lauantai 26. joulukuuta 2009

Tapanin tilastoa

Joulunpyhät ovat menneet mukavan rauhallisesti. Jarkko lähti illalla jo ajelemaan kohti Helsinkin ja Annika suuntasi kohti omaa kotiaan Vaasaan. Jarkolla työt odottavat heti maanantaina, kun taas Annikalla on opinnoiltaan hieman pidempi joululoma.

Olen nautiskellen lueskellut Jarkolta saamaani toimittaja Pekka Holopaisen mäkimestari Janne Ahosesta kirjoittamaa Kuningaskotka kirjaa. Mielyttävä lukuelämyksenä ja kurkistuksena taasen kerran erään mestarin totiseen arkeen ja voitonhetkien todellisuuteen.

Katselin aamulla taas omaksi ilokseni kuinka blogikäyttäytyminen on edennyt. Näin ensimmäiseksi vuodeksi tapahtumia on todella mahtavat määrät, joka edelleen tuntuu jopa ihan uskomattomalta. Olen seuraillut lukemia 20.3 alkaen ja vuodenvaihteeseen mennessä näyttäisi yksittäisiä vierailijoita olevan pientä vaille 9000 henkeä. Vierailuja sivulla on tapahtunut yli 26.000 joiden aikana sivuja on selattu aika tarkalleen 50.000 kertaa.

Vierailuja on suoritettu kaikkiaan 57 eri maasta. Suomen jälkeen seuraa Ruotsi, Canada, Itävalta, Englanti, Jordan. Eksoottisimpia lienee Kuwait, Pakistan, Sudan jen. Suomesta sivuilla on käyty kaikkiaan 117 paikkakunnalta. Lähes puolet käynneistä on tapahtunut täältä kotikaupungista Jyväskylästä, sitten seuraa Helsinkin, Vaasa, Oulu jne.

Keskimääräinen päivittäinen kävijämäärä on pysytellyt yli 90. Jouluaatto näytti jääneen vain 40 kävijään, mutta sille lienee ihan järjellinen selitys.

Tämä taas tallaista tilastonikkarointia. Aina odotettavissa olevat terveydelliset tai muuta käänteet näkyvät selvästi käynitipiikkeinä. Päiväkirja elelee edelleen omaa elämäänsä ja tulen tänne tallentelemaan tilanteitani sen mukaan kuin tarvetta ja sytykettä riittää, olipa kokemusteni lukija-arvo pienempi tai suurenpi. Itselleni tämä on ollut tähän saakka tosi loistava kokemus, vaikkakin osa vaikeinta vaihetta elämässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti