lauantai 15. lokakuuta 2011

Kiitos kaikille kaikesta!

Pääsin eilen päivällä kotilomalle, joka jäi taasen erinäisistä syistä kovin lyhyksi.

Uusin katetri irtosi tietenkin - kuis muuten. Sen kanssa meni sitten iltayöhön asti poliklinikalla. Sieltä kotiuduttuani aloin seuraamaan, että katersin virtasan virtaus ei ole kohdalaan, siksi hiljaista se oli.

Takaisin polille ja sillä reissulla olen, siirryin päivällä tänne tuttuun Sadesairaalaan.

Munuaiset alkavat nyt olla molemmat kuta kuinkin poissa pelistä. P-Krean arvo on pompannut vuorokausessa 30.tä n.250. Ymmärrän tämän tarkoittavan sitä, että seison taasen kuoleman edessä. Lääketieteellisesti arvelisin sen olevan väistämätön muutaman päivän sisällä.

En tiedä - en todellakaan. Saattaa olla, että Jumala kutsuu minut tykönsä. Jos näin on, niin kiitän kaikkia läheisiäni, kaikkia sukulaisiani ystäviäni, heistä erityisesti niitä uskonystäviä jotka ovat eri tialnteissani tielleni ohjautuneet.

Jos taasen tapahtuisi se toinen odottamani ja teidän monien monien totinen rukous, että Jumala vielä säilyttäisi minut täällä ajassa oman kirkkautensa kunniaksi, niin tuo kohtaaminen parantajani kanssa tullee tapahtumaan pian. Oikeastaan odotan sitä jännityksellä, tapahtuuko se? Nyt lepään uskossa Vapahtajani syliin nojaten.

Muistakaa elämässä on vain yksi arvo yli muiden: Usko Jeesukseen Kristukseen. Toivon ja sitä haluan, että minunkin elämäni olisi jo tähän saakka jotain todistanut.

Tämä on viimeinen blogini - tai sitten ei. Jos tänne vielä kirjoitan, niin saan olla teidän kanssanne todiste Jumalan parantavasta voimasta. Tappio ei ole kuolemakaan, mutta suunnaton olisi halu vielä elää hetki Jumalaa palvoen.

Säilyttäkää mielenne Kristyksessa ja vaelluksenne Hänen tahtonsa mukaisena.

Teidän kaikkien Vesa

29 kommenttia:

  1. Olet edelleen vahvasti rukouksissamme. Onneksi Isä tietää tarkalleen, mitä on varallemme suunnitellut.
    Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...

    VastaaPoista
  2. Vesa! Uskosi Kristukseen rohkaisee kilvoittelemaan. Onneksi meillä on iankaikkisen elämän toivo. Voi hyvin Kristuksessa kaiken keskellä. Me kaikki työtoverisi olemme rinnallasi, vaikka emmme voi olla läsnä siellä missä olet! Jouko

    VastaaPoista
  3. Herran omat eivät sano hyvästejä.

    Vaikka emme tunne henkilökohtaisesti, koen olevamme siskoja ja veljiä Herrassa. Olen lueskellut blogiasi tämän syksyn ajan ja rukoillut puolestasi.
    Jumala tietää. Jumala tuntee. Jumala voi.

    Isän käteen! Siunausta ja voimia näihin hetkiin ja erityisesti voimia myös vaimollesi ja lapsillesi.

    Lukijavieras Kiuruvedeltä.

    VastaaPoista
  4. Hei Vesa!
    Haluan rohkaista sinua Jaak. 5:14-15 sanoin.

    Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä, Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan.

    Ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.

