sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kirjamessuilla

Viikko on taas vierähtänyt viime vierailustani täällä, tokihan olen käynyt kurkistelemassa mahdollisia kommentteja, mutta näin kirjoittamisen merkeissä.

Mennyt viikko onkin ollut tosi työteliäs. Palaveria seurakunnassa ja vähän muuallakin on riittänyt. Muutama puhetilaisuus luonnollisesti mukaanlukien.

Sain alkuviikosta tiedustelun Eturauhassyöpäyhdityksen valtakunnalliseen hallitukseenkin ja empimättä lupasin olla käytettävissä. Mutta henkilö kenen paikalle minua tiedusteltiin siirtyykin erovuoroiseksi vasta vuoden kuluttua, hyvä niin, ehdin vuoden verran orientoitua asiaan. Kas vain, kuin pitkälle tässä asioita mietinkään ja eihän sitä tiedä vaikka kutsua ei enää tulisikaan, mutta ihan mielelläni Syöpäyhdistyksenkin kautta kaikkia edistettävissä olevia hankkeita eteenpäin veisin.

Perjantaina pidimme AikaMedian hallituksen kokousta toisessa toimipisteessämme Keravalla, jossa toimii lähinnä kustannusyhtiön lehtipuolen toimitus. Hallituksen kokouksen päätteeksi meidät oli kutsuttu Keuruulla toimivan Otavan kirjapainon myyntipäälikön Mika Liuksen toimesta tutustumaan valtakunnallisille Kirjamessuille Messukeskukseen. AikaMedia on joskus aiempina vuosina ollut messuilla mukana myös omalla osastolla, mutta ei tällä kertaa. Otavan kanssa on merkittävää yhteistyötä painohankkeissa.

Ihan oli mielenkiintoista edes hetken aikaa kierrellä melko massiivista näyttelyä. Muutamien julkkiskirjailijoiden haastattelujakin pysähdyin kuuntelemaan, mutta jotenkin vain vaivasi sellainen tyhjyyden fiilis heitä kuunnellessa. En oikein tavoittanut, mitä heillä ihan oikeasti oli sanottavaa? Kyllä tuollaisessa isommassa massassa yksinäisyys tämän lähellä olevan taudin kanssa iskee, ei voi mitään ja muutamia tuttuja tavatessa oli luonnollisesti se tyypillinen jaksamisen kysymys päällimmäisenä. Mikä parasta, pitkän päivän päätteeksi saimme lounastaa Otavan piikkiin.

Tulevalla viikolla alkaa seurakunnassamme joka syksyinen koululaisten hyörinä, sitä kestääkin tällä kertaa vielä toisenkin viikon. Olemme saavuttaneet paikallisten peruskoulujen kesken tosi hyvä maineen tiloihimme kootulla lähetysnäyttelyllä. Luokka toisensa jälkeen käy bussikuljetuksin tutustumassa näyttelyyn ja eiköhän siinä liki parisentuhatta oppilasta mahda mennä kahden viikon sisällä lävitse.
Hienoa yhteistyötä koulun ja seurakunnan kesken, jossa toivottavasti myös lasten lähetys-, ja kulttuuritietämys lisääntyy

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Karhunkolossa

Muutama perättäinen vapaapäivä sattuikin sopivasti syysloma-viikolle. Olin jo aiemmin varaillut lappeenrantalaiselta ystävältäni Rintaniemen Leolta kyseiselle ajalle mökkiä Sotkamosta. Olemme joskus aiemminkin viettäneet muutamia öitä hänen lomakohteissaan, joko Vuokatin rinteiden juurella tai hieman sivummalla, lähes erämaa-maisemissa, mutta ylellisesti varustetulla mökillä - Karhunkololla.

