Vesa Pylvänäisen päiväkirja

Eläkepäätös

2012-02-28T14:02:00.003+02:00

Laukaan tilaisuus viime keskiviikkona oli ihan yhtä rohkaiseva kuin muutkin viime aikaiset kokoukset. Tuntui kovin kotoisalta vähän pienemmässä piirissä ja kuitenkin niin kovinkin uskonhenkisessä porukassa. Ihan sovimme seuraavankin käynnin tulevan maaliskuun aikana.

Torstain posti toikin sitten yllätystiedon. Ilmarinen oli päätöksineen poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä. Odottelin mahdollista päätöstä työkyvyttömyyseläkkeestä vasta joskus huhtikuulla kuten olivat Kelalta ennakoinneet. Mutta ilmeisesti vaivani on siksi peruuttamatonta laatua, että työkyvyttömyyteni toteaminen ei miettimisellä muutu. Eipä tätä ainakaan kuntouttamalla voi miksikään kohentaa. Työkyvyttömyyseläkkeeni astuu voimaan 1.5. alkaen.

Vaikka henkisesti olin tähänkin päätökseen valmistautunut ja joskus syksyllä kun tätä ensikertaa väläyteltiin niin tuntui kovinkin epätodelliselta, että ehtisin ensimmäistäkään eläkettä nostamaan, niin silti päätöstä toistamiseen lukiessa taasen kerran kohtasin karun kohtaloni. Eihän tämän näin pitänyt mennä, mies viisvitosena takavasemmalle, perämetsään tai tunkiolle toisten elätettäväksi - siinä koko elämäni.
Jos en olisi käynyt näin tuskallista taistelua hengissä pysymisen kanssa, niin kokemus kastijaossa pohjimmaiseksi putoamisesta olisi ottanut vieläkin lujemmalle. Mutta nyt tuo kirje on pöydällä lojuessaan tullut liki merkityksettömäksi. Samapa tuo; johtaja, sairauslomalainen, eläkeläinen, yhtä kaikki, ei elämä ole niiden summa vaan onneksi jotain ihan muuta. Kunpa sen vain aina osaisin ymmärtää, sekä hyväksyä.

Ensi sunnuntaina pitäisi kokoustaa Äänekoskella ja sitten viikon päästä jo odotammekin Vetelin viikonloppua. Viime kesänä saimme olla sielä perjantaista sunnuntaihin porukalla rukoilemassa ja pidimme yhden ensimmäisistä Uusi elämä voittaa tilaisuuksista, joka oli silloin huima kokemus. Nytkin on tarkoitus viettää viikonloppu rukoillen tämän maan herätyksen puolesta ja pitää sitten sunnuntaina päätteeksi kokouskin. Odotan, todella odotan tuota tapaamista.

Olenpa käynyt jo pari kertaa suksillakin. Iisa ja Okko olivat pari päivää viime viikolla täällä mummolassa ja silloin hiihtelin pikkutiitiäisten kanssa Laajavuoressa ja sunnuntaina kävin kokeilemassa Tuomiojärven jäälatua. Kovin on kropasta voimat kadoksissa viime talveen nähden, mutta eiköhän sitä tässä hieman saa itseänsä siltäkin osin keväthangilla kuntoutettua.

Joutsa takana Laukaa edessä

2012-02-20T10:42:00.003+02:00

Eilen tuli sit kokoustettua kahden tilaisuuden verran Joutsassa. Joutsahan on paikkakunta jossa aloitin aikoinani v.-80 vakinaisen serakuntatyöurani. Uraa jatkuikin sitten yhtäjaksoisesti aina tänne sairasteluun asti.

Oli hienoa kuinka jotkut sen aikaisista tutuistamme, jotka eivät varsinaisesi ole paikallisen helluntaiseurakunnan jäsenyydessä eikä toiminnassa mukana olivat tulleet tilaisuuteen. Heitä oli ihan usempia. Mutta kyllä se kolme vuosikymmentä ihmistä jo jonkinverran muuttaa. Tein muuten sellaisen havainnon, että vaikka kavoista ei olisikaan enää tunnistanut, niin äänipä tuntuikin paljon tutummalta, mielenkiintoista.

Paikalla oli tosiaan väkeä aamupäivän kokouksessa enemmän kuin mitä seurakunnassa taitaa olla jäseniä. Hyvät oli tilaisuudet. On nykyisin niin riemastuttavaa kun ei tarvitse ponnistella, eikä tuskailla enää pöntössä sanomansa kanssa kun tunnistaa kuinka Pyhä Henki on niin tavattoman liki ja on ilo kokea Hänen persoonansa todellinen läsnäolo. Riipaisevaa oli taasen rukoilla vaikeiden ja kivuiliaiden syöpä ym. sairaiden puolesta. Rukous jää elämään vielä pitkään tilaisuuksien jälkeenkin, Jumala armahda ja anna parantava kosketuksesi niin, että saamme nähdä vielä massoittain niitä jotka vapautuvat vaivoistaan.

Joutsalaiset lupasivat seurakuntana liittyä esirukoilijoihimme.
Tulevana keskiviikkona olen sitten klo. 18.00 Laukaan Helluntaiseurakunnassa ja taasen Uusi elämä voittaa! Tervetuloa mukaan.

Uusi elämä voittaa Facebookissa

2012-02-17T14:42:00.006+02:00

Olen jo jonkun aikaa halunut hieman enemmän mukaan tänne sosiaalisenmedian puolelle kuten nykypyrky on vähän kaikilla. Ehkä uudistamme merkittävästi näitä blogisivustojakin, mutta nyt eilen avasimme Uusi elämä voittaa sivut facebookiin. Tarkoitus on, että sielä voisimme yhdessä ennakoida tulevia tilaisuuksia, kommentoida palautteen muodossa ja esittää vaikka rukoushaasteita joita voi yleisesti esittää ja tietenkin toive ja rukous on se, että sivut täyttyisivät tulevaisuudessa kommeteilla Jumalan kohtaamisista ja parantumisista. Sivusto löyttyy facepookista Uusi elämä voittaa nimellä.

Jämsän kokous oli viime sunnuntaina taasen hengeltään rohkaiseva. Oli ilo nähdä kuinka Jumala sytyttää ja pitää ihmisiä innokkaana Hänen etsimisessään ja palvonnassa. Sama toistui tiistai-iltana täällä Jyväskylässä. Sain ohjata erästä nuorta miestä ensi kertaa Pyhän Hengen täyteyden kokemiseen, mikä riemu. Ja joku pyysi esirukousta uskoon tulemisensa puolesta. Mikäpä sen ihanampaa.

Mutta ei viikkoa ilman vastoinkäymisiä. Kun kävin levolle tiistain kokouksen jälkeen, niin vasemman jalan reidessä alkoi ihan sietämättömän kova kipu. Otin kahta vahvuutta olevaa kipulääkettä sen mitä annostelu salli. Kipu ei vain hellittänyt ja pakko oli lähteä taas poliklinikalta hakemaan apua. Neljän maissa aamuyöstä taasen kerran tepastelin ns. kirranpolin käytävillä. Sain kipupiikin joka ei sekään tuntunut auttavan ollenkaan vaan kipu oli tosi paha koko aamuyön. En ilmeisesti nukkunut koko yönä. Päivystävä lääkäri lupasi aamulla konsultoida syöpälääkäreiden kanssa ja niinpä sain sitten tälle päivälle ajan röntegeniin ja omalla lääkärille.

Miten ollakaan kun seuraavana iltana asettelin itseäni jonkinlaiseen asentoon, jotta voisin yrittää nukkua edes hetken, niin jossain vaiheessa uni oli voittanut ja heräsin aamulla vähän ennen kuutta. Ette voi arvata kuin olin kiitollinen Jumalalle. Kokemus jos mikä oli taasen kerran osoitus Jumalan mukanaolosta. Hän seuraa pikkutarkasti meidän tuskiamme. Sen jälkeen kipu ei sellaisenaan ole palanut. Jalka on voimaton, mutta käytyäni äsken kuvauksissa ja lääkärillä, niin kuvista ei löydy mitään sellaista joka voisi aiheuttaa mokoman kivun. Selän magneettikuvat tulee vielä toki otettavaksi, mutta kyllä on melkoisen helpottunut olo - taas kerran.

Eli tallai on taasen viikko vierähtänyt. Sunnuntaina on sitten tarkoitus saarnailla Joutsassa parissakin tilaisuudessa. Ovat ilmoitelleet ihan kivasti Keskisuomalaista myöden. Olispa hienoa jos pieni rukoushuone tulisi porukkaa täyteen. Vähän on sellainen kutina.

Jarkko oli myös tällä viikolla pistätymässä kotonaan. Lähti aamupäivällä junalla takasin kohti Helsinkiä ja sieltä sitten viikonlopulla Englantiin. Oli kiva rupatella ja vaihtaa ajatuksia teologi-opiskelijan kanssa.

Haaste yhteistyöhön!

2012-02-08T10:38:00.003+02:00

Tulevan kevään aikana antamani lupaukset Uusi elämä voittaa kokouksista realisoituvat ensi sunnuntaista alkaen.

Kuten aiemmin kerroin, niin olen saanut useammalta paikkakunnalta kutsuja saapua pitämään "nimikkoteemallani" tilaisuuksia. Toki väliin jää vielä joitakin viikkoja, ettei kalenterissa ole merkintöjä, mutta varmaan ihan hyvä, että saan sitten aina välillä mittailla jaksamistani.

Sunnuntaiksi olen lupautunut toistamiseen Jämsään, sitten ti.14.2 olen täällä kotiseurakunnassa. Sunnuntaina 18.2 on kaksi kokousta Joutsassa ja keskiviikkona 22.2 tilaisuus vielä Laukaassa. Siinä ovat helmikuun varaukset. Nyt haastan teitä kaikkia jälleen rukoilemaan noiden kokousten puolesta, sen lisäksi, että muistatte terveyttäni. Jostain syystä parin vuorokauden sisällä kaulan, soliskuopan, imusolmukkeet jotka laajentuivat jo syksyllä ovat nyt riehaantuneet ihan kunnolla. Ne ovat laajentuneet melkein toisen mokoman muutaman päivän sisällä. Tarvitsen ihan totista esirukousta, että syövän eteneminen pysähtyisi kokonaan. Sisäinen paloni viedä nuo lupaamani kokoukset lävitse on ihan suunnaton. En suostu perumaan niitä.

Olen kuitenkin aika levollinen, kun olen rukouksissa tullut siihen ymmärrykseen, että riippuvaisuus Jumalan itsensä vaikutuksesta tässä taas lisääntyy, jos ei muuta. Rukoillaan, että sen vaikutus kasvaa kasvamistaan myös edessä olevissa kokoukssa. Haastan sinua yhteisrintamaan.

Olimme muuten viime lauantaina pikkusiskoni Annen viisikymppisillä heidän mökillään Vilppulassa. Taas kerran saimme sisaruksina ja heidän puolisoinaan tavata. Marja ei päässyt Porvoosta saakka mukaan, mutta kävi kuulema seuraavana päivänä juhlimassa siskoaan. Kova oli pakkanen, mutta mökissä oli kivan lämmin tunnelma. Sovimme tapaamisen yhteydessä yhden hienon jutun. Päätimme tässä lähietäisyydellä asuvat lapset käydä sopimuksesta vuoroviikoin huolehtimassa ikääntyvän äitimuorimme jaksamisesta Jämsässä. Monta kun on sisarusta, niin eipä se kovin suurta "lisävaivaa" tuo, mutta näin voimme kivasti jakaa tuota siunattua vastuuta omasta äidistämme.

Päämiehen siunaaminen

2012-02-06T12:39:00.003+02:00

Suomi sai eilen uuden presidentin. Onnea Niinistölle!

Vaalit olivat merkitykselliset ja senhän me laitoimme merkille ja itse kukin taisi ilmaista mielipidettään jo ennakkoon. Hyvä niin, ettei tarvitse nyt jälkeenpäin miettiä mitä olisi pitänyt sanoa, tehdä tahi äänestää.

Laitoin merkille, että presidentinvaalien puolesta rukoiltiin eri seurakunnissa paljon. Tuleva presidentti tarvitsee edelleenkin kipeästi meidän esirukouksiamme. Nythän hänen virkakautensa vasta alkaa.

Kuten on tullut aiemmin todettua, niin elämme voimakasta arvojen muutoksen aikaa. Emme voi laittaa päätämme puskaan vaikka sitäkin mahdollisuutta joskus toivoisi. Voimme olla kiitollisia, että saamme elää näin vakaassa ja järjestäytyneessä yhteiskunnassa, mutta vähänkin aikaamme seuraavina tunnistamme, että niin ei ole suinkaan kaikkialla ympäröivässä maailmassa. Kriispesäkkeitä löytyy niin euroopasta kuin sen ulkopuoleltakin. Seuraavat vuodet tulevat pitämään myös sisällään varmaan paljon yllättäviäkin tekijöitä.

Eli, muistakaamme edelleen esivaltaa rukouksin, kuten raamattukin kehoittaa. Siunataan päivittäin uutta päämiestämme kaikella viisaudella, taidolla ja ennen kaikkea Jumalan tuntemisen armolla.

Jumalanpelko

2012-02-03T12:52:00.003+02:00

Edellinen bolgini synnytti arvatenkin jonkinverran keskustelua meneillään olevasta presidentinvaalista.

Palaute innoitti minua avaamaan hieman omaa maailmakatsomustani tai paremminkin uskonkäsitteitäni, siitä mihin perustan näkymykseni joka konkretisoituu niin kuin konkretisoituu meneillään olevassa vaalissa.

Jumalanpelko on oikea sana ilmaisemaan sitä tekijää joka ohjaa elämäni ratkaisuja ja johon pyrin peilaamaan kaikkia muita enemmän tai vähemmän muuttuvia arvoja ja asioita ympärilläni. Jumalanpelko tarkoittaa tässä yhteydessä ennen kaikkea Hänen ilmoituksensa, sanansa eli raamatun totena pitämistä ja kunnioittamista. Olen kokenut, että jos syrjäytän Hänen sanansa elämäni ohjeena kohtaan vastaavasti monimaisen, muuttuvan ja hyvinkin epävarman mielipideviidakon. On vaikea tunnistaa mikä on oikein ja mikä väärin.

Nykysuomessa on viety äärimmilleen suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisuuden korostaminen. Jumala ja Hänen sanansa on ehdottoman oikeudenmukainen, mutta tämän hetkinen tasa-arvoisuuskäsite ei pohjaudu Jumalan sanaan, vaan on mitätöinnyt sen ja niinpä perustuessaan ihmisten omiin määritteisiin se on ideologia vailla todellisuuspohjaa ja tulee osoittautumaan hyvinkin lyhyessä ajassa kovin pettäväksi ihanteeksi. Kun raamatun arvopohja kyseenalaistetaan ja hyljätään se luo ammottavan arvotyhjiön, jossa me jo nyt elämme. Tämä antaa toki luonnolliselle ihmiselle hänen kaipaamiansa vapauksia olla oman elämänsä herra mieltymyksissään ja tekemisissään.

Tunnen luissa ja ytimissäni sen, kuinka meikäläinen kanssa-ajattelijoineen määritellään jo perinkin muumoituneeksi fundamentalistiksi, joka joutaa käsitteineen mielipidemuseoon. Mutta todellisuudessa koen olevani tulevaisuuden näkijä, sillä ei meidän tarvitse katsoa kuin länsinaapurimme lähihistoriaan jolle me naureskelimme tai paheksuimme pari vuosikymmentä sitten. Nyt sielä tämä "vapauden" ihannointi on jo ohitettu kaikkinen ilmiöineen ja me raukat vasta elämme tätä kuplaa. Tällä huomiolla tarkoita sitä, että ilmiöt (mielestämme aivan loistavatkin) menevät ja tulevat.

Palatakseni raamatun maailmaan, niin se paljastaa meille myös sen todellisuuden, että ei mitään uutta auringon alla, ei edes vapauden ja suvaitsevaisuuden ihannoinnissa - tämä kaikki on nähty - karumman mukaan.

Nooa (1Ms.5) sai oman aikansa ihmisten pilkan ja naurun osakseen uskoessaan Jumalaan. Raamatun kertomana voimme vakuuttua siitä, että ihmiset elivät silloin samalla tavoin arvovapaata itseellistä elämää ja sen seurauksena oli kaikenkaltaisen pahuuden lisääntyminen siinä määrin, että Jumala päätti tuhota silloisen ihmiskunnan. Pelastavan arkin rakentaminen kesti yli sata vuotta ja maailma näytti pyörivän entiseen malliin, kunnes yks kaks yllättäen vedenpaisumus yllätti kaikki.

Samankaltainen elämä sai Jumalan vihan osakseen Sodomassa ja Gomorassa (1Ms.18-19). On jotenkin vaikuttavaa lukea, kuinka Jumala päätti lähteä katsomaan onko siinä valituksessa perää mikä noista kaupungeista nousee ja lähetti miehensä katsomaan tilannetta. Kun he saapuivat vihdoin yöksi Sodomaan Lootin luokse, niin on järkyttävää lukea kuinka kaikki kaupungin miehet, nuoremmat ja vanhemmat ryntäsivät Lootin talolle ja vaativat saada maata näiden miesten kanssa. Jumalan viha kohtasi tuota kaupunkia, joka oli elänyt erittäinkin huoletonta ja nautinnollista elämää. Ei ollut kysymys vain homouden yleisyydestä, vaan vallalla oli kaikkinainen huolettomuus, siveettömyys ja synnillinen elämäntapa jota juuri kukaan ei halunut vastustaa.

Henkilökohtaisesti otan hyvin vakavasti kuinka ja mitä seurauksia omilla valinnoillani mahdollisesti on liittyen nyt tällä kertaa maamme presidentinvaaleihin. Ei ole kysymys vain yhden ihmisen henkilökohtaisesta valinnasta elää samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa avioliittomaisessa suhteessa. Kysymys on paljon, paljon merkittävämmästä arvojen arvostamisesta.

Pelkään, siis kunnioitan Jumalaa yli kaiken. Hän on säätänyt ja asettanut pyhän lakinsa ihmiskunnan turvaksi. Kun ihminen käy tietoisesti murentamaan ja halveksimaan Jumalan asettamia säädöksiä, hän luo itselleen arvopohjan joka ei pitäydy Jumalan tahdon noudattamiseen. Seuraukset voivat olla mitä karmeimmat ja kyllä me olemme jo tässä maassa nähneet ihan tarpeeksi "laittomuuden" synnyttämää tuskaa. Maassamme vallitseva yleinen mielipide suosii tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä lakien muuttamista niin, että ihmisen ei tarvitse kokea syyllisyyttä tai ahdistusta rikkoessaan Jumalaa tai omaatuntoansa vastaan. Näin toimiessaan pieni ihminen valitettavasti vain rikkoutuu ja haavoittaa itseään ja kansakunnan tuska kasvaa kasvamistaan. Kyseinen suuntaus on ollut vallalla jo pidemmän aikaa ja on kiihtynyt kiihtymistään. En voi olla omalta osaltani suosimassa tämän suuntaisen maailman rakentumista tuleville sukupolville ja siksi haluan edes niiltä osin kuin mahdollista itse antaa ääneni niin, että se voisi hidastaa Jumalan sanan vastaisten arvojen voittokulkua.

Ääni Niinistölle

2012-01-31T14:22:00.004+02:00

Kaikkiin edellisiin vaaleihin nähden meneillään olevat presidentinvaalit erovat siinä, että melko moni ihminen, ministereistä tavalliseen kaduntallaajaan, on julkistanut kenelle tuli äänensä antaneeksi. Tämän tähden en minäkään tee nyt poikkeusta. Liene tässä taustalla aiempaa avarampi avoimuus, mutta tällä kertaa myöskin erilaisten arvomaailmoiden kohtaaminen.

Vielä läheisessä lähihistoriassakin käydyissä vaaleissa perinteinen kristillinen avioliittokäsitys oli kuin itsestäänselvyys. Evankelisluterilaisenkirkon papisto vastasi Radio Dein teettämässä kyselyssä jo viime syksynä (Kotimaa24.fi 22.11.11) että he tulevat liputtamaan suvaitsevaisuuden puolesta. Ennakkokyselyssä ehdokas Haavisto oli toisella sijalla Niinistön jälkeen. Samainen parivaljakko on nyt vaalien toisella kierroksella. On suorastaan järkyttävää olla todistamassa kuinka kansakunnan valona toimivan kirkon papisto on ollut avaamassa luopumusta jäsenistönsä keskuuteen. Nyt ministerit ja muut lainlaatijat kilvan asettuvat saman tunnustuksen puolelle ja kansa seuraa.

Mikään poliittinen aate ei voi ohittaa Jumalan sanan, raamatun, periaatteita. Jumalan Hengestä syntyneen uskovaisen on mahdotonta äänestää kansakuntamme johtajaksi henkilöä, joka jakaa parisuhteen samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa.

Eli ainakin minun ääneni meni ohi kaikkien poliittisten ajatteluiden Niinistölle.

Flunssa voitettu

2012-01-26T13:45:00.002+02:00

Sunnuntaina alkanut kuumeilu juoksutti kolme kertaa laboratoriokokeissa ja kahdesti lääkäritapaamisessa. Mikään ei siis ole enää niin kuin ennen. Sairaana sairastuminen on huomettavasti työteliämpää kuin terveen sairaistuminen.

Mutta hyvä näin, että ollaan varovaisia, koska varsin hyvin ymmrrän, että tulehdusarvojen kohotessa lähes mikä vain voi olla tässä tilassa mahdollista. Saamallani lääkekuurilla lämpö alkoi laskemaan melko pian, mutta eilen CRP oli jatkanut nousuaan 82 - 110, joten lääkäri määräsi vielä tänään uudet kokeet ja soitti äsken, että nyt nousu on taittunut. Eilisestä illasta olokin on ollut taas sairaan hyvä, ei enää kuumetta.

Olen alkuviikon tässä järjestellyt Seinäjoella sopimiani kokousvierailuja. Täytyy, tai saa todeta, että enpä ole moneen vuoteen ehtinyt vierailla puhujamatkoilla niin paljon kuin seuraavan 3-4 kuukauden aikana olisi tarkoitus. Mielenkiintoista, todella mielenkiintoista.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

2012-01-24T11:00:00.003+02:00

Valtakunnassa pidettiin päämiehen vaalitkin. Olettaisin, että tulos taisi hengsätyttää monen kristityn povea. Kyllähän kansakuntamme perusarvot ovat keikahtaneet muutamassa vuodessa. Seuraavat kaksi viikkoa pitää vielä arvoituksen sisällään. Mutta kait se on todettava vanhan sanonan mukaan, että sellainen on johtaja kuin kansakin.

Omassa elämässä on taasen koettu tuntemuksia laidasta jos toisesta. Olimme viime perjantaina Seinäjoella vuosittaisella Helluntaiherätyksen talvipäivillä johon kokoontuu 800-900 seurakuntien pastoreita ja muita päättäjiä. Vuosi sitten jätin kyseisillä päivillä lopullisesti Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajuuden. Aika on lyhyt, mutta paljonpa mahtuu vuoteen.

Kiva oli tavata taas monia työtovereita ja olla saamassa opetuksellista rohkaisua työhön ja arjen elämään. Uusi Elämä voittaa tilaisuuksilla tuntuisi olevan nyt "markkinarakoa" siksi monet seurakunnat kyselivät eripuolilta Suomea minua vierailulle. Toukokuulle asti lupailin muutamia tilaisuuksia aina kuukautta kohti, etten ihan liikaa kävisi itesäni rasittamaan.

Tämä "markkinarako" on minulle paljon muutakin. Se on tavaton rohkaisu, sisimpäni hyppii kattoon. Nimittäin uskon vahvasti, että Jumala on sittenkin ihan oikeasti toteuttamassa sitä näkyä jota olen mielessäni kantanut. Voi kunpa saisimmekin kohdata vielä Jumalan voiman ja Pyhän Hengen todellisuuden niin kuin olemme rukoilemalla rukoilleet.

Sunnuntaina mentiinkin sitten rytisten sinne toiseen laitaan. Vaalituloksia töllötellessä mittailin lämpöä kun olo oli ollut niin raukea ja vähän erikoisen kipuinenkin. Lämpöä olikin 38,4. Huolestutti, vaikka arvelin, että rasitin itseäni ihan yli perjantain reissussa kun aamulla kuuden maissa lähdimme matkaan ja ennen yhtä seuraavana yönä kotiuduimme. Enkä koko päivänä huilaillut millään tavoin. Eilen aamulla lämpö oli kyllä poissa, mutta kun se päivän mittaan alkoi taas kohota, niin soitin hoitavalle lääkärilleni. Hän ohjasi menemään heti sairaalan poliklinikalle jos vielä uudelleen lämpö nousee. Niinpä eilinen iltapäivä menikin sitten tutun poliklinikan suojissa. Tulehdusarvot olivat aikalailla koholla. Tutkimusten perusteella lääkäri päätteli, että kyse olisi infulenssasta ja antoi lääkeet sen mukaan. Huomenna pitää mennä aamulla taas labraan ja terveyskeskuksenlääkärin kontrollikäynnille. Toivottavasti hoito on osunut kohdalleen, sillä muutoin edessä on todennäköisesti osastolle meno kunnes tulehduksen aiheuttaja löytyy.

Nyt on kuumeeton olo, toivottavasti tautkin on voitettu. Mutta kieltämättä tallainen kuumeilu laittaa pelkäämään, että kunhan ei vain itse tauti ois levinnyt johonkin, niin että se saa lämpöä aikaan. Mutta ihmeenä minä katselen jokaista uutta päivää,joten ihan levossa saa olla.

Voimallista Espoo!!

2012-01-17T11:35:00.003+02:00

Oli todella hieno ja kaikinpuolin mahtava vierailukokemus viikonlopulla Espoon Helluntaiseurakunnassa.

Seurakunta oli elävyydellään huikea kokemus ja ihmisten aitouden ja välittömyyden kohtaaminen oli yllättävää. Odotin pääkaupunkiseudulta aikalailla varauksellisempaa vastaanottoa. Uskoisin, että vuosien rukoustyö ja toiminnan ohjaaminen ihmisiä kohtaavaksi näyttää kasvonsa näin ensivierailullakin.

Tilaisuuksissa oli hyvin väkeä. Puheeni väistämättä kietoutuivat oman sairauskokemukeni kehyksiin. Lauantain saarnani teemotin ajatukselle siitä kuinka elämämme ja uskomme sisältö on riippuvainen Jumalan läsnäolosta. On niin tavattoman luontevaa mukautua kristittynä siihen niin tavanomaiseen ja tavanomaisista jutuista täyttyvään arjen aherrukseen. Ei ole helppoa hakeutua Jumalan läsnäoloon. Voi kuinka kipeät ovatkaan menneiden vuosieni kiireiset muistot. Tunnen olevani suuresti etuoikeutettu joutuessani hyppäämään pois kalenterikarusellista.

Sunnuntaina uskalsin pohdiskella haastavaa teemaa: Kaiken voittava usko. Itsessämme epäonnistumme toisamiseen ja siksi niin helposti kirjoitamme tietämättämme kirjaa epäuskon teoista ja ruokimme itseämme sillä. Jeesus ihan oikeasti vakuutti, että Hänessä kaikki on mahdollista. Mutta se käy mahdolliseksi vasta sitten kun pääsemme, uskallamme, opimme tai miten vaan alammekin hakeutumaan Hänen läsnäoloonsa ja siihen todellisuuteen missä kaikki on todellakin mahdollista. Eikä siihen oikeasti tarvita kun meidän vilpitön rukouksemme jossa luovutamme elämämme ohjat Hänelle. Seurauksena on todennäköisesti matka josta emme kaikilta osin kyllä pidä, kipua, sairautta, yksinäisyyttä jne. Näitä vain tapahtuu, jotta riippuvuutemme Hänestä kasvaa.

Tilaisuuksien päätöshetket rukouspalveluineen olivat minulle erityisen rohkaisevia, vaikka ihmisen moninainen tuska tuleekin niin tavattoman liki. Mutta uskon, että Jumala antoi myös monelle taivaallisen avun ja se tietoisuus minua sykähdyttää ja innostaa taasen eteenpäin.

Vähäisintä viikonlopussa ei ollut ne muutamat hetket joita saimme viettää Iisan ja Okon, sekä tietenkin heidän vanhempiensa seurassa. Miten voikaan olla niin täydellisiä lapsia, ihan kaikessa.

Lääkäriltä

2012-01-12T13:46:00.003+02:00

Tulin juuri lääkärin vastaanotolta, jonne meno on aina vain yhtä tuskallisen jännittävää. En tiedä tottuneeko siihen koskaan.

Parempaa odotin, hieman. PSA oli pysynyt kutakuinkin ennallaan marraskuun lukemissa ollen nyt 15. Muut arvot olivat hyviä. Hb jopa 134, joka on minun terveenäkin otettuihin kokeisiin nähden melkolailla samaa luokkaa.

Toiveita oli, että PSA olisi jatkanut yhtä jyrkkää laskua kuin viimeksikin. Mutta toki täytyy tähänkin olla tyytyväinen. Lääkäri oli kovastikkin hyvillään, todeten, että tilanne oli syksyllä todella huono ja nyt ollaan sentään tilanteessa jossa arvot eivät ole huonontuneetkaan, joten hänelle tämä vaikutti olevan tosi tyydyttävä tilanne.

Tähän nyt on vainen tyytyminen. Rukous jatkukoon, jotta lopullinen voitto sairaudesta vielä saataisiin.

Viime blogissani vetosin muistamaan viikonlopun Espoon tilaisuuksia ja edelleen vetoa teitä muistamaan ja tulkaa ainakin pääkaupunkiseudulta mukaan. Olisi hienoa moikata joitain blogilaisiakin. Tilaisuudet ovat la klo. 18 ja su. klo.11. Osoite ja muuta lisätietoa löytyy os. http://www.espoohsrk.fi/

Rukouksia Espoon puolesta!

2012-01-10T21:16:00.003+02:00

Täällä sitä nyt on opeteltu asustamaan kivitalossa keskellä kaupunkia. Siinähän se on mennyt - taulun paikkoja etsiessä.

Eilen vaihdoin sähköpostia Ev.lut.kirkon kirkkohallituksen kansliapäälikön Jukka Keskitalon kanssa. Keskisuomalainen kun uutisoi, että Jukkakin ehtii 50 vuoden, eli miehen ikään. Hän siirtyi kansliapäällikön virkaan täältä Jyväskylästä seurakunnan kirkkoherran paikalta. Viesteissämme lyhyesti muistelimme sitä vahvaa yhteyden ja keskäisen kunnioituksen ja todellisen, rehdin, ystävyyden aikaa, jolloin molemmat täällä tahoillamme palvelimme. Lämmin oli Jukan halaus kun aikoinaan kesken yhteisen palaverimme kerroin sairastaumisestani. Hyvä oli myös Jukasta tehty haastattelu.

Viime yö meni vaihteeksi vähän heikoille unille, kun aamulla piti heräillä labraan ja jouduin seurailemaan nefrostooman käyttäytymistä kun se oli taas vuotanut verta muutaman päivän aikana. Onneksi verentulo hieman jo yön aikana rauhoittui ja toivottavasti kaikista kokeista kelvolliset tulokset saadaan. Torstaina onkin sitten lääkärin kuuleminen, kieltämättä se taasen jännittää.

Piipahdin iltapäivällä moikkaamassa kävelykadulla presidenttiehdokas Sari Essayahia. Olemme matkalla aina jossain yhteisissä tapahtumissa tavanneet. Hetken aikaa ehdimme kuulua Hyvä Sanoma r.y.n hallitukseenkin yhtäaikaa. Hienoa kun hän on pitänyt vakaumuksestaan ja oikeista arvoista näkyvästi kiinni erinäisissä tilanteissa vaalikampanjankin aikana.

Ensi viikonloppuna on edessä Uusi elämä voittaa kokoukset Espoossa. Vähän säpsähdin kun olivat niin kovin reilulla ilmoituksella mainostaneet RV-lehdessä, mutta hyvä niin. Nyt vaan toivon taasen, että kaikki te kynnelle kykenevät rukoilette kanssamme yhteisrintamassa noiden tilaisuuksien puolesta. Koko sydämestäni odotan, että kaikkivaltias Jumala itse ilmestyy voimallisella läsnäolollaan.

Huom, pienten lasten vanhemmat tahi isovanhemmat, joihin itsekin kuulun, vilkaiskaapa etusivulleni linkkivalikon alimmaksi lisäämäni Väinönvintin verkkosivuille. Marikamme on vuoden verran pyöritellyt pienten lasten vaatteiden verkkokauppaa muiden työ-ja perhekiireittensä keskellä. Hän aloitti homman käytetyillä vaatteilla, mutta jätti ne vuodenvaihteessa pois ja nyt sieltä löytyy muutamien valmistajien kakkoslaatuista tavaraa. Eipä sitä pappana osaa muuta tietää, kuin söpösiä ainakin ovat.

Tuntematon vuosi

2012-01-03T17:01:00.002+02:00

Vuotemme on vaihtunut. Mennyt vuosi sai jäädä taakse sellaisena kuin se tuli elettyä onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Uusi, alkanut vuosi on vielä puhdas ja kirjoittamaton.

Meidän vuodenvaihteemme meni kutakuinkin pakkauslaatikoita purkaen, kun aatto oli sovittu muuttopäivä. Mutta eipä sitä tällä iällä enää kaueasti innostu vuodenvaihteen riennoista pommituksineen. Kyllähän tuossa kadulla melkoinen humina puolenyön aikaa kävi, kun kaupungin vuodenvaihteenjuhlallisuudetkin olivat ihan seuraavan kadunkulman takana.

Tänään kävinkin taasen keuhko-, ja ultrakuvissa. Ilmeisesti tilanne sisälläni on aikalailla ennallaan. Ei ainakaan mitään uusia löydöksiä tullut vastaan, joka on jo sinällää tosi rohkaiseva viesti ensi viikon laboratoriokokeiden tuloksiin valmistautuessa.

Ei muuta kuin toivossa ja luottamuksessa kohti kevättä.

Jeesuksen läsnäoloa jouluusi

2011-12-23T12:24:00.002+02:00

Kiitos teille kaikille tuhansille lukijoilleni, jotka olette menneen vuoden aikana vierailleet tällä sivustollani.

Joskus poikaseni kudoin meidän pihamökissämme kangaspuilla räsymattoa. Se oli melkoinen ponnistus, mutta vieläkin muistan sen ilon kun mutkikas ja kovin epätasaisesti pingottunut matto sai aina uutta väriä edellisten jatkeeksi. Mennyt vuosi on ollut ehkä elämäni vaiherikkain ja kirjavin. Olen yrittänyt sitä kutoa jotenkin tänne omaksi ilokseni ja teidän monien luettavaksi.

Seesteisestä alkuvuodesta en enää kovin paljon muista, mutta kevät alkoikin jo sitten sytostaattihoitojen myötä tiivistää taistelua sairautta vastaan. Sairausloman ensimmäiset kuukaudet tarjosivat minulle lepoa myös henkisesti, nautin hetkistä lueskella kesälämmössä riippukeinussa.

Syksy olikin sitten todellinen kuoleman syksy. Eilen viimeksi lueskelin täältä omaa tekstiä ja itkuksi se meni vielä kuukausien jälkeenkin, kun koetut tunnetilat palautuivat niin lähtemättömän elävästi.

En osaa sanoa missä vaiheessa kaikkivaltias Jumalani on puuttunut asioitteni kulkuun, mutta puuttunut Hän on ja voimakkaasti. Neljä kuukautta olen elänyt ilman hoitoja ja arvioni on, että eipä vointini ole ainakaan huonompaan suuntaan kehittynyt, veriarvotkin todistavat päinvastaista. Tästä valtaisasta ihmeestä jonka lopulista konkretisoitumista odottelen alkuvuoteen olen teille kaikille esirukoilijoille tavattoman kiitollinen. Katsotaan millaiset kansanjuhlat saammekaan vielä yhdessä viettää. Olen niin kiitollinen teille, että nyt en todellakaan löydä sanoja kuinka sen ilmaisisin. Todetaan vaatimattomasti, että olen kiitollisin ihminen mitä maa päällään kantaa. Sinä, kuka oletkin, olet juuri minulle tavattoman merkityksellinen, vaikka olisit vain kerran muistanut huokaista Jumalan puoleen minun terveyteni vuoksi. Uskon, että Hän on kääntänyt kärsimyksen siunaukseksi juuri rukousten vuoksi.

Näin haluan toivottaa teille kaikille Jeesuksen todellisella läsnäololla siunattua joulunaikaa. Iloitaan siitä, että meillä on toisemme ja turvanamme muuttumaton rakastava Jumala.

