimme siinä myös hyvän startin, josta on mukava syksyllä jatkaa toteutusta.

Sain juuri tuskailemani puheenrungon juhannuskonferenssiin Isoon Kirjaan lähtemään. Ei muuta kuin juhannustorstaita tekstien kanssa odotellen ja hautoen.

Nyt olenkin pakkaillut tavaroita, kun pitäisi aamulla lunastaa lupaukset ja lähteä pariksi päiväksi Lauran ja Mikun luokse Lahteen tapiseeraamaan. Kiva viettää vapaat yhdessä nuorison kanssa askaroiden, kun vielä ilokseni kuulin, että Iisa ja Okko tulevat Espoosta pappaa avustamaan - työ sujunee.
Ajelen toki aamulla Riihimäen kautta jossa Ev.lut.kirkon Kotimaa- lehden toimittaja on vastassa tehdäkseen vähän kattavamman haastattelun. Enpä vielä tiedä mitä kaikkea aihepiiri tulee käsittelemään, mutta enpä taida sanattomaksi jäädä.

Lauantaina sitä sitten taas juhlitaankin monessa kodissa koulujen päättäjäisiä. Tällä erää meille ei satu ainakaan sukuun kuin nuorimman veljeni Jarmon tyttären lakkiaiset Mänttä-Vilppulassa.