Muutama vuorokausi keskiviikko-illasta, eiliseen, lauantaihin vierähti nopeasti, kuten lomalla yleensä. Ostin lähtiessä itselleni kävelysauvat ja niitä tuli testailtua nyt sitten erämaassa ja Vuokatin mahtavissa maisemissa. Ihan kädet kipeäksi herkesi, sen verran paljon tuli äkikseltään sauvottua. Sotkamo-Vuokatti on muuten alueena, kuten gallupeissakin todettu, yksi maamme monipuolisimmista loma- ja matkailukohteista. Likimain kaikille löytyy kaikkea. Nyt kävimme pitkästä aikaa myös Katinkullan kylpylässäkin, mutta sielä oli valitettavasti hieman tungosta, kun oli syyslomat päällä.
Uusinpana monumenttina oli ilmestynyt Vuokatin hiihtoputken ja jäähallin viereen loisteliaan näköinen iso Sokos Hotelli Vuokatti.

Olemme aikoinaan asuneet Sotkamossa kolmisen vuotta ja siitä pari vuotta ehdimme asustaa Vuokatissa. Rakensimme samaan aikaan omaa taloamme, kun ihan naapuriin alkoi nousta Katinkullan loma-asunnot. Lauramme kävi syntymässä juuri Sotkamossa ja Marika ja Jarkko ehtivät aloitella sielä koulunsa, ennen kuin muutimme Vaasaan. Oli kiva käydä taas ohimarssilla katsomassa oman käden jälkiä Horsmatiellä. Olipa istuttamani orapihlaja-aita ja yksittäinen hopeakuusikin ehtineet jo täyteen mittaansa parissakymmenessä vuodessa.

Nyt onkin sitten työssä taas edessä yksi syksyn täyteläisimpiä jaksoja.

Huomen aamun aloittaa laboratiokokeet, jotka pitävät muutaman viikon jännityksessä. Marraskuun viides saan kuulla, mikä on sairauteni tila sitten viime helmikuun.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Budjettia ja kotona pakoilua

Helsingissä asuva poikamme Jarkko kävi vaimonsa Annikan kanssa viikonlopulla. Jarkko valmistui vuosi sitten röntgenhoitajaksi ja sai heti vastaavan työpaikan Terveystalolta. Hän on alusta alkaen elänyt oman ammattinsakin kautta tätä minun sairauttani ja on ollut tosi hienoa vaihtaa kuulumisia saamistani hoidoista ja niinpä nytkin viikonlopun aikana niitä sivusimme.

Tämä viikko onkin sitten täällä Jyväskylän alueella koulujen syysloma-aikaa. Aika monet ovat suunnanneet matkansa kuka minnekin. Meidänkin on tarkoitus loppuviikolla paeta muutamaksi päiväksi Kainuun korpeen, mutta joitakin työasioita tässä vielä alkuviikolla tulee hoideltua. Eilisen päivän, kun ei sattunut saarnahukia, väänsin ensi vuoden budjettiamme hallitukselle esitettävään valmiuteen. Jotenkin nautin siitä ja teen sitä ihan mielelläni, vaikka aika kauaksi se pastorin perinteisestä roolista, saarnaamisesta, meneekin. On aika palkitsevaa nähdä toiminnan tavoitteellisuus jo edeltäkäsin ja sitten seurata vuoden mittaan kuinka menestyksellä selviämme myös taloudessa. Tulot kun herätysliikkeemme seurakunnissa perustuu täysin ja yksinomaan vapaaehtoisiin lahjoituksiin.