Remontti kiireitä

2011-12-20T19:51:00.002+02:00

Kun sairauteni näytti syyskesällä pahenevan nopein harppauksin, niin päädyimme jossain vaiheessa pohtimaan vakavasti muuttoa pienempään huoneistoon. Ja niinpä siinä sitten kävi, että maatessani sairaalassa, välillä tosi huonossakin kunnossa, Anita teki valtakirjalla puolestani asuntokauppoja. Kun kaupat oli lyöty lukkoon ja vuodenvaihde näytti lopulliselta muuttoajankohdalta, niin muistan silloin tuskaisena pohtineeni, että tuskin ehdin montaakaan yötä uudessa asunnossamme viettämään - jos yhtäkään.

Tilanne on kuin sadussa. En olisi ikipäivänä uskonut, että joulunodotukseni tuhraantuu kiireiseen asuntoremonttiin. Kun viimeviikon maanantaina aloitimme remonttia entisen keittiön purkamisella, niin talkoomiehet saivat kukin vuorollaan olla minua kiskomassa nutunliepeestä, kun en millään malttanut pysyä työmaalta poissa. Työn edetessä olen päivä päivältä suuremman ihmetyksen vallassa. Olen ottanut mitä raskaampia tavaralähetyksiä vastaan ponnistellen itseni äärimmilleen. Kaapistojen asennuksessa olin pitkiä päiviä ammattimiehen apurina ja homma kävi kuin entisiin hyviin aikoihin. Viikolle on kertynyt työtunteja ihan normaali remonttimiehen mitta, jos ei hieman enemmänkin.

Kyljessä oleva nefrostooma muistuttaa kuolevaisuudesta, samoin kuin päivittäiset kipulääkkeetkin. Niiden ottamisen kanssa on vaan tupannut käymään muutamana aamuna unohdus, kun siksi höyryten olen työmaalle mennyt, että vasta aamupäivän vatsakivut ovat muistutelleet todellisuudesta.

Vaikka kroppa on jäykkänä ja jokaista jäsentä kolottaa, mutta on se nautinto voida päivän päätteeksi vetäytyä hikisenä saunanlauteille, tai suihkuun, kun tilanne voisi olla toisinkin, lakanoiden hilsettä suihkutellen.

Sairauden kokonaistilanteen kehitystä on vaikea käydä ennustamaan. Muutaman viikon päässä olevat kokeet jännittävät aikalailla, mutta jos yleiskunnon kehitykseen voisi jotain olettamuksia perustaa, niin pitäisin itseäni aika hyvävoimaisena olosuhteisiin nähden. Minun pitäisi ennusteiden mukaan olla ihan jossain muualla.

Nöyränä, mutta tavattoman kiitollisena lähestyn joulua ja uutta kirjoittamatonta vuotta.

Tapahtumat takana

2011-12-15T11:23:00.003+02:00

Menneen viikon aikana on taasen tapahtunut paljon. Sisäisesti olen ollut melkoisessa myllerryksessä monien tekijöiden summana. Yhtenä, ei vähäisempänä olen tunnistanut kuinka mielialaani vaikutti melkoisen paljon muutama viikko sitten saamani tieto positiivisista tuloksista. Vaikutus oli tietty myönteinen avaten jo suljetun elämän lehden uudelleen auki. Mutta samalla se käynnisti ainakin tänne asti jatkuneen prosessin elämän uudelleen käynnistämisestä monine vielä ratkaisemattomine kysymysmerkkeineen. Ihan vieras, tunnistamaton ja täysin arvaamaton vaihe, mitä ihminen joutuukaan käymään lävitse kun elämän vihreä valo alkaakin muutaman vuoden vaitiolon jälkeen taas himmeästi vilkkumaan. Pieni toivonkipinä ei vielä jaksa pitää elämää yllä, mutta se kykenee käynnistämään kuitenkin mellakan psyykkeessä niin, että tunteiden laineissa on pidättelemistä.

Sunnuntaina olin Jämsässä, entisessä kotiseurakunnassani, Uusi elämä voittaa merkeissä ja kivasti oli väkeä koolla, sekä monet halusivat tulla siunatuksi esirukouspalvelussa. Todella rohkaiseva käynti.

Tiistaina ja eilen keskiviikkona kokoustelimme sitten samalla teemalla pastori Seppo Jokisen kanssa täällä Jyväskylässä. Tiistaina temppelillä oli väkeä ennätysmäärä aiempiin Uusi elämä voittaa -tilaisuuksiin nähden, vaikka näin joulunkiireissä olemmekin. Palokan Toivonkulma oli eilen illalla liki viimeistä sijaa myöden täynnä. Kummassakin illassa oli tosi vaikuttavaa kun saimme siunata kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä heidän eri tarpeissaan. Sepon rauhallinen ja isällinen esiintyminen on ihan yhtä vakuuttavaa, kuin hänen terapeuttivuosinaankin. Nyt hän on omien sanojensa mukaan vain jättänyt taakseen "rutikuivan karismaatikon" ja tuo esiin puheissaan ja rukouksissaan Pyhän Hengen kaikkivoipaisuutta. Kyllä oli lämmin ja rohkaiseva parin kokouksen sessio. Meille jäi toive elämään, että voisimme vielä jossain vaiheessa päästä kokemaan uudelleenkin yhdessä palvelemisen yhteyttä. Kovin me samanlaisilla suksilla nyt hiihtelemme, Jumalan armosta.

Nyt pitää lähteä hakemaan terveyskeskuksesta kolmen kuukauden hormoonipistosannosta. Ainut hoito joka on jäljellä ja ollutkin rutiini ihan taudin alusta asti.

Ensi viikko onkin sitten jo jouluviikko. Joulu se taitaa tulla tänäkin vuonna, vesisateesta ja muista vastuksista huolimatta.

Uskon ja epäuskon kamppailua

2011-12-04T17:13:00.003+02:00

Kirjoittaessani viime blogissani kohentuneista veriarvoista, niin sielä lomassa totesin, että tämä se vasta rankka vaihe onkin. Kiistaton tosiasia on, että tulokset ovat aivan ihmeellisellä tavalla korjautumaan päin, mutta epäuskoisuuttaan vikuroivan mielen saaminen pysyvästi luottamuksen puolelle ei ole mikään sormennapsaus.

Erityisen lohdullista ja toivoa herättävää on se, että rukouksissa viipyessä usko saa kaikista epäilyksistä ja vielä korjautumattomista sairausvaiheista huolimatta voiton ja silloin voi koko sydämestään pyytää Jumalalta munuaisen ja kaikkien mahdollisten toimintojen täydellistä palautumista. Välillä valtaa oikein viha kaikkea sairautta kohtaan.

Lyhyen ajan sisällä olen saanut myös muutamia tosi rohkaisevia ja vakuuttavan tuntuisia viestejä eri ihmisiltä siitä, kuinka Jumala on antanut lupauksensa parantaa minut lopullisesti. Tässä vaiheessa ne ovat löytäneet minussa otollisen maaperän. Kiitos Jumalalle, usko on se joka voittaa!!

Olimme päivällä seurakunnan ehtoollisjumalanpalveluksessa. Ison Kirjan lähetyslinjan opettaja Jorma Saarinen piti erityisen hyvän ja tosi terapeuttisen puheen syyllisyydesta ja itsensä halveksimisesta, tai oikeammin sen voittamisesta. Hän toi esiin, kuinka yleistä se onkaa myös kristittyjen kesken. Sitä ruokkii liian korkealle asetetut tavoitteet ja ihanteet ja saa ihmisessä aikaan jopa oman identiteetin menettämistä. Ihmisellä kun tulee tarve käydä mielyttämään muita saavuttaakseen nuo tavoittamattomat ihanteet ja siinä katoaa jo todellisuus siitä kuka minä oikeasti olen? Hän rohkaisi löytämään oman itsemme ja hyväksymään toisemme ihan oikeasti sellaisena kuin olemme. Oli vapauttavaa!

Tulevan viikon aikana olisi tarkoitus pistäytyä Pohjois-Karjalassa anoppilassa. Siitä onkin pitkälti toista vuotta kun olen sielä viimeksi käynyt. Muistan kun edellisen kerran ajelimme sieltä Jarkon kanssa ja matkalla lääkäri soitti ja totesi, että syöpäarvot ovat jatkaneet nousuaan ja seuraavaksi olisi aloitettava uudet hoidot. Siitäpä se sitten käynnistyikin syksyllä toisilla hormoonihoidoilla ja myöhemmin sytostaateilla.

Reilu viikko sitten olin RV-lehden haastattelussa, jossa sain avata näitä pitkäaikaissairaan kipeitä tuntoja ja mielialoja silloin kun kuolema on jo tunnistettavasti läsnä. Juttu tulee ilmeisesti lehden joulunumeroon.

Ihme!

2011-11-30T15:14:00.004+02:00

Enpä ihan oikeasti olisi vielä aamulla uskonut saavani kirjoittaa seuraavaa blogiani näin iloisten ja hämmentävien uutisten kanssa!

En vielä hypi riemusta kattoon ja toitota lopullista paranemista koko maailmalle, mutta sydämestäni on jo ehtinyt nousta murtunut ja nöyrä kiitos Jumalalle. Nimittäin lääkäri luki tällä kertaa niin mahtavia veriarvoja, että ihan oli vaikea uskoa asiaa todeksi.

PSA oli laskenut reilun parin viikon aikana 29.tä 16.ta, eli liki puolittunut. P-Krea oli selvästi alhaisimmalla tasolla mitä yhden munuaisen aikana on ollut. Keuhkokuvissa oli aiemmin ollut havaittavissa jollain pienellä osalla "painaumaa", jota ei nyt enää kuvissa näkynyt.

Lääkäri toki antoi ymmärtää, että syöpä ei käyttäydy koskaan "ohjekirjan" mukaan. Esimerkiksi mahdolliset infektiot voivat saada aikaan lyhytaikaisia muutoksia.

Parantuneen päivittäisen vointini ja merkittävästi kohentuneiden koetulosten perusteella en kuitenkaan tahdo millään suostua uskomaan pelkkään hetkelliseen tulehduksen tai muun saamaan muutokseen, vaan kyllä tässä paljon mielummin antaa kiitoksen elävälle Jumalalle! Hän on kuullut ne tuhannet ja tuhannet esirukoukset, jotka puolestani on Hänen puoleensa huudettu.

Täytyy kyllä tunnustaa, että tämä osa se vasta onkin vaikea osa käsiteltäväksi, huh huh! Iloakin vahvempana on tällä hetkellä raskas - hartioita painava - pelko, mitä seuraavaksi? Jospa tulokset eivät syystä tai toisesta pidäkään paikkaansa? Ja jospa lääkärin arvio onkin täysin oikea ja tammikuussa (seuraavat kokeet 10.1.12) lukemat ovat taas kertautuneet toiseen suuntaan? Olo on ainakin vielä muutaman tunnin positiivisen sokin jälkeen tosi hämmentynyt.

Tosiasia on nyt kuitenkin se, että ilman hoitoja syöpäarvoni ovat tuntuvasti laskeneneet. Tallaista laskua en ole kokenut kuin viimeksi kesällä 2009 kun sädetys oli parhaimmillaan. Repikäämme siitä! Ainakin loppuvuosi on aikaa riemuita!

Kiitos teille kaikille mukana eläville ja esirukoilijoille. Mutta älkää missään tapauksessa hellittäkö, ehkäpä Jumala kirkkaudessaan tekee vielä monin verroin enemmän minulle ja monelle monelle muullekin. Nyt hengellinen sodankäynti vasta alkaakin ja muistakaa pommittaa taivasta seuraavien kokouksienkin vuoksi.

Eteenpäin!

2011-11-24T15:57:00.003+02:00

Keskiviikko oli taas tutkimuspäivä. Aamulla ensin laboratoriokokeet ja sen jälkeen Keskussairaalan puolelle ensin keuhkokuviin ja sit vielä vatsanseudun ultrakuvauksiin.
Ultralääkäri totesi tutkimuksen päätteeksi, että "toinen munuainen on kunnossa ja toinen samanlainen kuin viimeksi". Eli sillä suunnalla ei ilmeisen suuria muutoksia.

Viikonpäästä keskiviikkona on sitten lääkärin kuuleminen, jossa saankin sitten taas tarkemman päivityksen taudinkuvasta.

Jonkunverran kivut ovat lisääntyneet edellenkin, varsinkin aamupuolella yötä. Muutoin kyllä kuntoni on huomattavasti kohentunut kaiken aikaa kovien sytostaattihoitojen ja lokakuisten rankkojen hoitotoimenpiteiden jäljiltä. Aiemmin olin niin väsynyt, että kymmenen tunnin yöunet eivät riittäneet, vaan pakko oli vielä päivälläkin pysytellä vuoteessa. Nyt päivät menevät kutakuinkin jalkeilla ja yöt ovat lyhentyneet merkittävästi. Tästä olen Jumalalle ja kaikille esirukoilijoille kiitollinen.

Ei meikäläisen mieli malta olla suunnittelematta uusia tapahtumia. Sunnuntaina 11.12 menen nuoruuteni aikaiseen kotiseurakuntaani Jämsään pitämään yhden Uusi elämä voittaa tilaisuuden. Seuraavalle viikolle olenkin sitten suunnitellut tänne Jyväskylään taas 13.12 temppelille ja 14.12 Palokan Toivonkulmaan tapahtumat. Mikä mahtavinta noihin tilaisuuksiin tulee mukaan pastori-terapeuttiveljeni Seppo Jokinen. Seinäjoella tapasimme hänen kanssaan näissä merkeissä ja hänen puheenvuoronsa kolahti minuun, niin kuin varmaan moneen moneen muuhunkin. Niinpä sain ajatuksen pitää jonkun yhteisen Uusi elämä voittaa tilaisuuden ja ne järjestyivätkin näin nopeasti. Juttelimmekin keskenämme, että varmaankin tilaisuudet saadaan järjestettyä, vaikka näin heikkokuntoisia olemmekin, sillä tuskin me nyt sentään ihan yhtäaikaa täältä lähdemme.

Olen muuten saanut viime aikoina joitakin kertoja vastailla kysymykseen, että onko enää viisasta ja ollenkaan tervettä meininkiä pitää näin huonokuntoisena tallaisia tapahtumia? Meneekö tämä jotenkin eettisesti ja moraalisesti kyseenalaiseksi sairaudella mainostamiseksi? Terveitähän nämä kokoukset eivät varmasti ole, niin kauan kuin näin sairas olen!! Henkilökohtaisesti minä vähät piittaan moisista puheista, kun tiedän tasan tarkkaan omat motiivini. Kun sairastuin, niin tein jonkinlaista lupausta Jumalalle, että niin kauan kuin elän, niin haluan viedä sinun valtakuntaasi eteenpäin. Mitä minä muuta tässä tekisin? Sängynlaidalla virkkaisin ja sairaalan väliä kulkisin. Jos Sorsakosken Topi kävi viimeisillä voimillaan studiossa laulamassa, niin moninkertaisella innolla minä aion vielä saarnata. Jos yhdellekin kärsivälle voin olla avuksi, niin sen tulen tekemään, vaikka ottaisi vähän lujemmillekin. Tämähän on kaikki vain suurenmoista armoa alusta loppuun. Kunpa olisin omannut tämän palon ja innon kaikki kokonaiset kolmekymmentä vuotta mitä olen tätä virkaa hoitanut, harmittaa, kyllä harmittaa. Mutta tehdään se mitä ehditään ja voidaan.

Nefrostooman juppuilua

2011-11-18T10:06:00.004+02:00

Tätä viikkoa on sävyttänyt munuaiskatetrini nefrostooman ailahtelevuus.
Ilmeisesti jo viikonlopulta alkaen se alkoi tukkeutua ollessani tietyissä asennoissa. Jälkeenpäin olen todennut, että varmaan nestettä alkoi taas pikkuhiljaa kertymään elimistööni kun koko olemusta vaivasi tietynlainen tukkoisuus.

Lankomieheni totesi osuvasti tiistaina minut tavatessaan, että tietty riehakkuus on nyt miehestä kadoksissa. Oli oikeaan osunut kuvaus, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tiistain Uusi Elämä tilaisuus meni taasen omasta mielestäni hienosti. Puhuin kahdesta valinnan vaiheesta jossa meidän oma suostumisemme ratkaisee. Valinta tulla pelastetuksi, suostua Jumalan armoon, sekä valinta suostua nisunjyvän kuoleman tielle. Sekin on suostuminen Jumalan suurenmoiseen armoon. Väkeä oli ihan entiseen malliin. Ilmaisin tuossa tilaisuudessa, kuinka minua on alkanut vapauttaa hengessä kun uskallan omistaa itselleni terveyden samanaikaisesti kun siitä muillekin saarnaan.

Uskoni joutuikin heti koetukselle kotiin palattuamme. Nefrostooma oli päättänyt toimintansa kokonaan. Ihan alkoi hermostuttamaan, että tässäkö se palkkio on kun kaikkensa antaa. Olin kiukkuinen ja harmistunut. Ei auttanut muu kuin psyykata itsensä ajatukseen, että yö tässä kippuroidaan ja viimeistään aamulla sairaalaan. Ja niinhän siinä kävi. Aamulla katetri oli ihan yhtä eloton kuin illallakin ja munuaisen ja koko alavatsanseutu alkoi olla jo tarpeeksi kipeä lääkityksestä huolimatta.

Anita heitti minut heti seitsemän jälkeen kirurgisellepoliklinikalle. Marika oli ollut alkuviikon lapsineen käymässä. Niinpä jäi Iisa ja Okkokin hyvästelemättä. Hiukan papan sydämeen sattui, mutta mentävä oli. Olen oppinut jo sopivasti pitämään tutuissa paikoissa puoleni ja pyytämään oikeita toimenpiteitä oikeista paikoista. Niinpä pääsin aikalailla suoraan röntgenkirugin pöydälle, vaikka menihän odotteluissa kuitenkin päivän puoleenväliin, mutta hyvä näinkin.

Onneksi lääkäri saikin nykyisen putken oiottua vanhasta haavasta käsin, joten ei tarvinnut puhkoa uusia reikiä, joka olisi tiennyt päivän parin seurantaa osastolla. Pääsin keskiviikkona kolmen jälkeen jo kotiin. Kyllä se vaan henkisesti tuntuu rassaavan ja virtsan virtausta tulee seurailtua ihan tarpeettomankin tarkkaan.

Illalla kuuntelin RadioDeistä Seinäjoen saarnani. Tällä kertaa kestin kuunnella alusta loppuun, vaikka oman äänen kuuleminen ei ole mitään herkkua ollutkaan. Jokisen Sepon todistus oli kertakaikkisen vaikuttava kuulla uudelleenkin.

Tänään olenkin sitten lähdössä iltapäiväksi Isoon Kirjaan. En malta pysyä poissa Helluntaiherätyksen työntekijöiden syysseminaarista, kun tämän päivän käsittelyssä on Seurakunta jokaiselle 2020-strategia, jonka työryhmää johdin vielä viime kevääseen asti. Idea strategiassa on se, että me voisimme tarjota kaikille suomalaisille seurakuntayhteyden omalla asuinpaikallaan ja lähiympäristössään seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kasvavat lähiöt ja autioituvat maaseudut ovat todella paljon haasteita antavia. Suurella halulla menen tapaamaan myös kymmeniä kollegoitani, joihin yhtydepito on harventunut sairauteni myötä.

Seinäjokea ja syöpätuloksia

2011-11-11T11:01:00.005+02:00

Keskiviikkoinen vierailu Seinäjoella täytti ainakin omat odotukset. Lähdimme matkaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta sain sitten huilailtua hetken perillä. Laura tuli lahdesta "kyytitytöksi". Veljeni vaimo Anne, joka on Arton kanssa meidän uskollisimpia esirukoilijoita ja tukijoita pääsi mukaan minun ja Anitan lisäksi.

Yllätykseni oli melkoinen kun, sieluhoidon erityisterapeuttina tunnustettu pastori Sepppo Jokinen ilmaantui paikalle. Olemme tutustuneet vuosien varrella kohtalaisesti. Nyt meidät niittasi lopullisesti yhteen hänen kesällinen vakava sairastuminen. Totesimme, että olemme kaksi "kuolemaan tuomittua". Sairastumisensa myötä hän on saanut vahvan ilmoituksen Jumalata monen henkilön kautta, että hänen palvelutyönsä tulee muuttumaan ja hän oli tullut pyytämään siunausta elämänsä uuteen vaiheeseen.

Valitettavasti tilaisuuden alkuosa jäi netistä monelta näkymättä. Ilmeisesti katsojaluvut olivat siksi isot, että lähetys ruuhkautui. Jokisen vaikuttava puheenvuoro jäi mm. näin monelta näkemättä. Onneksi lähetys tulee RadioDeistä ensi to.klo.19.00. Siinä pitäisi myös tuo osuus olla mukana.

Oli todella helppo astua puhumaan Sepon herkän ja niin uskon täyteisen todistuksen jälkeen. Saarnassani rohkaisin ihmisiä kohtaamaan Jumalan kirkkautta. Otin esimerkin raamatusta kuinka Jeesus herätti hänelle rakkaan Lasaruksen kuolleista todistaen näin Jumalan voimasta ja Hänen kirkkaudestaan. Nautin ja iloitsin saarnaamisesta. Sairauden ja matkan rasitukset eivät pidätelleet. Toki sitten loppuosan rukouspalvelussa voimani loppuivat. Jätin sen omalta osaltani kesken. Oli jotenkin taas vaan niin koomista kun kesken rukouspalvelun otin kiireesti jossain välissä iltasyöpälääkkeeni. Se vaan muistutti kuolevaisuuden olemassa olosta.

Kyllä täytyy antaa Kallionpään Martille ja koko Seinäjoen Helluntaiseurakunnalle syvimmät ja nöyrimmät kiitokset siitä mitä he ovat tehneet jo yli kymmenen vuotta Suomen herätyksen eteen ja merkit illassa olivat sellaiset, että lisää vain tulee tapahtumaan.

Eilen kävinkin sitten Syöpäklinikalla lääkärin vastaanotolla. Sattuikin olemaan aika ylilääkärille, jota totuin jo osastolla arvostamaan kuulemieni ratkaisujen ja hoito-ohjeiden perusteella. Hänen mukaansa tilanne on melko stabiili, toki kaulan seudulle imusolmukkeille on ilmaantunut muutama etäpesäke parin viikon sisällä. Munuaisen tulehdusarvo oli kohdallaan ja PSA arvo oli tuplaantuntunut kesästä, ollen nyt 29. Olin varautunut huomattavasti pahempaankin lukemaan. Tällä arvolla syöpä tuskin on vielä edennyt luustoon (oma päätelmäni).

Parin viikon sisällä otetaan keuhkokuvat, ultrat ja labrat ja taas kuuntelemaan kehitys. Tätä tämä nyt jonkin matkaa.

Sisälläni vallitsee ihan suunnattoman suuri rauha. Sain nimittäin juuri äsken aamulla kohdata Jumalaani. Olin jo päättelemässä rukoustani, kun tunsin, että minua pyydettiin vain jatkamaan. Samalla kokemusmaailmaani laskettiin Hänen läsnäoloansa. Siinä olossa kaikki oleellinen muuttuu kuin päinvasaiseksi. Hän, maailmankaikkeuden Herra osoittaa kuinka elämä, oleminen, elämän arki ohjautuu Hänestä ja Hänen tahdostaan käsin. Ei siinä pieni ihminen pysty kuin itkemään ja vaikenemaan. Mutta suurenmoista tämä vain on. Tiesin odottaa tätä ja nyt on vapauttavaa "hiippailla" tässä tunnossa taas eteenpäin valmistautuen mm. ensi tiistain Uusi Elämä voittaa tilisuuteemme.

Sateet Lähetä!

2011-11-07T13:18:00.002+02:00

Tuleva viikko näyttääkin taasen hiukan vireämmältä kuin aiemmat.

Aamulla kello oli herättelemässä laboratio-kokeisiin. Kävin antamassa näytteet. Vastaukset saan torstaina tavatessani lääkäriä. Kysymys on tietääkseni vain seurannasta, kuinka tauti etenee ja onko olemassa joitain toimenpiteitä kivun ym. hoidon suhteen. Pitkästä aikaa kokeissa oli mukana myös PSA-arvo. Se saattaakin olla ihan mitä vaan, riippuen tietty siitä onko syöpä ehtinyt jo luustoon asti.

Melkeinpä samantien veinkin automme verstaalle, jossa asentavat siihen Eberspächerin bensalammittimen. Nykysissä autoissa kun ei enää ole tilaa entisajan kunnon blokilämmittimille. Jollain konstinhan se pitänee kulkupeli saada lämpimäksi, jos tässä vielä talvikin tulisi tämän huiman lämpimän syksyn jälkeen.

Keskiviikko-iltana olenkin sitten Seinäjoella heidän Sateet Lähetä illassaan puhujavieraana. Seinäjoellahan Helluntaiseurakunnan keskiviikkoiset karismaattiset illat ovat jo melkoinen käsite, ei mikään hetken ilmiö, sillä kokoukset ovat jatkuneet yli kymmenen vuoden ajan. Noussee kymmeniin tuhansiin se kuulijoiden joukko, joka tuona aikana on ehtinyt illoissa vierailla. Olemme seurailleet viime aikoina iltojen kulkua netistä ja on se vaan mahtavaa kun tilat ovat lähes tupaten täynnä viikko toisensa jälkeen. Parhaimmillaan tilaisuuksissa käynee yli tuhat ihmistä.
On etuoikeus päästä todistamaan omista kokemuksistaan ja julistamaan Jumalan kirkkauden voimasta kyseisessä illassa. Ei kun kaikki pohojalaaset nyt liikkelle.

Tapahtumaa voi seurata suorana netista os.http://www.netmission.fi/fi/etusivu/?id=267

Nyt nämä muutamat aluspäivät tulevat menemään aika tiiviisti sidoksissa tuohon iltaan. On hienoa saada rukouksin Jumalan edessä valmistella ja mietiskellä tulevaa. Odotan Jumalan todellista ilmestymistä niin, että monet monet ihmiset saavat avun, löytäen ehkä uskon ensimmäistä kertaa tai kohdaten Jeesuksen parantajanaan.

Kyllä tässä taas kerran omat vaivat vain unohtuvat, on tämä vain merkillistä.

Parturissa

2011-11-02T10:49:00.002+02:00

Enpä olis voinu ihan heti uskoa kuin parturissa käynnistäkin voi tulla näin merkittävä tapahtuma. Mutta niin se vain on kun reilun puolen vuoden päästä edellisestä kerrasta, sytostaattihoitojen kaljuuntumiskokemuksen jälkeen, sain eilen astua parturin ovesta sisään. Eli itsestään selvyydet eivät ole itsestäänselvyyksiä. On eri asia kieltätyä vapaaehtoisesti jostain, kuin joutua kohtaamaan se sairauden seurauksena - pienetkin jutut.

Olen käyttänyt kokonaiset kymmenen vuotta täällä Jyväskylässä asuessamme yhtä ja samaa parturiliikettä, joten henkilökohtaisista partureistani Piasta ja Anninasta on tullut jo aika tuttuja. Kävin heille joskus toukokuussa ohikulkiessani näyttämässä kaljuani ja totesin, että palailen jos palailen sitten loppuvuodesta heidän asiakkaakseen. Odotus oli tietysti silloin se, että hoidot olisivat tuolloin ohitse, kunto hyvä ja hiukset leikattavissa.

Tilanne ei nyt ihan yhtä onnellinen ole, mutta hiukset ovat kuitenkin kasvaneet kohtalaista vauhtia hoitojen loppumisen jälkeen.

Minua ihan liikutti kun eilen tarinoimme Anninan kanssa kokemuksistani ja hän totesi, että kyllä me sinua olemme muistaneet ja blogiisikin tervehtineet. Ihan piti asia tarkistaa ja kylläpä sieltä "Kiitollisena kotona" tekstin kommenteista heidän kannustava viestinsä löytyi. Ei voi kuin laittaa kättä ristiin ja kiitellä kuinka kaikkialla ja joka taholla näyttää olevan niitä jotka sairastavaa ressukkaa tsemppaa...kiitos.

Tasapainon etsimistä

2011-10-27T10:52:00.002+03:00

Viikko kotona!

Päivät ovat menneet kaikinpuolista elämänhallinnan tasapainoa etsiessä. Yllättävän paljon sitä jo yksistään voimat väsähtävät muutaman viikon sairaalajaksossa. Minun heikkouteni on aina ollut rajojeni tarpeeton mittaileminen ja se näyttää seuraavan loppuun asti.

Jo ensimmäisinä kotilomapäivinä aloin taasen hiippailla Harjun ympäri, sekä huolehtia samalla muutamista "rästiin" jääneistä jutuista. Niiden hoito ei sitten olekkaan enää yhtä vaivatonta kuin terveinä päivinä. On ottanut aika lujille jonottaa jossain kauppaliikkeessä tai poliisilaitoksella ajokortin uusinnassa. Mutta samalla kyllä on saanut iloita siitä, kuinka kunto on oikeastaan melko huimaa vauhtia taasen alkanut kohota.
Tänään pitäisi käydä hakemassa hoitotarvikkeita terveysasemalta katetrin puhdistusta varten. Kokoajan kun kannan tuota pussia vyölläni.

Lääkityksen kanssa yritän kanssa etsiä omavaltaisesti keholleni sopivaa annosta. Mulle on määrätty aika pieni pitkävaikutteinen jatkuva kipulääke. Tarvittaessa sitten tulee ottaa lisäksi lyhytvaikutteista. Olen nyt ottanut vain puolet tuosta pitkävaikutteisesta, mutta ei se oikein tunnu riittävän, sen verran kipuja vain ilmenee, mutta testaillaan.

Rukouselämä etsii kanssa paikkaansa. Olen aamuisin pystynyt pitämään kiinni säännöllisestä rukouksesta (ei onnistunut sairaalassa). Mutta melkoista vääntämistä tuo on nyt kyllä ollut. Silti henkeni on ja elää Uusi Elämä Voittaa kokouksille. Lupauduin jo 9.11 Seinäjoelle Sateet Lähetä-iltaa kun se aiempi yritys peruuntui. Täällä aion pitää tilaisuuden sitten seuraavalla viikolla 15.11. Katsotaan nyt mihin voimat antavat myötä.

Suurkiitos ennätysmäärästä kommentteja. Olen ollut ihan otettu teidän myötäelämisestä ja aktiivisuudestanne lukea blogiani. Keskimääräinen kävijämäärä on nyt asettunut 750-800 seutuville vuorokautta kohti.

Kiitollisena kotona

2011-10-21T09:45:00.003+03:00

Anteeksi kun taisin eilisellä tekstilläni säikäyttää ja karkoittaa useampien yöunet.

Kotiuttamiseni ilman jatkohoitoja on tosi, mutta tosi on myös se, että enhän ole saanut kymmeneen viikkoon enää hoitoja syöpääni. Eli elokuun puolenvälin jälkeen kaikki toimenpiteet ja tutkimukset ovat kohdistuneet siihen kuinka hoitojen jatkaminen vielä olisi mahdollista.

Olen edelleen tavattoman kiitollinen tähänastisesta hoidostani. Tulin vakuuttuneeksi siitä, kuinka suurella sydämellä hoitohenkilökunta paneutuukaan yksilöpotilaan hoitamiseen. Melkoisia lääketieteellisiä suorituksia minullekin jo ehdittiin tehdä.

Vietin aamulla pitkästä aikaa nautinnollisen hienon hetken rukouksin kahden Jumalani kanssa. Sairaalassa aamut olivat aika "levottomia" ja kotona en ole kuin piipahtanut viimeisinä viikkoina. Nyt eivät olleet mielessä "kummittelemassa" edes tulevat hoidot tai tutkimukset.

Eli, älkääpä säikähtäkö. Jatketaan yhteisessä rintamassa nöyrästi Jumalaa ja Hänen tahtoansa etsien.

Hoidot finaalissa!

2011-10-20T15:38:00.003+03:00

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi palata sairaalasta kotiin kuolemaa odottamaan?

Minun pitäisi se osata nyt kertoa, mutta kun en oikein taida osatakaan. Tuntuisi loukkaavalta todeta, että ei tunnu yhtään miltään. Mutta toisaalta kun se on niin totta kuin voi totta olla.

Nimittäin syöpäni hoito on nyt finaalissa. Aamulla lääkäri totesi heidän yhteispäätöksensä olleen saman, kuin mitä olimme Anitan kanssa jo aimmin pohtineet. Useamman viikon ponnistelujen ja muutaman tiehyeen tukkeutumisen jälkeen päädyttiin takaisin munuaisaltaasta johdettuun Nefrostooma-katetriin. Olimme ihan yksimielisiä siitä, että on turhan riskialtista jatkaa enää yrityksiä muuta kautta. Valitettavasti Nefrostooma on kuulema liian tulehdusarka sytostaattihoidoissa.

Kyllä olo on kieltämättä aika hämmentynyt ja sekava. Vähän tämä ahdistaakin, olihan ne mahdolliset sytostaatit jonkinasteinen taustaturva. Kyllähän kotiin lähetetyillä potilailla yleensä yleiskunto ja voimat ovat melko vähäiset. Olen kiitollinen, että minun ei tarvitse vielä käyttää kuin ihan minimaalista peruskipulääkitystä ja muutoinkin liikkumiseni on ok ja yleiskuntoni ei ole romahtamalla romahtanut. Jos mitä vaivoja ilmenee, niin tokihan niitä sitten oireina tullaan hoitamaan vastedeskin.

Kait tässä pitää yrittää viikonlopun ylitse totutella tähän uusinpaan rooliinsa ja huilailla ihan kunnolla. Mutta enköhän minä jo ensi viikon puolella ala pohdiskelemaan niitä peruuntuneita Uusi Elämä Voittaa kokouksiani ja jäihän se Seinäjokikin kokematta.

Koettelipa toistamiseen!

2011-10-18T12:06:00.004+03:00

Kiitos taasen huimista määrästä kommentteja, joita pari viimeistä teksiä ovat saaneet osakseen. Yhdessä olette surreet ja yhdessä olette iloinneet.

Viimeisen voittoisan kokemuksen jälkeen minua kohtasi toistamiseen samankaltainen "kauhukokemus" sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Iltapalaa päiväsalissa syödessä laitoin samanaikaisesti merkille, että katersipussi ei vain täyty. Seurattuani sitä taasen jonkun aikaa hälyttelin hoitajan ja hän vuorostaan lääkärin. Viikolpolulla ei ollut oikeastaan mitään tehtävissä, niinpä tyynnyimme odottelemaan maantaita. Kyllähän se yö jäi melko kevyille unille, kun mieli titty myllersi: " mikä on tukossa ja mistä? Löytyykö siihen kirurgiasta apu maantaina ja kestääkö jäljellä oleva munuaiseni kuinka pitkään?"

Katetriin ei ilmaantunut minkäänlaista elonmerkkiä. Onneksi pääsin aamusta melko pian kirurgisenpoliklinikan kautta röntgenlääkärin leikkauspöydälle jossa olin jo pari kertaa vierraillut. Edellisen kerran sieltä lähtiessäni ja lääkäriä kiitellessäni olin todennut, että tänne ei sitten varmaan tarvitse enää palata koska munuaiset loppuvat. Mutta näinpä vaan palattiin ja sieltä taasen epu löytyi.

Jouduimme palaamaan takaisin munuaisaltaista tulevaan katetriin, Nefrostoomaan. Rankoista yrityksistä huolimatta jouduimme toteamaan, että mikään muu ratkaisu ei nyt näyttäisi toimivan. Tämä oli melko rankka ja ratkaiseva päätös jatkohoitoihin nähden, sillä todennäköisesti tämän katetrin ollessa käytössä jatko sytostaattihoidoilla ei tule enää kysymykseen. Infektioriski on siksi suuri.

Tämä toisaalta yksinkertaisi tulevaa elämää. Eipä tarvitse enää mietiskellä jatkohoitoja ja jännätä kuinka elimistö sen kestää jne.

Tämäpä asettaa vain reilummin elämän - sairauden ja kuoleman vastakkain. Katsotaan rukoillen taasen mitää huominen tuopi.

Kiitos Jumalalle ja teille esirukoilijoille!

2011-10-16T11:09:00.004+03:00

Eilinen illansuu tarjosi meidän yhteisiin rukouksiimme aivan huiman vastauksen. Kaikki on lääketietellisesti selitettävissä, hyvä niin, ajoitus oli vain täydellinen Jumalan ajoitus.

Tilannehan oli edennyt edellisenä iltana siihen, että virtsan tulo katerin kautta loppui kokonaan. Seurailin kotosalla pari tuntia tilannetta. Tunnelma oli lohduton, kun olin muutama viikko aiemmin seurannut samanlaista tilannetta toisen, nyt jo toimettoman munuaisen kohdalla. Ymmärsin, että montaa päivää elimistö ei tule kestämään, jos nesteviraus ei toimi ja puhdista elimistöä.

