Uuteen vuoteen uusin haastein

Ensimmäinen päivä vuodesta kaksituhattakymmenen on muutamaa minuuttia vaille eletty.

Taakse jäänyt vuosi muutti minun elämäni.

Vuosi alkoi vielä hyvinkin tavanomaisesti, vaikka alavatsan seudun kipuja potien ja niihin liittyviä tutkimustuloksia odotellen. Tavallista pidemmälle ehtinyttä tulehdustahan sitä podettiin ja elettiin siihen apua odotellessa. Mutta miten siinä sitten kävikään? Siitähän tämä blogikin on elänyt.

Viime kuukausina on toki mennyt useitakin päiviä, että en muista omaavani syöpää kehossani, mutta kuten niin usein on tullut todettua, tietoisuus ei ole väistynyt. Viime talven muistot ovat lähtemättömän syvässä. Jos minulle joku olisi maaliskuussa kertonut, että vielä jouluna ja vuodenvaihteessa kirjoittelen päiväkirjaa, niin olispa ollut silloisen maailmani todellinen kirkastaja. Kyllä niin totisena mielessäni viimeiseen kevääseen ja kesään lähdin, että huh.

Olen sanomattoman kiitollinen joka suuntaan kaikesta mitä sain viime vuoden vaikeissa kuukausissa kokea. En yksin Jumalalle, vaan kaikille läheisilleni, kaikille esirukoilijoille ja teillekin, jotka ette välttämättä ole sitä tehneet, mutta muuten kannustaneet, kiitos!

Olen kiitollinen siitä, että olen tähän saakka säilyttänyt myös työkykyni. Minun ei todellakaan tarvinnut syövän, eikä siihen liittyvien hoitojen vuoksi olla päivääkään sairauslomalla. Se ei ole minun itseni päättäväisyyden tai vahvuuteni aikaansaannosta. Se nyt vain on mennyt niin ja olen siitä kiitollinen. Elokuun loppu otti henkisesti todella lujille, mutta sitten kun fyysinen väsymymys väistyi, niin päänuppikin alkoi voida aika hyvin.

Vuoden viimeisille viikoille osui nämä pari muuttoa. Nyt tuntuu hyvältä saada asettua aloilleen, meille uuteen rivitalohuoneistoon.

Toissa päivänä kun muutosta riensin Tampereelle Suomen Helluntaikirkon hallituksen kokouksiin, niin se tiesi sitten myös sitä, että hallitus tuli valinneeksi minut seuraavaksi puheenjohtajakseen. Kova on posti ja nöyräksi vetää, varsinkin näin oppimattoman miehen. Totesin hallituksen jäsenille, että minusta ette kirkolle teologia saa, kun ne loppututkinnot ovat vieläkin suorittamatta, mutta pitkän linjan seurakuntatyö ja sen ohessa herätysliikkeen keskeisssä yhteisöissä vaikuttaminen on se mitä voin omana itsenäni tarjota.

Yksi, kiteytynyt ajatus yli kaikkien muiden, mitä Helluntaikirkolta odotan - armollisuutta. Armollisuutta yksilöinä itsellemme, toisillemme ja ennen kaikkea kykyä välittää Kristuksen täydellistä armoa ja anteeksiantamusta kaikille.

Ehkä onnistun vielä lähipäivinä kirjaamaan itselleni oleellisimmat tavoitteet mihin haluaisin herätysliikkeen yheisten asioiden ja menosuunnan muotoutuvan. Avoimuus ja rehtiys olkoon tunnuksemme. Mutta nyt jos koskaan tarvitsen myötäelämistä ja rukousta. Haasteet eivät ole vähäiset, mutta siksi mielenkiintoiset, että sairaus jää - toivottavasti - entistä enemmän taka-alalle. Aika hyvissä ajoin ilmaisin olevani käytettävissä kyseiseen tehtävään, mutta kävin asian suhteen pidemmän ja vaikeimman sisäisen kamppailun, kuin minkään aiemman haasteen kanssa. Esitin sitä rukousaiheeksi joissakin yhteyksissä ja lopulta annoin sen omassa mielessäni Jumalan ohjaukseen niin hyvin kuin taisin. Tässä seison, enkä muuta voi.