Isossa Kirjassa on parasta aikaa menossa seurakuntien työntekijöiden valtakunnalliset syyspäivät. Vuosi sitten olinkin kyseisillä päivillä yhtenä alustajana. Tällä kertaa luennoitsijoina on päätoimittaja Leevi Launonen ja valtakunnallisesti tunnettu terapeutti Seppo Jokinen puhumassa johtajuudesta. Minulla on vain ihan outo fiilis, vaikka luennoitsijat ovat mitä parhaimmat ja Leevi minulle henkilökohtaisesti aika läheinenkin, niin tällä kertaa en saanut itseäni mitenkään mukaan. Syyksi olen löytämässä tämän oman sairauteni nykyvaiheen. Nimittäin tällä hetkellä en meinaa millään jaksaa vastata ihmisille kun he kyselevät vointiani. Ja se taas jotuu siitä, kun muutamaan kuukauteen ei ole tapahtunut mitään merkittävää, mitä voisi kertoa ja toisaalta tulevan kontrollin läheisyys ihan selvästi hermostuttaa. Seminaarissa jotuisin väistämättä selittämään tilaani tunnista toiseen, kun paikalla on varmaan liki sata kolleegaa. Eihän se heidän syynsä ole, mutta näin vain tuntuu tällä erää monin verroin helpommalta. Samalla sisäisesti nautin kun tunnistan olevani melko hyvin tasapainossa työhöni, työtovereihini, vapaa-aikaani ja itseeni nähden. Ei ole vaikeuksi sanoa ei.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Tuntematon ihmismieli

Jo keväällä Syöpäyhdistyksen tapaamisessa eturauhassyöpäpotilaiden vertaistukiryhmän vetäjä Olavi Keskinen totesi minulle, että taudista toipuneet viiskymppiset eivät tahdo ohjautua toimintaan mukaan, kun heillä on paljon muitakin kiireitä.

Kun eilen varailin seuraavan labra-ajan aamuun 19.10 tuli tämä ihmismielen kummallisuus taas kerran eteeni. Nyt otettavat näytteet antavat suuntaa seuraaviin kuukausiin ja ehkä koko loppuelämälle. Marraskuun alun urologin tapaamisen lähestyessä alkaa jännitystila nousta, mitä kokeet kertovat. Tässä kun on nyt jo ehditty hetken elellä aikalailla "vapaalla".

Miksi ihmisen on ylipäätään niin vaikea, lähes mahdoton, muistaa ja tiedostaa sitä, että olen kuolevainen ja melko hauraskin loppujen lopuksi? Taas toisaalta, onko se niin tarpeellinen tieto, tai asia joka tulisi muistaa? Terveenä ja elämän mennessä kutakuinkin ok. päivittäin ei tule juurikaan pohdittua kuolemaa. Ehkä se voi joskus mielessä käydä, mutta eipä se juurikaan tee ajatuksena pesää. Iän myötä tietty terveenäkin varmaan tämän elämän rajallisuuden tunnistaa, kun voimat alkavat ehtyä ja työura saavutuksineen jo muutoinkin takana.

Voiko ihminen masentua tarpeettomasti, mokomalla kuolemalla itseään vaivaten? Ehkä sitäkin, mutta olisko elämisen taidon kannalta viisautta kuitenkin antaa hiukka tilaa tuleville tosiasioille, tai niihin valmistautumiseen? Onkohan aikamme kiireinen elämänrytmi syy vai seuraus tämän asian torjumisesta? Kun jotenkin olisin taipuvainen ajattelemaan, että menneet sukupolvet ovat olleet yhteisöllisyydessään valmiimpia käsittelemään myös tätäkin, kun kiireitä ei nyky määrin ollut.

Olisko kyse sitten vain tautii jotenkin väärällä tavalla kiinni jäämisestä, jos sen antaisi askarruttaa mieltä pidempäänkin - loppuelämän ajan? En osaa vielä sanoa, kuinka perusteellisesti tallainen sairastumisen vaihe elämästä voi pyyhkiytyä pois, jos paranisin täysin. Nyt ajattelen, että en tule koskaan tätä unohtamaan, mutta enhän voi mennä itsestäni takuuseen, sillä siksi vieras ihmisen mieli vain tuntuu olevan.