Puoli neljältä hyppäsin taksiin ja ajoin takaisin polille, josta hetki sitten olin kotiutunut.

Polilla odottelimme aamuun kunnes ultrapuolen lääkäri tuli töihin. Ultratutkimus vahvisti pelkoani. Sen paremmin virtsarakossa kuin munuaisaltaassakaan ei juurikaan ollut virtsaa, vaan munuaisallas oli laajentunut kuten toinenkin. Allas oli täyttynyt nestemäisellä massalla. Lääkäri ei osannut päätellä onko kysymys tuumorista vai jostain muusta ylimääräisestä sinne kuulumattomasta massasta.

Kirurgiseltapoliklinikalta ehdotettiin siirtymistä tänne Sädesairaalan puolelle. Ehkä ensi viikolla kirurgisellakin puolella voitaisiin asiaa yrittää tutkia. Vaihtoehdot olivat vain kovin vähissä.

Täällä lääkäri ehdotti, että otetaan tietyllä tapaa "riski" ja aloitetaan nesteytys, vaikka se lisääkin nestettä kehossa, mutta aloitetaan myös samalla nesteenpoistollääkitys. Hoitoa voitaisiin ainakin kokeilla. P-Krean arvot olivat pompanneet hetkessä 278.

Ensimmäisinä tunteina hoito ei näyttänyt auttavan. Yhtä toivottoman seurasimme hoitajan ja Anitan kanssa eloltonta katetripussia. Kävin tässä vaiheessa kirjoittamssa edellisen blogini. Jonkun ajan kuluttua hoiraja tuli huoneeseeni ja kertoi lääkärin terveiset, että ei oikein enää uskaltaisi nestetytystä jatkaa.

Mutta saikin todeta, että samaan aikaan virtausta alkoikin taas ihan yllättäen olemaan. Kun totesin hoitajalle, että ei miunun vointi ole tässä päivän aikana huonontunut, niin hän meni takaisin soittamaan lääkärille ja niinpä hän antoi hoidon jatkua ja antoi uuden nesteenpoistolääkityksenkin.

On ollut aivan sydäntälämmittävää todeta kuinka tämän osaston henkilökunta elää potilaan elämää. Hoitaja riemastui ensimmäisistä pissitipoista siinä kuin minäkin.

Saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi mistä ja mikä oli se massa, joka munuaisaltaani oli mennyt laajentamaan ja estänyt nestevirtauksen. Mutta olipa se minkä tahansa tukoksen aiheuttama, mutta kyllä se sai taas minut ja lähipiirini kertaalleen kuolemaan.

Ihan on sellainen uskovaisena olemisen olo. Pidän eilistä kokemusta konkreettisena Jumalan vastuksena. Olettaisin, että se antoi taas hieman lisää luottamusta Jumalan täydelliseen huolenpitoon. Lepo ei kadonnut missään vaiheessa, mutta vastauksesta ei ole ihan helppo iloita uskossa silloin kun oman elämän aikaa mitaan tunneissa.

Kiitos teille kaikille, noista kannustuskommenteista saisikin jo valmiin vihkosen, jonka voisin säilyttää joskus tulevaisuutten - omaan hautajaisiini.

Kiitos kaikille kaikesta!

2011-10-15T15:05:00.005+03:00

Pääsin eilen päivällä kotilomalle, joka jäi taasen erinäisistä syistä kovin lyhyksi.

Uusin katetri irtosi tietenkin - kuis muuten. Sen kanssa meni sitten iltayöhön asti poliklinikalla. Sieltä kotiuduttuani aloin seuraamaan, että katersin virtasan virtaus ei ole kohdalaan, siksi hiljaista se oli.

Takaisin polille ja sillä reissulla olen, siirryin päivällä tänne tuttuun Sadesairaalaan.

Munuaiset alkavat nyt olla molemmat kuta kuinkin poissa pelistä. P-Krean arvo on pompannut vuorokausessa 30.tä n.250. Ymmärrän tämän tarkoittavan sitä, että seison taasen kuoleman edessä. Lääketieteellisesti arvelisin sen olevan väistämätön muutaman päivän sisällä.

En tiedä - en todellakaan. Saattaa olla, että Jumala kutsuu minut tykönsä. Jos näin on, niin kiitän kaikkia läheisiäni, kaikkia sukulaisiani ystäviäni, heistä erityisesti niitä uskonystäviä jotka ovat eri tialnteissani tielleni ohjautuneet.

Jos taasen tapahtuisi se toinen odottamani ja teidän monien monien totinen rukous, että Jumala vielä säilyttäisi minut täällä ajassa oman kirkkautensa kunniaksi, niin tuo kohtaaminen parantajani kanssa tullee tapahtumaan pian. Oikeastaan odotan sitä jännityksellä, tapahtuuko se? Nyt lepään uskossa Vapahtajani syliin nojaten.

Muistakaa elämässä on vain yksi arvo yli muiden: Usko Jeesukseen Kristukseen. Toivon ja sitä haluan, että minunkin elämäni olisi jo tähän saakka jotain todistanut.

Tämä on viimeinen blogini - tai sitten ei. Jos tänne vielä kirjoitan, niin saan olla teidän kanssanne todiste Jumalan parantavasta voimasta. Tappio ei ole kuolemakaan, mutta suunnaton olisi halu vielä elää hetki Jumalaa palvoen.

Säilyttäkää mielenne Kristyksessa ja vaelluksenne Hänen tahtonsa mukaisena.

Teidän kaikkien Vesa

Seinäjoki siirtyy

2011-10-11T09:49:00.004+03:00

Valitettavasti olen joutunut perumaan osallistumiseni huomenna Seinäjoen Sateet lähetä - tilaisuuteen. Jos joku lukijoista oli varautunut tullakkseen minua kuuntetelemaan tai tapamaan, niin älä jätä menemättä. Kallionpään Martti suunnitteli Närhen Timpasta minulle tuuraajaa. Eihän Timpasta puhuja enää innoittavammaksi muutu. Sateet lähetä illoissa on muutoinkin ihan ainutlaatuinen ja kokemisen arvoinen ilmapiiri.

Sovittelimme vähän, että menen heidän vieraakseen heti kun heidän ojelmaansa ja minun kuntoni ja hoitojeni lomaan sopii.

Mulla kuume on viimeisenkin vuorokauden aikana sahannut 39.2 ja 37.3 välillä. Lääkkeillä on aina taitettu kovimmat huiput. Nyt on olo sellaine, että taitaa kuume käydä laskemaan ihan luonnollisella tavalla, kun pientä pintahikeä pitää päällä.

Munuaisarvin nousu oli eilen aamulla melkolailla pysähtyt, joten toiveita on, että sekin jopa käy lähiaikoina laskemaan.

Muutaman vuorokauden täällä vielä ilmeiseti pitävät, että saadaan kuume kaikkine tulehduksineen aisoihin, Mutta eipä tässä nyt mitään ihmeempiä kiireitä taida ollakkaan, heh..

Kuumeilua

2011-10-09T19:36:00.002+03:00

Anteeksi kun olette joutuneet odottelemaan päivitystäni. Ajattelin nytkin vain lyhesti moikata, että hengissä sentään ollaan.

Perjantai oli hoitotoimenpiteineen todella rankka. Saatan joskus availla sitä seikkaperäisemmin, mutta alapään tiehyeiden ollessa operaation kohteina, niin sen ymmärtää, että ihan kivuttomista toimista ei ole kysymys.

Eilen alkoi sitten nostamaan kuumetta. Sitä on hoidettu erilaisin lääkkein, mutta nytkin taitaa mittari näyttää jotain 38,6. Toinen isompi murhe liittyy munuaisten K Krea arvoihin. Ne ovat kanssa olleet operation jälkeen nousussa. Ei vielä paha, mutta suunta hieman huolestuttaa. Tokihan munuaiseni joutui perjantaina myös kovaan rääkkiin. Ehkäpä ne arvotkin taas asettuvat.

Ei muuta kuin voimia kaikille ja kirjoittelempa sit paremmassa hapessa lisää.

Tahtoo sisälle uskon olemukseen

2011-10-06T10:03:00.004+03:00

Melko elävästi on mieleeni noussut tapaus kaukaa taustalta. Avioliittomme alkuaikoina vierailimme usein Jämsänkoskella erään vanhemman pariskunnan, Matin ja Martan luona. He olivat todella ihana kristitty aviopari ja pitivät meitä omien lastensa ohella kuin omanaan. Matti kuoli muutaman vuoden kuluttua ja joitakin vuosia myöhemmin Martta sairastui myös vaikeaan syöpään. Hän ei halunut sairaudestaan kertoa edes meille. Ehdin kuitenkin kerran käydä häntä katsomassa Jämsän aluesairaalassa. Muistan kuin eilisen päivän kuihtuneen ja kellastuneen Martan kasvonpiirteet ja hänen minulle viimeiseksi jääneet sanansa: " Kaikki on mennyt, kaikki on mennyt. Jeesus on jäljellä, Jeesus on jäljellä".

Olen entistä tiiviimmin saanut miettiä elämän perimmäistä tarkoitusta, tai mitä jää jäljelle kun tälle elämälle laitetaan piste. Pohdintaan liittyy uskon merkitys. Joudun tunnustamaan itselleni, että paljonpa on tullut puhuttua uskosta kovin ulkokohtaisesti, vaikka pyrkimys on ollut vilpitön.

Usko on lepoa, johon Jeesus meitä odottaa. Hyvänä esimerkkinä ajallisesta elämästä sopii hänen nukkumisensa veneenkokassa myrskyävällä järvellä. Lasaruksen haudalla Hän sanoo kuolleen sisarelle Martalle, "jos uskot saat nähdä Jumalan kirkkauden". Kohta tämän jälkeen Hän kutsuu Lasaruksen haudan sisältä uuteen elämään. Eli Jeesus kutsuu minua levon kautta seuraamaan itseänsä omistaakseni täydellisen rauhan, jotta saisin nähdä Hänen kirkkauden voimansa täällä ja tulevassa ajassa. Usko ei ole ulkoaopittua tai jumalallisten asioiden etäältä seuraamista. Tarvitaanko siihen uskoa? Usko vie meitä henkilökohtaisesti sisälle mielenkiintoiseen, raastavaan, ihmeiden maailmaan jo täällä ajassa.

Eipä ole monimutkaista, oikeastaan liian yksinkertaista ihmisen päästä tähän oikeasti ja omistavasti sisälle. Tätä olen tässä nyt ehtinyt opetella ja rukouksenikin on typistynyt: "Herra auta minut astumaan sisälle uskon todelliseen olemukseen".

Tämä päivä meneekin taasen valmistautumiseen sairaalaan sisälle menemiseen. Kello 16.00 mennessä toki pitäisi vasta kirjautua, mutta mitäpä sitä tallaisessa tilanteessa paljon muuta osaa kuin toimettomana aikaansa kuluttaa. Illalla otettanee vielä kokeita ja leikkausoperaatio, jossa vedettäisiin suora yhteys munuaisaltaan ja virtsarakon välille on sitten johonkin aikaan huomenna. Ilmeisesti toinen munuainen "hyljättäneen" toimimattomana omaan tilaansa.

Jotenkin on vain pieni varauksellinen olokin, että saapi nähdä voidaanko koko leikkausta toteuttaa. Jospa syövän levinneisyys vaikkapa estäisi. Ehkä tämä on sellaista varautumista pahimman vaihtoehdon varalle.

Nyt läheisimpänä toiveena olisi päästä vain saarnaamaan Seinäjoelle ensi keskiviikoksi uskon olemuksesta ja Jumalan kirkkaudesta. Leikkaus onnistukoon tavalla tahi toisella siinä aikataulussa.

Piipahdus Espoossa

2011-10-04T14:06:00.002+03:00

Piipahdimme Espoossa. Pikku-Iisalla on huomenissa viisivuotis-synttärit ja meidän oli tarkoitus mennä itse pippaloihin ensi viikonlopulla, mutta minua perjantaina odottava leikkaus muutti suunnitelmia.

Niinpä hyppäsimme sunnuntaina autoon ja ajelimme illaksi Marikan perheen tykö. Ihan piti ihmetellä kuinka hyvässä kunnossa olinkaan, vaikka lähtiessä "ylimääräinen" verenvuotokin vähän säikäytti. Jaksoin leikkiä illalla lasten kanssa lähes entisen hyvän ajan malliin.

Eilen aamupäivällä tulimme sitten Lauran kautta pois ja otimme tuon yhteishuoltajuudessa olevan koiramme välillä tänne. En edes illalla ollut erityisemmän väsynyt, joten ihan piti oikeasti nauttia hyvävoipaisuudesta.

Liekö Iisa taas toiminut enkelinä, kun oli todennut eilen iltarukouksen jälkeen, että: "Minulla on sellainen tunne, että pappa paranee. Se kun on kokoajan terveemmän näköinenkin."

Tämä päivä onkin sitten mennyt sadetta pidellessä. Kuuntelin pikkupätkän viimeisintä puhettani Saarna.netistä. Eihän se oman äänen kuuleminen mitenkään korvia hivele.

Kuinka voitat epäuskosi?

2011-09-28T17:37:00.003+03:00

Illalla saarnasin yllä olevan otsikon mukaan. Puhe nousi kyllä melkosen vahvasti tästä omasta kamppailustani epäuskon ja uskon välimaastossa. Olen nimittäin joutunut tunnustamaan, että melkoinen on se voima, joka yrittää todistella, että ethän sinäkään parane kun niin moni moni muukin on ollut rukousten kohteena saaden vahvoja vakuutteluja paranemisesta, mutta silti ovat vain kukin vuorollaan kuolleet.

Jos oikein rehellisiä ollaan, niin tämä epäuskoinen ajatus on tuttu ihan kaikille. Ainakin siinä vaiheessa se tulee tutuksi kun meidän hartaimpaan paranemisrukoukseen ei tulekaan myönteistä vastausta. Näitä kokemuksia minulla ainakin on matkan varella luvattoman monta. Nyt pyrin ottamaan kiinni tuosta epäuskoa syöttävästä ajattelijasta, kun tiedän ja kokemuskin sen todistaa, että Jumalan valtakunnassa asiat ovat toisin. Sielä ei ole meidän järjellisillä ja epäuskoisilla ajatuksilla mitään käyttöä. Ei Jumala meidän viisauttamme ja järkeämme tarvitse mihinkään.

Puhe tullee taas kuultavaksi muutaman päivän sisällää saarna.netiin.

Iltaan liittyi myös tietysti 55-vuotis kukittelua ja kahvittelua. Kiva oli saada pastoritiimiltä koko seurakunnan kukkatervehdys maljakon kera ja kuulla nyt viimeksi tulleiden pastoreiden lyhyttä luonnehdintaa meikäläisestä. Eihän ne kehut koskaan pahalta tunnu.

Väkeäkin oli taasen entiseen malliin, vaikka nuoret ovat aloittaneet kesän jälkeen omat Tukikohta-iltansa keskviikkoisin, joten heitä saattoi olla jonkin verran aiempaa vähemmän. Muutoin porukkaa oli tullut ainakin Tampereelta, Vetelistä, Kyyjärveltä, Jämsästä, Toivakasta ja muista ihan naapuripitäjistä. Vähän oli niin kuin juhlan tuntua. Omat voimani olivat selvästi rajallisemmat kuin aiemmin kesällä. Toki tiedän, että Hb pyörii jossain 110 seutuvilla, että eiköhän se selitä pientä väsymystä. Oli rohkaisevaa siunata ihmisiä. Ihan jäi tuntuma, että Jumala kohtasi joitakin armossaan.

Lääkäri soitteli myös eilen jatkosta. He ovat päätyneet asentamaan munuaisaltaasta suoraan yhteyden virtsarakkoon. Toimenpiteellä olisi tarkoitus päästä näistä "kylkipusseista" eroon ja saada siten tulehdusriskeihin nähden hieman turvallisempi ratkaisu nykyiseen ongelmaan. Leikkaus oli muistaakseni ensi viikon pe. 7.10.

Nyt vain jännittelen kuinka operaatio- ja hoito-ohjelmaani sopii 12.10 lupaamani tilaisuus Seinäjoen Helluntaiseurakunnan Sateet Lähetä iltaan. Sieltä en malttaisi olla mitenkään pois.

Yllätyslounas!

2011-09-26T17:02:00.004+03:00

Sunnuntain lähestyessä Anita alkoi puhumaan, että mentäisiin ulos lounaalle, jos jaksan. Laura tuli taas lauantaina käymään ja niinpä he yhdessä sunnuntai-aamuna valmistivat minua siihen. Kovin he olivat salamyhkäisiä kun iltapäivällä kahden aikaan alkoivat saatella minua Vesilinnaa kohden. Matkaahan ei ollut kuin 200-300 metriä.

Yllätys oli melkoinen ravintolaan ylöspäästyämme. Kaikki kuusi sirarustani puolisoineen olivat odottamassa, sekä meidän Laura ja Marja-siskoni Ann-Mari ja tietysti oma äitini. Me kaikki seitsemän olemme levittäytyneet Jyväskylä, Muurame, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Porvoo akselille.

Hetki oli aika herkistävä. Eihän sitä tavallisesti välivuosia juhlisteta, mutta sisaruskatraamme olivat haluneet erityisesti huomioida elämäni tilanteen täyttäessäni 55 -vuotta. Tämä oli yksi elämäni lämmittävimmistä yllätyksistä. Me emme ole sisaruksina sellaisia "joka päivä" soittelijoita, mutta melkoisen vahva yhteen kuuluvuuden tunne on ominaista. Jotain kertonee se, että en läheskään kaikkien sisarusteni kanssa tule edes soitelleeksi vuosikausiin, mutta kun tapaamme, niin edellisestä tuntuu olevan vain muutama päivä. Porvoossa asuvalle Marjalle totesin, että juhlitaan nyt samalla sinun viiskymppisiäsi, kun en tullut huomioinneeksi niitä silloin kolmisen vuotta ollenkaan. Ne vaan jotenkin unohtuivat. Marja totesi tapansa mukaan: "mitäs tuosta, itsehän lähdin juhlia pakoon". Sillähän ne sit oli kuitattu. Noh, kyllähän tuo unohdus nyt oli melkein anteeksiantamatonta, mutta ne sattuivat syksyyn, jolloin juuri syöpätutkimukseni käynnistyivät ja elin silloin muutoinkin elämäni hektisintä vaihetta.

Mutta herkistävää oli kuulla rohkaisun sanoja lähipiirin lausumana. Eleenä yllätys oli vertaansa vailla. Herkistihän tilannetta lisää, kun totesin, että valitettavasti ei voi mennä sanomaan, etteikö tämä saata olla meidän viimeinen yhteinen lounaamme, ellei Jumala erityisesti ilmesty. Kiitos teille äiti, Tarja, Terho, Arto, Marja, Anne ja Jarmo puolisoinenne.

Tänään lääkärin piti soittaman jatkohoidosta, mutta eipä ole puhelua kuulunut. Ehkä huomenna, tai ehkä ylihuomenna.

Jos vain voimat antavat myöden niin huomenna, varsinaisena syntymäpäivänäni juhlitaan kunnolla Uusi Elämä Voittaa merkeissä.

Menipä haahuiluksi

2011-09-23T12:59:00.004+03:00

Aamulla sain valitettavasti pienen kosketuksen sairaanhoitomme tai hoitolaitostemme epäjohdonmukaisesta potilasohjauksesta. Olenhan minä joskus joutunut odottelemaan pidempiäkin aikoja vastaanotoilla, mutta nyt alkoi turhauttamaan kun ei oikein tiennyt kuka päättää ja päättääkö kukaan mitään.

Kävi nimittäin niin, että eilen illalla Anitan puhdistaessa nefrostoomaa, niin vasemman puoleinen vuosi suolaliuokset juuresta ulos, joten ymmärsimme, että se ei ollut kunnolla enää paikallaan munuaisaltaassa. Soitin osastolle ja sovimme, että menen laboratoriokäynnin jälkeen näyttämään sitä osastolla. Eihän asialla sinällään kiirettä, koska vasen munuainenhan on ollut aika toimeton koko nefrostooman olemassa olon ajan.

Seikkailin aamulla labrojen jälkeen melkoista maanalaista ja -päällistä sokkeloa myöden Keskussairaalasta Sädesairaalan puolelle. Vastassa oli mitä ihanimmat hoitajat ja ylivertaisella tavalla potilaista huolehtiva lääkäri, Orilahti. Hoitaja putsaili nefrostoomaa uudelleen, mutta he lähettivät minut kuitenkin tutkimuksiin kirurgiselle poliklinikalle. Kun hetken arvuuttelin kyseistä polikilinikaa, niin he soittivat minulle jopa saattajan mukaan. Tämä palvelu oli ihan ruhtinaallista.

Ilmoittautuminen oli lopulta sitten samassa missä yleensäkin ensiapupoliklinikalle ilmoittaudutaan. Istuin sitten perimmäisessä odotusaulassa lähes tunnin syömättömänä (aamun kokeita varten ravinnotta), niin alkoi jo heikottamaan, eikä hoitohenkilökunnasta minkäälaista havaintoa. En voinut välttyä kysymykseltä, voiko tämä olla totta ja kuinka kauan tässä mahtaakaan mennä? Lopulta hoitaja tuli tekemään alustavia kokeita ja totesin hänelle, että oloni ei nyt ole kyllä paras mahdollinen. Hän saattoi minut vuodepaikalle, jossa makailin taas melkoisen tovin.

Kun pääsin sisälle toimenpidehuoneeseen ja venäläistaustainen lääkäri tuli tekemään ulraäänitutkimusta, niin hän totesi ensi sanoikseen: " Tämä tutkimus ei kyllä ole tarkka. En tiedä saammeko selville onko nefrostooma paikallaan vai ei?" Vajavainen Suomen kieli vähän lisäsi epävarmuutta. Ja lopputulema oli: " Kyllä se johto ultrassa näkyy, mutta en voi varmuudella sanoa onko se munuaisaltaassa oikessa paikassa vai ei?" Kun putsailin geelejä vatsasta ja selästäni, niin päättelin pikkasen kiukkusena, että tämänkö uutisen tähden kannatti nuokkua pari tuntinen nälkäisenä? Ei mitään käsitystä kuin tästä eteenpäin.

Avustava nuori mieshoitaja kehotti minua palaamaan takaisin sädesairaalan osastolle ja keskustelemaan lääkärini kanssa. Noh, sielä sovittiin, että lappu ja teippi päälle ja kotia. Jos vielä tulee ongelmia, niin sitten osastolle takaisin ja katsotaan kierros uudestaan. Onneksi sain matkaani jo aamun verikoetuloksista tiedon. P-Krea oli tullut jo 125.n ja maksa-arvotkin olivat hyvät. Kutina ollee nyt jotain ihan muuta.

Kun ehdin kotiin soffalle, niin toinen lääkäri soittaa kirurgiselta poliklinikalta ja kyselee, että missä minä olen? Alkuperäisen suunnitelman mukaan ultratutkimuksen tiedot olivat menossa hänelle ja hän olisi tehnyt niiden perusteella yhteenvedon ja päättänyt, että tarkemman tuloksen saamiseksi oltaisiinkin putkiin laskettu varjoaine ja näin saatu ratkaisu ongelmaan. Pyyteli kovasti tiedonkatkosta anteeksi ja sovimme, että tarvittaessa palaamme ensiviikolla asiaan. Onneksi kyseinen munuainen on poissa pelistä, eikä synnytä kipua, eikä tarvetta pikaisempaan toimintaan.

Kutinaa

2011-09-22T16:04:00.003+03:00

Nyt menee odotteluksi.

Lääkärikunta oli eilen pohdiskellut jatkohoitoani. Asennettujen Nefrostomien mahdollisesti aiheuttama infektioriski sytostaattihoidossa on siksi suuri, että etsivät ilmeisesti vielä jotain ratkaisua niiden varalle. Ehkä löytyy, ehkä ei? En tiedä. Mietintäajan mahdollisesta pituudestakaan ei tässä vaiheessa ole mitään tietoa.
Tämä voisi jo alkaa hermostuttamaan, mutta olen päättänyt, että tulipa mitä tuli, niin siihen tyydyn.

Menen toki huomenna aamulla taasen verikokeeseen kun yläkorpassa on ollut muutaman päivän sellanen kutka, ettei meinaa kaksi kättä riittää. Lääkäri laittoi maksa-arvot syyniin ja kirjoittelee jo valmiiksi reseptiä kutinalääkkeelle. Eli saapi nähdä miten maksa jakselee tässä mylläkässä?

Yksi tässä näyttää tosi riemulliselta. Olen joutunut perumaan kaikki aimmat tässä kuussa sopimani Uusi Elämä Voittaa -tilaisuudet. Mutta tällä menolla ensi tiistaina olisin melko vapaa avaamaan keuhkot seurakunnassamme pidettävässä tapahtumassa. Se kun sattuu vielä meikäläisen 55-v päivälle, niin en taida ihan pienen vastuksen takia sitä kipata. Tulkaapa koko "blogi-seurakuntakin" kuulolle. Eihän siinä voi muutama satakilometriä olla esteenä, jos mua ei tautikaan pidätä:) Eiköhän se Uusi Elämä Voita!

Teitä muuten onkin viime aikoina ollut täällä sivustolla ihan ennätysmäärä, koko blogini olemassa oloon nähden. Parhaimpina päivinä kun tein viime viikolla kuolemaa, niin seuranta-ohjelma tunnisti liki 600 kävijää vuorokaudessa ja eipä se ole viidensadan alle sitten laskenutkaan. Eli kiitoksia aktiivisuudesta.

Palauttelua

2011-09-20T14:33:00.002+03:00

Muutama päivä on vierähtänyt koti-oloissa, mitä nyt välillä olen käynyt osastolla antamassa verinäytteitä arvojen seuraamiseksi.

En malttanut pysyä perjantai-iltanan kotosalla, vaan työntäydyin muiden mukana seurakuntaan, kun tuleva Helsingin Saalem seurakunnanjohtaja Mika Yrjölä oli sielä opetusvastuussa. Vedin Nefrostoma-pussit tarralla sääriini farkkujen alle ja näkymättömissä pysyivät. Vähän työläämpi on valmistautuminen, mutta kohtalaisesti olen alkanut niiden kans pärjäämään. Kotioloissa kanneksin niitä puolukan punaisessa sangossa.

Liki päivittäin luonani on poikennut joitakin ystäviä lähempää tai kauempaa. Olen pystynyt itse aika hyvin säätelemään, minkä verran pystyn ja jaksan antaa vierailleni aikaa.

Eilen P-Krea arvo oli tullut jo 151, eli lähestytään viitearvoa (60-100). Lääkärikunta on pitänyt neuvonpitoa jatkohoidoistani ja tämän hetkinen viesti on, että odotellaan ainakin torstaihin asti ja annetaan munuaisten palautua kovasta rääkistä mihin joutuivat. Onhan tämä tietty aika jännä vaihe, kun tauti ilmeisesti etenee joka hetki ja toisaalta hiipii epävarmuus, että käyneekö niin, että päätös tuleekin olemaan, että hoitoja ei enää pystytä jatkamaan. Vaikka en ole ihan tarkaa epikriisiä nähnytkään, niin olen ymmärtänyt, että syövän levinneisyys on jo aika pahaa luokkaa. Miksipä lääkärikunta ei poihtisi myös koko hoidon jatkamisen mielekkyyttä niin hurjilla aineilla, kuin mitä viimeiseksi olen saanut?

Perästä kuuluu. Huomaan kyllä kuinka kunto kohenee melko hyvin, kun ei tarvitse olla "myrkytettävänä" ja elimistö saa ihan oikeasti palautua.

Olen käyttänyt aikaani lukemalla Arto-veljeltäni ja hänen Anne-vaimoltaan saamaani kirjaa "Pyhän Hengen voitelu", joka kokoelma helluntaipioneeri Smith Wigglesworthin saarnoja. Eipä voi kuin hämmästellä Jumalan kaikkivoipaisuutta.

"Ei enää ihmisarvoista"

2011-09-16T15:42:00.008+03:00

Puranpa nyt tuskaisimpia tuntojani.
Eilinen iltapäivä meni hienosti. Minua kävi tervehtimässä HS-konferenssista Tossavaisen Markku, Sopasen Tapio, Launosen Leevi, Sjöstradin Jari ja Waldenin Pentti. Hetki meni siivillä kun monta miestä on äänessä ja kaikilla kovasti asiaa.

Aika vaikuttava kokemus, kun viestit konferenssista olivat huiman rohkaisevia. Noin vuosi sitten istuimme herätysliikkeemme yhteisellä päätöksellä perustetun Seurakunta jokaiselle 2020 työryhmän kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimin vielä tämän vuoden keväälle asti. Tuossa palaverissa pohdimme nyt meneillään olevan konferenssin ohjelmarakennetta. Jossakin toisessa yhteydessä oli varovasti nostettu toivetta saada Seurakunnan Luontainen Kehitys (SLK) perustajan ja johtohahmon saksalaisen Christian Schwarz joskus Suomeen. Tein mielestäni aika rohkea esityksen, kun ehdotin, että jos Schwarzilta vain liikenee aikaa, niin ei kun tulevaan konferenssiin luennoimaan. Nyt olemme saaneet isännöidä kyseistä "gurua", jonka toimesta seurakuntien kasvun menestystekijöitä on tutkittu kymmenissä tuhansissa seurakunnissa erilaisissa olosuhteissa eri puolilla maailmaa.

Nyt paikalla on muutama sata eri herätysliikettä edustavaa pastoria ja aktviivityöntekijää. Tuntui ihan hyvältä.

Mutta olipa tällä kaikella eilen illalla kääntöpuolensa. Kun illan mittaan yritin askaroiroida ja liikkua huushollissamme, niin tuskastumiseni meni ylitse kun olin koko ajan kahta puolin sidoksissa reilun metrin mittaisilla muoviletkuilla inhottaviin muovipusseihi, joita asettelin milloin mihinkin tuolin karmille tai kaapiston ovenkahvoihin. Kerran jo kirpasi hermosta niin, että ei ollut kaukana, ettenkö temppassut koko rensseleitä sisuksistani.
Parahdin Jumalalleni: "Tämä ei ole enää ihmisarvoista elämää, en tule kestämään tätä!" ja jatkoin huokauksella, "miksi et ottanut minua jo pois kärsimästä?"

Samanaikaisesti tiesin monien kollegoitteni imevän uusia ideoita serakuntaansa ja omaan henkilökohtaiseen elämäänsä. Onneksi ei varvitse olla itse elämälle, eikä Jumalalle katkera, kun tiesin mielessäni oman roolini kyseisenkin konferenssin mahdollistamisessa. Mutta näyttäytyipä vaan inhimillisyyteni raja raadollisuudessaan.

Yöllä jo sitten mietiskelin kuinka ja minkälaisen telineen rakentelen, että saan putket vedettyä samalle puolelle punkkaa niin, että vielä mahtuisi jopa kääntyilemään. Olen kyllä luovuuttani saanut toteuttaa joskus mielestäni merkityksellisemmässäkin projektissa, mutta tämä on nyt minun maailmani.

Munuaisarvot ovat edelleen onneksi laskeneet. Viikonlopun voin viettää nyt kotona ja maanantaina tarkistelemme puolilta päivin seuraavan kerran veriarvoja - ellei yllätyslähtöjä tule.

"Voi ressukkaa!"

2011-09-15T08:41:00.004+03:00

Työnnyin aamulla huoneestani osaston käytävälle molemmin käsin pissapussia roikottaen. Oven takana tuli vastaan sairaalan hoitohenkilökuntaan kuuluva seurakuntamme jäsen tyhjää pyörätuolia työntäen. Tokaisin hänelle tervehdyksenä: "Täältä se seurakunnan johtaja tulee!" Kyllä oli spontaani, naurun pyrähdys: "Voi ressukkaa!" Mahdoin olla totta toisesti näky sairaalakamppeissani.

Tänään onkin ollut jo paljon valoisampi päivä jaksamisen suhteen. Munuaisarvot tulevat kokoajan alaspäin,lupaavasti. Pääsin puoliltapäivin kotiin taasen illaksi, mutta aamulla menen verikokeisiin ja kuulemaan niiden tulokset. Ehkä ensi viikolla päästään tosiaan jatkamaan sytostaattihoitoja.

Yksi ilahduttavimpia vierailuja tapahtui myös sairaalaruokailun yhteydessä, kun istuin sängynlaidalla ikkunapaikalla selin oveen päin. Yks kaks kuulin tervehdyksen. Ikääntynyt ja korkealle arvostamani saarnaajaveteraani Juhani Kuosmanen asteli varovasti luokseni. Hän oli Keruulta asioimassa sairaalassa, mutta halusi tervehtiä samalla minua ja suorittaa lyhyen rukouksen puolestani. Aikaa ei varmaan vierähtänyt täyttä kymmentä minuuttia, mutta kokemus oli mitä siunaavin. Se vaatimaton, mutta sydämellinen rukous paljon kokeneen veljen huulilta jäi loppuelämäksi mieleeni.

On ollut ilo tulla kotiin kun Laura, sekä Jarkko ja Annika ovat täällä vielä Anitan kanssa. Jouduimme hälyttämään Jarkon ja Annikankin Eglannista alkuviikolla, kun näköpiirissä oli se tosiasia, että nämä päivät olisivat mahdollisesti elämäni viimeiset. Nyt sisimpään on hiipinyt pientä toivekkuutta - ehkä elämä jatkuukin. Sille ei toki voi mitään, että ellei Jumala pian ilmesty radikaalisti, niin syöpä saattaa saada mikä hetki taasen yliotteen jostain kohden ja silloin ollaan taas kuoleman kanssa silmätysten ihan reaaliajassa.

Seurakunnassamme alkoi päivällä muutaman päivän mittainen valtakunnallinen evankelioimiskonferenssi. Odottelen sieltä HS:n hallituksen delekaatiota pistäytymään. Kiva on tavata monen vuoden aikaisia työtovereita.

Lisäaikaa

2011-09-14T13:30:00.003+03:00

Kiitos taas muistamisista kaikille!

Muutama päivä oli todellista piinaa kohoavien munuaisarvojen kanssa. Eilen aamulla lukemat olivat jo 473. Olen viettänyt perheeni ja lähipiirini kanssa jäähyväistunnelmia, sillä maalikkoymmärryksellä olen käsittänyt, että ei kenenkään kroppa kestä tuollaista kehitystä montaa vuorokautta.

Oikeanpuoleiselle munaiselle toimenpide olikin huomattavasti kipeämpi kuin aiemmin toiselle puolelle suoritettu asennus. Johtuneeko puudutuksesta vai munuaisen paremmasta kunnosta. Leikkaava lääkäri kun totesi, että vasen munuainen on oikeastaan syövän tuhoama, joten se ei välttämättä "suntin" asentamiseenkaan reagoinnut samalla tavalla.

Elimistöstä alkoikin tulla nestettä eilen tuon uuden pussin kautta ulos ihan kunnolla. Elopainoni oli noussut muutamassa päivässä liki tasan 100 kiloon. Tänä aamuna se olikin jo sitten lähempänä normaalia 94. Melkosia vaihteluja kehossa tapahtuu. P-Krean arvotkin olivat pudonneet jo aamulla muistaakseni 325, eli lupauksia paremmasta näyttäis olevan ilmassa. Kyllä se vaan kummasti helpotti. Tietohan vaan antaa odottaa, että ehkä pääsen jo ensiviikolla "nauttimaan" niistä hirvittävistä solusalpaajista. Siis jos kehitys jatkuu tallaisena ja kuntoni muutoin sen kestää.

Tiedän, että puolestani on jälleen laitettu erinäisiä rukous- ja paastoketjuja kokoon. Kiitos, mutta älkää hellittäkö rukoustukeanne. Odotan Jumalan todellista ihmettä tapahtuvaksi ja siihen tarvitaan meitä kaikkia.

Tästä se viikko alkaa

2011-09-13T07:52:00.002+03:00

Sain illalla pari pussia verta kehooni (ensi keraa elämässäni). Hb. oli pysytellyt jo muutaman vuorokauden lähellä 90. joten päättivät tankata kun seuraavana toimenpiteenä kokeillaan samanlaista "sunttia" toiseenkin munuaiseen. Jollakin aina vain kohoava P-Krean arvo kun pitäisi saada alenemaan. Eilen aamulla se taisi olla jo 430 tai jotain.

Veritankkauksen jälkeen olo koheni huomattavasti. Jaksoin tulla jopa teitä tervehtimään. Näin tiukana paikan tullen sen taasen huomaan kuin mielettömästi niitä ystäviä ja rukoilevia kanssamatkaajia onkaan. Kiitos taas kerran kaikille.

