keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sateet lähetä uusintana!

Radio Dei lähettää viime syksyisen Sateet lähetä tilaisuuden Seinäjoelta uusintana huomenna to. klo.19.15. Olimme Seppo Jokisen kanssa äänessä ko. tilaisuudessa. Kannattaa kuunnella.

Sunnuntainen Äänekosken vierailu meni hyvin. Väki eli oikeastaan poikkeuksellisen hyvin puheessa mukana. Ihan jäi hyvä tuntuma. Olikin vierähtänyt muutama kymmenen vuotta kun olen viimeksi vieraillut kyseisessä seurakunnassa. Kummasti oli vastuunkantajatkin ehtineet vaihtua tuona aikana.

Vatsanseudun kivut ovat valitettavasti vain käyneet lisääntymään. Joudun turvautumaan lisäkipulääkkeisiin liki päivittäin. Mutta melko pitkällehän minä olen päässytkin aikalailla kivuttomasti. Yöunet vain tahtoo vähän kärsiä kun kipu vaivaa useimmiten juuri öiseen aikaan. Ensi viikolla minulla onkin lääkäritapaaminen, jossa arvioimme uuden hormoonilääkityksen mahdollista aloittamista. Kyseisellä lääkkeellä on saavutettu ilmeisesti tosi hyviä tuloksia.

Kävin tänään aamulla mangneettitutkimuksessa selkäni osalta kun lääkäri arvioi sen taannoisen jalkasäryn johtuvan mahdollisesti selän ongelmista. Perjantaina on sitten vuorossa taas labrakäynti ja ensi ma keuhkokuvat ja vatsanseudun ultratutkimukset. Niinpä kokeet ovatkin taasen otettu torstaista lääkärintapaamista varten.

Viikolopuksi menemme toistamiseen Veteliin Tikkakosken Saaran ja Arin vieraaksi. Kokoonnumme heidän johdollaan rukoilemaan pienellä ryhmällä. Odotamme tapaamista. Viime kesältä jäi todella niin vakuuttavat muistot. Viikonloppu antoi silloin todella paljon ja ratkaisevia eväitä omaan rukouselämään joka on säilynyt aina tänne asti. Sunnuntaina olen mukana vielä heidän seurakunnassaan Uusi elämä voittaa tilaisuudessa. Uskon, että tuosta tulee taas suurenmoinen Jumalan ilmestymisen hetki.

6 kommenttia:

  1. Siunausta elämääsi.
    Voimia puolisollesi.

    VastaaPoista
  2. Ester Mar8, 2012
    Kyllä oli upea lähetys Seinäjoelta RadioDeissä tänään, jossa puhuit. Samoin Seppo Jokisen viesti oli niin väkevä! Kiitän Jumalaa teistä ja iloitsen siitä voimasta jonka olette saaneet sairauksien keskellä. Tuo voima on Jumalasta! Olisikohan teillä mahdollista tulla Kiininkiin kevään aikana?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitoksista. Olen tulossa Oulun Helluntaiseurakuntaan Helluntaina (27.5) Muuta en osaa luvata. Vesa

    VastaaPoista
  4. Ajankuluksi avasin 8.3. illalla autoradion, joka oli Dein kanavalla. Kuulin saarnan ja kertomuksen ankarasti koetelleesta syöpäsairaudesta. Toivon huojennusta kärsimyksiinne tavalla, jonka Jumala parhaaksi näkee.
    Muuten jäin surumielisenä miettimään, onko seurakunnissanne keskeisenä pyhityksen ja ihmeiden etsiminen eikä alituinen syntisenä Parantajan Jeesuksen luo käyminen. Tänään luin ainakin itselleni neuvoksi C.O. Roseniuksen Elämän leivästä 5.pv maalisk.: ....hurskautenne ja jumalisuutenne ovat kyllä hyviä ja kiitettäviä asioita; mutta vahinko vain, etteivät ne tunkeudu syvemmälle, siihen asti, että te kaikessa tässä tulisitte häpeään ja aivan keppikerjäläisinä, kadotettuina syntisinä oppisitte, kuinka kaikki tämä on vaan kurjuutta Jumalan silmissä, jossa kelpaa vain tämä ainoa: "Karitsa, joka on tapettu ja on lunastanut meidät Jumalalle verellänsä." ......
    Aiheetta enempään, mutta sisimmässäni oli pakotus jotain kirjoittaa. Anteeksi, jos minut koetaan rakkaudettomana. Sydämestäni toivoisin kaikille kaikkea todellista hyvää.Ja suurin hyvä on tietysti sielun pelastus. T. Maria ( ev.lut.)

    VastaaPoista
  5. hoh hoijaa,yks kokee yhtä ja toinen toista...joskus vaikeneminen ois kultaa.terv,MH.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi Maria, olen pahoillani.
    On "sisimmän pakotuksia", joita ei tarvitse julkaista muiden luettavaksi.

    VastaaPoista