Se meidän tulisi ainakin muistaa, että elämää on myös kuoleman jälkeen, ehkä vakava sairaus siinä ajattelussa voi olla avuksi. Olettaisin, että kysymys tuntemattomasta tulevasta käväiseen jokaisen kuolemansairaan mielessä. Mitä mahtaakaan olla tuon näkymättömän rajan takana? Jos tuo raja leikkautuu silmänräpäyksessä, niin eipä siinä paljon pohdiskella, tai valmistauduta. Mutta kysymykseni onkin pohjimmiltaan se, muistammeko me vähän kovemmankaan koulun käynneet tuota? Jos syöpäyhdistyksen vertaistuki unohtuu, niin kait siinä moni muukin - jopa tärkeinkin - on ainakin vaarassa jäädä taka-alalle.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Ajanvaraus

Sää se muuttui sitten hetkessä kuulakkaasta kunnon myrskyksi. Kyllä oli nautinnollista ja perin tunnelmallista sytytellä iltapäivällä kunnon vanha "pystyuuni" huokaamaan kotoista lämpöä tupaan.

Olin päivällä Iso Kirja-opiston koolle kutsumassa konferenssitoimikunnan kokouksessa, jossa tarkastelimme pääasiassa mennyttä juhannuskonferenssia ja hieman kurkottelimme jo ensi kesään. Oli hienoa todeta, kuinka hyvin juhlien arviointi ja sen myötä saatu palaute toimii. Pelkästään päiväkäynnillä itse juhlilla ei oikein osaa arvata kuinka tarkalla suunnittelulla noin valtavaa juhlaa oikein rakennetaankaan. Eipähän monikymmentuhantisen ihmismassan liikuttelu ja asioiden ajantasainen rullaaminen onnistuisikaan ilman perinpohjaista suunittelua ja nyt jo monen vuoden kokemusta. Koferenssikeskuksen johtaja Marko Halttunen totesikin, että hänellä käynnistyykin jo kymmenennen konferenssin järjestely.

Tein juuri kirjautumista Näytteenottokeskuksen sähköiseen ajanvarausjärjestelmään. Aiemmin olen aina soitellut laboratorioajan itselleni, mutta nyt sattuu olemaan vielä aikaa pari viikkoa seuraaviin ja niihin melko ratkaiseviin kokeisiin, joten ajattelin suorittaa tuon kirjautumisenkin joka vie aikaa vuorokauden verran tarkistuksineen.

En ole muutamaan hetkeen juurikaan taudistani kertoillut, mutta kylläpä se vaan joka päivä on edelleen läsnä. Viime yönä tuli taas kerran se syyllinen olo, vertaillessani vointiani tai mielialaani niihin kohtalontovereihini, jotka eivät voi olla yhtä toivorikkaita kuin minä, sairauden jatkaessa etenemistään ja voimien heiketessä. Kyselin ja kyselen tuskaa tuntien, miksi meitä kohtaa niin kovin erilaiset kohtalot? Tunnen olevani johonkin syyllinen, jos pääsen tästä näin "helpolla" kun samaan aikaan joku toinen menee kohti kuolinkamppailuaan. Enhän toki ole siihen mitenkään osasyyllinen, mutta perin kohtalonomaista tämä on. Elämä ja terveytemme ei ole meidän omissa käsissämme, ei todellakaan.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Uudet kotisivut

Tänään oli taas kerran loistava jumalanpalvelus.
Saimme nauttia 90-luvun Saarijärven nuorisokuorosta. Palvelin tuota seurakuntaa vuodet 1983-1988. Kohta poislähtömme jälkeen sielä tuli paljon nuoria uskoon ja liittyivät seurakunnan toimintaan mukaan. Silloinen kuoro oli monikymmenpäinen. Tänään he vierailivat tosiaankin tilaisuudessamme Niinisen Paulan johdolla. Hän toimi silloinkin kuoronjohtajana. Monella laulajalla on nykyisellään sidonnaisuuksia tänne Jyväskylään, kun opiskelut, työt ja avioliitot ovat vetäneet tänne.
Oli ilo nähdä taas vuosikymmenten hengellistä hedelmää.