Kyllä mulla lepo on säilynyt ja elämän mielenkiinto on yllä edelleen. Vaikka kyllähän sitä on pohtinut, että uskaltaako tätä ihan oikeasti kutsua mielenkiintoiseksi kun panoksena ei ole vähempää kuin oma elämä. Mutta kait tämä silti voi olla mielenkiintoista. Muutoinhan tähän päivän arkeen ei kuulu juuri muuta kuin hoitotoimenpiteen odottaminen, siinä oleminen ja taas osastolle siirto jne. Muutaman päivän olen kantanut yhtä virtsapussia mukanani, mutta tästä päivästä lähtien todennäköisesti kahta. Kuinka monella muuten on kaksi "avanne"pussukkaa vyöllä??..heh.

Olin jo aiemmin kuullut kehuja Jyväskylän Säderairaalan erinomaisuudesta. Nyt täällä muutaman vuorokauden majailleena, täytyy yhtyä tuhon palautteeseen. On aivan huippua, kuinka meitä täällä palvellaan. Olo on kuin hotellissa, eikä ihan missä tahansa Omenassa.

Laura, Marika ja lapset ovat täällä vierailleet Anitan kanssa. Oli piristävää Iisan ja Okon hyppelehtiminen papan sängyllä, vaikka muutoinhan nämä vierailut ovat olleet vähän "jäähyväishenkisiä", mutta tämähän se on elämän reaaliteetti. Muutama Keskus-Sairaalassa työskentelevä seurakuntalainen on piipahtanut myös sängyn vierellä moikkaamassa.

Palaillaan.

Inhimilliset mahdollisuudet loppuvat

2011-09-11T17:36:00.002+03:00

Kiitos muistamisista. Monet olette laittaneet tänne kommentteja ja sen lisäksi taas on tullut teksiviestejä ja soittoja.

Tilanteeni on ajautunut todella ahtaalle. Munuaisarvot ovat kohonneet edelleen joka päivä. Tänä aamuna ne olivat jo yli 400. Päivystävä lääkäri oli antanut arvion, että ilmesesti munuaiset ovat viottuneet, koska tehty "suntti"leikkaus ei ole tuottanut toivottua tulosta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos arvot eivät asetu normaalitasolle, niin aiottu hoito joudutaan lopettamaan heti alkuunsa. Ja eikä muitakaan hoitoja enää taida olla valittavissa.

Olen juuri nyt käymässä kotosalla kun Laura, sekä Marika tulee lastensa kanssa moikkaamaan. Eilen jouduin keskeyttämään vastaavan kotiloman kun kuumetta alkoi nousta iltaa kohti. Saa nähdä kuin tänään käy.

Juuri äsken lähi kolme vanhimmistoveljeä ja minua tuuraava pastorimme Jorma Niittynen. Pyysin heitä rukoilemaan puolestani ja voitelemaan öljyllä niin kuin raamattu meitä opettaa. Edelleenkin haluan rakentaa elämäni Jumalan sanan varaan kävi miten kävi.

Muistakaa todellakin minua totisella sydämellä. Voimme "vaatia" Jumalan ihmettä tapahtuvaksi minun elämäni kohdalla. Haluasin vielä juosta hänen asioillaa vuosia.

Jatketaan taas josku..

Terveiset osastolta

2011-09-08T09:40:00.002+03:00

Tänne sitä sitten jouduttiin.
Munuaisarvot olivat päinvastaisista odotuksista piittamatta vain kohonneet. Eilisen aamun välitön määräys oli syöpätautien vuodeosasto. Onhan tämä taasen uusi vaihe, kun sairaaloissa ei ole tarvinnut montaakaan vuorokautta elämässään viettää.

Odottelen nyt pääsyä munuaisaltaasta johdettavan "suntin" asennukseen. Kyseisellä apuvälineellä saadaan virtsa tyhjenemään suoraan ja näin on odotettavissa, että munuaisarvotkin palaavat melko nopeasti kohdalleen.

Lääkärin kierrolla sain hieman lisätietoa toissa päivänä otettujen ct-kuvien tuloksista. Eihän ne mitään hyvää lupaa. Syöpä on edelleen jatkanut etenemistään. Sehän tietty oli tiedossakin, että Taxotere ei riittänyt sitä pysäyttämään ja Jevtana ei ole varmaan vielä yhdellä kerralla voinut näyttää osaamistaan.

Mutta on tämä tietty jo aika vakava paikka. Ilmeisesti kuitenkin pääsen viimeistään viikonlopulla kotiin harjoittelemaan uuden "lisälaitteeni" kanssa.

Valitettavasti jouduin jo perumaan ainakin ensi viikon loppupuolelle lupaamin tilaisuudet Espoosta. Katsotaan nyt kuinka käy muiden lähitulevaisuuteen lupaamieni kokousten kanssa.

Kiitos muuten muistamisesta. Kun tieto jollain tapaa sairaalaan joutumisestani oli levinnyt, niin sain illalla aika monta puhelua tai tsemppaustekstiviestiä.

Palataan asiaan, taas jossain, joskus. En uskalla nyt luvata mitään päivälleen.

Elämä - taidetta!

2011-09-06T17:40:00.003+03:00

Olen muutaman päivän naureskellut kovien hoitojen tiimellyksessä, että hengissä pysymisestä on tullut taidetta.

Nyt panta kiristy vielä muutaman momentin verran, kun hoitaja soitti lääkärin terveiset. Munuaisten toimintaa mittavat P-Krea-arvot olivat pompanneet yli 180, kun aiemmin ovat pysytelleet sadan pinnassa. Tämä tietää vain sitä, että jos yksi yö ei arvoja ratkaisevasti muuta, niin kyseistä hoitoa ei sellaisenaan pystytä jatkamaan.

Nyt pitää tankata itsensä nesteellä sen mitä kroppa ottaa vastaan ja aamulla ennen hoitoyritystä tehdä vielä uusi yritys labraan.

Eli elämästä ja hengissä pysymisestä taitaa tulla tätä menoa ihan todellista syvätaidetta. Onneksi rauha ja lepo sen kuin taas tiivistyy tallaisten viestien tullessa kohti. Eiköhän tämä jotenkin hoidu - jos ei, niin sitten ei. Huomiseen.

Ei vieläkään oireetonta

2011-08-30T13:11:00.004+03:00

Kaksi viikkoa alkaa olla kulunut viimeisestä solusalpaajatiputuksesta ja ei oikein meinaa vieläkään elämä palata ns. normaaliksi.
Eilinen päivä oli jo kohtalainen, mutta tänään on taasen väsyttänyt jonkun verran enemmän vaikka yöt olet nykysellään saanut nukutuksi melko hyvin, kun olen alkanut ottamaan iltaisin särkylääkenapin.

Kuten edellisessä tekstissäni kerroin tämän Jevtanan eroista Taxotereen, niin sivuvaikutukset ovat tosiaan jatkuneen ihan tänne asti, mutta toki huomattavasti lievempänä. Inhottavinta on ollut erittäin voimakas metallinen maku suussa, joka on muuttanut entisestään makuja. Iltapäivisin on tullut sit jonkin verran niitä tuskaisia koko kropan tuntemuksia, sekä uupumusta.

Viikko sitten keskiviikkona olin Palokassa Uusi Elämä Voittaa tilaisuudessa ja hieno oli taas kerran ilta. Väkeä olisi Toivonkulman saliin mahtunut vielä enemmänkin, mutta ihan olin tyytyväinen ja Jumalan itsensä läsnäolo oli todellinen. Se jos mikä on tärkeintä ja sen edestä olen rukoillut tosi paljon ja tiedän, että monet, monet ihmiset ovat samassa rintamassa.

Seuraava lupaamani tilaisuus onkin 13.9 täällä Jyväskylässä. Hieman on käynyt arveluttamaan, kuinka selviän siitä kun hoidoista ei ole siinä vaiheessa kulunut vielä täyttä viikkoakaan. Jos yhtä kovan jysäyksen tekee kuin nyt, niin aika hankalalta näyttää. Mutta en silti haluasi ihan heti käydä suunnitelmiani muuttamaankaan. Luotan siihen, että ei vaivojen tarvitse olla joka kerta ihan yhtä rajuja, mutta sen sit näkee. Ensi viikolla minulla onkin hoitojen lisäksi Ct-kuvaus, jossa nähdään mikä on taudin tämän hetken levinneisyys.

Laitan tähän muuten pari www.linkkiä jos ketä kiinnostaa tutustua paremmin tähän "kehumaani" Jevtanaan. Ensimmäisessä on hieman kerrottu lääkkeen testituloksista ja toiseta löytyy mm. lista näistä sivuvaikutuksista. Niitähän on melkoinen määrä ja tietty tämän lisäksihän meillä monilla syöpäpotilailla on vielä muita hoitoja takana tai samaan aikaan menossa, joka tuottaa vielä lisää oireita. Minullahan on parin vuoden takana sädehoito ja n.2,5 vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut hormoonipistoshoito.

http://www.mynewsdesk.com/fi/view/pressrelease/sanofi-aventiksen-eturauhassyoepaelaeaeke-kabatsitakselia-jevtana-suositellaan-hyvaeksyttaevaeksi-euroopan-unionissa-573358

http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=24958&d=24961&i=SANOFI-AVENTIS_JEVTANA_JEVTANA+60+mg+infuusiokonsentraatti+ja+liuotin%2C+liuosta+varten

Dynamiittia!!

2011-08-22T10:19:00.010+03:00

Täytyypä tähän väliin laittaa muutama rivi tuntemuksia Jevtanasta, eroja kun vaikuttaisi olevan edeltäjäänsä Taxsotereen. Jospa lukijoista on joku muukin tehnyt tuttavuutta moisten myrkkyjen kanssa.

Keskiviikosta lauantaihin meni olosuhteisiin nähden oikeastaan aika rattoisasti. Juttelinkin jo Anitalle, että vettäkö ne minuun nyt laskivat ja töihinhän tästä kohta joutaa jos tämä näin helpoksi muuttui. Mutta lauantaina puolen päivän jälkeen tilanne muuttui kertaheitolla, niin kuin olisin katujyrän alle jäänyt. Iltapäivä ja ilta olivat ihan sanoinkuvaamattoman tuskallisia.

Minun on ainakin tosi vaikea osata kuvailla ymmärrettävästi sitä kiputilaa mitä nämä hoidot synnyttävät. Varsinaisesti mitään paikkaa ei särje, eikä kolota. Kysymys ei ole yksinomaan tuskaisesta ahdistuksestakaan. Mutta koko olemusta piinaava kiputila syntynee siitä, kun ihmisen solukko joka uudistuu tosi nopeasti ja nyt tätä solukkoa (niin terveitä kuin sairaitakin) tuhotaan tehokkaiden lääkeaineiden avulla. Eihän se voi olla jossain tuntumatta jos verisuoniston, suoliston ym. limakalvot jotka ovat nopeimmin uusiutuvia saavat tallaisen kuurin.

Olen tässä monta kertaa pohtinut, että olis ihan mielenkiintoista päästä johonkin laboratio-olesuhteisiin katsomaan jotain näytepalaa, millainen prosessi se kehossani oikein on tällä hetkellä käynnissä. Villissä mielessäni olen kuvitellut, että sisälläni päälaesta varpaisii saakka suonistossa kiehuu, kun niitä raastetaan kuin riivinraudalla.

Mutta hurjalta tuntu ja pahaa teki. En tiedä kuinka pitkään olisin kestänyt ilman avun hakemista, ellei tilanne olisi hieman yötä vasten alkanut hellittää. Otin sit parit särkylääkkeet ja yö menikin aika hyvin. Eli, dynamiittia olet Jevtana!

Onneksi minulle ei ole tullut kummastakaan lääkkeestä vielä sellaista pahoinvointia joka laittaisi oksentamaan. En tiedä kuinka sen voisi kestää jos samaan aikaan olisi ollut päällä tuo lauantaina kokemani tila.

Eilen sitten jo valmistauduin siinä mielessä paremmin, että otin särkylääkettä päivällä hyvissä ajoin ja ilmeisesti tilanne ei enää yhtä pahana noussut päälle. Nyt olo on kuin olisi selkäänsä saanut ja oletan, että pahin taisi jäädä tuohon lauantaihin.

Jostain syystä tukka on alkanut tässä välillä kasvamaan jo ihan kohtuullisesti. Hiukseni lähtivät melko tarkkaan parin ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Saa nähdä lähtevätkö kohta uudellen kun lääke vaihtui. Kynnet ovat menneet "aalloille" kuin profiloitu kattopelti. Viime hoitokerralla vieruspedillä makaili papparainen, joka kertoi kuinka häneltä oli alkanut kynnetkin irtoilemaan.

Nyt keskitytään kuitenkin tulevan keskiviikon Uusi Elämä Voittaa tapahtumaan Palokassa. Tilaisuus muuten alkaakin jo 18.30, joten jos kuka on sinne suuntaamassa, niin huomioikaa tämä. Os. on Olavintie 1 Palokka

Uusi lähtö

2011-08-17T15:58:00.003+03:00

Tulin joitakin aikoja sitten taasen kerran solusalpaaja-tiputuksesta. Kuten olen kertonut, niin hoidot jouduttiin aloittamaan tavallaan alusta, kun Taxsotere ei synnyttänyt juurikaan vastetta.

Tämä uusi lääke on nimeltään Jevtana, josta todetaan, että sen vaikuttava aine on kabatsiakseli ja se kuuluu taksaanien lääkeryhmään. Tuokaan vähäinen tieto ei toki näin maalikolle sano yhtikäs mitään. Mutta hoitotoimenpide on täysin samanlainen kuin edelliselläkin. Toki kortisooni tulee nyt pienempänä annoksena suoraan suoneen tiputuksen yhteydessä, ehkä vähemmän sivuvaikutuksia siltä osin, kun annos on liki kolme kertaa pienempi. Vaikka eihän nuo annokset taida olla likikään vertailukelpoisia keskenään, en tiedä.

Olin vuorossa kolmas kaveri, joka kyseistä lääkettä on nyt täällä Jyväskylässä suoneensa saanut. Kaikki meni tiputuksen osalta hyvin. Toivon, ettei tulisi sivuvaikutuksia edes entisenkään verran, siksi kiusallisesti niitä alkoi jo esiintyä. Noh, se nähdään.

PSA oli edelleen jatkanut nousuaan. Reilussa parissa viikossa oli tullut pari pykälää lisää, eli kyllähän tuo kehitys aika reipasta näyttää olevan. Joten jos tämä lääke ei suostu puremaan, niin eipä taida enää lääketiede kovin suuria keinoja kohdalleni löytää. Minua tuo parin pykälän nousu oikeastaan hieman rauhoitti, kun olen ollut sen verran kipeä ihan viimeisinä vuorokausina, että aloin jo pohtimaan, että liekö tauti riehaantunut tuolla ala-vatsan seudulla. Tiedän tapauksia missä taudin edetessä arvot saattavat kohota moninkertaisiin lukemiin jopa viikossakin.

Ensi kertaa olen tämän sairauden aikana nyt ottanut särkylääkettä yöksi. Saattahan nuo kivut tulla ihan omastakin riehumisesta, kun en ihan paikallani ole todellakaan malttanut pysyä.

Kävin eilen morjestamassa pastorikuntaa pitkästä aikaa. Niittysen Anita ja Jopi olivat vielä kesälomilla, mutta muiden kanssa oli kiva olla hetki rukouksissa ja päivittää tunnelmia. Tänä aamuna ennen hoitoon lähtöä kävin temppelillä vartavasten tapaamassa Lahden Jannea ja Kärkkäisen Helenaa Hyvä Sanoma ry.sta, kun tiesin heillä olevan meidän pastoreiden kanssa evankeliomiskonferenssin suunnittelupalaveri. Kyllä oli rohkaisevaa tavata taasen entisiä "neuvottelukumppaneita". Kovasti siinä siunausta saimme toisillemme toivotella.

Nyt jäädäänkin taasen kuuntelemaan ja opiskelemaan oman kehon viestintää. Edessä on muutama tuskainen päivä, mutta eiköhän sitä viikon päästä olla taas ihmisten ilmoilla.

Hänen rauhassaan!

2011-08-12T20:00:00.005+03:00

On ollut ilo tunnistella oman sisimmän rauhaisaa oloa.
En tosiaankaan osaa olla hämmästelemättä sitä vapautta, joka on mahdollistanut menneen viikon ajan elää ilman sairauden ahdistavaa peikkoa. Ei niin, etteikö tietoisuus taudista ole ja pysy, kunnes toisin todistetaan, mutta olen kuitenkin saanut elää arkea kuin terve mies. Toki kyllähän fyysisen lihaskunnon heikkeneminen oman rajoituksensa tekee.

Tiistainen Uusi Elämä Voittaa -tilaisuus keräsi taas temppelille ennätysyleisön. Rohkaisevaa - kovin rohkaisevaa, kun vielä tilaisuuden uskon täyteinen ilmapiiri ei jätä ketään "kylmäksi". Itsekin saa aina uuden innoituksen, kun tajuaa, kuinka ihmiset saavat virvoitusta.

Seuraavaksi olemme sitten koolla Palokan toimipisteessämme Toivonkulmassa (Olavintie 1). Hintikan Armi on aluepastorina tehnyt tosi hyvää ja innostavaa työtä Palokassa. On hienoa päästä tämän uuden teemani kanssa jakamaan kokemuksia myös palokkalalaisille ja ketä ikinä paikalle löytääkään. Tilaisuus on siis keskiviikkona 24.8. klo.18.30.

Olen täytellyt kalenteriani pikkuhiljaa sen mitä voimat ja hoitokuviot myötä antavat. Syyskuussa taitaa olla sovittuna viisi tilaisuutta ja lokakuullekin on jo joku seurakunta varaillut vierailua. Tämä uuden elämän aalto saa sisäisen elämäni väreilemään yhä enemmän ja enemmän. Eipä tässä oikein joutaisi sairastelemaan. Katsotaan nyt, mitä Herrani tämän terveyteni kanssa meinaa tehdä.

Kiitos rohkaisuista!

2011-08-03T15:09:00.004+03:00

Kiitos teille kaikille rakkaat blogilaiset, sekä live-ystävät. On hienoa saada kannustavaa viestiä, vaikka ymmärrän, että sanat käyvät varmaan aika vähiin kun pitäisi vierestä sanoa jotain sytyttävää silloin kun sairaus vain etenee.

Lääkärin tapaamisessa sovittiin, että uudella solusalpaajalla lähdetään nyt etenemään. Ensimmäinen hoitojakso jäi vielä auki, mutta reilun parin viikon päästä se on odotettavissa. Muitakin jatkotutkimuksia lääkäri ehdotteli, kun hänen päätelmänsä kuvista on se, että etenevä syöpä on kiinnittynyt virtsarakkoon ja on jonkin asteisten, pahentuneiden, vaivojen syy ja aiheuttaja. Mutta se selvinnee pian otettavista uusista Ct-kuvista.

Melkoista mielentaisteluahan tämä on ollut viikonlopun ylitse, mutta täytyy vain hämmästellä sitä rajatonta voimavarojen maailmaa mikä meille on tilanteessa kuin tilanteessa annettu. Oikeastaan tänä aamuna viettäessäni joka aamuista rukoushetkeäni saavutin lopulta vahvan ja levollisen olotilan. Kokemukseni on nyt, että hengessä ja mielessä on melko avaraa - kuten aiemminkin - vaikka tulokset laittaisivatkin panikoimaan.

Aikani on muuten vierähtänyt paljolti lueskellessa. Olen nauttinut niin suunnattomasti, kun pitkien ja kiireisten vuosien jälkeen on oikein "ahmimismieli" lukemisen suhteen.

Huonompi vaihtoehto toteutumassa

2011-07-29T13:34:00.002+03:00

Edellisessä blogissani hieman arvuuttelin PSA -arvojen vaihtoehtoista kehitystä.

Valitettavasti tulokset vain nyt näyttävän suunnan lähteneen sinne huonompaan mahdolliseen. Kun vielä kuusi viikkoa sitten oltiin lukemassa 7.7, niin kovimmista mahdollisista sytostaateista huolimatta lukema oli kuitenkin kohonnut tasan 10.00.

Leikki alkaa olla aika karua. Kun tulosteen käteeni sain, niin olipahan se melkein sokki, kun jotain toista olin kuitenkin mielessäni päätellyt. Ihan kävi kyynel silmässä.

Inhimillisesti kehissä on kuitenkin vielä juuri näinä päivinä julkiselle hoitopuolelle saatu uusi yhdiste, jota on testailtu ulkomailla ja Suomessakin se on ollut käytössä keväästä alkaen yksityisellä sektorilla. Onnellisesti ajateltuna saatan päästä ihan ensimmäisten potilaiden joukkoon "koekaniiniksi" täällä Jyväskylässä.

Ensi keskiviikoksi järjestyneessä lääkäritapaamisessa tämä mahdollisuus selvinnee. Jos siihen päädytään, niin hoitojaksot siirtyvät taasen kolmen viikon mittaiseksi ja melko kovat sivuvaikutukset ovat sit nähtävissä, kuin niiden kanssa pärjää.

Tämä tästä lääketieteestä. Jumala on kuitenkin Hän, joka elämämme ja terveytemme päättää. Minulla on kuitenkin tallella peruslepo. Joko Hän palauttaa terveyteni tavalla tahi toisella. Kova halu ois kuitenkin saattaa sisäinen näkyni päätökseen Jumalan voimallisesta ilmestymisestä tässä maassa. Vaikea sitä on ihan petin pohjalta suorittaa.

Jatkamme määrätietoista rukoustaistelua Hänen läsnäolonsa ilmestymiseksi. Nyt olen jopa liittänyt siihen mukaan tämän oman terveytenikin.
Seuraava Uusi Elämä Voittaa tilaisuus on sovittu vajaan parin viikon päähän tänne kotiseurakuntaan, eli ti. 9.8 aiheenani on - tänään todettuna - jopa ironiselta kuulostava: "Pyhän Hengen parantava voima". Mutta toisaalta ei ollenkaa ironisesti, sillä täyttymätön rukousaihe ei ole tappio vaan haaste ja suuri Jumalan mahdollisuus.
Tämän lisäksi olen tänään hoitojen lomassa suunnitellut ensimmäistä Uusi Elämä Voittaa -kokousta pääkaupunkiseudulle, Espoon Helluntaiseurakuntaan. Alustava ajankohta näyttäisi järjestyvän 17-18.9. Liittykääpä mukaan rukousrinkiin ja tulkaatte paikalle jos mahdollista.

Eli sielu hyppii taivaassa, vaikka ruumis kärvistelee syöpäkeitoksissa.

Viikonloppu Vetelissä

2011-07-26T21:14:00.005+03:00

Olen parin päivän ajan palautellut itseäni täyden ja täydellisen viikonlopun jälkeen.

Perjantai-iltana matkasimme Anitan kanssa Tikkakosken Arin ja Saaran vieraaksi Veteliin. Oli muuten melkoisen poikkeuksellinen teema ja lähtökohta tapaamisellamme. Kokoonnuimme nimittäin ihan yksissä tuumin vain ja ainoastaan rukoilemaan. Isäntäparin lisäksi oli vielä pitkäaikainen tuttavapariskunta Tossavaisen Markku ja Anna-Liisa Oulusta. Olemme Markun kanssa kierrelleet pastoreina tätä Suomea vuosikymmenet ja monet yhteiset istunnot pidetty. Aloitimme jo samalta kurssilta aikoinaan raamattuopistolla. Arin ja Saaran kanssa olen taasen istunut usemman vuoden yhteisissä hallituksissa Aikamediassa, Ristin Voitossa, sekä Hyvä Sanoma ry.ssä ja vielä Suomen Helluntaikirkossakin. Eli on tullut oltua hieman virallisimmissakin merkeissä ja erilaisten pöytien ääressä. Mutta näinpä on vain suurenmoiselle ystävyydelle laskettu pohjaa

Oli todella mahtavaa keskittyä rukoukseen. Reilun vuorokauden aikana tuli rukouksissa kierrettyä maailmaa laidasta laitaan ja tietenkin ne kaikkein kipeimmät omatkin tarpeet.

Lauantai-illaksi olin sopinut paikalliseen seurakuntaan myös Uusi Elämä Voittaa- tilaisuuden. Ja kas kummaa, ihan oli pieni kirkko täynnä, vaikka olikin keskikesän helteinen saunailta. Hienoa oli tunnistaa Jumalan Hengen voimakas länsäolo. Ihan taas omakin usko vahvistui ja tuli rohkaistuksi. Puheeni teemana tällä kertaa oli "Usko on lepoa". Ajattelin, että referoisin tuon puheeni tänne blogiini kunhan ehdin. Oli hienoa tavata kokouksen yhteydessä myös itävaltalaisia ystäviämme Virpi ja Franz Strohmairia lastensa Dominikin ja Lisan kanssa. Oli vierähtänyt muutama vuosi viime tapaamisesta.

Ihmetellä täytyy Tikkakosken pariskunnan vieraanvaraisuutta. Merkillinen huusholli. Lieneekö kaikki Pohjanmaalla nykyisin näin sydämellisiä? Neljä vierasta kestitettävänä perjantaista lauantaihin ja sitten lauantai-iltana tilaisuuden jälkeen taloon taisi änkeytyä meitä toista kymmentä ruokittavaa. Ja lisäksemme vielä yövieraana jatkoi kanssamme Huvilan Risto ja Jaana Espoosta. Ja mikä olikaan rukouksen ja palvonnan ilmapiiri. Huh, huh!

Kiitos Ari ja Saara, sekä Markku ja Anna-Liisa. Tästä on rohkaisevaa jatkaa. Voin muuten suositella, tai oikeastaan vedota kaikkiin teihin jotka rukoilla taidatte, että hakeutukaapa joskus ihan viikonlopuksi pienellä ryhmällä rukoilemaan. Tulee olemaan huimaakin huimempi kokemus.

Tulipa käytyä eilen etsiskelemässä hieman vadelmia ja mustikoitakin. Etsiskelyksi se kylläkin jäi.

Henkisesti olen taas joutunut valmistautumaan tulevaan perjantaihin. Lääkeannostus on toki nyt pienempi, mutta saan todennäköisesti nähdä myös uudet PSA-lukemat. Täytyy tunnustaa, että tällä kertaa jostain syystä lukemien odottaminen on käynyt jännittämään. Ehkä painetta lisää se, että tietoni mukaan saamani sytostaatti on tapauksessani lähes ainut todella varteenotettava vaihtoehto. Jos arvot eivät ole tulleetkaan alas, niin hoitovaihtoehdot sen kuin vähenevät.

Mutta eipä auta kuin odotella - kädet ja sydän ristissä.

Rukouksen- ja Hengen liikehdintää

2011-07-13T13:31:00.003+03:00

Viimeisten kuukausien ja viikkojen aikana olen saanut ilolla laittaa lähipiirissäni merkille ihan ainutlaatuista rukousliikehdintää.

Ehkä kontaktini lähetysjärjestö Fida Internationalin yhteydessä vaikuttavaan kristillisten yrittäjien ja liikemiesten kehittämään Bisnestiimi-verkostoon on ollut suurinpana rohkaisijana asiassa. Tiedän, kuinka kiireiset liikemiehet pitävät tiivistä yhteyttä verkoston kautta kotimaassa, mutta reissaavatpa ympäri maailmankin ja tapaavat samalla kansainvälisesti vaikuttavia uskovaisia yrittäjiä.

Joitakin aikoja sitten Etelä-Koreassa vieraillut suomalaisten ryhmä vei myös minun terveyteni ja hengellisen näkyni tuhansille paikalle kokoontuneille esirukoilijoille. Katkeamaton rukousketju jatkuu edelleen.

Ensimmäinen merkittävä löytöni tämän sairauslomani aikana on ollut innostus henkilökohtaiseen rukoukseen. Entisten kiireisten aamujen ja päivien sijaan olen saanut heräillä rauhassa ja kuluttaa aikaani mietiskellen ja Jumalaani rukoillen. Sen hienompaa olotilaa ei voi olla olemassa! Mietin - sitä vain mietin - kuinka pitkä matka ihmisellä onkaan omista arkikiireistään aitoon Jumalan kohtaamiseen?
Tämän lujemmille tämän läksyn oppiminen ei enää voisi mennä, siksi heikoilla tässä taas on päivät raahustettu. Mutta samalla henki riemuitsee Jumalan läsnäolosta - eikö olekin aika paradoksi?

Sain juuri päätökseen huippulahjakkaan kirjailija/toimittaja Philip Yanceyn kirjan: Vaikuttaako rukous? Kirja on jo vuosia lojunut hyllyssäni, mutta sekin vain ohjautui muutama päivä sitten käsiini. On todellinen aarre rukouksen mahdollisuuksista. Kaikkien kannattaa etsiä tuo kirja jostain Kristillisestä kirjakaupasta käsiinsä.

Puolentoista viikon päästä meillä on tarkoitus mennä Veteliin tapaamaan joitakin mainitsemastani bisnestiimi-/rukousverkostolaisia. Tarkoitus on viettää aikaa ihan aidosti Jumalan läsnäoloa etsien. Sisälläni kasvaa kasvamistaan palo, ihan kunnon roihu, Jumalan voiman ilmentymisen perään tässä maassa. Aavistelen, että kulovalkean tavoin laajeneva rukoustuli tulee vielä polttelemaan tuhansia.

Yhden lisämielenkiinnon tuohon Vetelin viikonloppuun laitoimme. Lauantaina 23.7 pidämme mitä todennäköisimmin ensimmäisen Uusi Elämä Voittaa tilaisuuden Jyväskylän ulkopuolella, joten ei kun laaja Pohjanmaa yhdessä rukoilemaan ja kohtaamaan Jumalaa.

Muutoksia hoidossa

2011-07-09T15:57:00.003+03:00

Niin se sit meni keski-kesän juhla, juhannuskin. Lauantaina tuli käytyä iltapäivällä Keuruun Helluntakonferenssissa. Tuttuja tavatessahan se aika vierähti, toki jossakin yhteistilaisuudessa tuli istuttua. Kerran piti käydä autolla huilailemassa. Vanhaa Aikamedian hallituksen puh.johtajuutta käytin sen verran hyväkseni, että tj. Vieltojärveltä kerjäsin autopaikan ihan firman nurkalta kun parkkipellot olivat pehmenneet tosi huonoon kuntoon. Minulle on ollut aina vastentahtoista erivapauksien tinkiminen, mutta kyllä tämä oli ihan terveydellisistä syistä. Olis ollut tosi vaikea kävellä kilometrin päästä viikon hoito-operaation jälkeen ja kun arvelin, että en koko aikaa huilaamattakaan selviä jalkeilla ja niinhän siinä kävi. Kiitos vielä kerran Jari, helpotti kummasti.

Viime tiistaina vietimme taas yhden Uusi Elämä Voittaa tilaisuuden ja ihan olikin arki-illaksi ennätysyleisö. Viimeisimmät löysivät istumapaikat parvekkeen puolelta. Se ei muuta kun mielialaa nostattaa kun ihmisillä on kaipuuta tulla kohtaamaan Jumalaa ja rukoilemaan yhdessä. Aiheeni oli tällä kertaa: "Sinua rakastetaan".
Kuukauden päästä elokuun alkupuolella taasen jatketaan, jos voimia on.

Eilen olikin taas hoitokerta. Kertoilin vähän toistuvista sivuvaikutuksistani ja lääkäri ehdotti, että kolmen viikon hoitojaksot lyhennettäisiin jatkossa kahteen viikkoon ja näin kerta-annostus saadaan pienemmäksi. Ilmeisesti hoitotulos ei ainakaan saatujen kokemusten valossa ole sen huonompi. Minulla kun on alkanut olla toistuvaa verenvuotoa ja hoidon jälkeisinä öinä melkoista hortoilemista, se lienee kortisonin aikaansaamaa, kun unirytmi on sitä sun tätä. Mutta onneks tässä vielä jonkinlaisen järjellisen tasapainon on säilyttänyt.

Eiköhän tällä rytmin vaihdoksella ole ihan hyvä vaikutus loppuhoitoihin. Aikalailla puolessa välissä taidetaan olla tän jakson kannsa. Ensi kerralla saankin taas PSA:n kehittymisestä tietoa.

Nauttikaapa edelleen kelpo kesästä. Käyn taasen päivittelemässä tietoja kun päiviteltävää kertyy.

Tuloksia

2011-06-17T13:57:00.008+03:00

Tänään sain kuulla päivitykset lääkäriltä kuinka nykyhoito on alkanut purra. Tuo seurattava PSA ei ollut laskeunut 1.4 otetusta (7.6) ollen nyt 7.7. Mutta sytostatteja on tiputettu vasta kolme hoitokertaa ja aiemmasta kokeestakin ehti vierähtää parisen viikkoa ennen ensimmäistä tippaa, joten laskeskelin omassa seurannassani, että tasasella taulukolla lukemat ehtivät käyda ennen hoitoja yli 9.ssä joten siinä mielessä ihan rohkaisevaakin kun nousu on taittunut ja todennäköisesti suunta on alaspäin.

Mutta kyllähän tämä tietty pelkkiä lukemia katsoen, ilman taustavertailua, aika hermoille käypää olisi, kun vaihtoehdot alkaisivat käydä nykylääketieteellä melko vähiin, jos nyt käytetty lääke ei tehoaisi.

Muut veriarvot ovatkin aikalailla ok. Hb toki alkaa tulla kerta kerralta alas. Nyt oli 116 tietämissä. Mutta vielähän sillä aikuinenkin mies lenkkeilee, mitä nyt joskus vähän huippaa ja hengästyttää.

Mutta veriarvoista itse kutsumukseen: Viime sunnuntai oli taas huimaakin huimempi kokemus. Väkeä oli lähes tupa täysi ja ihan maakunnasta useammalta paikkakunnalta. Vaikka se nyt ei olisikaan itse tarkoitus, paikkakuntalaisten saavuttamisen kustannuksella, mutta kummasti se vain mieltä piristää jos saapi välittää innoitusta eri seurakuntiin.

Innostuin saarnastani aivan mielettömästi ja se antanee ainakin kuulijalle käsityksen, että on tuon miehen sisällä jonkinlainen kasvava palo. Valitettavasti Saarna.netissä ei ole vieläkään tuota ladattavana, mutta eiköhän se sinne piakkoin myös ilmesty.

Mikä parasta jatkoa ajatellen, niin seurakunnan johto lyö Niittysen Jopin kertomana jatkuvasti lisää löylyä ja innostaa, että näitä jatketaa jos Pylvänäinen ei itseään polta loppuun. Se tuskin tulee olemaan ongelma, sillä tää pitää mut hengissä, vaikka kyllähän sitä sellaisella intesiteetillä ja energialla tulee se tunti aina lavalla painettua, että voi se kunnonkin päälle alkaa käymään.

Mutta onneksi esirukoilijoiden joukko sen kuin vain kasvaa, lisääntyvästä s.posti ja muusta palautteesta päätellen.

Laittakaapa seuraava Uusi elämä voittaa tilaisuus kalenteriin, (ihan vain kesälomamatkalaisille vinkiksi). Siis tiistai 5.7.klo.19.00 tapaamme teemalla "Sinua rakastetaan".

Helluntaita odotellessa

2011-06-09T11:00:00.004+03:00

Viikot ovat menneet rauhallisesti.
Edellinen "tiputus" meni hyvin, kuten aiemmatkin. Seuraavana päivänä minulla oli kyllä melko kovaa verenvuotoa. Sairaalaan myöhemmin soitettuani epäilyyni annettiin taas vahvistusta, että limakalvot ne todennäköisesti oirehtivat. Pitää kuulema muistaa jatkossa tarkkailla kuinka toistuvaa tuo on.

Viime viikko menikin sit aika nopsaan, kun Jarkko tuli sunnuntaina Annikansa kanssa. He oliat parisen päivää ja jatkoivat matkaansa Vaasaan. Kohta he sit palailevatkin takaisin Englantiin. Kovin oli nopea pistäytyminen, mutta asunnot ja työt ovat heillä sielä päässä kesänkin ylitse, joten sinne he nyt kuuluvat.

Kohta heidän lähtönsä jälkeen tulikin Marika lastensa kanssa, sekä Laura. Meillä oli oikein kohokohta kun kokosin voimiani ja järjestelin Iisalle ja Okolle onginta-elämystä ystäviemme Virtasen Ainon ja Heikin mökille Toivakkaan. Miten ollakkaan kalakin oli ihan syönnillään ja Iisa varsinkin osasi riemuita täysillä vedellessään parisenkymmentä sinttiä mato-ongella pienessä hetkessä. On varmaan neljäkymmentä vuotta kun olen viimeksi ahvenen siivonnut, mutta nytpä tuli sekin tehtyä kun piti pappana lapsen lapselle esittää kuin koko homma hoituu madonkaivuusta aina saaliin syöntiin asti.

