lauantai 27. kesäkuuta 2009

Lehtijuttu

Viikko meni melkoista haipakkaa. Ajelin pari erillistä reisua eteläisempään Suomeen. Torstai-illaksi minut oli kutsuttu Hyvinkään kupeeseen illanviettoon, jota muutamat bisnes- ja mediapuolen kaverit ovat toteuttaneet pienellä porukalla jo joitakin vuosia. Halusivat kuulla minun tarinani, lähinnä kuinka olen sairauttani työstänyt. Edellisessä blogissani heittelin teräviä ajatuksia vaalirahoitus kytköksistä, mutta kuinka ollakaan myrskynsilmän keskeisimmässä kuohunnassa oleva Merisalon Arto istui kyseisenä iltana samassa ringissä saunan terassilla. Toki miehen saunareissu ei näyttänyt edistyvän pyyhkeen kanneksimisista pidemmälle, siksi pitkiä puheluja näytti herroilta tulevan. Enpä tietenkään malttanut olla kyselemättä, miltä viimeaikainen pyöritys on tuntunut? Kovasti vakuutti, että ei olisi ikinä ja koskaan ketään avustellut jos tämän kaiken olisi ennalta tiennyt. Mutta näinhän se on, että kun me emme osaa hankkeisiin ryhtyessämme vielä loppualaskua nähdä, vaikka toki monessahan noissa on ennustettavuuskin olemassa.

Eilen jouduinkin sitten heittämään vielä toisen työmatkan etelään. Anita oli matkassa ja piipahti samalla Lauran luona Lahdessa. Kuinka ihmeessä sitä onkaan ennen selvitty kun ei ole ollut ilmastointeja autossa, siksi hyvää hellettä on nyt pitänyt? Mutta kaukanahan ei ole ne ajat jolloin sitä veivattiin kesäkuumalla ikkunaa auki ja puhallinta suuremmalle, niin että kurkkua kuristi. Mutta tosihan on se, että eipä näitä ilmastoitavia päiviä todellisuudessa montaa vuoteen osu.

Aamulla näyttikin sitten olevan Keskisuomalaisessa haastatteluni. Vähän oli yleisilme synkänlainen. Teksti oli just sellanen kuin olin itse hyväksynyt, kiitos Mirjamille. Juttu tehtiin niissä vaiheessa kun olin saanut tiedon kohentuneista veriarvoista, mutta onnellisuuden kapselin kattoa käytiin vasta purkamaan, joten ajatukseni hakivat tuolloin vielä vapautusta itselleen. Nyt onkin jo huomattavasti ilmavampaa, kuin kyseisenä haastatteluhetkenä.

Tänään kävin vihkimässä Toivakassa mielenkiintoisen leski-morsiusparin. Nimittäin morsian oli joskus 18 vuotiaana neitosena ollut meillä kotipiikana katsomassa myös minun perääni. Olin silloin kolme vee. Kysyinkin morsiamelta, että olisko hän voinut ennalta ennustaa että tuo paljaspeppuinen paitaresu vois vielä joskus häntä avioon vihkiä? Elämä kun on täynnänsä mitä erilaisimpia sattumuksia ja kohtaloiden yhteenkietoutuimisia, olemme tässä pienessä maailmassa kuin seitillä kudottuja kaikki liki toinen toistamme.

Eli ihan vaiherikas, mutta toki vähän raskaski viikko pulkassa.

Huomenna onkin pastorin todellinen juhla - vapaa sunnuntai.

5 kommenttia:

  1. Tämä blogi on hieno juttu. On vaikuttavaa lukea että suuren srk:n johtajakin on vain ihminen, tuntee ja kokee samoja kipuja ja vastoinkäymisiä kuin me muutkin. On todella arvokasta että olet päättänyt jakaa elämäsi raskaimmat hetket muiden kanssa. Uskon että moni saa rohkaisua itselleen näistä kirjoituksista. Uskon myös että Jumala on kanssasi jokaisena hetkenä, myös niinä pimeimpinä. Jokainen meistä lukijoista varmaan toki toivoisi että kivut ja tuskat, ahdistus ja epävarmuus hellittäisivät elämässäsi ja läheisestesi elämässä. Se prosessi joka kirjoituksissasi näkyy, tuo kuitenkin hyvin esiin uskosi ja luottamuksesi siihen että kaikki on Jumalan käsissä ja antaa esimerkkiä meille muillekin luottaa Häneen. En myöskään koskaan unohda apuasi ja neuvojasi omassa kiperässä tilanteessani vuosia sitten. Olen ikuisesti kiitollinen sinulle siitä ohjauksesta ja Jumalalle siitä että lähetti tielleni ihmisen joka näki tilanteen ja antoi minulle rohkeutta tehdä kipeätkin ratkaisut.
    Siunausta elämääsi edelleen,
    Kirsi H-K

    VastaaPoista
  2. Jumalan suunnitelmassaan on nähnyt hyväksi sallia täällainen asia perheeseenne, jotta Hän saa "vielä enemmän"esiin kallisarvoista jaettavaksi meille, jotka kipuilemme niin monien asioiden parissa elämän varrella.Kiitos Vesa ja Anita kaikesta lohdutuksesta ja tuesta silloin, kun tarvitsin sitä.Siunausta toivoo blogin lukija

    VastaaPoista
  3. Poiketen hieman yllä olevan kirjoituksen aiheesta.Kysyisin ovatko sinulleolleet tuttuja nämä ajatukset joita minulla on:(lue MUN-blogista "19.päivä leikkauksesta")

    VastaaPoista
  4. Tervehdys sinulle Vesa! Kovin samankaltaisia ajatuksia ja tunteita olemme läpikäyneet tämän kevään aikana. Itse olen kokenut oman blogin pitämisen ja sairaudesta (munuaissyöpä) avoimesti kertomisen olevan tukemassa paranemista ja antamassa tarkoitusta sairaudelle. Toivottavasti lehtijuttu poikii hyviä yhteydenottoja ja antaa toivoa ja rohkaisua sellaisille, jotka eivät nettimaailmassa liiku.

    VastaaPoista
  5. Jätänpä nyt uuden viestin, niin pääset omaan blogiini tätä kautta. Olin eilen vähän tumpelo kommentoija...

    Hyvää heinäkuuta ja taivallisia säteitä niiden maallisten lisäksi!

    VastaaPoista