    Vesa, uskon että JUMALA auttaa sinua, niinkuin on auttanut tähänkin päivään asti. Uskon että Jumala haluaa parantaa sinut täysin terveeksi.
    Sitä rukoilen ja en vain rukoile vaan uskon Jumalan sanan todeksi, että näin tulee tapahtumaan. Jeesus sinua siunatkoon runsaasti ja ylitsevuotavasti. Tapahtukoon kuitenkin kaikki Hänen tahtonsa mukaan.
    Siunaavin terveisin Eija

    VastaaPoista
  5. Sinua siunata tahdon...t. Leena

    VastaaPoista
  6. Jatkamme rukousta ja anomista, että Isämme Taivaassa antaa Sinulle ihmeen ja lisäaikaa. Hartaasti pyydämme Sinulle terveyttä.
    Kuitenkin sanomme myös: "Isä, tapahtukoon Sinun tahtosi".

    Nöyrä kiitos Sinulle kaikesta, mitä olet täällä blogissasi meille lukijoille antanut.
    Muistamme rukouksin myös rakkaitasi.
    Siunausta ja Jumalan rauhaa.
    t. blogiystävä & co.

    VastaaPoista
  7. Kiitos sinulle isä kaikesta! Muistathan, että olet ollut meille aina maailman paras isä! Kiitos sinulle uskosta, rakkaudesta ja luottamuksesta mitä olet meitä kohtaan osoittanut. Olet antanut inhimillisesti täydellisen miehen ja isän mallin.

    Me rukoilemme, että saisit olla vielä kanssamme. Me rakastamme ja tarvitsemme sinua niin! Ja sinä onneksi tiedät sen.

    Sinua ikuisesti rakastaen tyttäresi Marika perheineen

    VastaaPoista
  8. Isä sinä tiedät kaiken, sinun sylissä saa Vesa levätä ja saada sylihoitoa.

    VastaaPoista
  9. Jumalan tahto tapahtuu kaikessa ja Jumala ei tee virheitä...toivomme Jumalan tahdon olevan PARANTUMINEN. jos ei näin ole niin kiitos kaikesta ja hyvää matkaa...me siunaamme perhettäsi Jumalan hyvällä huolenpidolla ja varmasti hän pitää huolen.

    tämän kirjoitti P I K NIMIMERKKI

    VastaaPoista
  10. Vesa,
    muistamme sinua myös täällä Kaakkois-Aasiassa. Siunaten, Murtoset

    VastaaPoista
  11. Vesa, tahdon kiittää sua ystävyydestäsi sekä tuestasi elämäni matkan varrella erinäisissä tilanteissa! Jatkan edelleen rukousta puolestasi, että vielä saisit nousta sairasvuoteelta todistukseksi ihmisille Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta! Sinua siunaten, Elina

    VastaaPoista
  12. Voimia ja halaus, sinä urhea ja uskollinen Herran palvelija <3

    VastaaPoista
  13. Vesa kiitos ystävyydestä ja rohkeudesta jakaa henkilökohtaista elämääsi sairauden keskellä.Tekosi on ollut hyvin puhuttelva, koska se on myös saanut aikaan yhteisen rukoustaistelun ja näin julkisesti olemme oppineet konkreettisesti kantamaan sinun kuormaasi Taivaan isälle.Siunaavin terveisin koko perhekunnalle.Marita ja Markku

    VastaaPoista
  14. Jotenkin pulpahtaa kaikki ajat mieleen mitä olen perheesi parissa ollut ja kokenut...elämän rajallisuus iskee päin kasvoja kun mieleen tuli hetki kun siunasit lähes 100v vanhuksen ja lapseni haudan lepoon yli 20v sitten lähes samaoina päivinä. Mietin silloin miksi vauvani ei saanut elää ja taas tulee mieleen miksi mielöttömän suuri Jumala ei tule ja kosketa voimallaan!!!!!! Elämän suuret kysymysmerkit on ja pysyy mutta toivon ja rukoilen Vesa sinun ja perheesi puolesta edelleen et jumala kohtaisi parantavalla kädellään..Halaukset koko perheelle <3

    VastaaPoista
  15. Kyyneleet silmissä luin tekstiäsi. Kiitos rehellisyydestäsi! Omassa riisumisprosessissani syöpä- ja sydänsairauden kanssa ovat eväinäni olleet Psalmit 23 ja 91 vuorotellen ja vaihdellen. Rukoilen parantumistasi!!! Kerran oivalsin, että uskovan lähtö on kuin verhon/esiripun poisottaminen edestä ja sitten se elämä vasta alkaa. Mutta vielä verho on edessä ja matka jatkuu! Muistan perhettäsi myös rukouksin. Siunaavin ja lohduttavin terveisin, Elisa Tampereelta.

