tiistai 14. elokuuta 2012

Parasta Poriin!

Syksyn tapahtumavierailut käynnistyvät huomispäivänä Porista.
En ole koskaan aiemmin vieraillutkaan Porin Helluntaiseurakunnassa kutsuttuna puhujavieraana, mutta oli hienoa saada kesällä pyyntö heidän vuosittaiseen Parasta Poriin tapahtumaan. Minun vastuuni liittyy huomis-iltaan. Olen vähän kuin "lämppärinä" amerikkalaiselle Crandallin pariskunnalle, jotka ovat tapahtuman pääpuhujia torstaista eteenpäin.

Tohtori, sydänspelialisti Chauncey Crandall tuli tunnetuksi kun hän vuonna 2007 rukoili erään potilaansa puolesta joka oli todettu jo kuolleeksi. Rukouksen jälkeen mies kuitenkin heräsi henkiin, joka luonnollisestikin synnytti suuren kohun Crandallin ympärillä. Häntä haastateltiin tuon tapahtuman jälkeen mm. monilla amerikkalaisilla TV-kanavilla. Nyt he vierailevat toista kertaa Suomessa. Pari vuotta sitten he olivat muutamassa tilaisuudessa myös täällä Jyväskylässä. Oli ilo kuunnella kuinka hän kertoo nykyisin rukoilevansa lähes jokaisen potilaansa puolesta ja Jumala on myös toiminut ihmeellisellä tavalla.

Tarkoituksemme on jäädä vielä ainakin ensimmäiseen heidän kokoukseensa ja tavata heitä muutaman vuoden jälkeen.

Tervetuloa joukolla mukaan Poriin ja hienoa olisi taas tavata joku tätäkin palstaa lukeva ystävä. Tulkaapa moikkaamaan.

7 kommenttia:

  1. Jää tänä vuonna väliin mutta siunauksia sinne niin notta riittä : )

    VastaaPoista
  2. Sattumalata sivustolle eksyneenä , luettuani blogit, ei kovinkaan syvällistä ajattelua mielestäni. Tapahtumat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat , mutta mitään syvällisempää pohdintaa ei juuri ole.

    Olen lukenut paljon antoisampia , vakavasti sairaiden ihmisten blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko sattumaan....enkä eksymisiin....Uskon johonkin paljon suurempaan.

      Poista
  3. Tarvin juuri tallaista blogia.kiitos !

    VastaaPoista
  4. Tapahtumat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat...Hyvä niin!

    VastaaPoista
  5. Kuka tahansa osaa kertoa "tapahtumat sellaisina kuin ne ovat" :::)))
    Mielestäni näistä jutuista puuttuu abstrakti ajattelu sekä syvällinen pohdinta. Ilman niitä on kovin pinnallista ja yksinkertaista tekstiä, näinkin vakavasta aiheesta.

    VastaaPoista
  6. Olen täysin eri mieltä: onhan täällä usein syvällistä pohdintaa ja aitoa rehellistä kuvausta. Ei ole myöskään ollut mitään sairaudella mässäilyä mitä on usein (naisten) omissa sairausblogeissa (olen itsekin vakavasti sairas nainen). Kiitos Vesalle

    VastaaPoista