torstai 14. kesäkuuta 2012

Hiukka vastustaa!

Anteeksi, kun en ole käynyt hetkeen päivittämässä tilannettani, kun vielä viimeksi kirjoittelin kuumeilun keskeltä, niin aiheestakin jokunen teistä huhuili huolestuneena.

Uusi elämä voittaa tilaisuus Kälviällä oli edeltäjiensä tavoin mieltä, sielua ja henkeä rohkaiseva. Kuulijakunnan avoimuus tuli esiin rukouspalvelussa ja loppukahvittelussa ajatuksia vaihtaessa.  Kyllä meillä suomalaisilla on tällä hetkellä todella iso jano Jumalan voiman ilmestymiseksi. Se vain näyttäytyy suunnalla jos toisellakin tässä maassa.

Ajelimme rauhassa keskiviikkona Vetelin kautta hyvien ystäviemme Tikkakosken Saaran ja Arin kautta kotiin. Ehdimme hetken viettää keskellä arkea yhdessä rukoillen ja Jumalaa ylistäen.

Ikävä vain, että pöpö virtassa ei suostunut kuolemaan toisella, tahi kolmannennellakaan antibioottikuurilla. Loppuviikon sinnittelin taudin kanssa, mutta sunnuntaina soittelin sitten jo syöpäosastolle ja tilailin maanantaiaamuksi laboratoriokokeita. Niinhän siinä sitten kävi, että tiistaina pakkasin jälleen kerran reppuni ja suuntasin osasto 31.lle. Nyt suunnitelmissa oli uusia lokakuusta saakka ollut nefrostooma (ns.virtsakatetri munuaisaltaasta ulos), kun lääkärit ihan aiheesta epäilivät, että se saattaa ikääntyneenä olla koko tulehduksen alkusyy.

Eilen sainkin sitten uuden nefrostooman, jonka vaihto-operaatio olikin vaivaton. Uusi asennettiinkin ihan entisen paikalle, joten läpimenojakaan ei puhkaistu. Olo on kuitenkin nyt aikalailla hämmentynyt kun aamupäivällä lämpö pysytteli sitkeästi ihan entisissä lukemissa. Tulehdusarvojen nousu toki vaikutti pysähtyneen. Pääsin kuitenkin puolilta päivin tänään kotiin, kun hoitojen kannalta on aikalailla sama, lepäilenkö sairaalassa vai täällä kotona antibioottikuurin kanssa.

Nyt tuli eteen perua suunniteltu matka. Sunnuntaina olisi ollut tilaisuus Vaasassa, mutta otinpa nyt itseäni järjellä kiinni ja ilmoitin, että mahdoton on mahdoton.

Toivottavasti lämpö ei ole itse tämän päätaudin aiheuttamaa. En siihen vielä haluaisi uskoa. Mutta sekin mahdollisuus tietysti on olemassa, mutta katsotaan nyt kuitenkin jospa bakteeri olisi kuitenkin vielä kaiken takana. Vasen jalka, joka on aiheuttanut aiemmin vaivaa varsinkin tilaisuuksien jälkeen, on heittäytynyt nyt myös tosi hankalaksi. Siinä on kaikenaikaa perussärkyä ja siitä katoaa voima lähes tyystin muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen. Joten hermokipulääkitystä tässä myös nyt aloitellaan. Toivottavasti toimintakyky ei mene jalasta tyystin. Olen ollut tavattoman onnellinen siitä, että liikuntakyky on ollut kaikista kivuista huolimatta näin hyvä. Mutta nyt siihenkin näyttäisi olevan rajoitteita tulossa - ainakin uhka sellaisesta.
,
Se on vain niin mielenkiintoista, perin mielenkiintoista, että olen toistuvasti kokenut melko täydellistä tyyneyttä kun olen kohdannut tallaisia taudin aiheuttamia näkyviä tai näkymättömiä terveydentilani heikkenenemisiä. Olo on kuin kannonnokassa istuis ja odottelis, mitä vielä ja mitä seuraavaksi tulee. Kun vastoinkäymiset ovat sitten sillä erää syliin lastattu, niin niiden kanssa sitten taas yritetään eloa jatkaa. Ehkäpä Herrallani on kuitenkin vielä sanansa sanottavana näihin olosuhteisiinkin. Kiitos kun jaksatte muistaa.


9 kommenttia:

  1. Voimia!

    Kaikki jakaminen on tärkeää! On ihanaa, että jaksat vahvistaa luottamustamme Luojamme suojelukseen ja Hänen kaiken ymmärryksemme ylittävään viisauteensa.

