tiistai 31. tammikuuta 2012

Ääni Niinistölle

Kaikkiin edellisiin vaaleihin nähden meneillään olevat presidentinvaalit erovat siinä, että melko moni ihminen, ministereistä tavalliseen kaduntallaajaan, on julkistanut kenelle tuli äänensä antaneeksi. Tämän tähden en minäkään tee nyt poikkeusta. Liene tässä taustalla aiempaa avarampi avoimuus, mutta tällä kertaa myöskin erilaisten arvomaailmoiden kohtaaminen.

Vielä läheisessä lähihistoriassakin käydyissä vaaleissa perinteinen kristillinen avioliittokäsitys oli kuin itsestäänselvyys. Evankelisluterilaisenkirkon papisto vastasi Radio Dein teettämässä kyselyssä jo viime syksynä (Kotimaa24.fi 22.11.11) että he tulevat liputtamaan suvaitsevaisuuden puolesta. Ennakkokyselyssä ehdokas Haavisto oli toisella sijalla Niinistön jälkeen. Samainen parivaljakko on nyt vaalien toisella kierroksella. On suorastaan järkyttävää olla todistamassa kuinka kansakunnan valona toimivan kirkon papisto on ollut avaamassa luopumusta jäsenistönsä keskuuteen. Nyt ministerit ja muut lainlaatijat kilvan asettuvat saman tunnustuksen puolelle ja kansa seuraa.

Mikään poliittinen aate ei voi ohittaa Jumalan sanan, raamatun, periaatteita. Jumalan Hengestä syntyneen uskovaisen on mahdotonta äänestää kansakuntamme johtajaksi henkilöä, joka jakaa parisuhteen samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa.

Eli ainakin minun ääneni meni ohi kaikkien poliittisten ajatteluiden Niinistölle.

17 kommenttia:

  1. Mietin itsekkin tänään, voinko julkisesti ottaa kantaa vaaleihin. Tässä tilanteessa en voi kuitenkaan olla hiljaa. Kristittyjen tulee ehdottomasti olla rohkeita ja sanoa sanottavansa. Suvaita se itsellensä.

    VastaaPoista
  2. Onneks en itse hae presidentiksi, kun en osaa edes kirjoittaa oikein..:) Otetaan tällä viestillä edellisestä yksi k pois. Ja toivotetaan vielä isot tsempit sinne elämään!

    VastaaPoista
  3. En äänestä kumpaakaan. Ovat mielestäni molemmat huonoja ehdokkaita, mutta eri tavalla. Äänestäköön kansa miten haluaa. Parempiakin olisi ollut tarjolla. Ei taivasten valtakunta tarvitse heistä kumpaakaan edes maanpäällä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Vesa kommentistasi. Minusta on tärkeämpää äänestää kahdesta "huonosta" vaihtoehdosta sitä vähemmän "huonoa" kuin jättää äänestämättä. Tosiasia on se, että jompi kumpi valitaan, halusimme sitä tai emme.

    Siunaavin terkuin Masa Ilmonen

    VastaaPoista
  5. Tämän päivän Ristin Voitossa kerrotaan kuinka Sauli Niinistö viime viikolla sanoi Radio Dein haastattelussa suhteestaan kristilliseen uskoon:" Jeesus on Jumalan Poika. Usko ja rukous tulevat herkemmin mieleen silloin kun on hankalaa."

    Kiitos Vesa kommentistasi ja viime aikojen kirjoituksistasi!

    Terveisin Vesa kaima naapurista

    VastaaPoista
  6. Se on sitten eri asia miten vakaumus näkyy, vai onko se määritelty kuulijakunnan mukaan.
    Suomen ulkopolitiikan pitkäaikainen tavoite on ollut jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa ja uskoisin Haaviston YK-kokemuksen ja meriitit rauhanneuvottelijana olevan merkittäviä tässä.
    Niinistön kokemus ulkopolitiikasta keskittyy pitkälti rahaan. Poliittisin, ei-seksuaalisen suuntautumisen perusteella valintani on edelleen Haavisto. Ja olen herätyskristitty.

    VastaaPoista
  7. Room 1:32: ...jotka,vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaista tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    Eikö sinulla herätyskristitty, joka liputat Haaviston puolesta, ole Jumalan pelkoa sydämessäsi? Etkö näe sitä haureuden henkeä, mikä on "haavistoilmiöksi" verhottu ja nimetty ja mitä yritetään Suomen ylle vetää?
    Presidentti on arvojohtaja, esimerkki ja vaikuttaja.

    VastaaPoista
  8. Presidentti ei ole uudestisyntneen kristityn arvojohtaja, vaan Jeesus Kristus tai joku toinen esimerkillinen uudestisyntynyt kristitty, kuten edesmennyt Veikko Manninen. Tämän maailman johtajista ei kristityn tarvitse paljoakaan välittää. Sen enempää Niinistö kuin Haavistokaan eivät ole uudestisyntyneitä kristittyjä. Kaikkea muuta.

    VastaaPoista
  9. Olen Vesa asiasta kanssasi aivan samaa mieltä, niinpä numeroni on 6!