Itse sain saarnailla taas kerran tuossa tärkeimmässä tilaisuudessa, seurakunnan yhteisessä ehtoollisjuhlassa. Se on suurenmoinen etuoikeus ja palkitseva kokemus myös työntekijälle.

Yksi paluumuuttajista, Canadan, Australian ja Papua-Uuden-Guinean kautta tänne Jyväskylään perheineen asettunut Pyykkösen Marianne, silloinen Tuovinen, sai minut tilaisuuden jälkeen innostumaan. Hän kun ehdotti, että voisivat Alegria-kuorona, jota nykyisin johtaa ottaa vastuuta muun muassa Pyhän Hengen illoista, joita kuukausittain olemme järjestäneet. Olen vahvasti kokemassa, että ne illat eivät tule jatkossa jättämään ketään kylmäksi. Jos kaikki menee kohdalleen, niin marraskuussa aloittelemme, niissä merkeissä.


Seurakuntamme kotisivut ovat kokeneet uudistuksen. Tietääkseni koko alustarakenne on arvioitu ja päivitetty uudelleen, kiitos Juhani Vuotille. Lakasen Antti-Jussi on sitten askaroinnut viimeiset viikot varsinaisten sivujen kanssa. Ilme on loistavan ilmava ja sisältö on mielestäni melko helposti löydettävissä. Olen ihastellut, myös kuinka paljon sinne saadaankaan vaivattomasti materiaalia. Linkitykset ovat nyt sujuvasti teksteihin liitettyinä. Ei muuta kuin käykääpä kurkkaamassa. Linkki löytyy myös tuosta muiden yhteisöjen joukosta blogini oikeasta yläkulmasta.

Aamulla pitäsi käväistä taasen Keuruulla luomassa ensi-silmäyksiä tulevan juhannuksen kesäkonferenssiin. Eli eipä ehdi maa jäätyä kun jo seuraavaa suvea suunnitellaan.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Lokakuu liikkeelle

Taitaapi olla aivan poikkeuksellisen hyvä syksy meneillään. Syyskuu oli ennätyslämmin ja samalta näyttää lokakuunkin alku.

Kävin todellakin Lahdessa torstaina, Näin on kirjat - tapahtumassa. Tapahtuma oli Kongressikeskus Felmannissa. Sama oli agenda kuin edellisenä iltana täällä Jyväskylässä. Haastateltavat kirjailijat olivat osin samoja, mutta oli matkassa muutostakin. Mielenkiintoisimpina niminä oli mukana rock-yhtye Kotiteollisuuden keulahahmo ja perustaja Jouni Hynynen, joka esitteli uudenpaa runoteostaan. Melkosen räväkkä kaveri, mutta omalla tavallaan elämää syvältäkin pohdiskelevalta vaikutti. Toisesta laidasta oli sitten veteraani ja viihteen monitoimimies Heikki Hietamies.

Eilenpä tuli sitten käytyä taas Keuruulla Hyvä Sanoma ry.n hallituksen kokouksessa. Tuppuraisen "Kure" Markku se vaan jaksaa visioida tämän maan evankelioimisen puolesta periksiantamattomalla sitkeydellä. On muuten sinällään mielenkiintoinen kaveri. Katujen ja vankilan kautta elämään kiinni uskoontulemisen myötä ja nyt mies elelee perheenisänä ja Seinäjoen kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa toista kautta. Pelastussanoman eteenpäin saattaminen on kuitenkin ihan ykkösenä. Huumori on miehellä ihan ylivertaista.
Saatiin pukattua strategiatyöryhmä liikkeelle, hieno homma tulevaisuuden vuoksi. Mikä parasta, sain pidettyä itseni siitä ulkona - tällä kertaa.

Anita lähti nyt Taulumäen kirkkoon kuuntelemaan Pirkko Jalovaaraa, mutta itse päätin viettää iltapäivän ja illan huomisen jumalanpalveluksen saarnaa pohtien. Tämän blogin kautta nyt kuitenkin kierrätti.