Noh, nyt olenkin saanut sitten rauhottua taas ihan kunnolla. Odottelen ja rukoilen sydämeni palolla ensi helluntaisunnuntain Uusi elämä voittaa -tilaisuutta. Tarkoitukseni on puheessani poihtia hieman "suljettujen ovien siunausta".
Opetuslapset odottivat annetun lupauksen täyttymistä suljetuin ovin. Olosuhteetkin laittoivat heitä hieman piileskelemään, mutta olennaisinta oli se, että he valmistautuivat yhdessä voiman vastaanottamiseen.

Meidänkin elämäämme rajoittavat tilanteet oikein oivallettuna kääntyvät siunaukseksi ja uuden voiman kohtaamiseksi. Mielen alistaminen "ovien taakse" ei vain ole luonnolle kovin helppoa, siksi siinä saa olosuhteetkin joskus avittaa.

Nyt on ollut myös aikaa seurailla tiedotusvälineitä. Aamulla ei aina tiedä millaista hallitusta maahamme illalla ennustetaan, mutta tuleehan se sieltä, vaikka vaalien kautta.

On meillä muuten ollut esimerkillisen "rehellisiä" urheilijoita varsinkin nuo -90 luvun hiihtäjäkarpaasit. Vähänkö hävettää kun tuli silloin ihan hurrattua mokomille säheltäjille.

Viikonloppukin meni

2011-05-23T10:05:00.007+03:00

Lupailin kommentoijalle, että kirjoittelen taasen jotain viimeistään edessä olevana viikonloppuna. Mutta niinhän tuo vain meni lauantait ja sunnuntaitkin ilman tekstin tuottamista. Ei ole oikeastaan ollut tapahtumia kirjoiteltavaksi.

Aikomukseni oli jatkaa tuota pohdiskelevaa linjaa ja siteerata muutamia teemoja edellisen tiistain puheestani, jossa käsittelin rohkaisemisen merkitystä. Mutta en ole jaksanut kaivella puheen muistiinpanoja enää esiin, joten se siitä. Puhe tullee taasen jonkinlaisella viiveellä saarna.nettiin joten sieltäpähän nuo ajatukset ovat kuultavissa.

Kiertelin viikonlopulla vähän lämpimien kelien myötä auenneita kesäkirppiksiä. Jouduin vain toteamaan, että eipä oo kummoset voimat. Sen verran alkoi käydä pelkkä seisoskelu ja auringossa liikkuminen voimille.

Kyllähän tämä pysähdys teettää vielä melkoisen kovaa prosessia meikäläisen päässä. Muistelen kuinka vielä reilu vuosi sitten koin joskus riemastuttavia nautinnon tunteita kun sain johonkin arkipäivään mahtumaan tunnin - parin mittaisen levollisen hetken. Katkoksen, jolloin mieli ei jotain keskeneräistä juttua työstänyt. Käytännössä aina oli vähintään yksi projekti johonkin suuntaan menossa. En levännyt oikeastaan koskaan.

Nyt kun on ihan pakko asettautua olemaan tilassa, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Ja kun ei oikeastaan saiskaan tapahtua, jos huilata meinaa.

On alkanut jäytämään etiäinen - jospa olenkin tarpeeton? Noh, mitä se sit muuttais? Eipä kai mitään.

Tämä viikko menee laskeutumisessa taas seuraavaan tiputukseen,joka suunnitellusti on perjantaina edessä. Kolmen viikon periodeissa elämäni nyt sykkii ja se jakautuu yhteen tuskaiseen ja kahteen siedettävään viikkon.

Hetki kerrallaan, kuten kliseisesti todetaan. Sama se on hetki meillä kaikilla - täytetty kiireellä tahi tyhjiö ilman kiireen kiirettä.

Ei hääppöstä!

2011-05-12T09:35:00.000+03:00

Toisesta sytostaattitipasta alkaa kohta viikko olla. Tällä erää näyttäisin selviävän ilman sitä ylimääräistä kuumeilua, joka viimeksi käytti päivystyksessä veriarvot mittauttamassa.

Mutta opettelemista ja totuttelemista tässä riittää. En ole kovin paljon päiviini askareita sisällyttänyt, mutta jokainen ponnistus tuntuu olevan ensimmäisinä hoidon jälkeisinä vuorokausina liikaa.

Olen pyrkinyt löytämään oikeanlaisen ilmaisun sille tunteelle, jota kroppa on viestittänyt ja viestittää. Kysymys ei ole mistään yksittäisestä kipukohdasta, ei särystä tai vastaavasti henkisen puolen aiheuttamasta ahdistuksesta.

Ilmeisesti puristava koko kehoa koetteleva tuska muodostuu ihan oikeasti siitä, kun solusalpaajat tuohoavat elimistön solukkoa, niin terveitä kuin sairaitakin. En tiedä, meneekö se noin, ehkä ammattilainen siihen oikealla kielellä sanat asettaisi?

Olemisena tämä on tila, jota voisi kuvata kuinka tonnin prässi puristaa kroppaasi joka suunnalta kasaan. Olo tuntuu koko kehossa, lihaksistossa ja "sisuskaluissa", mahdoton sanoa mikä mistäkin päin puristaa. Välillä toki tilanne aina hieman laukeaa. Aamut ovat mulle olleet parempia, tai olo siis helpottunut aamuyöstä. Iltapäivällä tai lähinnä päivän illaksi muuttuessa tuska alkaa voimistua, se on käynyt ihan hermoon! Iltayö menee sitten jotenkin oloa sietäessä ja vessassa rampatessa, joka on tämän taudin luontaisvaiva. Siihen ei muutama kerta riitäkkään, joten olen oppinut nukkumaan tunnin kahden pätkissä. Jos saat kolmen tunnin yhtäjaksoiset hyvät unet, niin sitähän onkin jo kuin fyysisesti uudestisyntynyt.

Olin alkujaan lupautunut vielä eilen illalla seurakunnan nuorten Tukikohta jumalanpalvelukseen, mutta pakko, pakko, vain oli ilmoittaa nuorisopastorille, että ei ole minusta lavalle. Olisin niin tavattoman mielelläni vielä ollut mukana yhdessä nuortenkin jutussa, ennen kuin Mielikäisen Juha lopettaa nuorisopastorin tehtävissä siirtyäkseen kesällä perheensä kanssa lähetystyökuvioihin Espanjaan. Mutta näin sitä nyt vain on heitettynä nurkkaan ja täällä pysytään.

Onneksi nuo tiukimmat vuorokaudet ovat taas täällä erää, oletettavasti, takana. Ainakin viimeksi alkoi näihin aikoihn hieman ote arkeen palautumaan. Kyllähän tämä mielialaa syö oikein urakalla kun päättelet, että tässä koko tulevan pitkän kesän ja vielä syksynkin kärvistelet joka kolmen viikon jälkeen ja mitään et pysty suunnittelemaan. Mutta uskottava se vaan on ihan itsekin, että suht tyytyväinen silti voin olla. En ole vielä osannut alkaa valittamaan, voisihan asiat huonomminkin olla - oikeastaan paljonkin huonommin.

Onni omistaa!

2011-05-08T10:20:00.007+03:00

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Edellisen kolmunini yhteydessä kommentoitiin runoutta ja aforismeja. Siitäpä innostuneena mietein tänä aamuna aurinkoisella lenkilläni oman onneni - onnellisuuteni syvyyttä. Kyseessä ei ole runous, eikä aforismi, kunhan mietiskelen.

Onni omistaa - omista onni!

Elämän onni kasvaa onnellisten kokemusten suojaamana. Koti, isä, äiti, sisarukset ja muu lähiyhteisö luo turvallisuuden tuntemuksia, jotka ovat seittiä jossa onnea kudotaan. Onnistumiset elämän varrella vahvistavat tervettä - omistamisen taitoon kypsyvää itsetuntoa.

Tämä vai tuoko tuo onnen? Voiko heikoimmista ja olemattomista lähtökohdista,löytää onnen? Ken tämän kaiken taitaisi ratkaista?

Mitä onkaan onni jota viihde-, ja pikavoittojen kaupallinen maailma markkinoi?

Onni ei valehtele, ei petä.

Onni hoitaa, viiveelläkin.

Pikavoitot - suuretkaan - eivät tuo onnea, ne ovat sattumia jotka herättelevät onnen tunteita - harhaa.

Omaisuus ja rikkaus - työlläkin hankittuna on harhaa, toki vaivan ja vastuun tyydyttämää - onnellista sinällään. Mutta mitä onkaan onni?

Onni ei ole iloa ja naurua!

Onnellinen ihminen on onnellinen itkiessäänkin - taitaa kyvyn naurua syvenpään iloon.

Onnellinen ihminen osaa itkeä ja surra - luopua!

Onni kohtaa murheet - pienet murheet, suuret ja päälle kaatuvat, jopa elämän tuhoavat voimat.

On onni omistaa onni - rikastua rikastumistaan - kaiken kadotettuaan, onnen löydettyään.

Onni ei ole aikaan ja paikaan sidottu - onni ei ole ajallinen arvo.

Onnen lähde on ikuinen - salattu, Jumala.

"Onneni on olla lähellä Jumalaa"
Asafin virsi, Psalmi 73

Pitkälle sairauslomalle!

2011-05-06T22:02:00.006+03:00

Niin siinä sitten kävi, lääkäri passitti ihan reilulle lomalle.

Aamulla olin yhdeksän jälkeen asemissa saamassa toista systostaattikuuria. Ihan yhtä hyvin meni kuin aiempikin. Tällä kertaa viereiselle pedille sattui toinen vähän vanhempi jyväskyläläinen kaveri ja kauanhan meidän ei tarvinnut pötkötellä kun syövistämme yhteinen jutun aihe kehiteltiin. Mukava niin.

Hoitajan välityksellä tiedustelin lääkäriltä sairauslomatilannetta. Vastauksena sain, että hoitojakso on kokonaisuudessaan kuusi kuukautta, vaikka välillä kesäkuussa otetaan tilanteesta tulokset, niin joka tapauksessa hoidot pyritään viemään lävitse vaikka lääkitystä jouduttaisiin vaihtamaankin. Eli sairausloma tulee kestämään koko tuon edessä olevan hoitojakson ajan lokakuun lopulle. Sen päälle tulee sitten siirtyvät vuosilomat. Enpä ole tallaista katkosta vielä koskaan työurani aikana pitänytkään, mutta enpä ole kyllä vielä tallaista tautiakaan kokenut.

Sain myös hieman lisävaloa tuohon pääsiäisen ajan kuumeilun hoitoon ja veriarvojen muutoksiin. Hieman veti vakavaksi. Valkosoluarvot olivat ihan oikeasti romahtaneet ja tämän päivän lääkäri yhdessä hoitajan kanssa hieman ihmettelivät, että minua ei oltu otettu osastolle antibioottitippaan. Noh, enhän tuohon minäkään kovin innokas ollut Pitkäperjantaina jäämään, mutta minultakos tuota nyt olisi kannattanut kysellä.

Kyllähän tässä yhtenä mietinnän aiheena on, kuinka saan aikani kulumaan? Mutta eiköhän sitä päivät yöksi muutu niin kuin muinakin kesinä.

Uusi elämä -tilaisuuksia en haluaisi kyllä lopettaa lupaavan alun jälkeen, mutta katsotaan niitäkin nyt viikko kerrallaan. Terveyden ehdoillahan tässä nyt täysin eletään ja ihan levosta käsin.

Kiitos teille kaikille mukana elänneille ja kaikella tavoin eri käänteissä muistaneille. Tunnustaa täytyy, että ei tämä kaikilta osin helppoa ole. Elämän askel on nyt lyhempi kuin koskaan ennen. Mutta samalla sen arvo alkaa kristallisoitua entistä kirkkaammaksi.

Hänen voimansa

2011-05-04T07:59:00.003+03:00

Eilen oli tiistai ja illalla tietty taas Uusi elämä voittaa tilaisuus. Jos itse omana kokemukseen uskaltaisi arvioida, niin paras tähän mennessä. Henkilökohtaisesti tulee vain sellainen tuntuma, että pikkuhiljaa alkaa saada ulos sen mitä on tarkoituskin yrittää sanoa, se kun ei ole aina helppoa.

Uskoisin, että Jumala on asettanut ja vahvistanut sisimpääni uskon siitä, että Hän haluaa vielä synnyttää tai paremminkin vahvistaa lupaustensa mukaisen sanaansa ja voimaansa luottavan liikehdinnän tähän maahan. On äärettömän tärkeää, että Jumalaan uskovat ihmiset eivät tyydy elelemään oman järkensä varassa tai sopeudu ajattelemaan kuten tämän maailman ihminen ajattelee rakentaessaan vain tätä yhteiskuntaa ja omaa lyhyttä elämäänsä.Jumalalla kun on meille jokaiselle paljon paljon suuremmat ihanteet ja päämäärät. Meidän ei tule myöskään langeta etsimään jotain ihmettä tai tunnustekoa. Ei evankeliumi ole sitä. Evankeliumi on Hänen voimansa joka pelastaa ja muuttaa meidän koko elämän, siihen liittyy tottakait myös kokemus Hänen yliluonnollisuudestaan.

Muutoin tässä valmistaudutaan seuraavaan sytostaattitippaan. Huomenna olisi verikokeet ja jos siellä ei ole mitään poikkeavaa, niin sitten perjantaiaamuna toiseen tiputukseen mars! Olenkin sitten tehnyt valmisteluja siihen, että suostuisin jäämään lääkärin määräämäksi ajaksi mahdolliselle sairauslomalle. Vaikka monesta hommasta olenkin viimeisen vuoden aikana luopunut, niin kyllä tuota kalenteria saa vieläkin putsailla vastuita siirtäessään.

Ei onneksi ole yhtään levoton mieli sen tähden, etteikö elämä ja toiminta seurakunnassa jatkaisi nousuaan. Seurakuntamme lähetystyöstä vastaavalle pastorille Jorma Niittyselle olen kalenteriani tyhjentänyt ja vielä tyhjennän. Hän luotsaa huippu hienon tiimin kanssa sitten hommia lomani ajan, kuinka pitkäksi tuo sitten muodostuneekin. Oikeastaan on aika vapauttava olo, kun ei ole sellaista merkintää, johon olisi ihan välttämätön pakko itsensä ohjelmoida. Tulenhan päiväni jollain täyttämään, mutta se perustuu sitten vapaaehtoisuuteen ja voimien määrään.

Tämähän on kuin paratiisia odottaisi maanpäälle, toki kaljuna ja vähän muutoinkin vaivaisena.

Tukka tuuleen!

2011-04-30T08:30:00.005+03:00

Nyt se on sitten käsillä, nimittäin hiusten lähtö. Torstaina illalla aloimme ihmettelemään kun hiuksia alkoi irtoilemaan muutaman hiuksen tupoissa. Paljonhnan noita onkin, kun on saanut ihan kunnolla harrastaa pari päivää "apinaleikkiä", päänsä nypläämistä ja vieläkin on jonkinlainen kuontalo jäljellä.

Taidan lykätä partatrimmerini huomisen päiväjumalanpalveluksen jälkeen Anitan käteen ja suostua keritsettäväksi. Homman voisi hoitaa jo tänäänkin, mutta en halua seurakuntalaisia "järkyttää" sentään ehtoollisjumalanpalveluksessa, jonka juontelen.

Olen laskeskellut taas tapani mukaan leikkiä tällä, niin kuin muillakin eteen tulleilla tilanteilla. Olen naureskellut, että hyvä kun sattui kevääseen, niin tuleepahan toteutettua kierrätystä, kun västäräkit saavat vähän pesätarpeita. Älköön kukaan loukkaantunut, mutta minkäs tälle voit. Tukka lähtee, itken tahi nauran.

Olimme eilen Lauran apen, siis Miikan isän hautajaisissa Lahdessa. Halusin ehdottomasti päästä saattamaan Mauria. Hän oli yksi niistä jotka ovat kulkeneet rinnallani sairastumiseni alkuhetkistä alkaen. Kirjoitin hänestä blogiini maaliskuussa 2009: "Heti kohta kun olin saanut tiedon sairastumisestani minulle soitti eräs perhekuntamme lähisukulainen joka kertoili omasta pitkäaikaisesta taistelustaan leukemian kanssa. Kaikesta kokemastaan hän totesi, että kun laittaa miinukset ja plussat arvioon, niin kyllä hänelle tämä sairausaika on antanut elämään paljon enemmän niitä plus tekijöitä kuin miinuksia."

Hän oli yksi hiennoimista koskaan tuntemistani ihmisistä, niin hillityn hienovarainen ja toiset huomioiva. Siitä kertoo tosiaan sekin, kun olin menossa reilut kaksi viikkoa sitten ensimmäiseen sytostaattihoitooni, niin hän soittaa minulle vielä viimeisillä voimillaan edellisinä iltana sairaalasta, vaikka oma Hb on painunut jo lukemiin 50 ja jotain. Yliluutnanttina Mauri sai puolustusvoimien taholta arvoisensa kunniakkaat hautajaiset.

Olen suunnitellut mielessäni, että jään seuraavan hoitovaiheen jälkeen, eli tulevan viikon lopulla sairauslomalle. Mutta tuskin maltan silti olla pitämättä lupailemania Uusi elämä voittaa -kokouksia. Seuraava onkin sitten edessä tiistaina. Olethan muistanut rukouksin. Evankeliumin loppuunsaattaminen on meidän kaikkien yhteinen asia, jonka Jeesus seuraajilleen uskoi.

Päivystyksessä

2011-04-23T07:41:00.006+03:00

Niinhän siinä sitten kävi, että sairaalan päivystyksen antamaan kunnon arviointiin eilen jouduin turvautumaan.

Soittelin aamusta päivystykseen kun pientä lämpöä vain tuntui jatkuvan. Sain ohjeeksi, että jos vähänkin nousee, niin sitten antamaan verikokeet tai jos pysyy tuollaisena, niin muutaman päivän kuluttua joka tapauksessa tultava.

Iltapäivällä mittari näytti jotain 37.7 ja niinpä tilailin taksin ja menin vastaanotolle. Aika organisoiminen taitaa olla näin viikonlopun ja varsinkin juhlapyhien sairaalan poliklinikan päivystysvastaanotossa. Kolmen henkilön tykönä piti lappuineen stopata ennen kuin pääsin omalle paikalleni odottamaan lääkärin vastaanottoa. Ja myöhemmin vielä eräs hoitaja kävi minua kyselemässä ja totesi, että minua ei oltaisiin asianmukaisesti kirjattu hoitajien luetteloon vaan suoraan lääkärin jonoon.

Osaston pitkän käytävän päässä istuessa TV-ruudulta luonto-ohjelmaa seuraten psyykkasin itseäni ajatukseen, että mikäs tässä, ollaan Pääsiäinen sitten tarvittaessa vaikka sairaalassa sisällä. Kummasti ja levollisesti sitä ihminen vain osaansa tyytyy. Samaan aikaan viestittelin Englantiin kun matkalaiset olivat päässeet perille Birminghamin -kentälle.

Onneksi verikokeet olivat muutoin hyvät, paitsi valkosolujen määrä oli tullut ilmeisesti yllättävänkin alas. Kotiin kuitenkin päästivät tässä vaihessa, mutta tänään pitää raportoida osastolle omasta voinnistaan. Ilmeisesti samalla kuulen jotain arviota siitä, tehdäänkö pudonneille valkosoluarvoille jotain lähipäivien aikana. Lähtökohtahan on ymmärrykseni mukaan se, että ko. arvot käyvät hoitojen välissä alhaalla, mutta normaali tilanteessa hakeutuvat tietylle minimitasolle ennen seuraavaa tiputusta, joka muuten minulla on odottamassa pe.6.5. En tullut oikein tietoiseksi onko tuo lasku kohdallani ollut jotenkin normaalia dramaattisempaa. Noh, se onneksi selviää lähipäivinä ja eiköhän mahdollisesti tarvittavat tankkaukset auta.

Illan jälkeen ei sitten ole lämpöä oikeastaan ollutkaan, mutta yöllä hikoilin kyllä melkolailla, jota vähän ihmettelin kun kehossa ei enää mitattaessa kuumetta ole ja hikimärkänä pari kertaa sain kuitenkin herätä.

Kyllähän tuo lääkäri pyyteli pysyttelemään tiivisti levossa ja välttämään ihmiskontakteja. Kyllä se nyt pyhinä taitaa olosuhteiden pakosta onnistua, mutta kun talvilomat on ohi, niin taidan joutua taasen pohtimaan jatkanko työssä vai onko pakko suostua tarjotulle sairaslomalle, ihan infektiovaaran vuoksi.

Hiljainen Pääsiäinen

2011-04-21T14:19:00.005+03:00

Tiistainen Uusi elämä voittaa -tilaisuus oli jälleen rohkaiseva. Väkeä oli paikalla lähes tupalaten edelliseen verrattuna. Muutoin osallisuuteni iltaan oli vaakalaudalla. Ilmeisesti kortisoonikuurin päättyminen ja aineen poistuminen elimistöstä synnytti melkoisen kivuliaan olotilaan maanantaista alkaen. Kaikeksi pahaksi liikuin tuulisessa säässä aivan liian heikosti puettuna ja niinpä tiistain aikana minulle kohosi muutamia kymmenyksiä lämpöä. Yritin epätoivoisesti lääkkeillä nukkua itsäni illaksi kuntoon, mutta ihan olin hajalla.

Päätin kuitenkin pitäytyä suunnitelmassa ja mennä ainakin paikalle. Yksinkertaisintahan tietty olisi, kun lopettaisi tallaiset "hulluttelut" ja jäisi suosista sairauslomalle. Mutta kun sitä pitää aina vain katsoa ja katsoa, jospa sittenkin tämä ois se oikea tapa tällä erää palvella kutsumuksessaan. Niin uskon toki vahvasti, tai oikeammin tiedän sen. Tauti on kuitenkin tauti. Illan kokonaisuus oli tosi mahtava ja rohkaiseva. Jos kukaan muu ei olisi saanut kosketusta Jumalalta, niin itse tuli rohkaistuksi, sain kokemuksia uskon maailmaani. Niinpä voin turvallisin mielin täydessä tietoisuudessa jatkaa odottaen suuria Herraltani.

Aloitan talvilomaani taasen lämpöaallon puskiessa päälle. Olen tavannut viettää lomani piilopirtissä Porvoon rannikolla, mutta nyt tämä jaksamiseni teki tepposet. Vakaasti suunnittelin vetäytymistä mökille, mutta kun kuumeilu on vain jatkunut, niin en yksinkertaisesti jaksa edes ajatella muutaman tunnin automatkaa. Pyhistä tulee varmaan elämäni rauhaisammat. Anita lähti juuri ajelemaan kohti Lahtea ja lentää huomenna aamulla Lauran kanssa Englantiin Jarkon ja Annikan luokse. Syksyllä vieraillessamme heidän luonaan suunnittelimme, että Anita ja Laura käyvät heidän luonaan Pääsiäisenä. Yllättävän paljon on elämäni tilanteet ja olosuhteet noiden suunnitelmien jälkeenkin muuttuneet, mutta mikäpä meikäläisen täällä on ollessa. Ruokaa jääkaapissa ja sairaala viiden minuutin päässä.

Edellisen viikon lopulle liittyi myös tosi surullinen ja koskettava uutinen, joka varjostaa ennen kaikkea Lauran matkaa. Miikan isä sai taivaskutsun aika yllättäen viime lauantaina. Hän oli sairastannut muutamia vuosia sitten leukemiaa ja oli siitä toki kuntoutunut kovien ja raskaiden hoitojen avulla. Syöpä oli meidän kesken vahva nimittäjä. Mauri oli hienoinpia tuntemiani miehiä. Hän soitti minulle vielä torstaina kaksi eri kertaa kun tiesi minun aloittavan perjantaina sytostaattihoidot. Hänen omat veriarvonsa olivat kuitenkin romahtaneet syystä tai toisesta ja hän oli joutunut soittojensa välissä sairaalaan sisälle, mutta halusi silti vielä muistaa minua. Apu ei ehtinyt hänelle ajoissa niinpä minullekin rakkaaksi tullut rohkaisija nukkui ihan liian nopeasti lauantaina pois. Hänen uskon levollisuutensa jäi onneksi päälimmäisenä kantamaan edelleenkin. Mutta kyllä viikonloppu meni kokemuksineen täydellisessä sumussa.

Tiistaina muuten kertoilin oman elämäni todistusta. Puheeni löytyy taasen piakkoin saarna.net sivulta jos kiinnostaa kuunnella. Tarkoitus on jatkaa rohkaisevasti alkaneita tilaisuuksia. Viime yönä jo teemotin seuraavaa 3.5 iltaa ajatuksella "Hänen voimansa". Helluntaipäivälle olemme suunnittelemassa kansaa kokoavaa Uusi elämä voittaa - suurta helluntaijuhlaa. Eli tässäpä teille taasen rukoushaasteita, sekä haastetta tulla kuulolle.

Siunattua Pääsiäistä kaikille!

Sytostaateista elämäntehtävään

2011-04-16T12:40:00.006+03:00

Eilen oli taas yksi uusi kokemus. Puoli kymmeneltä minua odotti positiivinen sairaanhoitaja Syöpätautien päiväsairaalassa.Ennakkoon minulle oli jo mainostettu, että osastolla saa olla kosketuksissa maailman parhainpaan sairaalailmapiiriin. Eipä moitteen sijaa jäänyt.

Kokemus oli ihan positiivinen. Ensin alkuun tuli asetella suoraan pakastimesta nostetut töppöset ja hanskat. Ne kun hidastavat solusalpaajan vaikutuksia kynsiin.
Yksityiskohtana huvitti kun TAXOTERE hoidon "tuotemerkki" oli leimattu mokomiin pingviinilapasiin ja töppösiinkin. Eli loppuun asti meidän tullee olla mainoksen kohteita, muilla kun ei vastaavia syvänsinisiä varusteita näkynyt.

Vähänhän nuo jäiset käsineet hidastivat lehden sivujen kääntelyä kun jostain viikkolehdestä luin mm. valmentaja Juhani Tammisen kehut ja loppuunpalamiset tiputuksen aikana.

Laskimoon annettava tiputus kesti puolisentoista tuntia kaikkineen. Hoitaja oli varustautunut näin ensikertalaisen kohdalla mahdollisten allergisten reaktioiden varalta pipetein ja liuoksin. Hyvinhän tuo osaltani meni. Kun olin jo omia tossujani jalkaan vetämässä, niin kuin kiitoksena kaiken päälle sain oman ruokatarjottimenkin eteeni, kun päiväsairaalassa potilaana kerran olin. Tuntui entistä paremmalta. Kun lähtiessäni kiittelin hoitajaa todeten, että tämä oli mieluinen kokemus, niin liene se kuitenkin harvinaisempi ilmaus kun vastaus oli: " Tuota sentään havemmin tässä vaiheessa kuulee.." Mutta sitä se ihan oikeasti minulle ainakin oli. Pahempaakin on moninverroin ollut elämässä.

Toki tämä aamu sitten hieman säikäytti kun heräsin naama punaisena hehkuen kuin paistikas. Se kun on yksi allergisen reaktion merkki. Sairaalaan soittaessani sain epäilylleni kuitenkin vahvistuksen, että punotus ei tulle sytostaateista vaan ohessa nautittavasta kortisoonista, joka ei muita vaivoja näyttäis aiheuttavan. Huomenna aamulla pitäis viimeiset pillerit tällä erää ottaa.

Alkuyö meni valvoessa, mutta mikä mielenkiintoista, niin en tosiaankaan kohtaloani tässä hoitoketjussa osannut surra, vaan ajatukseni liitelivät taasen Uusi elämä voittaa kokouksissa. Rakentelin ensi tiistain teemaksi "Elämäni todistus", jossa aion avata erinäisiä kokemuksia elämästäni ja tämän hetkistä näkyä loppuelämän tehtävästäni. Lisäki rakentelin jo mielikuvissani seuraavaa kuukautta jos vain voimat sen sallivat. Kyllähän hoito-ohjeissa varotellaan ihmismassoista, mutta samalla kun pitäisi pystyä elämään mahdollisimman normaalia elämää. Ja se kun on meikäläisen normaalia.

Eli laittakaapa facebookit laulamaan, rukoukset käyntiin ja ryhmittäin kutsumaan ihmisiä tiistai-iltaan. Uskon tosi vahvasti, että Jumalalla on huimat suunnitelmat tämän maan osalle. Haluan olla osa tuota suunnitelmaa, mikään muu ei minua todellakaan tässä määrin pidä hengissä.

Seuraava vaihe!

2011-04-13T13:32:00.004+03:00

Lupasin raportoida tilanteestani aamullisen lääkäritapaamisen jälkeen.

Tulokset kertoivat sekä hyvää, että huonoa - näinpä tämä on tainnut mennä liki joka kerta.

Paras tieto oli se, että luusto on kokonaisuudessaan vielä puhdas. Olen siitä valtavan kiitollinen ja se tuntui merkitsevän sekä lääkärille, että sairaanhoitajallekin aika paljon hoidon kannalta.
Mutta ikävää oli tietty se, että syöpä on kuitenkin edennyt lantionseudun imusolmukkeisiin.

Hoitosuunnitelmassa tämä merkitsi sitä, että sytostaattihoidot aloitetaan välittömästi. Ensimmäinen "istunto" on jo perjantai-aamuna. Siitä sitten jatketaan muutama kuukausi kolmen viikon välein, jos ei mitään ongelmia tule vastaan.

Helpolla kyseinen myrkyttäminen ei päästäne, mutta jos ei mitään ylivoimaisia tekijöitä ilmaanu, niin eiköhän siitä selvittäne. Toivottavasti kyseinen lääke sitten puree, edes hetkeksi.

Utelin lääkäriltä ennustetta, ilmeisesti venäläistaustaisena naisena mukavasti murtaten totesi: "Sinä olet pastori ja minä lääkäri, kumpikaan meistä ei ole Jumala, mutta useista vuosista voitanee puhua" Eli Jumalan varassa tässä hänenkin mielestään saapi olla.

Sen verran poikamaisuutta löytyy, että hiusten lähtöä, jakauksen laajenemista, tässä nyt sitten jäädään mielenkiinnolla odottamaan. Kuinka monta poikavuosien "veljesvihan" jälkeistä arpea päänahka paljastaakaan?

Ei enää lähtöruudussa

2011-04-11T08:07:00.009+03:00

Huomenta!

Kirjoitusten väliin mahtuu paljon asiaa ja tapahtumia.

Kuukauden alussa juhlimme Anitan viiskymppisiä. Juhliminen keskittyi lähipiiriin ja tänne ihan kotoisiin oloihin. Mutta kävihän noita lähipiiriläisiäkin kolmena päivänä. Kivat oli juhlat ja mukava oli saatella Anita samalle vuosikymmenelle.

Eilen tuli toteutettua edellisen tekstini lupaama ensimmäinen Uusi elämä voittaa tilaisuus. Ennakkoon jännitys oli melkoinen, vaikka kuinka saatoinkin levätä Jumalan antamassa levossa tietoisena, että olen Hänen asialla.

En muista, että olisin juuri koskaan pitkähkön saarnaaja-urani aikana valmistautunut yksittäiseen kokoukseen näin huolella, rukoilin, pohdin, kirjoitin tekstini jo hyvissä ajoin ja varmistin, että kaikki toiminnot on ok. Nyt vain tuntuu olevan aikaa paneutua itse saarnaamiseen ja sen toteuttamiseen.

Tilaisuus oli tosi rohkaiseva. Väkeä oli lähes täysi "tuvallinen" eli muutamia satoja. Ylistyryhmän Lehdon Hanna oman porukkansa kanssa veti homman hienosti, Jopin juonnellessa tilaisuutta.

Puhuin otsikolla: Jumalan kirkkauden teot. Meillä ihan ihan liiaksi on keskitytty Jumalan voiman ja läsnäolon kokemisessa esim. sairaiden parantumisiin. Se kun kuuluu Jeesuksen mukaan niihin merkkeihin jotka liittyvät julistukseen. Jumala parantaa sairaita, mutta se tapahtuu aina ja yksinomaan Hänen kirkkautensa, läsnäolonsa, kunnian tähden, ei itseisarvona. Ja Jumalan kirkkaus toimii Hänen omissaan sillonkin kun olemme sairaita tai muutoin ahdistettuja. Palaute on ollut liki imartelevaa.

Esirukouksen tarve on ihan mieletön. Monia kymmeniä sain siunata kokouksen päätteeksi. Se, kuinka ja mitä ihmiset saivat rukouksiinsa kertoo vain tulevaisuus.

Minulle tilaisuus palautteineen oli kannustava. Käänsin omassa elämässäni lehden, jota tuskin käännän enää takaisin. Koen astuneeni uskossa minulle aiemmin tuntemattomammalle alueelle, vaikka aiemminkin olen saanut kokemuksia uskon lahjan toiminnasta, mutta nyt olen laskemassa koko tulevan elämäni tämän lahjan varaan. Eli yksi ja ainut rukoukseni on, että Jumala tulee osoittamaan konkreettisen läsnäolonsa täällä Jyvässeudulla ja missä sitten ikinä liikunkin. Tätä olen rukoillut vuosikymmeniä omaksi palvelutehtäväkseni ja nyt elän siinä todellisuudessa.

Eilinen puheeni tulee varmaankin tänään ladattavaksi tuonne saarna.nettiin johon linkki löytyy tuosta edellisestä kirjoituksestani.

Huomenna onkin sitten luustokuvaus edessä ja keskiviikkona lääkärin kuuleminen. Saapi nähdä mitä viikko tuopi tullessaan. Jos tämän mielenrauhan saa säilyttää, niin melkoinen pommi saisi tulla, jotta maailmani romahtaisi, mutta jos vaihtoehtoja käy pohtimaan, niin kyllä sen ahdistuksenkin povestaan tunnistaa. Toisaalta elämäni on vaiheessa, jossa lähtöruutu on jätetty taakse ja uudet kiitoradat näyttäis olevan edessä, joten ei kun iloitaan.

Uusi elämä voittaa!

2011-03-26T10:15:00.004+02:00

Sain viikolla luvatut kutsut jatkotutkimuksiin.

1.4 aloitetaan normaaleilla laboratiokokeilla. Maanantai 4.4. on vuorossa Radiologian tutkimus- ja tietokonekuvaus. Jo kertaalleen suoritettu luustokartta odottaa 12.4 ja seuraavaana päivänä onkin sitten lääkärin vastaanottoaika.
Ihan hyvä, että pääsee näin nopeasti päivittämään tilanteen. Vähän tämä alkukuukausi rikkoutuu näiden tutkimusten myötä ja kuukauden lopustahan ei sitten tiedä, jos vaikka hoidot alkaisivatkin heti. Toki hieman on se tuntuma, että välitöntä kiirettä siihen ei olisi. Aiemmin valittelemani lonkkakipukin osoittautui ilmeisesti "urheiluvammaksi" kun ei ole enää vaivannut ja siihen aikoihin tuli hiihdeltyä ihan päivittäin.

Olen rohkaissut mieleni, tai lopullisesti rohkaistuin viime sunnuntain kokouksesta Vapaaseurakunnassa ja olen toteuttamassa vuosien mittaista haavettani. Kutsumukseni on aina ollut uskon sisältöinen evankeliumin julistaminen. Nyt ei taida enää muuta olla jäljellä, tai tietty olisi, mutta mikään muu ei enää saa minussa vastakaikua. Vastaavasti henkeni hyppii aivan taivaissa, kun voin heittäytyä Jumalan todellisuuksiin.

Sunnuntain jälkeisenä yönä minulle tuli ajatus kaivaa naftaliinista edesmenneen Jumalan miehen Niilo Ylivainion kokousteema Uusi elämä voittaa. Pohdin sen soveliaisuutta ja olisko se yksinomaan joku markkinakikka, mutta uskalsin esittää ideani pastorikollegoille ja he tietty vain innostivat minua - kuten aina. Tuo Uusi elämä voittaa on ihan mielettömän hyvä teema, ainakin minulle tässä elämän vaiheessa. Ei niin, että pakottaisin itseni paranemaan uuteen elämään, vaan Jeesuksen vaikuttama elämä tässä aikakaudessa ja myöhemmin ikuisesti on vaan voimissaan. Hänen lahjoittaman elämän voimassa pystyn elämään just niin pitkään kuin Hänen tahtonsa on, jopa vapaana ja sairauden voimien yläpuolella.

