torstai 17. toukokuuta 2012

Levossa edetään

Tervehdys taas lääkärivisiitiltä. Poikkeuksellisesti lääkäri oli yli puolituntia myöhässä, mutta sairaustapaus oli veroittanut ilmeisesti hieman henkilökuntaa. Minulla vaan alkoi jo ihan kiire painamaan odotussalissa, kun olin lupautunut seurakuntamme päiväpiirin kevätjuhlaan pitämään puhetta. Mutta minuutilleenpa ehdittiin.

Veriarvot olivat taasen ihan levollista kuultavaa. PSA oli tullut 23.sta 16, joten melko hyvin syöpä on nyt paikalleen rauhoittunut. Ehkä kaulan alueen sädetys toimi tällä kertaa arvojen pudottajana. Kaikki muutkin lukemat olivat melko hyviä, paitsi pissatulehdustahan tässä nyt ilmeisesti podetaan, kun olen viikon verran ollut pienessä lämmössä. Lääkäri määräsi siihen antibiootin, joten eiköhän sekin sillä rauhoitu. Eli kiitos nousee Jumalalle ja teille kaikille esirukoilijoille. Seuraava kontrolli heilahtikin sitten elokuulle.

Sunnuntaina olisikin sitten kokousvuorossa yksi entisistä työntantajaseurakunnistani, Saarijärvi. Toki liki kolmessakymmenessä vuodessa väestö seurakunnassa on uusiutunut melko hyvin. Mutta paljonpa sielä on vielä toiminnassa mukana sen aikaisia ystäviämmekin. Todella, todella mielenkiinnolla ja innolla odotamme taasen edessä olevaa kokousta.

1 kommentti:

  1. Siunattua kokousreissua Saarijärvelle sekä Pyhän Hengen väkevää voitelua ja ilmestymistä!

    VastaaPoista