    VastaaPoista
  10. Hei, tiedoksi taas kerran kaikille kommentoijille, että tämä on minun yksityinen blogini, joten olen myös henk.kohtaisesti vastuussa mitä täällä kirjoitellaan. Presidentinvaalit herättävät meissä tunteita puoleen jos toiseenkin, siksi pyydän tarkkaavaisuutta mitä kommentoitte tänne. Jos sinulla on kriittistä sanottavaa meneillään olevista vaaleista, tai ennenkaikkea ehdokkaista, niin edellytän, että kirjoitat mielipiteesi loppuun nimesi. Tarvittaessa tulen poistamaan mielestäni liian kärkevät nimettömät viestit. Ystävyydellä Vesa

    VastaaPoista
  11. "Jumalan Hengestä syntyneen uskovaisen on mahdotonta äänestää kansakuntamme johtajaksi henkilöä, joka jakaa parisuhteen samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa." Tämä on tietysti oma näkemyksesi ja toimit sen mukaisesti. Itse Jumalan Hengestä syntyneenä uskovaisena (helluntailaisena)olen äänestänyt Haavistoa molemmilla kerroilla.

    VastaaPoista
  12. On kyllä järkyttävää - en muuta sano.

    VastaaPoista
  13. Itse opettajana olen todella huolissani siitä, minkälaisena esimerkkinä lapsille ja nuorille tulisi olemaan miehen kanssa parisuhteessa elävä presidentti. Kouluissa kuitenkin puhutaan uudesta presidentistä. Vaikka seks. suuntautuneisuudella ei olisikaan niin paljon merkitystä itse presidentin työssä, niin kyllä se tekisi suurta hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.

    VastaaPoista
  14. Homo tai lesbo presidentti olisi tosi huono asia. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että hänen vastaehdokkaansa olisi heteroseksuaalisuuden vuoksi hyvä tai parempi ehdokas. Heteroseksuaalisuus ei tee ihmisestä automaattisesti hyvää. Uudestisyntyneen kristityn ei tarvitse äänestää ketään huonoa ehdokasta. Niinistö on suurpääoman ja suurkaupunkien asialla. Lisäksi hän on pikkuasioiden parissa närpertelevä, koulunsa huonosti käynyt, tärkeilevä ja vailla ulkopoliittista kokemusta omaava porvari. Nyt on vain niin, että porvari on aina työmiehen, myös uudestisyntyneen työmiehen vihollinen. Lisäksi en voi arvostaa sitä, että hänen vaimonsa voisi olla hänen tyttärensä. Eikä Niinistö ole mikään kristitty, vaan tupakkariippuvainen ja nikoteeniriippuvaisten tapletteja syövä kaveri. Parempi olisi uudestisyntyneen saarnamiehenkin olla leimaantumatta kokoomukseen, jottei meidän työmiesten tarvitsisi karsastaa seurakuntia, joiden papit tukevat porvareita työmiesten kustannuksella. En usko veli Pylvänäisen sitä tarkoittaneen Niinistöä äänestäessään, mutta hän on nyt altistanut itsensä sellaisen tulkinnan mahdollisuudelle. Terv. Reijo Ronkainen

    VastaaPoista
  15. Lainauksia kirjoituksesta:
    "Presidentinvaalien toisella kierroksella äänestämisellä on väliä"

    "... Pekka Haavisto edustaa vihreää radikalismia. Vaikka Haaviston kampanja on tätä pyrkinyt kaikin tavoin häivyttämään, nousevat sekä Haaviston arvomaailma että poliittiset näkemykset punavihreältä taustalta. Ja tämän taustan määrittämälle politiikalle antaa tukensa myös jokainen, joka Haavistoa näissä vaaleissa äänestää.

    Millaisia käytännön linjauksia tämä vihreä politiikka sisältää?

    Vihreän liiton 28.5.2006 hyväksytty periaateohjelma vaatii muun muassa, että:

    ”…Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta. Samaa sukupuolta olevien avoparien ja rekisteröityjen parien tulee saada vastaavat oikeudet sisäiseen ja ulkoiseen adoptioon, hedelmöityshoitoihin, juridiseen vanhemmuuteen ja tulonsiirtoihin kuin eri sukupuolta olevilla pareilla…Todellisuudessa uus- ja sateenkaariperheissä lapsella voi olla useampi kuin kaksi vanhempaa…”

    Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO vaatii 4.4.2009 hyväksytyn periaateohjelman kohdassa 5.1. vielä selkeämmin ja johdonmukaisemmin, että:

    ”Ihmisten tulee saada itse määritellä perheensä. Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää. Samaa sukupuolta olevilla pareilla tulee olla täysi adoptio-oikeus…”

    Pekka Haaviston edustaman puolueen nuorisojärjestö vaatii virallisessa ohjelmassaan paitsi avioliittolain sukupuolineutraaliutta myös lukumääräneutraaliutta. Vihreä kulttuuriradikalismi vaatii siten monisuhteisuuden ja moniavioisuuden laillista sallimista Suomessa, tänään, tässä ja nyt.