Niinpä olemmekin sit sopineet, että su. 10.4 pidän ensimmäisen saarnani tuolla kyseisellä teemalla. Siitä reilun viikon kuluttua jatkan tiistaina 19.4 samalla teemalla. Ette arvaa kuinka suurella mielenkiinnolla odotankaan taas yhden, ehkä kaikkein merkittävimmän lehden kääntymista, uuden ajan alkua omassa kutsumustyössäni. Tätä olen odottanut - ihan oikeasti - vuodesta 1974 alkaen. Vähän pelottaa, mutta samalla riemastuttaa, kun tunnen värinän siitä kuinka valtaisa ja voimallinen minun Herrani on. Taivas on kaiken kattona.
Seuratkaapa ilmoittelua ja laittakaapa kalentereihinne ja kutsukaa kaikki tutut ja tuntemattomat rukousrintamaan. Koko elämäni palo on saada nähdä vielä tässä maassa Jumalan kirkkauden läsnäolo kaikessa väkevyydessään. Olethan samassa rintamassa?

Muuten, se viime su. puheeni on ladattavissa Mp3 muodossa Saarna.net sivustolta nimelläni. Vapaakirkon veljet olleet aktiiveja toimissaan. Se löyttyy siis os. http://www.saarna.net/puhuja.php?id=Pylvanainen_Vesa

Rohkaiseva viikonloppu

2011-03-21T13:56:00.003+02:00

Lauantai meni saarijäveläisten järjestämässä miestenpäivässä Kannonkosken Piispalassa. Kiva oli paikka. Ohi on tullut ajeltua useinkin, mutta eka kertaa sain nauttia paikan palveluista.
Pienellä ryhmällä jaoimme näitä miehisiä tuntemuksia - kuolevaisuuttamme. Toivottavasti joku sai jotakin rohkaisua kohdata olevia tai tulevia vastoinkäymisiä. Tunti meni keilatessa. Ihan oli kiva vanhojen tuttujen kanssa heittää kevyttää kisaa ja suulasta läppää.
Päivän päätteeksi uskaltauduin avantoonkin, ensi kertaa tänä talvena. Avantouinti lienee eturauhaspotilailta kielletty ilo, mutta jos itsetuhoisuus tähän jää, niin ei liene kovin kohtalokasta.

Eilen olinkin sitten paikallisessa Vapaakirkossa puhujavieraana, kokemuksena lähes mielettömän rohkaiseva. Paikallisena pastorina Koiviston Timo toimi isäntänä, mutta mukana istui muitakin kirkon vaikuttajia Eriksonin Juhanista, Kuusisen Jormaan ja Koivun Vesaan. Seurakuntaa oli muutoinkin hyvin koolla. Helppo oli puhua ja palautetta piisasi.

Teemanihan oli "Usko vaikeuksien kohdatessa". Kun olen vielä tänään mutustellut tuota kokousta, niin ihan tunne "uudesta alusta" alkaa vallata minun henkeni maailman. Usko kun näkee näkymättömän ja saa sen muuttumaan näkyväksi. Sairaus, kärsimys voi viedä mielemme ja ajatuksemme, tai se voi kääntyä meille voitoksi ja vahvuudeksi, kun näemme Jumalan kirkkauden maailman ja sen voimat ja vallat muuriemme takaa.

Tärkeimmäksi nousee Jumalan kirkkauden läsnäolo, siinä meillä on mahdollisuus aitoon iloon ja riemuun sairastimmepa tai kärsimme kuinka tahansa. Se on raamatun vahva Henki, joka saapi jopa muuttua todeksi. Hänen läsnäolossaan alkaa tapahtua myös vapautumisia sairauden ahdistavista voimista. Taidanpa rohkistaa ja terävöittää julistustani ja toimintaani kuten olen jo aiemminkin väläytellyt.

Mitä muuta tämä sekasortoinen ja kuitenkin niin perin itseriittoinen maailma tarviikaan kuin todellista ja aitoa Jumalan ilmestymistä.

Sain viikonlopulla aivan hurjan esirukoilijain ringin taakseni, kun kotiseurakuntalaiset lähtivät kuukauden mittaiseen rukousketjuun ja Koiviston Timo pyyti myös lupaa, että Vapaaseurakuntakin voisi osallistua yhteiseen rukoukseen.

Kiitos teille ja ennen kaikkea Herrallemme, joka on kaikkivaltias!

Kiitos!

2011-03-17T10:39:00.002+02:00

Kiitos teille myötäelämisen kommenteista, niitä on tullut sekä tänne, että s.postilla, tekstiviestein ja ties miten.

Nyt tuntuma on se, että kelloa on käännetty vielä entistä pienemmälle välitykselle.

Ensimmäisiä kiputuntemuksia on tainnut alkaa ilmetä. Aiemmin olen laittanut kaikki kolotukset lääkityksen, istumisen tai liikunnan piikkiin. Mutta kun urologi arvasi tiedustella mahdollisia särkyjä, niin kävin päättelemään, että kait nämä voi itse taudistakin tulla. Aamulla herätessäni kolotti toista lonkanseutua syvemmin kuin koskaan aiemmin, eikä tuo ole vielä aamusta käynyt hellittämään. Jos tallaisenaankin jää jomottamaan, niin tulee kyllä aika pian häiritsemään keskittymistä ja työntekoa.

Kiusallista, mutta vieläkin haluan uskoa sen tulevan ihan jostain muusta. Taidan käydä iltapäivällä taas hiihtämässä, jos vaikka vertyis.

Mutta onneksi ei ole vielä tällä rupeamalla masis iskenyt.

Yhtä olen yhä syvemmin pohtinut, että vaikka kaikki muu toiminta lamaantuis, niin saarnata haluaisin viimeiseen asti, katsotaan kuin tässä käy - saako siihen armon!

Ei hyvä!

2011-03-15T16:33:00.002+02:00

Sori, kun päivä ehti vierähtää näin pitkälle ennen kuin ehdin toimittamaan lupaamiani tuloksia tänne.

Valitettavasti hienoiseltaan elättelemäni toiveet paremmasta tulevasta eivät toteutuneet. PSA-arvo oli kivunnut viidessä kuukaudessa kahdesta 4,7.n.

Kirurgisen polkiklinikan urologi totesi oman osuutensa kohdallani päättyneeksi. Seuraava suunta tulee olemaan syöpäosasto, jossa jo toissa kesänä sädetyksessä poljin. Kutsun mukaan pyytelevät aikoinaan keskusteluun, jossa pohdittanee milloin ja kuinka solusalpaaja hoitoihin ryhdytään.

Kyllä tässä nyt vitsit alkaa olla ihan oikeasti vähissä, mutta jotenkin sisällä on vain sellainen peruslevollinen olo ja entistä enemmän vain palaa roihu siihen suuntaan, että lopun elämänsä tässä haluaa Jumalan tahdon toteuttamiseksi antaa.

Katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Ensi lauantaille olen lupautunut Saarijärvelle miestenpäivään, jossa saan jakaa raavaille suomalaisille äijille tuntojani.
Sunntaina olen sitten täällä paikallisessa Vapaaseurakunnassa. Sain itse määritellä aiheenkin puhua uskosta vaikeuksien kohdatessa. Mielenkiintoista

Huomista odotellessa

2011-03-14T10:43:00.003+02:00

Niin, huomennahan tuo taas puolen vuoden päivitys on edessä. Vartin yli yhdeksän on aika Keskussairaalan kirurgiselle poliklinikalle tutun urologin puheille. Olen taktikoinnut jaksamiseni kanssa niin, että tulen polilta suoraan pastoripalaveriin loppupäiväksi ja vielä varasin itselleni illan kokousvastuun, niin pysyypä elämässä kiinni vaikka mikä tulisi vastaan.

Ei oikein osaa arvioida milloin ja mikä käynti tähän astisista olisi ollut merkitykseltään isoin. Huomiseenkin liittyy aika paljon latausta, jos PSA ym. lukemat ovat pysyneet aiemmalla tasolla tai jopa tulleet alaspäin, niin se on hyvää kielivä merkki siitä, että uusin rinnakkaislääkitys on tehonnut - ainakin hetkellisesti.

Mahdollisesti nousseet arvot ovat ikävä viesti syövän agressiivisuudesta ja melko nopeasti eteen tulevista solusalpaajahoidoista, jotka sinällään tässä vaiheessa muutaman vuoden hormoonipistosten heikentämälle keholle hieman pelottavat.

Tyynenä kuitenkin odottelen, voin sanoa, että ei ole vielä tullut juurikaan uniin, eikä muutoinkaan häirinne. Toki joitakin lisäoireita on ilmennyt, mutta kun sitä ei pysty millään päättelemään, eikä tietämään mikä johtuu mistäkin, syövästä vai syövän hoidosta.

Marika oli pistäytymässä pikkuisten kanssa viime viikonlopulla ja kyllä teki taas hyvää telmiä hetkiä ja laskea pulkkaa. Eihän kenelläkään voi olla fiksumpia lasten lapsia, eihän?

Marika on muuten avannut oman verkkokaupan lasten käytetyille tavaroille. Aivan isänä innostuu tyttären mukana. Kaikkien kannattaa käydä kurkkaamassa ja ostamassa vaikka ei lapsia olisikaan, siksi hyvät sivut on saanut värkättyä. Os. http://vainonvintti.valmiskauppa.fi

Olen käynyt edelleen hiihtelemässä Tuomiojärven jäälle ja kyllä eilenkin ilma oli auringon armosta mitä parhain. Kymppi meni yhdessä hujauksessa, kuten lauantainakin.

Mutta kyllä kaiken keskellä Japanin katastrofi on pysäyttänyt mykistävällä tavalla. Kuinka voimaton itsessään suuri, mutta niin peinen pieni ihminen onkaan majesteetillisen luomakunnan ja luojan edessä. Ei osaa kuin olla hiljaa.

Vuosipäivät

2011-02-20T12:41:00.004+02:00

Tervehdys kuukausien päästä!

Jotkut uskollisimmat ovat edelleen muistaneet kysäistä, että milloinkas muistat blogiasi?

Välillä jo yritinkin käydä jotain kirjoittamassa, mutta eipä tuntunut oikein teksti kulkevat niin deletoinpa pois.

Aikalailla entisellään on tämäkin vuosi mennyt. Kaksi vuotta tuli täyteen diagnoosista ja eihän sitä voinut muistelematta olla.

Liki koko tämän poissaolon ajan olen takunnut verenpainelääkityksen kanssa. Nyt näyttäisi uusimmat lääkkeet toimivan vähän paremmin, ainakin toistaiseksi, vaikka leposyke pysyykin vähän tarpeettoman korkealla. Muuten vaikuttaisi sopivan tuon muun lääkityksen kanssa yksiin.

Melkoisen väsynyt olen ollut viime viikot. Olen yrittänyt syytä etsiä. Ehkä osa-tekijä on kiireen loppumisellakin. Ennen oli pakko jaksaa väsytti tai ei, nyt on aikaa heittäytyä sohvalle selälleenkin vaikka pidemmäksikin aikaa. Enhän ole tämän vuoden puolella käynyt Jyväskylän ulkopuolella muuta kuin Tammikuussa Kuopiossa Hellutanherätyksen talvipäivillä. Aiemmin taisin olla pari kertaa viikossa jossain päin Suomea, huh, huh!

Seurakuntatyössä on ollut hienoa aikaa. Palkkasimme Korpilahden ja Muuramen aluetyöhön uuden pastorin ja ennen kesää saamme myös oman kolutyöstä vastaavan pastorin. Kokemus antaa jo levollisen tunteen, että pastorikunta saa jaettua työpaineet jo aika kivasti kukin omalle toimialueelleen. Vaikka vielähän tuota seuraukunnan kasvaessa moni toiminta kaipaisi henkilövahvistusta. Mutta katsotaan mitä seuraavaksi. Unelmia pitää olla - vaikka ei jaksaiskaan.

Maaliskuun eka päivä menen sit seuraavaksi antamaan labranäytteet, jotka taasen määräävät jatkon. Tuloksen saan urologin tapaamisessa 15.3. Odotus tietty on, että syksyllä lisätty päivittäislääke olisi vaikuttanut hidastavasi syöpään. Mutta kyllä sitä mieli muuhunkin varautuu, kuten aina ennenkin.

Yritän laitella tietoja kunhan tulokset saan. Aurinkoista kevättä tämänkin pakkastalven päätteeksi!

Joulun Rauhaa!

2010-12-23T06:34:00.002+02:00

Olen aina ollut tavattoman huono ja hidas lähettelemään joulutervehdyksiä. Ihan hävettää kun joulun lähestyessä alkaa tulla kortteja kotiin ja toimistolle, teksiviestejä, sähköposteja,kun taas ties kuinka monennen kerran havahtuu typeryyteensä. Se kun luopi sosiaalista painetta vastaamiselle ja vaikka kuinka yrität, niin kömpelöksipä ja kovin huomaamattomaksi sitä vaan itsensä tuntee.

Täytyy lohduttautua, että hyvä tahto riittäköön! Noh, se ei tietty vielä paljon vastaanottajan postilaatikkoa, eikä mieltä ilahduta.

Vietämme nyt ensimmäistä jouluamme tässä kodissa. Vuosi sitten olimme jo omakotitalomme myynneet alta pois, mutta olimme muutaman viikon evakossa, kunnes sitten vuoden lopulla tähän sijoituimme. Hurjan oli kylmä vuosi sitten, muistan kuinka pakkanen paukkui liki kolmessa kymmenessä, mutta eipä näytä häpeävän talvea tämäkään joulu, mittari kun koneella todistaa lukemaksi jo -28C.

Pojallamme Jarkolla on mennyt viime päivät taasen odotellessa lentosäiden muuttumista. Huhtikuulla hän tuskaili Englannissa Islannin tuhkapilvessä ja nyt Euroopan lumimyräkkä on vuorostaan sekoittanut liikennettä pahoin. Juuri näihin aikoihin hänen pitäisi päästä lähtemään Birminghamista Amsterdamin kautta Helsinkiin. Annika tuli jo viikkoa aiemmin tentteihin, mutta Jarkolla oli vähän pelkoa viettää yksinäistä joulua kylmässä Englannissa. Eilen näytti jo ruuhkat kentiltä purkautuva, joten tullee se poikakin kotiin.

Saamme Marikan, Matin ja lapset Iisan ja Okon tänään mummolaamme jouluksi. Voi kuinka pappa onkaan jo monta viikkoa odottanut joulua. Laitoinkin joku päivä sitten Marikalle viestiä, että odotan joulua ainakin yhtä paljon kuin lapset.

Olimme viime viikonvaihteessa Lauran valmistujaisissa Lahdessa, jossa Marika oli myös perheinee, joten eihän tuosta pikkuisten näkemisestä onneksi montaa päivää ole. Laura tosiaan sai kolmen ja puolen vuoden AMK. opinnot päätökseen ja sai äitinsä tavoin sosionomin paperit pöydälle. Töitäkin tytöllä on ollut ihan riittämiin jo opiskelujen ohella ja lupaavalta näyttää jatkonkin suhteen.

Syksyn aikana olen onnistunut purkamaan aiemmin kertomiani luottamustoimia pois. Tammikuu sinetöi sitten lopullisesti käytäntöön tekemäni päätökset. Liekö noiden vastuiden vähenemisen vaikutusta, mutta viime viikot ovat olleet henkisesti aivan erilaisia kuin edelliset pari vuotta.

Olen luonut mielikuvan elämästäni lapsuuteni maaseudulle. Jokainen maalla kasvanut on tehnyt matkaa potkukelkalla ja tietää kuin kivaa on lasketella menemään hyvin auratulla ja liukkaalla kylätiellä. Mutta auta hyvä isä kun tulee hiekkaa tai peräti auringon sulattamia pälviä tiellä vastaan. Kovakin vauhti - tai varsinkin se - loppuu lyhyeen kun kelkkaa tökkii hiekkaan tai peräti lennättää kelkkailijan maahan. En sentään lentänyt rähmälleni, vaikka kelkkani kyyti kovaa olikin, mutta pitkälle ei liukuni jatkunut kun tahmea hiekka tuli vastaan. Ei auttanut, vaikka vähän vielä yritinkin vauhtia lisätä ja kyytiä potkia. Näin minulle kävi.

Nyt olen heittänyt tuon kelkan kinokseen, kuinka onkaan helppoa jalkamiehenä jatkaa. Suurin pälvihän oli ja on tietty tämä tautini, mutta pysähdys kuin pysähdys. Onneksi on sen verran vielä älliä päässä, että suostuin itsenäiseen ajankäyttöremontiin, toivottavasti en koskaan enää innostu moisella tavalla elämänkynttilääni kaikista päistä polttamaan. Nyt on tältä osin nautinnollisin joulu vuosiin.

Siunattua ja rauhaisaa joulunaikaa ja Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa kaikille. Hän otti minun, sinun ja meidän kaikkien elämänmurheet harteilleen - ihan oikeasti. Joulun ihmeellistä rauhaa Sinulle. Tavataan ensi vuonna.

Moikka!!

2010-11-21T21:30:00.001+02:00

Maltoinpa tulla välillä ikävääni purkamaan tänne.
Annoittehan aika kivasti palautetta näihin viimeisinpiin teksteihini ja sen lisäksi vielä tuli sähköposteja suoraan. Kiitos teille kaikille yhdessä ja erikseen kannustuksesta.

Olen ihmetellyt kuinka sitkeästi teistä jotkut käyvät sivuillani, vaikka en ole kuukauteen kirjoitellutkaan. Viitisenkymmentä vierailijaa päivittäin näyttää kurkistelevan.

Tarkoitukseni on vain moikata, kunto on ihan entisellään. Töitä olen saanut tehdä ihan samaa tahtia. Jotenkin on vaikuttanut, että olen entistä innostuneenpi ollut tästä paikallisesta seurakuntatyöstä. Välillä tulee sellaisia intopuuskia, ettei terveinä päivinäänkää oo sellasta kokenut.

Olin viikonlopulla pari päivää Joensuussa Helluntaikirkon tulevaisuusfoorumissa ja samalla kirkon syyskokouksessa. Päätökseni jättää sen hallitus realisoitui. Samalla jätin taakseni kolme muutakin työryhmää. Toki joudun tekemään virkaa puheenjohtajana aina tammikuulle asti kunnes uusi hallitus järjestäytyy. Mutta kokoontumisia ei enää tule kohdalle.

Huomenna oliskin sitten meidän kolmekymmentävuotishääpäivä. Aika on vain vierähtänyt ihan luvattoman nopeasti, montaa ja monenlaista on matkalle mahtunut. Eikä nämä pari viimeistä vuotta ole niitä helpoimpia olleet.

Viikonlopulla olis tarkoitus piipahtaa Englannissa Jarkkoa ja Annikaa tervehtimässä. Taidetaan juuri ehtiä seuraavan lentoalan lakon, tällä kertaa lentoemäntien lakon alta pois.

Sen verran tämä kirjoittaminen vain on verissä, että kun tämän lopetin, niin piti sit yhdeltä reissulta ostaa uusi viiden vuoden päiväkirja. Olen siis kirjoitellut itselleni jokainen päivä pikkutapahtumia.

Nähdään taas joskus ja siunausta, sekä voimia teille kaikille.

Näkemiin - ainakin hetkeksi!

2010-10-22T15:01:00.003+03:00

Viime päivät ovat menneet uuden lääkenapin kanssa totutteluun. Sen kun pitäisi alentaa verenpainetta, mutta miten lie, kun olemassa olevan verenpainelääkkeen kanssa nostivat paineet pilviin. Oli huima kokemus kun pari aamua sitten ala-paine oli ensimittauksella normaali 80 ja puolen tunnin kuluttua mittari näyttikin jo 120 ja yläpainekin yli 180. Minulla oli erään myyntiedustajan kanssa tapaaminen ja jouduin tunnin neuvottelun jälkeen kiirehtimään tilauslistaa kun pää alko jytkiä ihan kunnolla.

Tässä on nyt tullut taas harrasteltua itsehoitoa. Jätin erilliset verenpainlääkkeet hetkeksi hyllylle ja ainakin pari päivää on näyttänyt sen suhteen hyvältä. Melkoista tiedettä taitaa lääkkeiden yhteensovittaminen olevan. Jos alkaa arvot keikkumaan, niin pakkohan noiden reseptien ja liuskojen kanssa on marssia apteekkiin ja lääkärille.

Viimeisten viikkojen aikana on tullut sellainen fiilis, että taidan ottaa hetkeksi etäisyyttä myös tästä blogistani. Toki viimeisen viikon aikana on ollut kävijöitä taasen tavallista vilkkaamin, yli 1000 rekisteröitynyttä käyntiä. Kiitos kaikille kommentoijille. Minulla oli vakaa tarkoitus antaa vastauksia myös niihin, mutta nyt ei oikein mieli siihen yllä. Olen vain käynnyt säätelemään tätä elämää vähän enemmän yksityisyyteen päin kun olen lopettelemassa muutoinkin noita valtakunnan juoksuja. Toki mielelläni kuuntelen palautteita matkan varelta ja eihän sitä tiedä vaikka innostun sitten joskus kommentoimaankin.

Eli, siunausta ja kaikkea hyvää teille kaikille tutut ja tuntemattomat blogi-ystävät näistä puolestatoista vuodesta. Pidän nyt hetken tauon, mutta ehkä joskus vielä tapaamme näissä merkeissä. Kiitos esirukouksista joita olette jaksaneet ja toivottavasti jaksatte edelleenkin lähetellä iankaikkisen Jumalan puoleen.

Ryppyotsainen Koljatti

2010-10-16T14:35:00.005+03:00

Homosuhdekeskustelu, jossa olen joutunut tai saanut olla pieneltä osaltani mukana, on vellonut viime viikkoina melkoisen rikkaana. Viimeisimpänä läiskeiden aiheuttajana on ollut Ylen Ajankohtaisen kakkosen järjestämä homoilta viime tiistaina. Tuo ilta liippaa minua siinä mielessä liki, kun edellisen viikon Ajankohtaista kakkosta toimittanut toimittaja soitteli minullekin ja kyseli lausuntojani samaa sukupuolta olevien kirkollisesta siunaamisesta. Lopultahan tuo haastattelu kuivui sitten kokoon ja hyvä niin, koska ohjelma oli rakennettu yhden kirkossa olonsa ahtaaksi kokevan naistyöntekijän nimiin.

Mutta tuo viime viikoinen oli ihan luku sinällään. Jälkimainingeissa näyttää Ev.lut.kirkon ovi käyvän tiuhaan ulospäin. Yksi huvittavimpia kommentoijia on ollut Koljatti-kirjailija Tervo. Hän kun rohkenee sivaltaa Räsästä ja kumppaneita kirkaskatseisiksi pähkähulluiksi. Pidän Tervoa terävä-älyisenä hauskuuttajana. Olen joskus tullut vangituksi TV-ruudun ääreen lauantai-iltaisin nautiskelemaan Uutisvuodosta. Olen ihastellut hänen ja muiden visailijoiden nokkeluutta. Toki täytyy myöntää, että ilta illalta jatkuvat ala-kouluikäisten poikien nauruvitsit sitten väsyttävät ja tulee käännettyä kanavaa. Ei tämä Tervon tämän kertainen ylilyönti hänen älykkyytensä ihailua muuksi muuta, mutta hiukan arveluttaa hänen jumalainen roolinsa. Pahalta tuntui, kun hän päätteli: "Räsänen näytti pitävän homoja Luojan krapulapäivänään väsääminä". Melkoista ivaa. Noh, Jumala ei puolustajia tarvitse, eikä Tervon huulenheitosta hätkähtele.

Se, mitä illasta ja ylipäätään tästä homokeskustelusta olen jäänyt kaipaamaan on raamatun perusideologia. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tässä kiivauden melskeessä ei tajuta, miksi Jumala on säätänyt asioiden merkitykset niin, kuin on. Kaikki se, mitä rajoituksena ja suvaitsemattomuutena pidetään on ihmisen parhaaksi siinä, kuin muutkin rakkauden ylistykset. Ei Jumala ihmistä kiusaamisen vuoksi kiusaa, vaan varjellakseen luomansa mahdollisimman hyvinvoipana. Vapautta, vapautta huutaa ihmisparka, eikä suostu ymmärtämään vapauttajaansa.

Jos nyt vähänkin nostaa lappuja silmiltään, niin mitä hyvää on nykymeno tuonut tullessaan? Ei yhtikäs mitään, eiköhän isämme vaan olleet kaikessa rajoittuneisuudessaan onnellisempia omassa tiukassa maailmassaan kuin perässämme seuraavat jälkipolvet ylettömässä vapaudessaan.

Kolumninsa päätteeksi Jari Tervo kehoitti häpeämään - vähänkö säälittää.

Antiandrogeeniä

2010-10-15T11:10:00.002+03:00

Lääkärin vastaanotolla käytiin ja tulostakin taas tuli.
PSA-arvot jatkavat tasaista nousuaan, ollen nyt 2,00. Ei mikään katastrofi, mutta kyllähän tuo liki tuplaantuu tällä hetkellä parissa kuukaudessa. Juteltiin urologin kanssa aika pitkään ja sain aika paljon taasen vastauksia erilaisiin hoitovaihtoehtoihin pystyen niitä sit päättelemään päässään.

Hän määräsi pistoshoidon ohella päivittäin otettavaksi antiandrogeeni-tabeltin, joka tehostaa jonkun verran nykyistä hormoonihoitoa. Parantavasta lääkkeestä ei ole kysymys, sitä kun ei tähän ole kuuleman mukaan löydettävissäkään.
Mutta puoli vuotta, maaliskuulle, taasen mennään ja sitten nähdään pillerin tehot.

Ei muuta kuin voimia ammentamaan tulevaan ja kyllähän tuossa muutama työpuhelu muistuttelee olemassaolostaan. Eihän tämä elämää kummempaa.

Tavallinen torstai

2010-10-14T19:12:00.004+03:00

Niin, ihan tavallinen syksyinen torstai.
Eilen vaihdatin talvirenkaat kun tiistaina oli aamusta sadellut ensilumen maihin.
Aikomukseni oli, että olisin tullut tänne vasta huomenna puolilta päivin kertomaan uusimat koetulokset, mutta miksipä en taas jakaisi tunnemuuria kanssanne.

Eli, kyllä se vaan uusien labratulosten odottaminen, edellisten, vähän huonompien perusteella on kokemuksena melkosen mielenkiintoista. Olen kuvannut joillekin, että sama ois kun täysillä juoksis edessä olevaan seinään. Seinä on ja pysyy, kuten vauhtikin ja ei kuin päin vaan. Rysähtää se ja kipeää tekee, mutta pysähtyä et voi - ajan kulku on armoton. Kuten niin monta kertaa olen vajaan parin vuoden aikana todennut, niin armoton on sisäisen ihmisen mittely, kun liikkumavaraa ei totisesti ole. Kasvattaa, vois arvella, mutta kun ei oikein siihenkään jaksa uskoa, kun tuloksena näyttäis olevan kiukku ja tuskanhiki.

Sain tänään sentään pari eteisen kattovalaisinta uusiksi, olivat vähän vaiheessaan alusta asti.

Työn toimet olen saanut aika hyvin katkolle, eli voin inventoida huomisen jälkeen mikä en terveyden sallima marssijärjestys.

Eipä muuta kuin huomiseen puoleen päivään. Silloin on osavuosikatsaus kuin pörssiyhtiöillä konsanaan.

Kohtalon koe

2010-10-07T16:41:00.003+03:00

Raikkaassa aamussa laskeuduin Yliopistonkadun näytteenottokeskukseen - ties kuinka monennen kerran. Joka ikinen kerta tunne on sama, kun katselee näyteputkilon täyttymistä: "Tuolla tipalla sitä taasen kohtalosta päätetään." Ei mitenkään riemullinen olo. Totesinkin tytölle, että tällä kertaa on vähän enemmän pelissä.

Noh, viikko enää, kun tulokset saapi. Aika tasapainossa tällä erää, kun ei liikoja odota.

Eilen kävinkin ensikertaa tänä syksynä Syöpäyhdistyksen Heimo-veljissä. Sama rauhallinen rupatteluhetki kuin aiemminkin. Taidan vaan olla koko ryhmästä vaikea-asteisemman syövän kourissa, nuorinkin olen edelleen. Mutta olen päätellyt, että kaikkihan eivät vertaisryhmään hakeudu, vaan selvittelevät vaivojaan muuten.

Keskustelu ekumeniasta, tai enemmänkin nyt ekumenia-uutisoinnista näyttäisi jollain tasolla vielä jatkuvan. Itse koen nyt tällä erää sanomiseni sanoneeni ja hyvä niin. Katsotaan mitä jatkossa, jos taasen joku taho alkaa kysymyksillään pommittamaan, niin mikäpä etten vastauksia antaisi.

Nyt lähden Palokan työpisteeseemme viettämään koko seurakunnan vapaaehtoisten vastuunkantajien yhteistä iltaa. Kuuntelemaan palautetta ja luotamaan kohti tulevia vuosia, niin - kaikesta huolimatta.

Lauantaina on Keski-Suomi rukoilee tapahtuma yliopiston juhlasalissa. Olen avaamassa sitä yhdessä kaupunginjotaja Anderrsonin kanssa, kun toimin järjestelyistä vastaavan yhteisen työryhmän puheenjohtajana. Valkosen Kari, Luterilaisen puolen maalikko-aktiivi juontelee tapahtumaa ja muutoinkin ekumenia toteutuu taas käytännössä mitä parhaimmalla tavalla.

Perusteita "boikottipuheille"

2010-10-05T11:22:00.003+03:00

Laiton eilen aamulla oheisen blogitekstin Kotimaa24.fi sivulle. Halusin näin perustella hieman taustoja sille uutisoinnille mitä tämä samaa sukupuolta olevien parisuhteiden mahdollinen siunaaminen on synnyttänyt. Kotimaa-lehti tarjosi myös printtiversioonsa vastinetta viime viikkoiselle uutisoinnilleen, mutta totesin, että minulla ei ole siihen juurikaan mitään oikaisemista. Eilen soitteli myös TV2 toimittaja ja pyyteli haastattelua tämän illan Ajankohtaiseen kakkoseen, mutta äsken muisti tekstiviestillä ja valitteli kiireitään tehdä koko haastattelua. Näyttää heillä olevan ohjelmatiedoissa "homot kirkon puristuksessa". Lienee siihen halunut jututttaa, mutta hyvä näin. Alko jo ihan tympiä kun mokoman asian kanssa nyt kaikki pelmuuttavat. Se ei kuitenkaan ole meidän työmme ja evankelioimisen kärki. Tokihan periaatteita tulee linjata ja ne pitää selkeänä, mutta ei ole tarkoituksenmukaista synnyttää kuitenkaan tarpeetonta uutisointia uutisoinnin vuoksi.

Tässä tämä vastaustekstini:

"Toissa viikolla Ristin Voitto-lehteen antamani haastattelun johdosta minulta on eri yhteyksissä perätty tarkennuksia ja perusteita antamiini lausuntoihin.

Yritän taustoittaa jossain määrin ajatuksiani mikä sai minut lausumaan mitä lausuin ja mikä on sitten ollut tulkintaa lausunnoistani tahi luettua rivien välistä.

Sivusimme SHK:n (Suomen Helluntaikirkon) hallituksen kokouksessa 11.9 suhdettamme Evankelisluterilaiseen kirkkoon mahdollisen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamisen ja vihkimisen saadessa yhä enemmän kannatusta. Totesimme tuossa yhteydessä, että kannassamme ei ole tapahtunut muutosta, koska kirkon virallinen parisuhdenäkemys ei ole myöskään muuttunut. Samalla totesimme, että vältämme puuttumasta toisen kirkkokunnan sisäisiin asioihin ja emme halua erilaisesta näkemyksestämme huolimatta julistaa asiassa ”uskonsotaa”. Päätimme antaa päivitetyn oman julkilausuman asiasta, koska viime aikoina parisuhdekysymykset ovat olleet eri medioissa näkyvästi esillä ja meidän kantaamme on toistuvasti myös tiedusteltu. SHK antoi aiemmin asiaan liittyvän julkilausuman Helluntaiherätyksen talvipäivillä tammikuussa 2009.

RV-lehden toimittaja Heikki Salmela soitti minulle kuitenkin parin päivän sisällä maanantaina 13.9 ja kertoi tekevänsä juttua Helluntaiherätyksen suhtautumisesta ekumeniaan ja lähinnä Evankelisluterilaiseen kirkkoon siellä samaa sukupuolta olevien siunaamisen lisääntyvän kannatuksen vuoksi. Olin hieman vaivautunut, koska olisin halunnut kieltäytyä haastattelusta, mutta se olisi ollut valintana yhtä kuin pään laittamista pensaaseen. Toisaalta tunsin johtajan vastuuni vastata asiasta kysyttäessä, joten suostuin haastateltavaksi tiedostaen samalla nyt esiin tulleen ristiriidan.

Ensinnäkin piispaboikotista voin todeta, että minun mahdollisesti esittämällä piispaboikotilla ei ole olemassa mitään merkitystä. Kukaan piispa ei ole tähän saakka joutunut kanssani vielä samaan neuvottelupöytään, vaikka olenkin heitä muutamia eri yhteyksissä tavannut. Luterilaisen kirkon piispat ovat Luterilaisen kirkon piispoja ja mahdollinen boikotointini ei taida heitä paljon hetkauttaa. Tämän tiedostaen en ole myöskään koskaan mitään boikottia ehdottanut.

Juttua koskevissa jälkiuutisoinnissa mainitaan viisi ”boikottilistalla” olevaa piispaa. RV.n artikkelin rakenteestakin on helppo ymmärtää, että toimittaja on itse omiin taustatietoihinsa luottaen liittänyt ko. piispojen nimet juttuun mukaan. Itse en ole tähän päivään mennessä vaivautunut tarkistamaan kuka piispa edustaa mitäkin kantaa. Toimittaja ei kysynyt minulta mitään ko. henkiöihin liittyvää.

Myöhemmin Kotimaa24.fi jutussa esiin nostettu samasta neuvottelupöydästä kieltäytyminen piispa Irja Askolan kanssa eteni seuraavasti:

Toimittaja Ijäs esitti minulle kysymyksen, ”Askola on nimetty Luterilaisen kirkon ja Helluntaiherätyksen yhteisen neuvottelukunnan vetäjäksi, istutko hänen kanssaan samaan pöytään?” Totesin hänelle, että olen vetäytymässä terveydellisistä syistä Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajuudesta marraskuussa ja voisin väistää tuon kysymyksen, mutta en halua. Sanoin, että veisin asian hallituksen päätettäväksi ja tällä tuntemuksella arvelisin, että hallitus ei olisi kovin innostunut asiasta.

Tämä voidaan arvioida boikotoimiseksi, mutta en ole missään vaiheessa antanut ehdotonta ei vastausta, vaan asia tulisi näin esitettynä harkintaan. Mielestäni boikotointi on tässäkin yhteydessä aika voimakas ilmaisu.

Viime viikon Kotimaa-lehti ihmetteli mm. pääkirjoituksessaan, minut nimeltä mainiten, kuinka tämä samaa sukupuolta olevien parien siunaamiskysymys voi olla isompi asia kuin aiemmin suurimpana erottava asiana pidetty kaste?

Kasteoppimme eivät ole varmaankaan teologisina kysymyksinä lähentyneet toisiaan. Mutta toistemme näkemysten kunnioittamisessa ja niiden ymmärtämisessä on menty eteenpäin.

Meidän on edelleen vaikea ymmärtää luterilaisen lapsikasteen syvintä merkitystä ja uskoisin, että yhtä vaikea luterilaisen on hyväksyä meidän suorittamaa uskovien kastetta jolla ”mitätöimme” heidän kasteensa. Ymmärtäisin, että nimenomaan ekumeeniset yhteydet ja yhteiset vuosien aikaiset oppikeskustelut ovat lisänneet ymmärrystä puolin ja toisin ja ovat synnyttäneet keskinäistä kunnioitusta muuttumattomista näkemyksistä huolimatta. Merkittävin suhteita edistävä asia on kuitenkin mielestäni uskon olemuksen ymmärtäminen. Molemmat osapuolet ovat oivaltaneet, että toisessakin leirissä on Kristusta Herrakseen tunnustavia uskovaisia ja näin koettu hengen yhteys on vaikeasta teologisesta eroavaisuudesta huolimatta ollut mahdollista. Voisiko kokemuksen kiteyttää: Luterilaiset kastavat ensin, uskon kuuliaisuus syntyy elämän varttuessa, kun taas helluntailaiset painottavat kokemuksellista uskon ratkaisua, kuuliaisuus vie kasteelle. Hienointa on ollut huomata, että toimiva rinnakaiselo on mahdollista.

Naispappeuskysymys ei ole ollut vielä missään vaiheessa esillä helluntailiikkeessä. Suurimpana selittävänä tekijänä siihen on meidän maallikkoliikemäisyytemme, joka korostaa yleisen pappeuden merkitystä.

