lauantai 9. heinäkuuta 2011

Muutoksia hoidossa

Niin se sit meni keski-kesän juhla, juhannuskin. Lauantaina tuli käytyä iltapäivällä Keuruun Helluntakonferenssissa. Tuttuja tavatessahan se aika vierähti, toki jossakin yhteistilaisuudessa tuli istuttua. Kerran piti käydä autolla huilailemassa. Vanhaa Aikamedian hallituksen puh.johtajuutta käytin sen verran hyväkseni, että tj. Vieltojärveltä kerjäsin autopaikan ihan firman nurkalta kun parkkipellot olivat pehmenneet tosi huonoon kuntoon. Minulle on ollut aina vastentahtoista erivapauksien tinkiminen, mutta kyllä tämä oli ihan terveydellisistä syistä. Olis ollut tosi vaikea kävellä kilometrin päästä viikon hoito-operaation jälkeen ja kun arvelin, että en koko aikaa huilaamattakaan selviä jalkeilla ja niinhän siinä kävi. Kiitos vielä kerran Jari, helpotti kummasti.

Viime tiistaina vietimme taas yhden Uusi Elämä Voittaa tilaisuuden ja ihan olikin arki-illaksi ennätysyleisö. Viimeisimmät löysivät istumapaikat parvekkeen puolelta. Se ei muuta kun mielialaa nostattaa kun ihmisillä on kaipuuta tulla kohtaamaan Jumalaa ja rukoilemaan yhdessä. Aiheeni oli tällä kertaa: "Sinua rakastetaan".
Kuukauden päästä elokuun alkupuolella taasen jatketaan, jos voimia on.

Eilen olikin taas hoitokerta. Kertoilin vähän toistuvista sivuvaikutuksistani ja lääkäri ehdotti, että kolmen viikon hoitojaksot lyhennettäisiin jatkossa kahteen viikkoon ja näin kerta-annostus saadaan pienemmäksi. Ilmeisesti hoitotulos ei ainakaan saatujen kokemusten valossa ole sen huonompi. Minulla kun on alkanut olla toistuvaa verenvuotoa ja hoidon jälkeisinä öinä melkoista hortoilemista, se lienee kortisonin aikaansaamaa, kun unirytmi on sitä sun tätä. Mutta onneks tässä vielä jonkinlaisen järjellisen tasapainon on säilyttänyt.

Eiköhän tällä rytmin vaihdoksella ole ihan hyvä vaikutus loppuhoitoihin. Aikalailla puolessa välissä taidetaan olla tän jakson kannsa. Ensi kerralla saankin taas PSA:n kehittymisestä tietoa.

Nauttikaapa edelleen kelpo kesästä. Käyn taasen päivittelemässä tietoja kun päiviteltävää kertyy.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä edelleenkin! Kiva lukea kuulumisia aina välillä!

    VastaaPoista
  2. Olikin yksi konferenssin kohokohdista, kun ennätin hetken istua vierelläsi keskustelemassa kanssasi. Onnistuit jälleen rohkaisemaan ja kannustamaan, kuten "isoveljen" rooliisi hyvin sopiikin.
    Voimia, jaksamista ja siunattua kesän jatkoa.

    VastaaPoista