Suvaitsevaisuus - mitä se on?

Täytyy myöntää, että tallaisen tavallisen ajattelijan pää ja korvien väli alkaa pikkuhiljaa täyttyä tuosta joka puolelta syötettävästä "suvaistevaisuus-mössöstä". Ei niin, ettenkö ymmärtäisi mitä sillä tarkoitetaan. Eiköhän sen määrittely ole kutakuinkin seuraavanlainen: "Se on elämänmuotojen moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Lisäksi se on sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat."

Olen vain käynyt ihmettelemään mistä tämä kaiken hyväksyvä oivallus on viime vuosina tallaiset mittasuhteet ominut. Nykyisellään kaikki arvioidaan suvaitsevaisuuden kautta. Kun sitä vastoin neljä vuosikymmentä sitten pienessä maaseutuyhteisössä ei muuta ollutkaan kuin toistemme ymmärtämystä. Ei sellaista kulkijaa, tummaa, vaaleeta, kylähullua tai myllynkiventerottajaa löytynyt jolle ei olisi sapuskaa, juttuseuraa, ja tarvittaessa yösijaakin löytynyt. Siinä ympäristössä oppini imeneenä tämä höpötys tuntuu jotenkin vastenmieliseltä.

Rakkauden kanssa tällä nyky-suvaitsevaisuudella ei tunnu olevan mitään tekemistä. Tai on toki, mutta hyvin valikoiden. Kaikille ollaan just niin kauan suvaitsevia kun ovat valmiita olemaan kanssani yhtä mieltä, eli astumaan kanssani kyselemättä valtavirtaan joka kaataa menessään kaiken sen arvo- ja aatemaailman mitä menneet sukupolvet ovat rakentaneet. Oletteko muuten kuulleet näiden suvaitsevaisuus apostoleiden huulilta uskottavaa puhetta itsensä kieltävästä rakkaudesta? Olen ihan odottamalla odottanut, mutta turhaan. Niinpä olen tullut päätelmään, että suvaitsevaisuus korkeintaan kumartaa, ymmärtää, sanelee, kun sitävastoin rakkaus antaa.

Suvaitsevaisuus-ideologia tallaisenaan on kääntänyt jo aika päiviä sitten selkänsä todelliselle Jumalan rakkaudelle - liekö koskaan siitä kuullutkaan. Jumala on kaikkea muuta kuin kaikki-suvaitsevainen. Hän vihaa syntiä, olemalla silti täydellinen rakkaus. Jeesus tarttui jopa ruoskaan, veti puheensa päätökseen vaikka kuulijakunta hampaitaan kiristeli. Hän otti syntisiä vastaan, aterioi heidän kanssaan. Vapautti katuvan synneistään ja lähetti hänet muuttuneena matkaan. Rakkaus antaa aidosti anteeksi ja tekee jopa suvaitsemattomastakin suvaitsevan. Jumalan rakkaus ei valikoi ja niinpä meidän on myös helppo kristittyinä opetella elämään toisiamme kunnioittavaa elämää.

Olettaisin, että viime kirjoitusteni perusteella minua pidetään kaikkea muuta kuin suvaitsevaisena ihmisenä. En tiedä olenko sitä, mutta kaikkia ja kaikenlaisia rakastava olen.

Seurakuntamme tavoittaa viikkotasolla kutakuinkin tuhat ihmistä ja tiedän, että siihen porukkaan mahtuu jo kulkijaa laidasta laitaan, perusjuntteja/-juppeja suomalaisia, maahanmuuttajia, mustalaisia, heteroja, homoja, lesboja, narkkareita, sairaita ja terveitä jne. jne. ketään emme ole vielä kirkostamme pois käännyttäneet emmekä tule käännyttämään. Tiedän, että Jumala on laittanut meidät rakastamaan laajalla sydämellä kaikkia. Hänen armonsa ja totuutensa tekee kieroista ihmisistä vapaita ja onnellisia - kykeneviä rakastamaan toisiamme. Suvaitsevaisuus joka tulee Jumalan rakkauden vaikuttamana on itsestäänselvyys. Siksi sitä sanaa ei taida juuri kirkkomme käytävillä kuulua. Homma pelaa ja väkimäärä sen kuin lisääntyy.