Luterilaisen kirkon käymä naispappeuskeskustelu ei koskettanut meitä laisinkaan. Se koettiin luterilaisten omaksi asiaksi.

Samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen tai mahdollinen vihkiminen tulee olemaan asia johon Helluntaikirkko ei tule suostumaan. Homoseksuaalisen elämäntavan hyväksyminen ei ole ainoastaan moraalinen kysymys, vaan se koetaan raamatun opetuksen vastaisena.

Tämän tähden mahdollinen ristiriita ekumeniassa, sekä toiminnallisessa yhteydessä on ihan ilmeinen.

Hyväksymällä homoseksuaalinen elämäntapa kyseenalaistetaan koko Jumalan kolminaisuuden olemus.

Isä, luojana loi sekä miehen, että naisen ja sääti heille yhteisen liiton ja antoi myöhemmin Pyhän lain elämän puhtautta varjelemaan.

Poika, Jeesus Kristus tuli vapauttamaan langenneen ihmisen tuomion alta. Hän kuoli syntiemme tähden ollen täynnä armoa ja totuutta. Antaessaan synnit anteeksi Hän mahdollistaa samalla vapauden synnin harjoittamisesta.

Pyhä Henki on lähetetty todistamaan Kristuksen sovitustyöstä osoittaen meille todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Uskomme edelleen muuttumattomaan kolmiyhteiseen Jumalaan.

On suorastaan järkyttävää ajatella, että ihminen on ottanut Jumalan paikan ja käynyt määrittelemään mikä on syntiä, mikä ei, kun Hän itse sen ilmoittaa sanassaan. Kuten Klaus Härö totesi hiljattain, että on surullista jos me ”revimme” raamatun lehtiä oman mielitekomme mukaan. Nyt joutuu kysymään, eikö nykyinen Luterilaisen kirkonkirkolliskokouksen hyväksymä raamatunkäännös pidäkään paikkaansa? Joutuuko totuutta kyselevän ihmisen opiskelemaan eri raamatun käännöksiä, voidakseen vakuuttua, että homoudella käsitettiin esim. eri asiaa ajanlaskun alussa kuin nyt? Kysymys ei ole enää raamatun tulkinnasta, vaan uskosta Jumalaan ja Hänen kirjoitettuun sanaan.

Eri kommenteissa nyt noussutta mielipidekohua pidetään myrskynä vesilasissa, onttona tahi lapsellisena. Voihan se olla niinkin, mutta toivottavasti en joudu elämään itse aikaa, jolloin luopuisin raamatun muuttumattomasta, iankaikkisesta totuudesta."

Iso kirkko - pienet kirkot

2010-09-30T09:29:00.003+03:00

Tämä ekumeniakeskustelu alkaa saada yhä mielenkiintoisempia, lähes surkuhupaisia piirteitä. Olen vieraillut muutamia kertoja minulle aiemmin täysin tuntemattomalla Kotimaa24.fi sivustoilla menneen viikon aikana, koska siteerasivat sielä tuota RV.lle antamaani haastattelua. Olen pärjännyt yli 50v.ilman moista foorumia, mutta katsotaan kuin aktiiviksi tästä herkiän, vai jatkanko sen suhteen yhtä onnellista elämää.

Eräs haastattelu innoitti minut ottamaan tämän asian esiin tavalla tahi toisella ja päädyin tänne omaan valtakuntaani. Nimittäin tuo kyseinen Kotimaa24.fi julkaisi eilen oululaisen pastorin Päivi Jussilan haastattelun. Ironista, että haastattelu oli julkaistu jossain: "Rauhan Tervehdys" nimisessä lehdessä. Rauhasta kun ei tuossa tervehdyksessä ole hajuakaan. Seuraavassa hänen siteerattu haastattelunsa:

"Suomen ekumeenisen neuvoston hallitukseen kuuluva luterilainen Päivi Jussila pitää piispojen boikotoinnista syntynyttä kohua myrskynä vesilasissa. Rauhan Tervehdyksen haastatteleman Jussilan mukaan boikotti ei pilaisi kirkkojen suhteita, koska ekumeniassa ei hänen mukaansa ole vuosikymmeniin tapahtunut muutenkaan todellista edistystä.

Oululaisessa Tuiran seurakunnassa pastorina työskentelevä Jussila tuomitsee piispojen homokannoista ponnistaneet boikottipuheet ontoiksi ja lapsellisiksi. Luterilainen kirkko ei Jussilan mukaan tarvitse pieniä kirkkokuntia, jotka pääsevät esille mediassa luterilaisen kirkon siivellä.

- Voi kysyä mikä vastahangan motiivi on. Suomen luterilainen kirkko kun pitää esillä kristinuskoa kaikkien kristittyjen puolesta, Jussila sanoo Rauhan Tervehdykselle.

Jussilan mukaan ekumenia polkee paikallaan ja sen piirissä vallitsee puhumattomuuden kulttuuri. Mielipiteet ovat hyvinkin erilaisia, mutta niitä ei uskalleta sanoa ääneen. Hän kuuluttaakin ekumeniaan rehellistä keskustelua.

Kristittyjen välinen yhteys on yhä ekumenian virallinen tavoite, mutta Jussilan mukaan siihen uskovat vain harvat.

- Uskon, että monen piispankin mielestä kirkkokuntien välinen rauhallinen rinnakkaiselo olisi jo ihan hyvä asia, Jussila sanoo."

Paljon olisi kommentoitavaa.
Ensiksikin kukaan ei tietääkseni ole esittänyt tähän mennessä piispaboikottia. Leif Nummela avasi hyvin eilen samaisella sivustolla oman pääkirjoituksensa aitoja vaikuttimia. Sitä kun ei vain suostuta uskomaan, että Nummelalla ja monilla muilla kirkon sisällä toimivilla papeilla ja vaikuttajilla on aito huoli ja syvä murhe nykymenosta. Toisaalta jos joidenkin piispojen tai pappien tarjoamat palvelut torjutaan, niin mitä sitten? Se lienee sitä boikottia ja kait sen kanssa voidaan jatkaa?

Itse tulin haastatelluksi kun toimittaja halusi saada vihdoinkin helluntailiikkeeltä jonkinlaista linjausta suhteessamme ekumeniaan ja lähinnä Luterilaiseen kirkkoon tämän homokysymyksen tiimoilta. Eli julkisuuden pyrkiryydestä on turha kantaa huolta. Jussilan heitto on kerrassaan naurettava. Jos tässä joku julkisuutta hakisi - kaikella rakkaudella - Luterilainen kirkko olisi varmasti viimeinen jonka aisan kannattajaksi tässä mielessä lähtisin. Se julkisuus mitä kirkko on viime vuosina saanut suurta yleisöä mielistelemällä homosuhde- ym. suvaitsevaisuuskysymyksissä on melko kyseenalaista julkisuutta. Siitä pysyn kaukana.

Olettaisin, että Jussila ei paljon kirjoituksistani piittaa, mutta siitä huolimatta totean, että minun elämäni perusta ja sisältö on ihan jossakin muualla kuin julkisuuden tavoittelussa. Kirkko kaatuu julkisuuteensa ennemin tai myöhemmin, arvelipa Jussila mitä tahansa. Hänen itsensä ulostulo tallaisilla lausunnoilla haiskahtaa enemmänkin tarpeelta päästä mukaan tunkiolle.

Asiasisällöllisesti kyseisessä haastattelussa on paljon puutteita. Ekumenian lyttääminen täysin tuloksettomaksi antaa ymmärtää, että Jussila on aika vihreä näissä asioissa. Itsekkään en ole ollut pitkään yhteisissä vastuissa mukana, mutta sen verran minulla on siirrettyä tietopääomaa varastossa, että arvostan suuresti maassamme viime vuosikymmenien aikaisia ekumeenisia saavutuksia. Valtakirkkojen; Luterilaisten,ortodoksien ja katolilaisten välisissä suhteissa on taatusti pitkät perinteet. Mitä tulee ns. vapaisiin kristillisiin kirkkokuntiin, niin eri tahojen kanssa mm. Luterilainen kirkko on käynyt vuosien mittaisia opillisia keskusteluja monien yhteisöjen kanssa. Kuinka Jussila SEN.n hallituksen jäsnenä voi päästää tuollaisia sammakoita suustaan?
Paikallisella tasolla toiminnallinen yhteys perustuu luottamukseen jota on vuosikymmeniä rakennettu tietoisena, että joistakin erilaisista opillisista näkemyksistä huolimatta on enemmän yhdistäviä tekijöitä, joka voi synnyttää aitoa ja kestävää yhteistyötä. Nyt Jussila mitätöi tämän kaiken???

Jos Jussila ja muut Ekumeenisen neuvoston jäsenet ovat sitä mieltä - ihan oikeasti - että Luterilainen kirkko ym. SEN.n jäsenkirkot eivät enää tarvitse meitä ns. pieniä kirkkoja, niin ok. Toivon, että se sanotaan yhteisesti julki, että emme turhaan roiku tarkkailijana tämän pidempään. Kyllä minulla ainakin riittää elämän haastetta ilmankin. Henkilösuhteita yli kirkkokuntarajojen tosin ei yksi Jussila taida kyetä katkomaan, vaikka kuinka lahkohenkinen onkin. En malta olla häntä muistuttamatta, että oman Suomen kirkon sisällä hän voi pullistella suuruudella, mutta onhan meillä akkunat maailmallekin. Sielä prostenttiluvut taitavat kääntyä Helluntai-karismaattisten hyväksi jopa 80-20.

Tulikohan takatalvi jäädäkseen? Noh, olen vapaapäivällä ja taidan mennä illalla taasen Huutokauppakamarille, sielä saa huutaa julkisesti, eikä vierustoveri kysele kirkon suuruutta.

Suvaitsevaisuus - mitä se on?

2010-09-25T18:42:00.009+03:00

Täytyy myöntää, että tallaisen tavallisen ajattelijan pää ja korvien väli alkaa pikkuhiljaa täyttyä tuosta joka puolelta syötettävästä "suvaistevaisuus-mössöstä". Ei niin, ettenkö ymmärtäisi mitä sillä tarkoitetaan. Eiköhän sen määrittely ole kutakuinkin seuraavanlainen: "Se on elämänmuotojen moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Lisäksi se on sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat."

Olen vain käynyt ihmettelemään mistä tämä kaiken hyväksyvä oivallus on viime vuosina tallaiset mittasuhteet ominut. Nykyisellään kaikki arvioidaan suvaitsevaisuuden kautta. Kun sitä vastoin neljä vuosikymmentä sitten pienessä maaseutuyhteisössä ei muuta ollutkaan kuin toistemme ymmärtämystä. Ei sellaista kulkijaa, tummaa, vaaleeta, kylähullua tai myllynkiventerottajaa löytynyt jolle ei olisi sapuskaa, juttuseuraa, ja tarvittaessa yösijaakin löytynyt. Siinä ympäristössä oppini imeneenä tämä höpötys tuntuu jotenkin vastenmieliseltä.

Rakkauden kanssa tällä nyky-suvaitsevaisuudella ei tunnu olevan mitään tekemistä. Tai on toki, mutta hyvin valikoiden. Kaikille ollaan just niin kauan suvaitsevia kun ovat valmiita olemaan kanssani yhtä mieltä, eli astumaan kanssani kyselemättä valtavirtaan joka kaataa menessään kaiken sen arvo- ja aatemaailman mitä menneet sukupolvet ovat rakentaneet. Oletteko muuten kuulleet näiden suvaitsevaisuus apostoleiden huulilta uskottavaa puhetta itsensä kieltävästä rakkaudesta? Olen ihan odottamalla odottanut, mutta turhaan. Niinpä olen tullut päätelmään, että suvaitsevaisuus korkeintaan kumartaa, ymmärtää, sanelee, kun sitävastoin rakkaus antaa.

Suvaitsevaisuus-ideologia tallaisenaan on kääntänyt jo aika päiviä sitten selkänsä todelliselle Jumalan rakkaudelle - liekö koskaan siitä kuullutkaan. Jumala on kaikkea muuta kuin kaikki-suvaitsevainen. Hän vihaa syntiä, olemalla silti täydellinen rakkaus. Jeesus tarttui jopa ruoskaan, veti puheensa päätökseen vaikka kuulijakunta hampaitaan kiristeli. Hän otti syntisiä vastaan, aterioi heidän kanssaan. Vapautti katuvan synneistään ja lähetti hänet muuttuneena matkaan. Rakkaus antaa aidosti anteeksi ja tekee jopa suvaitsemattomastakin suvaitsevan. Jumalan rakkaus ei valikoi ja niinpä meidän on myös helppo kristittyinä opetella elämään toisiamme kunnioittavaa elämää.

Olettaisin, että viime kirjoitusteni perusteella minua pidetään kaikkea muuta kuin suvaitsevaisena ihmisenä. En tiedä olenko sitä, mutta kaikkia ja kaikenlaisia rakastava olen.

Seurakuntamme tavoittaa viikkotasolla kutakuinkin tuhat ihmistä ja tiedän, että siihen porukkaan mahtuu jo kulkijaa laidasta laitaan, perusjuntteja/-juppeja suomalaisia, maahanmuuttajia, mustalaisia, heteroja, homoja, lesboja, narkkareita, sairaita ja terveitä jne. jne. ketään emme ole vielä kirkostamme pois käännyttäneet emmekä tule käännyttämään. Tiedän, että Jumala on laittanut meidät rakastamaan laajalla sydämellä kaikkia. Hänen armonsa ja totuutensa tekee kieroista ihmisistä vapaita ja onnellisia - kykeneviä rakastamaan toisiamme. Suvaitsevaisuus joka tulee Jumalan rakkauden vaikuttamana on itsestäänselvyys. Siksi sitä sanaa ei taida juuri kirkkomme käytävillä kuulua. Homma pelaa ja väkimäärä sen kuin lisääntyy.

Ekumenian "takatalvi"

2010-09-24T21:52:00.009+03:00

Olen taas pari päivää kummastellut, että kuka tätä ihmisen mielialaa ja psyykettä oikein säätelee? Olin useamman viikon melkosessa montussa noiden heinäkuisten tulosten myötä, kunnes tässä viikolla joku aamu pomppasin pystyyn niin kuin ei mitään ahtautta oliskaan.
Omalla tahdon voimalla tallasessa aallokossa ei paljon mielialoja ohjailla. Jos masentaa, niin masentaa - jos ei, niin sitten ei. Hormoonipiikit kun vielä tuntuvat sekoittavan miehen mieltä, niin ettei sitä kaikkina aikoina omakseen tunne. En olis vielä vuosi sitten osanut arvata kuin tuskallinen tämä pistoshoitokin osaa olla. Ehkä se ei kaikilla ole samanlaista, tietty toisilla vielä pahempaakin, kun jotkut sen joutuvat keskeyttämäänkin.

Eilen taisin johdella viimeisin HYRY:n (Helluntaiherätyksen yhteisten yhteisöjen palaverin). Jos ja kun en asetu Helluntaikirkon hallitukseen enää ehdolle, niin sen myötä saan luopua tuostakin puheenjohtajuudesta jota olen parisen vuotta myös hoidellut. Tuohon yhteyteen ehdin kuulua kaiketi seitsemän vuotta. Ehtipä tuossa ajasa jo porukkakin kummasti vaihua ja nuorentua.

Kuten viimeksi arvelin, niin RV:n antamani ekumenia-haastattelu tuli huomioitua ainakin luterilaisten päälehdessä Kotimaassa, tai ainakin sen verkkosivuilla, jossa ennusteltiin ekumenialle takatalvea kannanilmaisujeni vuoksi. Mutta aika kovin tuomitsevaksi olivat minun kannanottoni kirjanneet. Haluni oli kyllä ilmaista ihan aito murheeni kansankirkkomme tilasta. Joku kommentoija sielä vaati myös "päätäni vadille" käyttämästäni "luopumus" sanasta. Kommentoija ei ollut ilmeisesti lukenut koko haastatteluani, koska tarkasti ottaen totean: " Näen nämä uutiset vakavana askeleena kohti luopumusta. Olemme helluntaikirkon hallituksessa kuitenkin todenneet, että koska luterilaisten virallinen parisuhdenäkemys ei ole muuttunut, ei meilläkään ole mitään syytä muuttaa virallista suhdettamme kirkkoon yhteisönä." Noilla askeleilla tarkoitin kyselyjen tuloksia jossa muutamat piispat ja papit ovat ilmaisseet valmiutensa siunata ja vihkiä homopareja.

Jos minun huoleni noilla sanakäänteillä ilmaistuna tuomioksi tuomitaan, niin mieluumin sen tuomion kohtaan kuin, että vaikenisin ja kerran joutuisin Jumalani edessä vastuuseen tuudittaessani osaltani kansaa kauhistuttavaan syntiin. Tässä on kysymys todella vakavasta asiasta ja kuinka siihen kukin suhtautuu. Ei ole kyse enää jostain vähäisestä raamatun tulkinnasta, vaan sen totena pitämisestä. Eikö Paratiisissa aikoinaan käyty vähän tämän sisältöinen keskustelu saatanan ja ihmisen välillä? Onko Jumala todellakin sanonut..? Eli mikä on syntiä, mikä ei ja missä aikakaudessa joku synti on ollut tuomittavampi kuin toisessa. Aivan naurettavaa, mutta niin pöyristyttävää.

Suvaitsevaisuudessaan ihminen kieltää Jumalan. Kysehän ei ole siitä, etteikö kaikki synti ole kauhisttavaa. Minun syntini ovat olleet ja ovat edelleen kauhistuttavia. Itse kauhistun tekemiäni asioita tämän tästä. Siinä ei suvaitsevaisuus auta, edes itseään kohtaan. Onneksi on olemassa armo syntinsä tunnustavalle ja katuvalle. Mutta se, että me käymme kansakuntana ja uskon miehet ja naiset etunenässä joukolla puolustamaan julkista synnin harjoittamista on kerrassaan käsittämätöntä. Hyysääjien joukko sen kuin kasvaa. Eikö se, jos mikä ole luopumusta? En aio seistä siinä rivissä, kun armoakin syntiselle voi tarjota. Noh, nyt meni paatoksen puolelle, mutta enhän helluntaisaarnaaja oliskaan.

Sain muuten ensimmäisen palautteen RV-haastattelusta sähköpostilla valtakunnallisesti merkittävältä Luterilaisen seurakunnan aktiivijäseneltä samalla kun lähetti erästä palaverimuistiotamme arvioitavaksi. Hän totesi mm. " Minusta nostit hyvin ja ymmärrettävästi esiin mihin asioiden kärki suuntautuu", eli se siitä. Yhteyttä on ja vielä samanmielisyyttäkin löytyy.

Valitettavasti RV-lehden verkkosivut seilaa jossain menneisyydessä, mutta Kotimaan aihetta käsittelevät uutiset löytyvät os.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/437-helluntaijohtaja-luterilainen-kirkko-matkalla-luopumukseen
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/441-ekumeeninen-takatalvi-edessa
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/449-askola-rauhoittelee-piispaboikottipuheita

Avoimuuden rajat

2010-09-20T16:33:00.003+03:00

Viime viikot ovat vierähtäneet tuttuakin tutummin työn ja vapaan yhteensovittamisessa. Muutama reissu on tullut heitettyä akselilla, Keuruu-Jyväskylä-Helsinki ja tällä viikolla niitä olis taas lisää.

Mutta lupaukseni luottamustoimien purkamisesta on toteutumassa. Viime viikolla ilmoitin Suomen Helluntaikirkon hallitukselle, että en erovuoroisena enää asetu ehdolle yhdyskunnan syyskokouksessa marraskuussa. Sen myötä tippuu muitakin työryhmiä mukavasti pois. Ihan on kuin tyhjiä taskujaan kaivelis, helpottaa.

Tein menneellä viikolla aikalailla RV.n toimittajan Heikki Salmelan kanssa töitä kun hän tuli tiedustelleeksi minun ja Helluntaikirkon suhtautumista Evankelisluterilaiseen kirkkoon tässä nyky-murroksessa homouteen nähden. Ihailla täytyi taas kerran noiden toimittajien terävyyttä. Heikki teki minusta paljon viisaamman mitä olenkaan, laittamalla suuhuni sellaisia repliikkejä, että oikein sai olla ylpeä itsestään.

Huomenna juttu tulee ulos - tullee synnyttämään keskustelua yli kirkkokuntarajojen. Minun raamattuni kun ei tunne mahdollisuutta hyväksyä homoseksisiin suhteisiin hyväksyvästi ja niitä raamatulla puolustavia hengellisiä johtajia. Jumalan sana on siinä muuttumattoman ehdoton.

Sairaus on välillä vetänyt mielialaa aika alas, toki sekin selittynee pääosin lähestyvästä kontrollista. Ihan olen joutunut pohdiskelemaan tässä suhteessa avoimuuteni rajoja. Mitä tiukemmalle tauti kiristää, sen hiljasemmaksi mies käy, kun piinapenkissä istuu lopulta kuitenkin ihan yksin. Ja turhaanpa sitä sisimpänsä vellovia voimia kaiken aikaa maailmallekaan jakaa. Vierellä kulkija kun ei pääse tunteisiin kiinni ja jatkuva taudilla mässääminen on kuin pilviverhoa muassain kuljettais. Joten tyytykäätte näihin blogeihin mitä nyt tässä vaiheessa ulos saan.

Loma lopuillaan

2010-09-05T13:00:00.003+03:00

Viimeisiä lomapäiviä viedään. Keskiviikkona pitäs virallisesti aloitella työt. Olen toki ihan joitakin valtakunnallisia palavereita joutunut jo hieman varmistelemaan kun ensimmäisille työpäiville pukkaa kokoontumisia ja pakko katsoa vähän asioita ennakkoon.

Olin viikon alkupäivät piilopirtissä kuten suunnittelinkin. Sotkamon erämaajärven rannallahan tuota tuli rantasaunaa lämmiteltyä ja "sinisiä ajatuksia" metsästettyä. Tosi vapauttavaa oli viettää edes lyhyt tovi kaksin ajatustensa kera. Matkassa mulla oli Ruhomäen Joukon uusi Johanneksen kirjeitä käsittelevä kommentaarikirja: "Pysykää Kristuksessa". Se oli hyvää luettavaa sille hengelliselle etsinnälle johon mieltäni halusin ohjailla.

Ei sais liikaa valitella, mutta on se vaan totinen tosi, että ei näin vakavan taudin kanssa lomakaan ole enää lomaa. Millään et pysty heittämään entiselläs paineita olalta. Työmurheet ovat pieniä murheita, eikä niistä ole ollut minkäänlaista huolta koko kesänä. Aika monta yötä ja päivää meni ihan ahdistuksessa kun synkinpien ennusteiden valtaan joutui.

Kun tulevaa syksyistä työkautta osaltani ounastelen, niin mitä todennäköisimmin tulen lopettamaan valtakunnalliset lentoni kokonaan. Hallitusten ja työryhmien vetoon kun tarvitaan jatkuvaa innovatiivista ja vahvaa visiota. Mielen tulisi olla kirkas ja niin kovin moniin asioihin ja haasteisiin pitäis pystyä paneutumaan ytäaikaisesti. Se kun vaatii välillä ihan yli-inhimillisiä ponnisteluja jo tän nykyisenkin hoidon kanssa, saatika sit jos eteen tulee vahvemmat hoidot.
Noh, se jää nähtäväks. Äijä tietty innostuu kun lomat loppuu.

Jarkko on kirjoitellut Englannista suht ahkeraan. Hyvinhän heillä on sielä alkanut. Kovin täytyy ihmetellä brittien teknistä- ym. kehitystä. Vaikka onhan noita tarinoita ennenkin kuullut, mutta hitaasti sielä tuntuu vain asiat etenevän. Heillä vaikuttaa olevan elämään hiukan erilainen lähestymistapa kuin meillä suomalaisilla - tehokkuuden perikuvilla.

Fuengirolassa

2010-08-27T14:18:00.013+03:00

Okko-isäntä, sekä Marika ja Iisa Fuengirolan keskustan puistoisissa maisemissa

Muutama kommentoija tuolla ehtikin jo kaipailemaan kun en ole hetkeen kirjoitellut. Vähän aktiivilukijoita kohtaan huonoa käytöstä, mutta en halunut etukäteen laittaa mitään mainintaa, että olemme lähdössä lomamatkalle Espanjaan. Se kun on tänä päivänä sama kuin ilmoittaisi julkisesti asuntovarkaille, että tervetuloa kämppämme on tyhjänä parin seuraavan viikon ajan.

Tosiaan ensimmäisenä lomapäivänäni suutasimme auton keulan kohti Tamperetta ja sieltä samantien Ryanairin koneella Espanjan Fuengirolaan. Olimme varanneet ennakkoon Tupas-asuntovälittäjän kautta kerrostalohuoneiston Los Bolichesista. Hyvä ja kätevän matkan päässä kaikkesta, ennen kaikkea rannasta jossa tuli myöhemmin paikalle lentäneen Marikan ja hänen lastensa kanssa käytyäkin muutamia kertoja meren tyrskyistä nauttimassa.
Marika tuli Iisan ja Okon kanssa seuraksemme seuraavana sunnuntaina, ollen sitten viikon ajan.

Aika vierähti toisaalta kuin siivin, mutta toisaalta ympärivuorokautinen kuumuus oli ottaa ihan voimille. Mennessämme lämpö kävi jopa 38C-asteessa ja koko pariviikkoisen aikana se ei tainut tulla kuin hetkittäin alle 30.n asteen.

Merellä ja asuintalomme uima-altaiden lisäksi lasten kanssa tuli piipahdettua Mijaksen, Parque Aquático de Mijas vesipuistossa. Kokemus oli huima ja nautinnollinen. On muute hyvä kohde koko perheelle. Muutama eirilainen allas ja melkoisen monta toisistaan erilaista liukumäkeä. Niistä laskettelin Iisan kanssa, sekä huimimmista Marikan kanssa kilvan. Aikaa olisi puistossa vierähtänyt vaikka kokonainen päivä. Toinen melko kiva kohde oli Benalmadenassa sijaitseva lintupuisto, jossa erilaiset. lähinnä kana- ja vesilinnut tepastelivat ja uivat vapaasti turistien kuljeskellessa muutoin viihtyisässä puistossa.

Pari-kolme markkinakäyntiä Feria-alueella, sekä päiväkäynnit Malagassa, sekä Miramar-ostoskeskuskuksessa antoivat jonkilaisen kosketuksen paikalliseen turistihuumaan ja siihen tarjontaan mitä lähistöltä löytyi. Malagan ja Fuengirolan välinen juna oli mielettömän toimiva ja kätevä kulkuneuvo liikkumiseksi.

Jonkin verran vietimme aikaa muutaman pidempään paikalle asettuneen tuttavamme kanssa. Sjöstrandin Jari, kollega Kuopiosta on viettämässä vuorotteluvapaataan puolisonsa Eijan kanssa aina joulukuulle asti. Heidän kanssaan istuimme pari iltaa.

Täältä Jyväskylästä menneen kesän aikana Hostel Nevadan isäntäpariksi asettuneet Niinisen Paula ja Enkka ovat seurakuntamme jäseniä ja luonnollisesti tuli piipahdettua heidän hostellissaan, sekä myös kotona. Yksi ilta vierähti heidän opastuksellaan historiallisesti vanhassa Mijaksen kaupungissa. Oli hienoa katsella korkealta kukkulalta Fuengirolaa upeassa iltavalaistuksessa.

Paluumatkalla satuin vielä lentokoneessa tamperelaisen taiteilijan Olli Joen viereen. Meille sukeutui todella hieno ja rakentava keskustelu. Vaikka lento oli aikaisin aamusta ja edellinen yö oli mennyt melkeinpä kentälle siirtymisissä odotuksineen, niin siksi värikäs oli meidän ajatuksenvaihto, että ei tullut mieleenkään vaihtaa sitä uneen.

Ihan kelpo on ollut lomani alkupuolistko. Nyt olen mietiskellyt vetäytyä muutamaksi ajaksi ihan piilopirtiin jonnekin päin Suomea, joten voi olla, että menee taaskin tovi kunnes tänne palailen.

Muuten aiemmin mainitsemani Kaj Aallon tekemä haastattelu on luettavissa norjalaisen Korsets Seierin nettilehdessä, jos vain norskin kieli taittuu. Juttu löytyy seuraavasta os. http://www.k-s.no/nyheter kun selailet lehden sivua vain tarpeeksi alas.

Pienessä usvassa

2010-08-07T08:04:00.003+03:00

Viimeisten syöpätulosten jälkeen elämäni on kulkenut jonkinvahvuisen usvan keskellä.
Paljon on tapahtumia, mutta aika vähän muistissa merkintöjä. Olotila on jotain sellaista jonka haluaisin osata purkaa sanoiksi, mutta nyt just en löydä avainta kuinka usvani viipaloisin.

Ilmeisesti hormonien vaikutus muovaa miehestä tietyllä tavoin tuntevan, herkän, mutta sisältä melko tunteettoman olion. Itku tulee kun jotain kaunista katsoo, mutta sisällä ei liikahda mikään vaikka joku viereltä kuolisi.

Minua oikein hävettämällä hävetti kun olin viime sunnuntaina kirkkoherra Jukka Keskitalon läksiäsimessussa Taulunmäen kirkossa ja juhlan päätteeksi kirkon puistoon järjestetyssä kahvihetkeeä Jukkaa hyvästelin. Itkuksihan se meikäläiseltä meni niin, että juurikaan saanut sanoja suustani. Noh, onneksi meillä on Jukan kanssa vuosien mittainen toistemme tuntemus ja hän on ollut yksi niitä joka on omannut parhaimpia myötäelämisen taitoja myös suhteessani sairauteeni. Mutta tuossa hetkessä oikein konkretisoitui tämä hormoonien tunneaalto. Suututtikin, en sentään ihan pelkkää parkua ole.

Viikolla kävimme Helsingissä. Vuosien takainen toimittajatuttavani Aallon Kaj, joka asustelee nykyisin Ruotsin puolella teki tarinastani haastattelua joka tullee lähiviikkoina ulos niin, ruotsalaisten kuin norjalaistenkin helluntailiikkeiden "pää-äänenkannattajissa". Tämän lisäksi ilmeisesti myös suomalaisessa Sana-lehdessä.

Samalla olimme koko perhekuntanana pitkästä aikaa ihan yhdessä koolla Jarkon luona. Vietimme viimeistä yhteistä iltaa ennen kuin hän matkustaa Annikan kanssa loppukuusta Englantiin raamattukouluun. Oli hieno ja mieluisa yhteinen ilta.
Oli muuten aika sykähdyttävää lukea tämän viikon RV-lehdessä seurakunnallisissa ilmoituksissa viereiseltä palstalta oman pojan nimi Helsingin Lähetysseurakunnan puhujavastuissa.

Edessä on nyt mielenkiintoiset pari kokoustilaisuutta ennen kesälomalle jäämistä. Chauncey ja Deborah Crandall Floridasta vierailevat seurakunnassamme laulaja Eija Merilän kanssa huomenna aamupäivälla ja tiistai-iltana. Eija on tutustunut kyseiseen pariskuntaa omassa kotikirkossaan ja on suositellut heitä vierailulle tänne Suomeen. Chauncey toimii kirurgina paikallisessa sairaalassa, mutta kristittynä miehenä rukoilee aina työnsä ohessa ja kaikkien hämmästykseksi Jumala on käyttänyt häntä yliluonnollisella tavalla joissakin yksittäistapauksissa. Näistä tapauksista on uutisoitu myös joitakin vuosia sitten Amerikan mantereen valtamedioissa. Eijaa kuultuani ja hänen arvioon luottaen odotan ihan mielenkiintoisia kokouksia.

Tukiryhmä Facebookissa

2010-07-27T20:22:00.006+03:00

Tänään urologi teki arvion tilanteestani. Virhemarginaalitkin huomioden hän päätteli, että syöpä ei todellakaan enää olisi remissiossa. Hän kuitenkin ammattimaiseen tapaan osasi ottaa asiaan aikalisää, kuten itsekin jo ennalta arvioin.

Seuraavassa lokakuun kontrollissa katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Hän pohdiskeli valmiiksi, että kehityssuunnan ollessa tämä niin seuraavassa vaiheessa pistosten ohella tulisi otettavaksi päivittäisen tabletin muodossa Casodex antiandrogeeni lääkettä. Sen vaikutus on kuulema estää vielä tehokkaammin luonnollisen androgeeni, miessukuhormoonin, syöpäkasvua edistävää vaikutusta. Sivuvaikutuksiakin kuulema löytyy, mutta niihin on taas sitten olemassa omat hoitomenetelmänsä. Eli kyllähän tässä myrkystä ja koneesta toiseen taidetaan loppuelämä hypätä. Noh, ei tietenkään kannata myydä mieltään ennen kuin päivä tulee kohdalle. Ainahan arvojen tilapäiselle vaihteluillekin on sijansa olemassa. Virhemarginaali liikkuu kuulema 20-30% välillä suuntaan jos toiseen.

Olen oikeasti itsekin taas hieman ihmetellyt kuinka levollinen ja ihan puuhakaskin olen ollut. Vesi valui norona kun liki kolmenkymmenen asteen helteessä innostuin juuri kaivamaan taas työvehkeet esiin ja ruuvailin muutaman viikon keittiön nurkassa sojottaneen rullakaihtimien paikalleen.

Seurakunnassa on taas arkirutiini ikäänkuin palautunut kun toimistosihteerimme Anniina palaili jo kesälomiltaan. Hän laittaa ihan sopivasti minuunkin ryhtiä. Pöydälläni seisovat asiat nytkähtävät näin eteenpäin.

Kirkkorakennuksen ala-kerran remontti on pahimmillaan. Tällä viikolla kaatuu muutama metri kunnon jykevää betoniseinää kun salin menoaukkoa hieman muutellaan. Se homma oli muutaman päivän myöhässä ja pahimmoilleen hieman hankaloittaa Neste-rallin aikana toteutettavan Amazing Grace eli AG on palvelutempauksen kokoontumisia. Mutta onneksi varatilat saatiin muualta käyttöön.

Lauramme avasi muutama päivä sitten Facebookin Eturauhassyöpäpotilaiden tukiryhmän. Itse en ole suostunut ainakaan vielä antamaan aikaani tuolle hurjalle Facebook-verkostolle. Ryhmän tarkoitus on toimia syöpään sairastuneiden, heidän omaistensa ja läheistensä sekä muuten vain asiasta tietoa hakevien keskustelu- sekä toisaalta myöskin vertaistukiryhmänä. Ihan hieno idea kuopukselta. Toivottavasti te facebookilaiset osaatte myös ko.sivuille, samallapa pääsette tutustumaan minunkin lähipiiriini joita sielä taitaa tällä hetkellä jo olla useampia mukana.

Mitä loppuelämällä?

2010-07-25T09:13:00.004+03:00

En malta olla pikaisesti pistäytymättä. Haluan vaan tallentaa tunnetilaani myöhempiä aikoja varten.

Muuten teille tiedoksi joiden kanssa olen s.postikirjeenvaihdossa, että vastaukseni tulevat, mutta nyt valitettavasti vain ajatusten kokoaminen ottaa vielä muutaman päivän. Samoin täällä kommentissa esitettyyn kysymykseen kuoleman jälkeisestä olotilasta olen tekemässä vastausta ja jo monta kertaa olen sitä ollut kirjoittamassa, mutta aina sekin vain on siirtynyt. Tulee kyllä...uskon niin.

Niin, tunnetilastani. Reilu vuosi sitten kuvasin parantumattoman syöpäsairaan kohtaloa löysässä hirressä roikkumiseksi. Se oli yksi niistä oikeanlaisista kuvauksista. Nyt tunnelma on tiivistynyt. Ei niin, että joku kiristäisi kaulan ympärillä, mutta se lieka, naru, mikä lie on tuntuvasti lyhentynyt. '

Vuosi on katseltu elämää ympärille vielä aika uteliaana, mutta tämän viikkoisen tiedon jälkeen tunnemaailma rajaa askeleet aika yksioikoisesti yhteen suuntaan. Harrasteistani ja elämästäni en ole jättänyt yhtäkään juttua pois, mutta niiden merkitys on nyt ihan toinen. Nautin, mutta uskaltaisinko sanoa, että en ole missään kiinni. Olen vain, tasapainossa, kysellyt yhtä ainoaa asiaa: mitä teen loppuelämälläni?

Tämä on tosi huima ja mielenkiintoinen kokemus. Näennäisesti terve, mitä nyt fyysiset voimat jonkun verran pienemmät, tuskaisuutta ym.ym. mutta ne eivät suinkaan estä elämästä. Huimaksi tämän tekee se, kun pystyy kirkkaalla järjellä funtsimaan mitä minä ihan oikeasti haluan vielä elämässäni saada aikaan, kun se näyttäisi jonkinlaisten rajojen sisälle tällä tietoa rajautuvan.

