Peurunkaa ja pari juorua

Perjantaina menin lupaukseni mukaisesti Laukaan Peurungassa pidettyyn Keski-Suomen miesten iltaan. Ilta oli järjestyksessään kymmenes ja n.1600 miestä oli lehden mukaan paikalla. Lähdin mielenkiintoisella ajatuksella, miltä tuntuu olla miesmassan keskellä ihan yksin? Niinpä maltoin tällä kertaa olla soittelematta ketään kaveria matkaan. Makkara-, perunasalaatti- ja kahvitarjoilun jälkeen vetäydyinkin tavoitteeni mukaisesti salin lehterille ja ihan toiseksi viimeiseen penkkiriviin omiin oloihin. Muutaman tutun toki ehdin matkalla moikata, mutta se ei millään tavoin rauhaani häirinnyt.

Vaivuin vahvan virren veisuun aikana syviin mietteisiini, annoin aistimani tunteen hoidella sieluani. Juonto, esilaulanta ja kaikki pelasi aivan loistavasti. Karstulalalaisen metsäkoneenkuljettajan haastattelu meni vielä tunnelmoidessa, mutta ministeri Iiro Viinasen puhe aktivoi kummasti kuuntelemaan. Mielestäni hän pitäytyi hyvin oman roolinsa mukaisessa asiassa, eli rahaministeri rahaministerinä loppuun asti. Poliittisten päättäjien moraali, huolettoman lainanoton hinta, kansakunnan ahkeruus ja rehellisyys itseä ja kanssamatkaajia kohtaan oli hänen puheensa ydin.
Kuinka tarpeeseen tämän kaltaiset puheet tulevatkaan, mutta kun taitavat mennä aikalailla kuuroille korville, kun on kyseessä ne, joilla on vaikutusvaltaa asioista päätettäessä.

Emerituspiista Jorma Laulaja jatkoi hyvin samoilla linjoilla Viinasen kanssa. Hän johdatteli raamatun teksillä illan teemaan "Toivoa on". Hänen mielestään toivoa taitaa olla enemmän elämän alatilanteissa kuin silloin kuin olemme sielä ylhäällä, voiton hetkissä. Hän muistutti myös vastuistamme mm. aviomiehinä.

Lähdin ennen ruuhkaa ajelemaan kohti kotia tosi hyvillä, mutta ihan vaikutetuin mielin.

Menneellä viikolla olemme saaneet ampua alas pari juoruakin, jotka ovat koskeneet minun sairauden tilaani.
Maanantaina äitini oli soittanut Anitalle saatuaan sisareltaan Vaajakoskelta puhelun, jossa hänen ystävänsä oli totena puhunut minun joutuneen sairaalahoitoon. Noh, Anitan oli siihen helppo todeta, että kyllä Vesa aloitti kuitenkin nyt työt kesäloman jälkeen.

Sain itse eilen tarkistussoiton Toivakasta kun sielä joku vanhempi naishenkilö oli tiennyt, että syöpäni olisi levinnyt päähän. Siihen oli hyvä vastata, että sitä ei ole ainakaan lääkäri vielä todennut, enkä itsekään ole sellaisesta tietoinen. Jatkoinpa toki hiukan sarkastisesti, että kumpaako päätä täti lie tarkoittanut?

Tallaiset juorut ovat toki melko vaarattomia ja niiden esiintyminen aika luonnollistakin, mutta totesin kyllä heti senkin, että parinkin tullessa saman viikon aikana vastaan, niin niillä saattaapi heikkona päivänä olla ihan oikeasti masentavakin vaikutus. Jäin pohdiskelemaan, että mistä ja miten ylipäätään tallaiset ihan tuulen vietävät jutut syntyvät ja saavat elinvoimansa? Ilmeisesti synnyttävänä kipinänä on jonkinlainen väärinymmärrys jonkun hoitotoimenpiteen tms. suhteen. Mutta tallaisten tietojen totena eteenpäin levittäminen onkin sitten jo aika vastuutonta.

Kun tuolla työhönpaluublogissani valittelin voimattomuuttani, niin kyllä se vielä muutaman päivän ajan sen kuin syveni. Energiavarastot oli aika tiltissä, mutta sitten puolessa viikkoa mieliala seestyi aika nopeasti ja näin ajatusmaailma alkoi taasen kirkastua. Samalla otteellisuus työn haasteisiin selvästi terävöityi, mutta melko lyhyillä askelilla tässä nyt sipsutellaan.

Tänään sainkin nauttia harvinaisesta herkusta, olla jumalanpalveluksessa ihan yksinomaan kuulijan, eli saajan paikalla kun pastoritoverit hoitivat vastuut toisella puolella. Asettauduin omassa roolissani, näin lomien jälkeen, toivottelemaan seurakuntaväkea kätellen sisälle temppeliin. Taisin uhmata mokomaa sikainfulenssaa, toivottavasti en sitä kovin kuitenkaan levitellyt.