    Siunaten,
    Marjatta Raahesta

    VastaaPoista
  2. Rauhoitu Vesa, nyt on oikeasti levon aika. Olisi ollut jo aiemmin, mutta pänkki luonne näyttää olevan pänkki loppuun saakka. ;-) Nauti kesästä, niin paljon kuin voimat antaa myöten! Vaikeaa varmasti on, mutta niin on kanssaihmisilläkin ja joillain vielä pahemmin. Tämä ei kyllä lohduta yhtään, mutta fakta kuitenkin. Elämä vain on tällaista - ihanaa ja kamalaa.

    Seurakunnat kyllä pärjäävät, ovat pärjänneet ennenkin ja tulevat pärjäämään. Pitkät kokousmatkat syrjään siis toviksi.

    Kaikki on Herran kädessä! Elämämme on edeltä piirretty. Kukaan ei voi itse lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa, siis älä murehdi. Lepää!

    Herätys kyllä tulee, mutta kollektiivinen, ei varsinaisesti kenenkään kautta. Maailman tilanne ajaa ihmiset polvilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei todellakaan ole pakosta mennä, eikä pänkki luonteesta, ei totisesti(vaikka sitäkin toki olen). Eikä siitä etteikö seurakunnat pärjää ilman minun vierailujanikin.

      Kysymys on ihan jostain muusta, kuin inhimillistä seikoista tahi omista luonteenpiirteistä. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen ollut etuoikeutettu saadessani rukoilla ja mietiskellä itse tykönäni jokaista tilaisuutta usemman viikon ajan. Ja näin on myös vahvistunut omaan sisäiseen maailmaan vakuus siitä mikä on Jumalan tahto menemiseeni nähden. Kerskumatta voin todeta, että Jumala on poikkeuksetta antanut hyvissä ajoin valmiiksi sanoman minkä olen sitten pyrkinyt tuomaan tilaisuuksissa esiin niin hyvin kuin osaan. Ja Jumala on myös tunnustautunut mukaan antaen Pyhän Hengen vaikutuksen ja läsäolon julistukseeni.

      Parin viimeisen vierailun aikana (Kälviä ja Oulu) tuskailin erityisesti tämän lämmön kanssa, mutta siitä huolimatta olen sata varma, että tein täysin oikein tehdessäni nuo vierailut, sillä tilaisuuksien yhteydessä kohtasin juuri sellaisia ihmisiä, joille tiesin voivani välittää sanoman suoraan Jumalan sydämeltä.

      Nyt kieltäytyessäni Vaasaan menosta tämän "pakon" edessä, niin samanaikaisesti sielussani on vallinnut harmonia, että näin tuli nyt menetellä.

      Kun olen lueskellut monien edesmenneitten ja vielä elossakin olevien Jumalan ihmisten palvelutyötä, niin olen nauttinut niistä yhtälaisyyksstä joita löydän itseeni nähden. Monet heistä ovat näin sivusta katsoen taistelleet kuin uhmassa oman terveytensä ja olosuhteiden kanssa. Olen käsittämässä nyt konkreettisesti sen, että Jumala on viimekädessä se, joka meidät ja minut pitää pystyssä tahi ei pidä. On suurenmoista olla eläkeläisenäkin tallaisen työnantajan juoksupoikana. -vp-

      Poista
    2. Totisesti näin on Vesa! Jatka uskossa eteenpäin, eikä täälläkään meidän tarvitse viedä keneltäkään sitä uskoa, jonka itse Jeesus on antanut. Kaikilla pitäisi olla sama asenne; viedä evankeliumia eteenpäin olosuhteista riippumatta. Kyllä jokainen tietää itse oman jaksamisensa sairautensakin keskellä. Ja Vesa olet todella vahvasti viemässä omaa kutsumustasi edelleen eteenpäin, siitä kunnian olet antanut Jumalalle ja annetaan me muutkin! Olkaa yhdessä siunattuja puolisosi kanssa jatkossakin, Jumalan viestin viejinä!

      -teitä siunaten eija

      Poista
  3. Hei!

    Kälviällä jatketaan rukoilemista. :)

    VastaaPoista
  4. Olette rukouksissa.
    Siunausta
    t. blogiystävä & co.

    VastaaPoista
  5. Olisimme niin mielellään ottaneet sinut Vaasaankin puhumaan, mutta tärkeintä on, että hoidat itseäsi, niin kuin parhaalta tuntuu tässä tilanteessa.
    Siunausta ja jaksamista sinulle ja Anitalle.
    Pertti & Pirkko

    VastaaPoista
  6. Myös Tampereella rukoillaan.
    Elisa

    VastaaPoista
  7. Ihailen vaimoasi. Hän on varmaan tärkein ihminen rinnallasi, joka mahdollistaa menemisesi ja tulemisesi. Ei ole helppo paikka olla läsnä jatkuvasti kipuja ja kärsimystä seuraten/kokien. Suurta Jumalan Siunausta koko perhekunnallesi!

    VastaaPoista