Minua ahdistaa - ja ei ahdista. Henkikö se lie, joka nauttii oikeastaan tästä olotilasta, miettii vielä maan valloitusta - siis hengellisesti.

Jäi tämä nyt vähän torsoksi kuvaukseksi, mutta eiköhän näitä tuntemuksia nyt riittäne kuvattavaksi myöhemminkin paremmalla aikaa, jumalanpalvelus kun odottaa.

Olipa muuten täällä jyvässeudulla kesän kovin ukonilma viimeyönä. Herätti irrottelemaan piuhat irti seinästä. Vettäkin tuli nyt näillä erää taas kunnolla. Lämpimänähän tuo kuulema keli muuten jatkuu.

Rakkautta etsimässä

2010-07-24T01:25:00.006+03:00

Kävin illalla Keuruulla Isossa Kirjassa pidettävässä Iso Soitto gospeltapahtumassa. Vuorossa kun oli Hallikaisen Joelin konsertti. Hän on esiintynyt joitakin vuosia yhdessä kirjailija-terapeutti Seppo Jokisen kanssa eri tavoin teemotetuissa tilaisuuksissa. Tällä erää heidän iltansa rakentui otsakkeen "Rakkautta etsimässä" alle.

Kun tein iltapäivällä lähtöä Anitan valmistautuessa yövuoroon, hän totesi ihan hyvällä: "Jo on aikoihin eletty, kun sinäkin oot lähdössä musiikkia kuuntelemaan". Tuohon totesin, että tarkoitukseni on tavata Hallikaista. Niinpä niin, Joel oli kevät-talvella vastaavan kaltaisessa konsertissa seurakunnallamme ja olemme sen jälkeen silloin tällöin viestitelleet kuulumisiamme. Jostain syystä olen tykästynyt hänen suurenmoiseen, herkkään, mutta niin kovin miehiseen tyyliinsä avata ihmisen arpista elämää.

Onneksi meille järjestyikin taasen parinkymmenen minuutin tapaaminen, kuin sattumoisin ennen konserttia. Ehdimme päivittää jaksamiset. On muuten mielettömän hieno "työpari" Hallikainen ja Jokinen. Jokaisen suomalaisen pitäis ainakin kerran elämässään käydä kuuntelemassa heidän sanomaansa.

Joelin konsertin alkuosassa esittämä laulu: "Minä tulin sinua varten" oli niin läpimurtava, että itkuksihan se väkisellä meni. Mutta väliäkös sen, terapiaa kaikkinensa. Oli hieno ilta.

Eilen aamulla sain vaihdettua jonkun sanan kirugisen poliklinikan sairaanhoitajan kanssa, urologit kun sattuvat lomailemaan. Vähän pohdiskelimme PSA-lukemien marginaalista muutosta, kuinka erehtymätön tuo nouseva lukema voisi olla? Vastausta vaille taisimme jäädä kumpikin. Sain kuitenkin ensi viikolle lomilta palaavalta urologilta soittoajan. Noh, se tuskin paljon uutta tuopi tullessaan. Syksyllä mitä todennäköisemmin taasen testaillaan ja sen perustella tehtäneen ratkaisuja. Vielä hieman toivonkipinää kuitenkin pitää, jospa nousut meneekin jonkinasteisen heilahtelun piikkiin. Mutta jotenkin on sellainen fiilis just nyt, että eipä ole tainnut syöpä elimistöstä kadota. Tämähän se oli diagnoosin jälkeinen ennuste alkujaankin. Sen verran olen julkaisuja selaillut, että aika herkillä muutoksilla kehityssuuntaa pystytään seurailemaan. Toisaalta on myös kokemus, että samapa tuo. Sairashan tässä on oltu jo kohta kaksi vuotta ja menosuunta selvä.

Enkä ole edes masentunut.

Vähän huolestuttaa - arvot nousussa

2010-07-21T20:38:00.006+03:00

Pikakäynti P-Karjalan anoppilassa sujui mukavasti Jarkon kanssa. Oli kiva kun sai kerrankin koko matkan olla vain vieressä istujan osassa.

Vierailimme Jarkon mummon, sekä tädin ja enon luona. Jarkolle, kuten meidän muillekin lapsille, Rääkkylän maisemat ovat lapsuuden kesistä tavattoman rakkaat. He viettivät kesälomistaan useita viikkoja kesäisin mummon ja ukin hyvässä hoidossa.
Melkoinen haikeus oli tietty nyt ilmassa, kun ei taasen tiedä milloin poika ehtii Englannista mummolaan asti piipahtamaan. Asentelipa tuo enon koneelle Skypeä ja muita yhteydenpito-ohjelmia, joten eihän tänä aikana tarvitse ainakaan tiedonkululta motissa olla.

Kävin eilen aamulla ennen lähtöämme mainitsemassani "välilabrassa". Eli mittautin ihan omaehtoisesti lähinnä PSA-arvojani. Toiveena, oli mm. jospa voisin päästä jo syksyllä eroon tästä kiusallisesta hormoonipistoshoidosta. Toisaalta halusin hiukan keventää lokakuuhun asti jatkuvaa jännitystilaa mokomien tulosten odotuksessa.

Mutta eipä nuo tulokset oikein lohdullisa olleetkaan. Hb. ja munuaisarvot olivat ihan ok. mutta varsinainen eturauhas-syöpäläisen kompassi PSA, olikin koholla. Arvo oli toki vasta 1.1, mutta se, että lukema on kahdessa kuukaudessa melkeinpä tuplaantunut 0,6.sta, niin vakavaksi veti.

Maalikollekin kohonnut arvo kertoo sen, että syöpä ei ole enää remissiossa, eli pysähtyneessä tilassa. Pakko on vain alkaa henkisesti valmistautua seuraaviin hoitotoimenpiteisiin. Yritinkin jo tavoitella hoitavaa urologiani, mutta palailee lomalta viikkojen kuluttua, joten ratkaisut jäänee niiltä osin lokakuulle.

Kyllähän tässä taas kesken kesähelteen pudotettiin - tai ainakin yritettiin pudottaa - lähtöruutuun.

Kesäistä arkea

2010-07-18T19:48:00.003+03:00

Helteet ovat vain jatkuneet. Toisille hyvä - toisille ei. Parempi tämäkin kuin jatkuva kolea vesisade.

Meillä oli parin päivän riemu pitää taasen pikku-iipatteja vieraana. Marika oli IIsan ja Okon kanssa torstaista lauantai-aamuun. Laura tuli kans Lahdesta torstaina ja vei heidät sit mennessään.

Taisipa olla tämän kesän huippuhetkiä: Pystyttää etupihan varjoon pikkuteltta, seurata trampoliinihyppelyä. Hienointa oli unohtaa aika ja lotrata Iisan kanssa Tuomiojärven rantavedessä. Tyttö säteili auringon kans kilpaa kun kelluminen onnistui apukellukkeilla. Syntyihän niitä hiekkakakujakin papalta. Ei kellään toisella oo niin suloisia lasten lapsia- eihän?

Eilen piipahdettiin Kuopiossa asuntomessuilla saarijärveläisten Paanasen Markun ja Meimin kans. Jonkilainen vuosittainen tapa. Kovin ovat Kuopiolaiset panostaneet saaristokaupunkiinsa. Upeat maisemat ja upeita oli taasen talotkin.

Olen ajatellut pistäytyä tiistaiaamuna PSA-kokeissa. Pyysin TK.sta lähetettä kun sen verran ylärajoilla toukokuiset lukemat olivat ja hormonipistosten vaikutus toisaalta tuntuu aina vain kiusallisemmalta. Nilkat ja muutkin nivelet turvoksissa. Jalkapohjan kipu jatkunut jo parisen kuukautta, mikä lie mistäkin johtuu? Unet taitavat toki karata helteestäkin. Ajattelin, että tuloksen jännittäminen ei olis ihan yhtä rankaa puolen vuoden tauon jälkeen, kun otattaa näin välilläkin kokeen, mutta eipä tuo kovin helpoa ole nytkään. Taustalla on sekin ajatus, että kaiken ollessa ok. voisin ihan vakavissani ehdotella urologilleni pistosten ottamisessa ainakin taukoa. Saa nähdä mitä tulokset sitten kertovatkaan.

Jarkon kanssa on tarkoitus pistäytyä myös tulevan viikon aikana Rääkkylän mummolassa. Poika kun on siirtymässä Annikansa kanssa Englantiin, jossa aloittaa raamattukoulu-opinnot syyskuun alussa. Halusi, että käymme moikkaamassa vielä mummoa ja muita sukulaisia ennen kuin pakkaavat laukkunsa.

Miksi Jumala ei paranna?

2010-07-13T20:01:00.009+03:00

Edellisen blogini anonyymi kommentoija tiedusteli minulta vastausta ongelmaan: Miksi Jumala ei paranna sairauksista, vaikka Jeesus on vienyt ne ristille, samoin kuin syntimmekin?

On kiva saada tallaisia tekstiehdotuksia. Tämä onkin jo toinen näin peräjälkeen, kiitos teille kyselijöille.

Valitettavasti en uskalla luvata, että voisin ja kykenisin vastaamaan kovinkaan tyhjentävästi esitettyyn kysymykseen, parhaani yritän. Toki tämä on tallaista aika "vapaalentoista", eikä niinkään teologinen oppituokio aiheesta.

Ensinnäkin tuo ajatus, että Jeesus vei sekä syntimme, että sairautemme ristille vaatisi yleisessä puhekielessä hieman tarkennusta. Jeesus kuoli ennen kaikkea sovitaakseen kaikkien ihmisten synnit Pyhän Jumalan edessä. Näin langenneella ihmisellä on mahdollisuus siirtyä Jumalan tuomion ja vihan alta anteeksiantamukseen ja armon kokemiseen.

Mitä tulee sairauksiin, niin Jeesus ei suinkaan kuollut sovittaakseen niitä, sillä ainoastaan synninteko tarvitsi sovituksen. Sairaus on ensimmäisen ihmisen syntiinlankeemusta seuranneen kirouksen tulos. Jumala kirosi maan, jonka oli taidollisesti luonut. Hän oli itse ihastellut kättensä työtä. Ihminen veti kirouksen ja turmeluksen tuon luomistyön ylle. Kun ajattelemme ihmisen kärsimyshistoriaa, johon sairauskin kuuluu, niin sen alkujuuri on tuossa kirouksessa. Luoja kirosi maan, jonka mullasta hän oli hetkeä aiemmin muovannut omalle kuvalleen asumuksen, ruumiin. Ihmisen ruumis palaa kuolemassa tomuksi - lähtötilaansa - eli se on yhtä kuin kirottua maata.

Meidän tulee ymmärtää, että ei tässä kirotussa kropassa oikeastaan täydellistä terveyden hetkeä ole olemassakaan. Olen ymmärtämässä, että vajavaisuus, johon kuuluu olennaisena osana sairaus on oikeastaan aika luonnollinen olotilamme. Tähän on vain tyytyminen, muutama kymmenen-, liki sata vuotta. Osa meistä on hieman enemmän kipeitä, toiset eivät tiedä olevansa ja terveinkin on parhaimmillaankin vailinainen ja sairauksille altis.

Jeesus kärsi ja kantoi ruumiissaan meidän sairautemme. Hän oli kärsinyt ja kiusattu kaikella tavalla. Se, että Hän suostui Jumalana ottamaan asunnokseen tämän kirouksen alaisen ihmisruumiin tarkoittaa sitä, että Jumala tuli fyysisesti ja konkreettisesti osalliseksi ihmistä kohtaavista kärsimyksistä. Jeesus oli altis ihan tasavertaisesti kivulle ja sairauksille kuin kuka tahansa Hänen aikalaisistaan. Vaikka Raamattu ei sitä meille kerro, niin todennäköisesti Hän kärsi tulehdukset ja kuumeet siinä kuin muutkin sisaruksensa.

Kuolemassa ja sitä seuranneessa ylösnousemuksessa Hän näytti toteen sen, että tämä tomusta synnytetty ruumis on ainoastaan tätä aikaa varten. Jumalan ylösnousemusvoima herätti Jeesuksen kuolleista ja Hän sai osakseen odottamansa kirkastetun ylösnousemusruumiin. Kuoleman voittajana Hän oli kantanut raaimman mahdollisen tuskan ruumiissaan mitä ihminen voi vain osalleen saada. Tähän Hän suostui myös sen tähden, että me voisimme olla osallisia terveydestä täällä maanpäälisessäkin elämässä. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa merkitsevät sielun iankkaikkisen pelastumisen ohella meille myös uuden taivaallisen ja katoamattoman ruumiin osallisuutta. Tuo ruumis on Hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa tähden sairauksista vapaa. Uudessa elämässä ei ole sairautta, itkua eikä tuskan olotilaa.

Jeesus paransi paljon sairaita. Joissakin yksittäisissä hetkissä ja tilanteissa kerrotaan, että Hän paransi jopa kaikki sairaat. Mutta Hän ei suinkaan parantanut kaikkia sairaita kaikkialla. Hän vetäytyi joskus jopa pois kansanjoukon luonta, vaikka he olivat kokoontuneet siinä toivossa, että Hän parantaisi heidän sairaansa.

Jeesus oli riippuvainen Hänessä vaikuttavasta Pyhästä Hengestä. Se tulee esille mm. siinä, että Hänen tunnustekojensa määrään vaikutti ihmisten vastustus ja epäusko, kuten esimerkiksi Hänen kotikaupungissaan kävi. Jeesuksen toiminnan ydin oli toteuttaa lähettäjänsä, taivaallisen Isän tahtoa. Tämän vuoksi Hän vietti paljon aikaa yksin rukoillen ja Isän kanssa keskustellen. Sairaiden parantaminen ei ollut itse tarkoitus, vaan Isän tahdon täyttäminen kokonaisuudessaan oli Hänen ruokansa.

Jeesus antoi seuraajilleen käskyn parantaa sairaita. Heidän tuli odottaa ennen tuohon työhön ryhtymistä Pyhän Hengen täyteyttä. Jumalallinen sairaiden parantantuminen tapahtuu yksinomaan Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen vaikutuksesta, kuten Jeesus myös maan päällä eläessään teki. Pyhässä Hengessä vaikuttavat armolahjat ovat "työvälineitä" joiden vaikutuksesta Hän toimii käyttäen hyvinkin vajavaisia ihmisiä.

Miksi paranemista ja näkyvämpiä voimatekoja tapahtuu niin kovin vähän? Minulla on olemassa siihen vain yksi selitys. Se on Jumalan läsnäolon vähäisyys. Tälläkin hetkellä sielä missä ihmiset ovat suuresti riippuvaisia Jumalan avusta ja läsäolosta tapahtuu päivittäin yliluonnollisia ja hämmästyttäviä ihmeitä.

Valitettavasti Suomi, niin kuin valtaosin koko Eurooppa on tällä hetkellä maalistuneipia osia maailmassa. Hyvä elintaso, suhteellisen rauhaisat ja vakaat olot ovat tehneet meistä itseemme tyytyväisiä ja yltäkylläisiä - hengellisesti penseitä. Meillä on hyvä terveydenhoito, tarve jumallliseen parantumiseen on kaukainen asia. Jumala ja Hänen voimansa on ollut aina muuttumaton. Ongelma ei ole Jumalan tahdossa parantaa, vaan ihmisten tahdossa tarvita Hänen apuaan.

Olen pohtinut tämän oman sairauteni myötä tätä esittämääsi kysymystä enemmän kuin koskaan aiemmin elämäni aikana. Olen havahtunut siihen todellisuuteen josta tuo kysymyksesikin nousee. Jumalan seurakunnan ehdottomasti tärkein tavoite on saavuttaa sellainen elämä, jossa Jumalan läsnäolo on todellisuutta. Minun pitkäaikainen haaveeni on ollut saada elää seurakunnan keskellä, jossa toimii ympärivuorokautinen rukouspaikka. Paikka, jossa uskovaiset viettävät aikaansa Jumalaa palvoen, siunaten ja suorittaen esirukouksia taukoamatta. Olemme seurakunnassamme mahdollistamassa tämän kaltaista jatkuvaa "rukouspysäkkiä" tulevan syksyn aikana. Ymmärrän, että tämä on ainut vastaus esittämääsi hämmentävään kysymykseen, joka on niin tavattoman monen Jumalaan uskovan ja ei uskovan huulilla.

Toivon, että kysymys muuttuu pikaisesti huuodoksi: "Jumala parantaa - ihan oikeasti!"

Kuinka suhtautua homouteen?

2010-07-06T09:42:00.011+03:00

Edellisen blogini kommentoija kyseli mielipidettäni homoudesta ja lesboudesta.

Ensinnäkin tiedostan sen, että aihepiiri on nykyisellään "kuuma" ja oman näkemykseni ollessa poikkeava yleisestä suvaitsevaisesta mielipiteestä, niin tulen varmaankin osin myös väärinymmärretyksi. Tästä huolimatta yön yli nukuttuani palaan antaamaani lupaukseen.

Se mistä taipumus homouteen syntyy ei ole minun arvioitavissani, siihen en osaa vastata. Todennäköisesti on olemassa monia yksittäisiä tekijöitä, jotka ovat edesauttamassa asiaa. Joitakin toistuvia seikkoja olen toki pannut merkille tavatatessani ja tutustuessani homojen itsensä kertomiin tarinoihin.

Taipumus homouteen ei ole synti, eikä edes niin kovin ihmeellistä tässä kaikin tavoin epätäydellisessä ihmiskunnassa, koska sitä on esiintynyt lähes niin kaun kuin tämä asuttu maaplaneetta on ollut olemassa.

Siihen miten samaan sukupuoleen kiintymistä kokevan ihmisen tulisi käyttäytyä tunteittensa ja hallitsevan halunsa kanssa Jumalan Sana raamattu antaa yksiselitteisen vastauksen. Jumala antoi aikoinaan Israelin kansalle Mooseksen välittämänä kymmenen käskyn lain ja siihen liittyvät lukuisat säädökset. Nämä käskyt ovat olleet tähän saakka kristillisen moraali-, ja ihmiskäsityksen horjumattomat tukipilarit. Niinpä lainaan noita ohjeita: "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko."(3Ms.18: 22). Uuden Testamentin puolella asia vahvistetaan mm. "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet"(1Kor.6: 9).

Jo näiden raamatun kohtien perusteella ymmärrän, että homo-/lesbosuhteet ovat väärin. Mielipideilmasto voi olla kuinka myönteinen ja suvaitsevainen tahansa, niin se ei voi muuttaa tai ohittaa Jumalan itsensä kirjoituttamaa ilmoitusta. Ongelmahan onkin nykyisellään siinä, että ns. raamatun tulkinta on mieltynyt erittäinkin liberaaliin ja ihmislähtöiseen ajatteluun. Tulkinnoissa pyritään kyseenalaistamaan ihmisen omille mieltymyksille kielteiset asiat. Todellisuudessa Jumala antoi mm. kymmenen käskyn lain ihmisen suojaksi ja turvaksi, jotta hän voisi elää tervettä ja Jumalalle erotettua ja suojattua elämää. Hänen Sanansa voima on ihan sama ja muuttumaton, jos ihmisellä on vain halua uskoa siihen.

Olen itse sielunhoidollisissa keskusteluissa pyrkinyt aina lähtemään liikkeelle ihmislähtöisesti ihan perimmäisessä mielessä. Eli ihminen on Jumalan ainutkertainen luomistyö. Hän rakastaa jokaista yksilöä yksilönä. Se, että raamattu osoittaa mikä on syntiä jne. ei tarkoita, sitä että meidän tulisi paukutella ihmisiä "raamatulla päähän". Tehtäväni on pyrkiä osoittamaan Jumalan täydellinen armo ja anteeksiantamus, sekä voima ns. puhtaaseen Hänen mielensä mukaiseen elämään. Itsessämme me olemme kaikki ihan samalla viivalla. Jokaisella meillä on halumme ja himomme jotka vievät miestä ja naista jos sikseen on. Ilman Kristuksen länsäolevaa voimaa ja sen kokemista olemme auttamattomasti kadotettettuja poloisia ihan kaikki.

Vapautuminen Jumalan tahdolle vieraasta elämäntavasta ei ole suinkaan helppo prosessi, jos kyse on vielä pitkällisesti itselle hyväksytyksi tulleesta mallista. Se edellyttää ensinnäkin sen armon, että ihminen ymmärtää ja hyväksyy itselleen, että kysymys on Jumalan ilmoituksen mukaisesti synnistä. Tiedän henkilöitä, jotka ovat mm. omassa homoudessaan tämän tunnustaneet. Sen jälkeen he ovat erinäisten prosessien kautta selviytyneet Raamatun mallin mukaiseen parisuhde-elämään.

Nykyisen kovin kovin suvaitsevaisen ilmapiirin nopea esiintulo on suorastaan "järkyttänyt" minua. Se mikä ennen oli hävettävää on nykyisin kerskattavaa ja likimain ihailtavaa. Olen sitä mieltä, että tämänkaltaisen ilmapiirin syntyminen ei ole ihan pikkujuttu joka saisi meidät vain kohauttamaan olkapäitään ja toteamaan, että kaikilla on oikeutensa ja vapautensa. Niinhän toki on, mutta tämä kertoo minulle Jumalan palvelijana tosi vakavaa kieltä siitä, että kyse on hengellisen moraalin rappiosta. Haluaisin katsoa asioita hengellisestä maailmasta käsin, en yksinomaan tästä näkyvästä, inhimillisestä ajattelusta. Sellainen suvaitsevaisuus joka nousee raamatun kirjoitusta vastaan on aina sielunvihollisen saatanan aikaansaannosta. Kyse on siis meille "näkymättömien" voimien, henkivaltojen vahvasta vaikutuksesta, joka todennäköisesti vain voimistuu. Tämä minun kirjoitukseni olkoon yksi pieni taistelujulistus tätä kehitystä vastaan.

Lämmintä on

2010-07-04T17:22:00.002+03:00

Tänään taidetaan tehdä kuluvan kesän lämpöennätyksiä monilla paikkakunnilla. Ainakin siksi helteiseltä tunnustaa. Yötkin ovat kääntyneet aika lämpöisiksi, ihan pitää tuuletusräppänät auki nukkua ja silti pyörittää sängyssä.

Loppuviikolla kiiri tieto tunnetun runoilijan, kansanedustajan Tommy Taabermanin kuolemasta. En toki lähemmin häntä tuntenut, mutta kerran siteerasin hänen blogiaan myös tänne omaanikin. Vuosi sitten hänessä todettu syöpäkasvain toi hänet kuitenkin kohtalonomaisesti lähelle. Nyt kun ajatus vähänkin palaa häneen, niin sellainen lopullisuus on mukana. Muistan kuinka hän ensimmäisissä haastatteluissaan sairauden toteamisen jälkeen sanoi, että kyllä tämä sairauden peto on jouluksi nujerrettu, mutta valitettavasti toisin kävin. Hyvin nöyrästi hän vaikutti suhtautuvan sairauteensa kyseisestä lausunnostaan huolimatta. Kuten joskus mainitsin, niin hän sai ihailuni taitavana tekstintuottajana. Ehdottomasti yksi maamme parhaita, on nautinnollista lukea, kuinka joku pystyy sanomaan paljon kahdella sanalla.

Helteestä huolimatta aikani on vierähtänyt tänään aikalailla sisätiloissa. Huomenna minulla on taasen seuraava RV-lehden pääkirjoituksen deadline ja aamulla ei ollut vielä ajatuksen harmaintakaan siivua mistä olisin kirjoittanut. No, onneksi se on tuossa päivän mittaan kahvia ja limua hörppiessä alkanut kirkastua. Kirjoittelin otsakkeella "Hyvä kesäloma". Eli mitä se kesäloma oikeastaan onkaan, tai kuinka sen osaisi paineettomasti viettää niin, että siitä olisi jotain hyötyä vielä seuraavanakin keväänä.

Mutta ehkä tässä olisi tarvetta käydä nautiskelemassa hieman viilenevästä (toivottavasti) kesäillasta.

Sellainen konferenssi

2010-06-27T16:16:00.003+03:00

Niin, yksi juhannus taas juhannuksista takana.
Se meni kuten monet edeltäneetkin meidän osalta Keuruulla Isossa Kirjassa. Neljänä päivänä tuli käytyä, tänään keskityttiinkin sitten jo kotona huilailemiseen. Toki Anitalla alkoi jo työt iltavuorolla.

Minun osaltani juhlien kohokohdaksi muodostui torstaipäivä, jolloin olin alustusvastuussa, sekä mukana keskustelupaneelissa. Aiheenahan oli, kuten on tullut täällä todettua: Koskettaako Pyhä kun sairaus kohtaa. Alustimme aihetta yhdessä lääketiet.tri Irmeli Schuzin kanssa. Mielestämme onnistuimme jo alustuksissa pääsemään aika kivasti asian ytimeen, sillä jotenkin väestä oli aistittavissa, että keskusteluosiota odotettiin melkoisella mielenkiinnolla. Väkeä olikin jo paikalla muutama tuhat henkeä, vaikka oltiin vasta juhannustorstain iltapäivässä, jolloin monet poistuivat vasta niihin aikoihin työpaikoltaan juhannuksen viettoon.

Paneelissa oli Irman ja minun lisäksi mukana Martti Kallionpää, pastori Seinäjoelta, Pasi Parkkila, rehtori Isosta Kirjasta, Laila Laaksonen, omaishoitajana Multialta ja viime aikojen julkkiskirurgi Sakari Orava Turusta, puheenjohtajana toimi pastori Kari Ketoja Kotkasta.

Ensiksi pohdimme mitä Pyhyys merkitsee meille itsekullekin elämän eri tilanteissa, mutta varsinkin miten ymmärrämme Jumalan läsnäolon silloin kun sairaus tulee kohti. Oli tosi mielenkiintoista puhua asioita ihan oikeilla nimillä auki. Toisessa keskusteluosiossa Kari puheenjohtajana ohjasi meidät hienosti miettimään sitä, miten koemme tuon Jumalan Pyhän vaikutuksen silloin kun kyse on lähimmäisten sairaudesta tai vaikeuksista ja miten voimme olla välittämässä tuota kosketusta osaltamme eteenpäin. Minusta oli koskettavaa kuulla esimerkiksi Laaksosen Lailan arkea omaishoitajan raskaasta osasta, se kosketti tosi syvästi.
Irmelin esittämä ajatus, että jokaisessa meissä - vakavastikin sairaassa - on olemassa terve osa, eli terveyttä. Kunpa muistaisinkin nähdä aina sairauden lävitse, enkä koskaan unohtaisi tervettä ihmistä, vaikka hän kuinka sairas olisikin.

Uskoisin, että tuo iltapäivän onnistunut teema sai puhkaistua ainakin joidenkin mielissä auki asioita, joista ei välttämättä ole todellakaan rohjettu puhua rehellisesti.

Tarkoituksemme ei ollut - ei minunkaan - kritisoida väärällä tavoin Jumalan Pyhää kosketusta, vaan päin vastoin halusimme vilpittömästi ravistella hieman eteemme tulleita ylilyöntejä ja sairaiden ihmisten esineistämistä rukouskohteiksi. Jeesus jätti onneksi ihan toisen kaltaisen esimerkin ihmisläheisellä toiminnallaan.

Muutoin juhannusjuhla menikin sitten taas totutun kaavan kaltaisessa hulinassa tuttuja moikkaillessa. Toki, saimmehan pitää parin yön verran samalla Marikan perhettä, sekä Jarkkoa ja Annikaa yövieraana. Valitettavasti pallopelit jäivät Iisan ja Okon kans vain muutamaan tuntiin.

Mitäpä tänään?

2010-06-18T07:18:00.004+03:00

Oli taasen kiva heräillä viiden maissa katselemaan mitä uusi päivä tuopi tullessaan. Odottelen Anitaa tulevaksi yövuorosta.

Päivä tullee vierähtämään kauppareissussa ja sen jälkeen jos säät sallii on tarkoitukseni sipaista taka-pihan raja-aidan maalaus loppuun. Ihanien seinänaapureittemme lasten lapset aloittelivat alkuviikolla aidan maalausurakan omalta puoleltaan ja niinpä tuli "sosiaalinen paine" jatkaa homma loppuun meidän omalla sisäpihallakin. Ei vain, ihan muutenkin aita oli jo maalauksen tarpeessa. Mitä eilen hetken sitä maalailin, niin kylläpä puhtaan valkoinen on aina puhdas - kuin uusi.

Näin vapailla ollen vilkas mielikuvitus tekemisiin nähden vilkastuu entisestään. Minulla ei ole ikinä ollut harrasteisiin nähden tekemisen puutetta. Eräissä viimeisimmissä haastatteluissaan Keskisen Vesa, kyläkauppias Tuurista, totesi että hänellä riittää innovaatioita takataskussa moneen kymmeneen ideaan. Joku toteutuu ja kaikki ei ehkä koskaan. Kuulosti jotenkin tutulta, liekö Vesa nimenä jotenkin innoittava.

Aamusta tuossa pohdin vakavasti, että milloinka saisin aikaa, tai lähinnä itsestäni irti, että alkaisin vihdoinkin pengastaan sukujuuriani. Se kun on vielä kokeilematon harraste ja siihen aina aika-ajoin tulee kipinä päälle. Aikoinaan, eikä kovinkaan kauan sitten Pylvänäiset olivat vielä verrattain pieni suku Kangasniemen kylillä. Merkittävimpiä mielenkiinnon kohteita on presidenttimme UKK. Hänen äitinsä kun oli nimenomaan Kangasniemen Pylvänäisiä.
Ehkä tämä kipinä tuli nyt siitä kun jokin aika sitten sain poimittua täältä netistä Kekkosen itsenä varhaisemmassa vaiheissaan kokoaman sukukartan.

Katsotaan nyt kuinka monen vuoden päähän tuo projekti vielä siirtyy. Sen verran sukututkintaan kaivautuneita tunnen, että on melkoisen aikaa viepää puuhaa ja siksi aloittamisen kynnyskin asettuu melkoisen korkeaksi.

Eilen olin kirjeenvaihdossa tulevan perhepastorimme Tedderin Samun kanssa. Samu ja Helena ovat pakanneet tavaransa kontteihin Kanadassa ja ovat lomaillen matkassa Kaliforniassa, josta ensi viikolla matkaavatkin sitten tänne Suomeen. Elokuun alusta Samu tuleekin sitten uutena pastorina vahvuuteemme, pääkohteenaan kehittämään edelleen serakuntamme perhetyötä. Odotan innolla - ai niin olinkin vapailla.

Vuodessa 27600

2010-06-17T07:49:00.005+03:00

On ollut nautinto tehdä töitä parin piirun verran hitaimmilla kierroksilla. Kesä-aika kun tosiaan laskee seurakunnassa, kuin noissa valtakunnallisissakin luottamuselimissä, hieman tahtia. Onneksi kansalaiset lomailevat.

Kirkkorakennuksessamme ei tällä erää arkisin kuulu paljon muuta kuin toimistosihteerin ja siistijöiden askeleet, sekä remonttimiehen pora. Remonttimme onkin ihan hyvässä mallissa, joskus olen "piällysmiehenä" pistäytynyt. Urakkamiehemme sattuikin olemaan entisiä armeija-ajan kavereitani. Olemme olleet palveluksessa kolme kuukautta yhtä aikaa Keuruulla ja syksy oli tuolloin 1976.

Vaikka toiminta temppelillä hieman rauhoittuukin, niin juuri tämä alkukesä on lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavien pastoreiden ja vapaaehtoisten toimijoiden kiireisintä aikaa. Taitaapi nousta muutamaan sataan se lasten määrä joka telmuaa näinä viikkoina Toivakan leirikeskuksessamme erimittaisilla leireillä. Huima juttu.

Eilen televisio ja tänään lehti uutisoivat, että rintasyöpä on noussut Suomessa yleisyydessään eturauhassyövän ohitse. Tuon jutun yhteydessä esiintyi tilastojakin ja kyllä se vain hätkähdytti, että 2008 vuonna 27600 ihmistä sai tiedon sairastavansa syöpää. Iso on kohtalontovereiden määrä - 75 sokkia päivässä.
Viikonlopulla viimeksi sain taasen puhelun eräältä kymmenen vuoden takaiselta tuttavaltani, joka halusi tukea valmistautuessaan hoitoihin. Oli saanut joku aika sitten tiedon samaisesta vaivasta. Aika usein tulee tunne, onko mitään mieltä vielä silloin tällöin kirjoitella tänne jotain sairauteeni liittyvistä kuulumisista, mutta en vain sais unohtaa vuoden takaista arkeani, aika monella se on vasta alkumetreillä - kysymysten tuntemattomuus.

Maanantaina kävinkin muuten taasen hakemassa napapiikin, sillä mennään näillä näkymin syyskuulle. Kovasti vain tekisi mieli jättää hetkeksi pistokset pois. Olemme Anitan kanssa lueskelleet viime viikkoina erästä blogia, sekä kirjaa, joissa kirjoitetaan melko vahvasti sen puolesta, että näitä pistoksia ei saisi jatka yhtään pidempään kuin pakko on, sillä syöpä kun tulee "immuuniksi" ja on kykenevä muuntautumaan. Uudelleen aloittaminen kun on, tarvittaessa, väittämän mukaan hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Toki ymmärrän, urologini huolen, agressiivinen laatu kun on ärhäkkää jos on edetäkseen.

Kolmena aamuna olen tällä viikolla seuraillut tästä ikkunastani mitenkä legendaariselle Harjun urheilukentälle luodaan nurmea, kuinka nurmipaaleja on trukilla purettu rekan lavalta ja siirrelty stadionin suojiin. Nopeasti taitaa tulla uutta pintaa, mutta eipä tuokaan ihan vaivaton, tai ilmeisesti ainakaan kovin halpa vaihtoehto ole. Kuukauden päästähän JJK.n pitäisi remontin jälkeen potkia palloa vihdoinkin omalla kotikentällään.

Jalkapallosta puheenollen, kuka ois voinu välttää meneillään olevia MM-kisoja? Minä olen onnistunut siinä aika hyvin, mitä nyt päivittäin joku intoilija selittää posket hehkuen Afrikan mantereella tapahtuvaa tulista laukausta, tai muuta elämää suurenpaa harhautusta, tai yläriman kilausta. En ole jalka(potku)pallon vihaaja, en suinkaan, mutta en vain vieläkään osaa istua kahta tuntia paikallani, jotta keskittyisin edes yhden ottelun verran. Ehkä sitten kun mitalipelit lähestyvät.

Kesävaihteella

2010-06-09T16:59:00.002+03:00

Nyt on rauhallisesti viikko vierähtänyt. Toki viimeisen kontrollikäynnin jälkeen on sisäinen vakavuusaste sairaustilan käsittelyssä ollut asteen pari huolestuneenpi. Ei voi mitään, etteikö tauti nyt hiukka paina mieltä, mutta toisaalta elämisen ja työn tekemisen halu on ollut ihan ennen kokemattoman hieno, joten se on tasapainottanut kummasti.

Sain tapetit kunnialla Lauran ja Mikun seinälle. Mikun isä oli toisena mestarina matkassa ja kiva oli yhdessä hetki hääriä. Saimmekin homman hoidettua yhtenä päivänä, mutta jäin kuitenkin heille yöksi ja ajelin seuraavana aamuna takaisin, kun Marikan, sekä Iisan ja Okon suunniteltu käyntikään ei sitten onnistunut.

Seurakunnan alakerrassa olemme laittaneet remonttia käyntiin. Tai lähinnä se on vielä purkuvaiheessaan. Itse olen enemmänkin ollut henkisenä starttaajana ja hyvinhän tuo näyttää tuossa alkavan. Pitäis vaan lyhyen kesän aikana saada WC.n ja ruokasalin osalta pinnat ja kalusteet kokonaan uusittua. Toivottavasti ei veny kovin pitkälle syystyökauden päälle.

Maanantaina taloyhtiömme piti vuosikokoustaan ja niinhän siinä kävi kuten arvelin, että uutena asukkaana hallitukseen laittavat ja vielä tietty puheenjohtajaksi. Olin kyllä vakaasti aikonut olla hetken sivussa, mutta kun monet asukkaat ovat meikäläistä vanhempia ja pitkään jo vastuissa olleita, niin tulipahan luvattua.

Kesäaika on seurakuntakuvioissakin hiukan rauhallisempaa ja sen jo työn määrässäkin selvästi huomaa. Yksi ja toinen aloittelee lomakauttaan ja niinpä toimintakin on hieman kevennettyä. Otin lomani vasta elo-syyskuulle, jolloin kesä alkaakin olla jo lopuillaan.