maanantai 17. syyskuuta 2012

Rohkaisevia viestejä Sotkamosta

Eilisen päivän aikana tuone Uusi elämä facebookin tuli viime viikkoisen Sotkamon vierailun jälkeen positiivinen kiitosaihe kuinka Jumala oli kosketellet muutamia ihmisiä parantaen heitä. Te jotka olette kirjautuneet facebookin pääsette ne kyseileltä sivulta itse lueskelemaan.

Tapaukset ovat yksittäisiä, mutta minulle henkilökohtaisesti tavattoman rohkaisevia, kun yhdestä tilaisuudesta useampi ihminen saa kokea myös fyysistä apua. Tallainen palaute antaa rohkeutta jatkaa samassa uskossa ja luottamuksessa eteenpäin.

Tarkoitukseni onkin huomenna saarnata täällä kotiseurakunnassa siitä ilosta, jota Jumalan kohtaaminen saa aikaan. Viimeisten vuorokausien aikana ei toki tuota iloa omasta kropasta paljoa ole voinut puristaa. Lapaluun pehmytkudoksesta tunnistettu metastaasi on ylläpitänyt ihan sietämätöntä kipua. Viime yö meni vähille unille ja aamulla sitten varailinkin päivystyksestä taasen ajan saadakseni uuden kortisoonipistoksen kivun livittämiseksi. Iltapäivällä sen sitten kävin TK.sta hakemassa. Menee tietty vielä muutama vuorokausi, ennen kuin se alkaa vaikuttamaan. Mutta tätähän tämä sairaana oleminen on.

Kaikki jyvässeutulaiset, tulkaahan huomenna yhteiseen iltaan kokemaan Jumalan itsensä läsnäoloa!

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja voimia! <3 Ihana seurata kuinka sä jaksat tehdä ja olla mukana kaikesta huolimatta! Terkkuja Vaasasta sinne teille <3 T.Jossu

    VastaaPoista
  2. En usko äkkiparantumisiin ellei ole lääkärintodistusta, vaikkapa niiltä kahdelta työkyvyttömältä(niskavaiva muistaakseni)
    Niin paljon huuhaa-parabtumisia tapahtuu ja liian nopeasti sanotaan, että joo olen etrve, vaikka kotvan päästä oireet ovat taas esillä. Näitä on nähty. Jumalan työ kestää tarkastatelun.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuntuu kummalta, etteivät ihmiset hanki lääkärin todistusta näistä parantumisistaan. Kyllä asia olisi hyvä varmistaa "virallisestikin".

    VastaaPoista
  4. On maailman vaikeimpia tehtäviä selvittää paranemiset, joita puheissa ja kirjoituksissa toistuvasti kerrotaan.

    VastaaPoista
  5. Ei yhtään. Tavallisen vatsakivun ihmeparanemista hankala todistaa, mutta jos vatsassa on kasvain, niin helppoa. Jos niskan takia on työkyvytön ja ihmeparanee, niin lääkärin juttusille ja työkyvyttömyyyseläke irti (ei heti, kannattaa odotella, onko varmasti niska ok.)
    Ihminen voi parantua joistakin sairauksista myös silloin, kun tunnustaa syntinsä, jos sellaisia on - vaikkapa muistojen kätköissä - raiskaus, insesti jne.... Kaikki mitä on kätkenyt sisimpääänsä ja salaa sen, joskus itseltäänkin. Jatkuva syntien anteeksipyytäminen on taas lain alla olemista - ja siitäkin voi sairastua - kun elämä jää elämättä. Moni uskis on sairas lakihenkisen uskonsa ja suorittamisen kautta.

    VastaaPoista
  6. Tällaista tämä elämä on.

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. joo eihän tänne saa mitään tervettä kritiikkiä ilmetä !

    VastaaPoista
  9. Olen antanut melko vapaasti kommentoinnille tilaa, mutta kun kirjoittelu menee asiattomuuksiin, kuten edellä poistamassani viestissä minut arvoitiin narsistiksi, niin käytän omistajan oikeutta puuttua asiaan. Kestän vallan hyvin kyseisenkin arvion, mutta edellytän, että tämän suuntaiset kommentit kirjoitetaan vähintäänkin omalla nimellä, eikä nimimerkin suojissa. Tällöin minulle tulee mahdollisuus vastata oman näkemykseni mukaisesti ko. väittämiin. Vesa

    VastaaPoista
  10. Jaksamista sinne, itsekin pitkäaikaissairastan ja odotan ihmettä. Kuitenkin samalla on tietoisuus, että ihme voi myös jäädä saamatta. Pettymyksiä sisältäviä lääkärivisiittejä on täälläkin tullut koettua useita...Toisinaan on kurjat fiilikset, toisinaan luottaa herkemmin. Silti elämän ns. realiteeteista huolimatta haluan pitää uskon ja toivon, sillä tiedän ihan oikeita ja pysyviä ihmeitä tapahtuneen - Jumalalle on kaikki mahdollista myös minun kohdallani ja meidän kaikkien kohdalla Hänen tahtonsa on hyvä. Rukoilen myös puolestasi!
    p.s. Tuossa edellä joku puhui synnistä raiskauksen ja insestin yhteydessä...toivottavasti hän tarkoitti tekijää eikä uhria - uhrihan ei ole syntiä tehnyt, vaikka sen kohteeksi on julmasti joutunut.

    VastaaPoista
  11. Olen jonkin aikaa seurannut silloin tällöin tätäkin blogia. Sain linkin tänne eräästä Lähimmäinen-lehden haastattelusta.
    Jokainen meistä muodostaa oman käsityksensä muista kirjoittajista ja blogisteista. Oma vaatimaton käsitykseni on että jokainen uskova on pakostakin hieman narsisti(tässä en nyt tarkoita tämän blogin kirjoittajaa ollenkaan, vaan yleisellä tasolla)Uskovaiset keskittyvät suurimmalta osin pyörimään oman itsensä ympärillä, miten näytän uskovalta, voinko laittaa tämän tai tuon vaatteen ylleni, näytänkö vähemmän syntiseltä jos niin teen, voinko syödä tai juoda tiettyä ruokaa tai juomaa, mitä muut uskovat tuumaa jos teen sitä tai tätä....ym.ym. Maailma typistyy ja keskittyy oman itsensä tarkkailuun, seurantaan , valvontaan ja ihailuunkin"Pyhän Hengen temppelinä" tai kenties kokonaan "pyhänä".

    VastaaPoista