Sivu kääntyi - jos kääntyi

Huh, tulipa päivään taasen pituutta.

Aamulla teki ihan kiirettä s.posteiltani ehtiä sairaalaan kuulemaan tuota odottamaani lausuntoa.
Kymmeneltä kuitenkin istua nakotimme Anitan kanssa Keski-Suomen keskussairaanlan kirurgisen poliklinikan käytävällä vuoroamme odottaen. Hieman myöhässä urologi kutsui meidät sisään sovittuun hoitokeskusteluun.

Kuulemamme tulokset sekä helpottivat, että synnyttivät synkkyyttä.
Olin helpottunut kuultuani, että syöpä ei ollut gammakuvausten perusteella levinnyt ainakaan luustoon asti. Mieliämme synkensi tieto, että syöpäni agressiivisuus luokiteltiin tasolle 9 (asteikolla1-10) ja otettujen näytteiden mukaan se olisi myöskin edennyt eturauhasen molempiin sivulohkoihin, joka ymmärtääksemme tarkoitti sitä, että leikkaustoimenpiteellä ei ollut enää saavutettavissa merkittävästi hoitoa edistäviä tuloksia.

Urologi antoi keskustelun aikana todella vakuuttavan ja erittäin luottamusta herättävän mielikuvan, joten saatoimme hyvin turvautua hänen esittämiinsä hoitovaihtoehtoihin. Jouduimme elämämme yhden vaikeimman päätöksen eteen. Suositeltava hoitovaihtoehto oli ns. hormoonipistoshoito yhdistettynä myöhemmin annettavalla sädehoidolla. Hormonipistoshoidossa miessukuhormonieritys lopetetaan.
Päätös hoitomuodon valinnasta ei ollut meille helppo, koska siihen liittyy pysyviä elämän laatua merkittävästi laskevia sivuvaikutuksia. Mutta yhteisestä päätöksestä suostuimme kuitenkin urologin esittämään mahdollisimman tehokkaaseen hoitoon, koska hän piti syövän agressiivisuusastetta siksi vakavana.

Hoitokeskustelu oli hyvä kokemus. Kun päätös oli tehty, niin hoitotoimenpiteet alkoivat välittömästi ensimmäisellä hormonipistoksella.

Sairaalasta lähdettyämme olo oli tosiaan sekä helpottunut, että samalla ahdistunut. Epätietoinen odotus oli nyt takana, mutta syövän laatu ja sen edellyttämät hoitotoimenpiteet masensivat.

Laittelimme välittömästi joillekin läheisille tietoa tuloksista, koska osasivat sitä odottaa.

Samantien jatkoimme matkaa Lahteen, johon Anita jäi Lauran ja Mikun luokse. Minua odotti Nastolassa Suomen Helluntaikirkon työvaliokunnan kokous. Valiokuntaan kuuluvat Katon Usko Tampereelta, Korhosen Klaus ja Matikaisen Esko Helsingistä, Konttisen Timo Nastolasta ja Luoman Markku kanssani Jyväskylästä. Toimin valiokunnan puheenjohtajana. Oli taas terapeuttista jakaa tuntemuksia tutussa veljesporukassa, joka siunaili minun ja perheeni jaksamisen puolesta.
Kokouksella olikin taas mittaa ihan riittämiin klo. 15- 19.30 jonka jälkeen hain Anitan Lahdesta.
Paluumatkalla meillä oli sopivasti rauhallista aikaa taas kerrata yhteistä taakkaamme. Tunnistimme sen, kuinka elämämme onkaan nyt Jumalan ja suurenmoisen ystäväjoukon rukousten varassa. Omat rukoukset kun eivät oikein ota tässä vaiheessa vielä siipeä alleen.

Matkalla ehdin pohtia myös näiden monien vastuitteni priorisoimista uudelleen. Toisaalta ne ovat antaneet minulle valtavasti mielenkiintoa ja sisältöä elämään, mutta jos niiden hoito ylen minut uuvuttaisi, niin se saattaisi olla syövän mahdollisen etenemisen kannalta kohtalokasta.

- Herra armahda!

Päälimmäisenä kuitenkin ihan levollinen olo, lienee niin voimamme kuin on päivämmekin.