maanantai 2. huhtikuuta 2012

Vuorossa "Läpäri"

Viimeisen reilun viikon ajan olen ollut kiitollisen tunnusteleva vatsakipujeni suhteen. Aiemmin en voinut yöllä nukkua levollisesti, saatika kääntää kylkeä, joten nukkuma-asennot olivat hakusassa. Jouduin ottamaan melko säännöllisesti lisäkipulääkkeitä saadakseni paremman levon. En tiedä, liekö korealaisen Sarah Leen rukousten vaikutusta, vai minkä, mutta tuon kyseisen viikonlopun jälkeen nuo vaivaavat alavatsakivut ovat pysytelleet lähes kokonaan poissa. En osaa olla kyllin kiitollinen tästä helpotusta tuottavasta avusta.

Parit kokoukset mahtuvat myös menneeseen viikkoon. Keskiviikkona olin nuorten tukikohta-jumalanpalveluksessa. Kyllä oli taasen rohkaiseva ja uskoa synnyttävä tilaisuus. Nuoria oli useampi sata paikalla ja he niin avoimesti kävivät minuakin siunaamassa ja rohkaisemassa. Puhuin kuningas Daavidin saaman voitelun merkityksestä hänen luontaisten lahjojensa ja kykyjensä jalostuessa Israelin kansan johtamisessa. Hänen huikea esimerkkinsä saakoon antaa meille kaikille pelottomuutta ja oikeaa näköalaa elämässämme. Daavid oli sangen nöyrä kaveri jota nouseminen syvästä lankeemuksesta osoitti. Saimme nuorten kanssa yhdessä rukoilla ja siunata toisiamme illan päätteeksi.

Eilen olin taasen Palokan Toivonkulman työpisteessä Uusi elämä voittaa tilaisuus ja hyvä sellainen. Olenko lie vähän ylioptimistinen kun jään nykyisin aina niin hyvälle ja positiiviselle mielelle kokouksista? Mutta kait se näin pitää ollakin, että saa ilolla palvella Jumalaa. Rukous jää kuitenkin aina elämään, Jumala siunaathan kaikkia jotka ovat taas apuusi turvautuneet. Siihen minä uskon.

Huomenna pitäisi keula suunnata kohti pääkaupunkia. Helsingin toinen isompi helluntaiseurakunta, Saalemin ohella, Lähetysseurakunta Isorobertinkadulla on pyydellyt heidän Jumalan kohtaamisen iltaansa vierailulle. Sielä onkin nyt vähän tutummat kaverit pastorivastuissa, Markku "Kure" Tuppurainen ja Tero Koivisto, joka aloitteli nuorisotyössä Vaasassa lähes tarkalleen 11 vuotta sitten kun vielä olin sielä työssä. Olen taasen useamman päivän ajan saanut rukoilla ja valmistautua huomiseen iltaan. Uskon, että Jumala on todella tuossa illassa mukana. Tulkaapa etelän ihmiset kuulolle. Sali ei ole kovin iso, joten eiköhän täytetä se.

Olemme sopineet vielä keskiviikolle TV-haastattelun joka tulee lähinnä paikalliseen jakeluun, sekä tietty sitten ladattavaksi netistä, sekä samoin paikalliselle radiokanavalle tunnin mittaisen haastattelun. Ihan työmatkasta käy taas tämän viikon reissu. Mutta mikä parasta kun tullessa ehtii piipahtaa Espoossa Iisan ja Okon luona. Sen jälkeen voikin vetäytyä huilailemaan pääsiäispyhiksi.

1 kommentti:

  1. Ompa hienoa, että kivut ovat vähissä! Kyllähän on aina mukava todeta kokousten olleen siunattuja. Se rohkaisee meitä puhujia. Vietetään pääsiäisjuhlaa riemullisin mielin.
    Voimia edelleen Vesa ja Anita!
    Jouko&Ulla

    VastaaPoista