    Onko tämä myös Pekka Haaviston linja ja hänen äänestäjiensä linja? Jos ei ole, milloin Haavisto on julkisesti sanoutunut irti näistä vaatimuksista? "

    " Kokoomusta edustavan Sauli Niinistön näkemykset eroavat merkittävästi edellä mainituista Pekka Haaviston punavihreistä linjauksista.

    Niinistö ei kannata avioliittolain uudelleenmuotoilua. Niinistön mielestä avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio."

    Mutta eikö Sauli Niinistö kuitenkin loppupeleissä edusta ahnetta ja lähimmäisen todellisesta hädästä piittaamatonta ”suurpääomaa”, joka ajattelee vain omaa rahallista menestymistään, kuten vasemmistopropaganda asian mielellään ilmaisee?

    Ei ainakaan Heikki Hurstin mielestä. Verkkouutiset 25.1.2012 kirjoittaa näin:

    ”Vähäosaisten tukija Heikki Hursti arvostaa hyvin tuntemansa presidenttiehdokas Sauli Niinistön työtä syrjäytyneiden hyväksi. Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kertoi tiistaina asettavansa korkean tason työryhmän pohtimaan, kuinka nuorten syrjäytymistä voitaisiin estää, mikäli hänet valitaan presidentiksi. Vähäosaisten tukija Heikki Hursti pitää avausta tärkeänä: - Minun mielestäni tämä on tosi hieno ja tärkeä asia ja tällainen keskustelufoorumi saisi varmasti myös tuloksia aikaan, arvioi Hursti.”

    ”…Heikki Hursti kertoo arvostavansa kovasti presidenttiehdokas Sauli Niinistön tähän mennessä tekemää työtä syrjäytyneiden hyväksi. Niinistö työskenteli pari vuotta sitten päivän Hurstin avustusjärjestössä ja on sittemmin tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla. – Kunnioitan häntä poliitikkona, koska monet muut ovat luvanneet olla mukana, mutta kukaan ei ole lähtenyt toteuttamaan lupauksiaan yhtä konkreettisesti kuin Sauli. Sanansa mittainen mies.” "

    Näin Juha Ahvio kirjoitti 1.2.2012
    http://www.patmos.fi/blogi/?entityId=263

    VastaaPoista
  16. Vaikea on kieltää, mitä Juha Ahvio Haaviston puolueen arvomaailmasta kirjoitti. Mitä taas tulee Hurstiin ja hänen isäänsä, he ovat todennäköisesti monessa suhteessa hyviä kristittyjä. Mitä tulee Niinistöön, moni, kuten Niinistökin, voi olla kaukaa viisas ja kalastella ääniä tekemällä yhteistyötä vaikkapa Hurstien kanssa. Se, jos mikä on hyvää mainostaa ja imagon rakennusta. Niinistön todellinen arvomaailma paljastuu lainsäädäntötyössä. Paljonko hän on ollut edistämässä perustoimeentulotuen korotusta työkyvyttömille, työttömille tai yksinhuoltajille? Tai millä tavalla hän on ollut ajamassa ikääntyvien ihmisten tai työntekijöiden henkistä, fyysistä tai taloudellista turvallisuutta tai hyvinvointia. Hyvin vähän. Jeesuskin sanoi fariseuksille, että tuomitkaa oikein, eikä vain näön mukaan. Te fariseukset, te siivilöitte hyttyset ja nielette itse kamlin. Te unohdatte laupeuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden. Minkä palkan te siitä saatte jne. En viitsi kirjoittaa enemmän...Jokainen raamattua tunteva tietää, millaisen tuomion Jeesus näille fariseuksille luki. Yhteiskunnan tasolla oikeudunmukaisuus näkyy tulonjaossa. Kiistaton ja objektiivinen tutkimustulos on se että tuloerot ovat kasvaneet valtavasti viimeisen 10 vuoden aikana. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Myös tämä on kristillinen kysymys ja Niinistö ei ole tehtyt, eikä halua tehdä tälle mitään. Lantti rikkaan pussista köyhälle Mannerheimintiellä kerjäävälle Romanian romaninaiselle ei auta tässä mitään. Kysymys on sosiaaliturvasta ja tulonjaosta sekä työntekijöiden oikeuksista näissä massairtisanomistilanteissa, jossa ahneudella ei ole rajoja. Ministeri Iiro Viinanen (kokoomus) ja ekonomi Esko Seppänen (kommunisti) ovat juuri kirjoittaneet ja julkaisseet tästä aiheesta yhteisen kirjan. He kirjoittavat ja puhuvat oikeaa asiaa, josta Niinistö vaikenee. Jo on aikoihin eletty, että kuoleman partaalla olevat sairas kokoomuslainen ja kommunisti ovat joutuneet yhtymään yrittäessään pelastaa suomalaisen ihmisen ja yhteiskunnan suunnattomien ahneiden vallassa olevien ihmisten puristuksesta. terv. Reijo Ronkainen

    VastaaPoista
  17. HUH onpas tunteet kuumana...

    VastaaPoista