torstai 12. tammikuuta 2012

Lääkäriltä

Tulin juuri lääkärin vastaanotolta, jonne meno on aina vain yhtä tuskallisen jännittävää. En tiedä tottuneeko siihen koskaan.

Parempaa odotin, hieman. PSA oli pysynyt kutakuinkin ennallaan marraskuun lukemissa ollen nyt 15. Muut arvot olivat hyviä. Hb jopa 134, joka on minun terveenäkin otettuihin kokeisiin nähden melkolailla samaa luokkaa.

Toiveita oli, että PSA olisi jatkanut yhtä jyrkkää laskua kuin viimeksikin. Mutta toki täytyy tähänkin olla tyytyväinen. Lääkäri oli kovastikkin hyvillään, todeten, että tilanne oli syksyllä todella huono ja nyt ollaan sentään tilanteessa jossa arvot eivät ole huonontuneetkaan, joten hänelle tämä vaikutti olevan tosi tyydyttävä tilanne.

Tähän nyt on vainen tyytyminen. Rukous jatkukoon, jotta lopullinen voitto sairaudesta vielä saataisiin.

Viime blogissani vetosin muistamaan viikonlopun Espoon tilaisuuksia ja edelleen vetoa teitä muistamaan ja tulkaa ainakin pääkaupunkiseudulta mukaan. Olisi hienoa moikata joitain blogilaisiakin. Tilaisuudet ovat la klo. 18 ja su. klo.11. Osoite ja muuta lisätietoa löytyy os. http://www.espoohsrk.fi/

4 kommenttia:

  1. Hienoa, ettei PSA ollut muuttunut pahempaan suuntaan!! Tosi kiva lukea tällainen uutinen.
    Edelleen terveisiä yläkertaan. Olkoon kehitys suotuisaa tästedeskin.

    VastaaPoista
  2. Voimia sinulle ja perheellesi. Jumalaan turvaten eteenpäin.
    Kaija ja Jorma Nieminen Tampereelta

    VastaaPoista
  3. ens viikolla vuositarkastus PSA arvo marraskuulla 0,1 sädehoito on tehonnut. Tutustuin myös männynhavuuute juomaan josta on erinomaisia kokemuksia myös eturauhaspotilailla´.

    VastaaPoista
  4. Shalom !

    Harmi, kun ovat laittaneet sinun sunnuntain saarnasi Espoossa myös lauantain paikalle, niin jää nyt arvoitukseksi mitä olet lauantai-illalla puhunut...

    Taitaa olla tullut "moka".

    http://www.espoohsrk.fi/opetus/saarnat

    Jumalan armo ei lopu.

    Siunausta päiväänne !

    VastaaPoista