    VastaaPoista
  16. Näemme vielä, joka tapauksessa, Vesa! Elämä on vain sekunnin murto-osa iankaikkisuuden rinnalla. Edelleen rukoilemme ihmettä, jos se on Isän tahto. Jollei, jatketaan ylistystä ikuisesti yhdessä pian taivaan kotona! "Eessä suuren Kuninkaan maa ja taivas kumartaa, joukkoon liityn minäkin, palvoen..." Marjaana & Make.

    VastaaPoista
  17. Taivaan Isän huolenpitoa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  18. Mitä silmä ei ole koskaan nähnyt, eikä korva koskaan kuullut, ei ole kipuja, ei murheita. Sellaista on Taivaan kodissa.Jotakin niin yli ymmärryksen olevaa kaunista ja ihanaa.

    Suuri rakkaus on sinua ympäröitsevä ja Herra kantaa sylissään.

    VastaaPoista
  19. tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
    meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
    Hyvää kotimatkaa !

    VastaaPoista
  20. Kiitos sinulle Vesa kaikesta! Olet ollut minulle tärkeä tuki ja suunnannäyttäjä kutsumuksessani. Olen oppinut sinulta paljon ja arvostan sinua miehenä ja Herran palvelijana. Kunpa saisimme vielä pitää sinua täällä ja nähdä sinun nousevan uudessa voimassa! Kävi niin tai näin, Kristus hallitsee: Elämä on Kristus ja kuolema VOITTO!
    Sinua ja perhettäsi siunaten, Samuel

    VastaaPoista
  21. Voimaa ja jaksamista. Teille kaikille. Täällä kyyneleet silmissä poskia pitkin valuen luen blogiasi ja ihmisten kommentteja ja en voi kuin ihmetellä.

    En tiedä mitä sanoisin kuin sen että toisin elämäänne iloa ja valoa jos sen vain pystyisin tuomaan.

    D

    VastaaPoista
  22. Siunausta ja voimia koko perheelle. Kaikki on Isän kädessä. Terveisin Masa, Mikkis ja Mikko Ilmonen

    VastaaPoista
  23. Kiitos, että olet uskollinen paimenen tehtävässäsi. Tähän asti viimeisimmän kirjoituksesi loppulauseessa vastasit kysymykseeni, johon olen etsinyt vastausta Jumalalta enenevästi viime kuukausien aikana. Minäkin olen huutanut Isämme puoleen ja haluan nyt siunata sinua ja läheisiäsi.
    Jouni.

    VastaaPoista
  24. Siunausta sinulle ja läheisillesi! Kiitos, kun olet jakanut tuntojasi sairauden aikana; se on varmasti ollut monelle rohkaisevaa.
    "Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla..."

    VastaaPoista
  25. Haluamme siunata sinua Vesa, miten Isä sitten asiasi on suunnitellutkaan. Voimia myös perheellesi.
    Olet ollut hyvä esikuva Jeesuksen seuraajasta.
    Hellevi ja Matti

    VastaaPoista
  26. SIUNAUSTA RAKAS YSTÄVÄNI,JA SIUNAUSTA ANITALLE JA KOKO PERHEELLE,VOIMIA TULEVIIN PÄIVIIN,KIITOS IHAN KAIKESTA,KÄVI MITEN TAHANSA,OLET VOITTAJA.IHMETTÄ ODOTELLEN...mara ja eila.

    VastaaPoista
  27. "Päivä vain ja hetki kerrallansa........"
    "Sinua siunata tahdon......."

    Vesa,Miia,Saara,Eliisa ja Niilo Moisio

    VastaaPoista
  28. Olen ollut "hiljaa" rinnallasi.
    Risto.S

    VastaaPoista