torstai 26. tammikuuta 2012

Flunssa voitettu

Sunnuntaina alkanut kuumeilu juoksutti kolme kertaa laboratoriokokeissa ja kahdesti lääkäritapaamisessa. Mikään ei siis ole enää niin kuin ennen. Sairaana sairastuminen on huomettavasti työteliämpää kuin terveen sairaistuminen.

Mutta hyvä näin, että ollaan varovaisia, koska varsin hyvin ymmrrän, että tulehdusarvojen kohotessa lähes mikä vain voi olla tässä tilassa mahdollista. Saamallani lääkekuurilla lämpö alkoi laskemaan melko pian, mutta eilen CRP oli jatkanut nousuaan 82 - 110, joten lääkäri määräsi vielä tänään uudet kokeet ja soitti äsken, että nyt nousu on taittunut. Eilisestä illasta olokin on ollut taas sairaan hyvä, ei enää kuumetta.

Olen alkuviikon tässä järjestellyt Seinäjoella sopimiani kokousvierailuja. Täytyy, tai saa todeta, että enpä ole moneen vuoteen ehtinyt vierailla puhujamatkoilla niin paljon kuin seuraavan 3-4 kuukauden aikana olisi tarkoitus. Mielenkiintoista, todella mielenkiintoista.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Herralle ! Flunssaahan se vaan oli...kyllä helpotti. Kiitos Vesa, että päivitit sivustojasi näin pikaisesti. Armo ja rauha lisääntyköön sinulle ja perheellesi Kristuksen tuntemisen kautta. Olkoon vakkasi täynnä jyviä jaettavaksi tulevilla matkoillasi.

    Kristus teissä kirkkauden toivo !

    Siunausta kaikille...

    VastaaPoista